He hallitsevat yhdessä Kristuksen kanssa 20:1‑6

Johannes näkee enkelin, jolla on kädessään avain ja kahleet. Enkeli voi olla Jeesus itse - hänhän voitti Paholaisen - tai enkeli on hänen palvelijansa. Enkeli sitoo Pahan, jota Johannes kutsuu lohikäärmeeksi, kuten muutamissa muissakin Ilmestyskirjan kohdissa, ja heittää hänet syvyyteen. Johannes kertoo, että Paha on sidottu tuhat vuotta. Sitten hänet päästetään vapaaksi ja hän saa tehdä pahaa vähän aikaa.

Johannes näkee myös ne, jotka eivät tässä maailmassa ole palvelleet petoa. He heräävät eloon ja hallitsevat yhdessä Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. Johannes sanoo tämän olevan ensimmäinen ylösnousemus, ja kutsuu autuaiksi niitä, jotka ovat siitä osallisia. Heihin ei ole "toisella kuolemalla" valtaa. Luvun jakeessa 14 kerrotaan, että toinen kuolema tarkoittaa kadotusta, jonne Paholainen palvelijoineen heitetään. Niillä, jotka nousevat ylös ensimmäisessä ylösnousemuksessa, ei siis ole vaaraa joutua kadotukseen. He ovat siis pelastettuja, joita autuaalla tässä tarkoitetaan.

Mitä näky tarkoittaa? Esittelen kolme tapaa, joilla näkyä on selitetty.

Jehovan todistajat ja monet kristitytkin ajattelevat tuhatvuotisen valtakunnan tarkoittavan paratiisimaista aikaa, joka tulee maan päälle ennen viimeistä tuomiota ja kestää tuhat vuotta. Elämä jatkuu kuten ennenkin – tehdään työtä, perustetaan perheitä ja kasvatetaan lapsia - mutta Paholainen ei saa toimia ja siksi ei ole sitä pahaa, mitä hän saa aikaan. Jeesus saapuu maan päälle ja uskossa Jeesukseen kuolleet nousevat haudoista ja hallitsevat maailmaa yhdessä Jeesuksen kanssa ehkä Jerusalemista käsin.

Ehkä tämä selitys tuntuu oikein hyvältä. Siinä on kuitenkin ongelmia: Uusi testamentti ei puhu muualla mitään maanpäällisestä paratiisista. Jos sellainen olisi tulossa, tuntuisi luonnolliselta, että Jeesus pitkässä puheessaan tämän maailman lopusta (Mt 24, Mk 13 ja Lk 21) tai Paavali kirjeissään seurakunnille edes viittaisi tulevaan onnenaikaan. Ennemminkin Uusi testamentti piirtää kuvan, että maailma muuttuu yhä pahemmaksi ja pahuus loppuu vasta viimeisenä päivänä Jeesuksen saapuessa ja toteuttaessa viimeisen tuomion. Yhtä vaikea on osoittaa Raamatusta kohta, joka opettaisi, että on kaksi ruumiiden ylösnousemusta, jotka erottaa toisistaan tuhat vuotta – ensiksi uskovien ylösnousemus ja sitten muiden. Ruumiinylösnousemus - sekä uskovien että epäuskossa kuolleiden - tapahtuu Jeesuksen saapuessa. Huomaamme myös, että Johannes näkee näyssä Jeesuksen omien sielut (jae 4), ei ruumiita. Ruumiinylösnousemus ei siis vielä ole tapahtunut, ja on vaikea ajatella, että tässä maailmassa ministereinä ja muina päättäjinä toimisivat henkiolennot Jeesuksen kanssa. Mainittu selitys voi olla vaarallinenkin: Joku voi ajatella, ettei hänellä ole kiire selvittää asioita Jumalan kanssa - sen ehtii tehdä sitten tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Jotkut ovat mieltyneet mainittuun selitykseen siitä syystä, että he toivovat aikaa, jossa elettäisiin nykyisen elämän kaltaisesti mutta jossa niillä, jotka ovat uskoneet Jeesukseen ja joilla nyt on vaikeaa, olisi paremmat olot kuin muilla. Ehkä tällainen näyttämisen ajatus ei ole kovinkaan kristillinen. Luterilaiset isät torjuivat tämän selityksen.

Kirkkoisä Augustinus ajatteli, että tuhatvuotinen valtakunta on kuva Kristuksen Kirkosta. Jeesus voitti Paholaisen ja Kirkko julistaa tätä voittoa. Saatana voi tehdä vain sen, mitä Jeesus sallii, ja siksi hänen voi sanoa olevan sidottu. Jeesuksen omilla on evankeliumi, joka vapauttaa ihmisiä Pahan vallasta ja antaa ikuisen elämän. Tai Jeesuksen omat voivat olla antamatta syntejä anteeksi, ja siksi voi sanoa, että Jeesuksen omilla on tuomiovalta maailmassa. Kristityt rukoilevat häntä, jolla on kaikki valta, ja se on maailman hallitsemista. Augustinuksen mielestä lukua tuhat ei pidä ymmärtää kirjaimellisesti: se kuvaa Kirkon aikaa, joka alkoi helluntaina, kun Jumala antoi Pyhän Hengen omilleen, ja päättyy Jeesuksen paluuseen. Ensimmäisen ylösnousemuksen jakeessa 6 Augustinus ajatteli tarkoittavan sitä, että ihminen syntyy Jumalan lapseksi.

Jeesuskin puhui Saatanan sitomisesta: se, että hän vapautti Paholaisen kahleissa olleen, merkitsi hänen mukaansa sitä, että hän on sitonut Paholaisen (Mt 12,29). Sitomisella Jeesus ei tarkoita, ettei Paha saisi toimia ollenkaan. Myös näyssä tuhatvuotisesta valtakunnasta Paholaisen sitominen ei välttämättä tarkoita hänen toimintansa loppumista kokonaan. Kyse voi siis olla toiminnan rajoittamisesta. Näin Augustinus ymmärsikin näkyä. Kirkkoisän tapa selittää näkyä sopii esimerkiksi omaa maahamme: Kristuksen Kirkko on saanut vapaasti julistaa evankeliumia, tuoda pelastuksen monille ja rukoilla, kristittyjä ei ole vainottu ja Saatanan toiminta on ollut niin rajattua, että hänen voidaan sanoa olevan kahleissa. Sitten voi kysyä: olemmeko nyt siirtymässä siihen, että tuhat vuotta on tullut täyteen ja Paha päästetään irti vähäksi aikaan. Siihen viittaavia merkkejä on: väärät opit valtaavat alaa, hautakiviä kaadetaan, selvää evankeliumia kuulee entistä harvemmin, ja muutakin, mikä on Paholaisen työtä, tapahtuu yhä laajemmin.

Ehkä suurin Augustinuksen selityksen ongelma on se, että Paholainen toimii eri puolilla maailma niin laajasti. Ehkä sittenkin tuntuu vaikealta ajatella, että hän on tässä maailmassa niin sidottu, että voi sanoa hänen olevan suljettu syvyyteen.

On kolmaskin mahdollisuus ymmärtää kuvaus tuhatvuotisesta valtakunnasta: Ehkä näky tarkoittaa sitä valtakuntaa, joka on Jumalan luona taivaassa eikä vasta sitten, kun viimeinen päivä on takana, vaan nyt. Saatana on heitetty ulos taivaasta ‑ kuten Ilmestyskirjan luvussa 12 kerrotaan ‑ ja siksi Johannes saattaa sanoa, että Saatana sidottiin ja heitettiin syvyyteen. Se, että Johannes näkee niiden sielut, jotka ovat surmattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja sanoo heidän hallitsevan Jeesuksen kanssa, sopii hyvin siihen, että tuhatvuotinen valtakunta on nyt taivaassa. Kun Jumalan oma kuolee, hänen ruumiinsa laitetaan hautaan odottamaan viimeistä päivää, mutta sielu ei jää sinne. Jumalan oman sielu menee taivaaseen, eikä sinne Paholaisen toiminta yllä. Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaisi siis sitä, että Jumalan oma kuolee ja hänen sielunsa pääsee Jumalan luo. Jakeessa 6 sanotaan, ettei kadotuksella ole mitään valtaa niihin, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Tämäkin sopii hyvin tähän selityksen. Niillä, jotka ovat kuolleet eivätkä luopuneet Jeesuksesta, ei ole enää vaaraa joutua kadotukseen.
　Augustinus oli varmasti oikeassa siinä, ettei tuhat vuotta tarkoita ajanjaksoa, joka kestää 1000 x 365 vuorokautta. Ilmestyskirjan luvut eivät niinkään kerro tarkkaa määrää, vaan niillä on muu sanoma. Tuhat vuotta kuvaa ilmeisesti pitkää aikaa kertomatta tarkasti, miten pitkästä ajasta on kyse. Jos ajattelemme näyn tarkoittavan edellä sanottua, tuhatvuotinen valtakunta taivaassa alkoi siitä, että ensimmäinen Jeesukseen uskova - ja erityisesti ensimmäinen Jeesukseen uskomisen takia kuollut - saapui taivaaseen ja jatkuu siihen asti, että viimeisenä päivänä ruumiinylösnousemuksessa sielut pukeutuvat ruumiiseen ja ihmisillä kokonaisuutena - sieluna ja ruumiina - alkaa ikuisuus. Luku muistuttaa myös siitä, että vaikka me emme tiedä tämän ajanjakson pituutta, Jumala tietää sen. Luku kertoo myös siitä, että ensimmäisten kristittyjen marttyyrien kuolemasta viimeiseen päivään ja Jeesukseen paluuseen on pitkä aika. Joku sanoo, että Jeesuskin luuli, että hän palaa takaisin maan päälle muutaman vuoden kuluttua ylösnousemuksestaan, ja erehtyi. Tämä Ilmestyskirjan kohta puhuu siitä, ettei Jeesus erehtynyt, vaikka aikaa onkin kulunut kohta kaksi tuhatta vuotta.

Tämä on mielestäni paras selitys näkyyn tuhatvuotisesta valtakunnasta. Johannes ei kerro jossakin tulevaisuudessa olevasta onnenajasta vaan siitä, mitä Kristuksen omalle tapahtuu kuoleman jälkeen. Tässä maailmassa Jumalan omat ovat taistelukentällä ja Jumala voi antaa Paholaisen tehdä paljonkin pahaa, mutta taistelu päättyy, kun kristitty kuoleman kautta siirtyy Pahalta ulottumattomiin. Jumalan omaa odottaa valtakunta, jossa saa olla ja hallita yhdessä Herransa kanssa. Uskon, että juuri tätä näky tahtoi sanoa ensimmäisille kristityille, ja sitä he tarvitsivat. Paholainen ja ihmiset, jotka olivat hänen puolellaan, olivat heidän kimpussaan hirmuisella tavalla: heitä vietiin leijonien eteen ja häväistiin, monet nauroivat heille ja pakottivat heitä kieltämään uskonsa. Näky rohkaisee pysymään Jeesuksen omana. Se kertoo, mitä on tämän elämän jälkeen, jos elää ja kuolee Jeesuksesta luopumatta. Pääsee sinne, missä Jeesus on, ja siellä Jeesuksen omista tulee niidenkin hallitsijoita ja tuomareita, jotka tässä maailmassa ovat hallinneet heitä ja langettaneet heille tuomion. Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä (1 Kor 6,2) Paavali kirjoittaa ilmeisesti samasta asiasta. Meitäkin näky rohkaisee ja kehottaa pysymään Jeesuksen omana. Niin ja vain niin pääsemme sinne, missä on tavoittamattomissa Paholaiselta, missä on siksi hyvä olla ja missä on sellaistakin, mikä meistä voi nyt tuntua oudolta. Ehkä sellaista on ajatus siitä, että hallitsemme tätä maailmaa.

Jakeessa 6 sanotaan myös, että me olemme Jumalan ja Kristuksen pappeja. Sekin tarkoittaa varsinkin sitä, että pääsemme Jumalan luo. Vanhan testamentin aikana vain papit saivat mennä temppelin pyhimpiin osiin, ja heistäkin vain ylimmäinen pappi sai astua kaikkein pyhimpään, jossa Jumalan uskottiin asuvan. Nyt oikeus mennä sinne, missä Jumala todella asuu, on kaikilla Jeesuksen omilla - Jeesus on sen meille järjestänyt ja siksi Ilmestyskirja sanoo, että Jeesus on tehnyt meistä pappeja. Ja ehkä Jeesuksen omat suorittavat Jumalan luona juuri papin tehtäviä: he uhraavat Jumalalle kiitosuhria - siis ylistävät Jumalaa hänen teoistaan, joissa näkyy hänen suuri armonsa - ja rukoilevat vielä maan päällä elävien puolesta. Voi olla, että tämäkin on sitä hallitsemista.

Ensimmäiseen ylösnousemukseen päässeistä sanotaan, etteivät he ole ottaneet otsaansa tai käteensä pedon merkkiä. Pedon merkki on jokin, jolla osoitetaan, että palvellaan petoa – sitä joka vastustaa Jumalaa ja taistelee Jumalan omia vastaan. Mistään sellaista, mikä tulee ihmiseen vahingossa ja minkä saamista huomaamatta pitäisi pelätä, ei ole kyse. Ryhtyminen pedon palvelijaksi ja siitä osoituksena merkin ottaminen ovat tietoisia valintoja siinä paineessa, että monet tekevät niin. Siinäkin paineessa Jumalan oman tulee pysyä hänen puolellaan, jolla on kaikki valta. Vain niin on niitä onniteltavia, joihin toisella kuolemalla ei ole valtaa.

Viimeinen taistelu 20:7‑10

Johannes näkee tämän maailman loppunäytöksen. Hän on nähnyt sen ennenkin ja kuvanut sitä ja nyt hän näkee sen vielä kerran. Kyse lienee siitä samasta, mitä Jeesus sanoi suurimmaksi ahdingoksi (Matt 24,21). Jumala päästää Paholaisen irti – siis Paholainen saa erityisesti toimia vaikka silloinkin Jumalan on hänen yläpuolellaan - ja hän hyökkää viimeisen kerran. Jotkut ovat nähneet kuvauksessa suursodan, joka puhkeaa juuri ennen Jeesuksen paluuta ja jota käydään varsinkin Jerusalemin ympäristössä. Voi olla, että Paholainen saa aikaan sodan, jossa maailma palaa pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä kuitenkin näky kuva sitä sotaa, jota Paholainen käy Jumalaa ja hänen omiaan vastaan. Viimeisessä taistelussa Paha ottaa käyttöönsä viimeisetkin voimat eksyttääkseen mahdollisimman monet, saadakseen seuraa kadotukseen ja tuhotakseen Jumalan seurakunnan. Juuri viimeksi mainittuun viittaa jakeen 9 maininta pyhien leiristä ja rakastetusta kaupungista. Nämä tarkoittanevat Jumalan valtakuntaa ja siihen kuuluvia vastakohtana Ilmestyskirjassa mainitulle Babylonille, joka kuvaa Paholaisen valtakuntaa. Jakeessa 8 mainitut Gog ja Magog mainitaan myös Hesekielin kirjassa (Hes 38 ja 39). Emme varmuudella tiedä, keitä Hesekiel heillä tarkoitti. Ehkä hän puhui skyttalaisista, jotka uhkasivat Israelin kansaa. Myöhemmin juutalaiset ajattelivat Gogin ja Magogin tarkoittavan kaikkia niitä kansoja, jotka uhkasivat valittua kansaa. Ilmeisesti tätä myös Johannes tarkoittaa: Gog ja Magog kuvaavat kaikkia niitä Paholaisen palvelijoita, jotka juuri ennen Jeesuksen paluuta hyökkäävät Kristuksen Kirkkoa vastaan.

Viimeinen taistelu on kova. Paholainen saa paljon väkeä mukaansa ja tekee kaikkensa voittaakseen sodan. Johannes ei kuvaa taistelun vaiheita, mutta hän kertoo lopputuloksen: tuli lankeaa taivaasta ja lyö Paholaisen joukot. Jeesus on Voittaja ja sen tietää jokainen sinä päivänä, kun Paholainen on viimeisen taistelunsa hävinnyt. On tämän maailman loppu ja Perkele heitetään helvettiin, josta nyt käytetään nimitystä tulinen järvi. Siellä ovat myös Paholaisen palvelijat, peto ja väärä profeetta, eikä heidän vaivansa lopu koskaan.

On niitä, jotka sanovat, ettei helvetti ole loputon: se kestää jonkin aikaa ja sitten ne, jotka sinne ovat joutuneet, lakkaavat olemasta. Se tuntuisi hyvältä ja armolliselta ajatukselta. Kuitenkin Raamattu opettaa toisin. Taivas on loputon ja myös kadotuksesta Johannes sanoo: "Aina ja ikuisesti." Emme ala neuvomaan Jumalaa, miten hänen pitäisi toimia. Jumala on viisas ja hyvä, ja suurinta viisautta ihmiseltä on tyytyä siihen, mitä Jumala ilmoittaa, silloinkin, kun ei ymmärrä tai on vaikea hyväksyä, mitä Jumala ilmoittaa. Kadotuksen kauheus on siinä, ettei Jumala ole siellä ollenkaan. Siksi sieltä puuttuu kaikki hyvä - kaikki hyvä on lahjaa Jumalalta. Sitä tilannetta, että olisi ilman mitään Jumalan lahjoja, ei kenelläkään tässä maailmassa ole. Mutta kadotuksessa se on.

Lopputulos on tärkein, ei se, mitä jossakin vaiheessa tapahtuu tai miltä jossakin vaiheessa näyttää. Siksi Ilmestyskirjaa selitettäessä ei niinkään pitäisi takertua joihinkin tapahtumiin, joita tapahtuu ennen Jeesuksen paluuta, ja niiden yksityiskohtiin. Pitäisi keskittyä lopputulokseen. Eikä meitä saisi hämätä, miltä maailmassa näyttää. Lopputulos on, että Jeesus voittaa ja Paha joukkoineen on kadotuksen liekeissä. Siksi tärkeintä meille pitäisi olla se, että olemme Jeesuksen puolella. Jos olemme hänen omiaan, sitten ei ole niin tärkeää, vaikka emme kaikkea Ilmestyskirjasta ymmärräkään. Sen tärkeimmän kuitenkin ymmärrämme. Ja jos lopputulos on mielessämme, emme tahdo luopua Jeesuksesta, näyttää maailmassa miltä näyttää. Tahdomme taivaaseen. Ja sinne pääsee niin, että on Jeesuksen oma loppuun asti.

Viimeinen tuomio 20:11‑15

Johannekselle näytetään viimeinen tuomio. Hän näkee Jumalan valtaistuimella ja kaikki ihmiset Kaikkivaltiaan edessä. Elämän kirja avataan ja kaikki tuomitaan sen mukaan, mitä kirjaan on kirjoitettu. Kukaan ei pääse tuomiota pakoon. Johanneksen aikana ‑ kuten kauan hänen jälkeensäkin ‑ merillä kuolleet haudattiin mereen. Johannes näkee, että hekin nousevat ylös tuomiolle. Toinen mahdollisuus tulkita maininta merestä on se, että meri kuvaa kuolemaa (ks. Ilm 21,1 ja sen selitys). Niiden sielut, jotka eivät ole kuoleman jälkeen päässeet taivaaseen, ovat menneet paikkaan, jota Johannes nimittää "Kuolemaksi ja Tuonelaksi". Sekin luovuttaa kuolleet viimeiselle tuomiolle. Koko ihmiskunta seisoo Jumalan valtaistuimen edessä ja tuomio alkaa.

Johannes kuvaa sitä hetkeä, josta puhumme, kun tunnustamme uskovamme "ruumiin ylösnousemukseen". Kun ihminen kuolee, sielu ja ruumis erkanevat toisistaan: ruumis lasketaan hautaan, mutta sielu ei sinne jää. Viimeisenä päivänä ruumis ja sielu yhtyvät jälleen: astumme Jumalan tuomiolle siinä ruumiissa, jonka Jumala on meille antanut. Viimeisenä päivänä tapahtuu jokaiselle ihmiselle samaa kuin pääsiäisaamuna Jeesukselle. Hauta tyhjeni ja Jeesuksen sielu pukeutui ylösnousemusruumiiseen. Paavali puhuu ylösnousemuksesta tarkemmin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 15. luvussa.

Johannes kertoo, että kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että sanomme niiden pelastuvan, jotka uskovat Jeesukseen? Ristiriitaa ei ole. Kaikki maailman ihmiset tuomitaan viimeisellä tuomiolla tekojen mukaan. Kukaan ei ole synnitön ja siksi jokaisella on pahoja tekoja esiteltävänä Jumalalle. Ne, jotka ovat ilman Vapahtajaa, ovat Jumalan edessä synteineen ja heidät tuomitaan syntiensä takia. Niillä, joiden turvana on syntien Sovittaja, ei ole syntejä Jumalan edessä ‑ kaikki synnit on Jeesuksen takia annettu anteeksi ja minkä Jumala on anteeksi antanut, sitä ei hänen silmissään enää ole. Näin vain se, joka uskossa omistaa Jeesuksen ja hänessä Jumalan armon, kestää viimeisenä päivänä Jumalan kasvojen edessä. Paavalikin sanoi, että tuomio tapahtuu tekojen mukaan, ja kuitenkin opetti vain sen pelastuvan, joka turvautuu Jeesukseen (Room 2,6).

Luther puhui autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus otti kantaakseen meidän syntimme ja sen rangaistuksen, jonka olemme ansainneet. Kaiken tämän me annoimme Jeesukselle. Jeesus antoi meille oman synnittömyytensä, puhtautensa ja pyhyytensä. Kun on Jeesuksen oma, omistaa kaiken sen hyvän, mitä Jeesus on ja mitä hän on tehnyt. Oma pahuus ja omat pahat teot on annettu Jeesukselle. Kun siis Jumala katselee Kristuksen omaa, hän näkee vain Poikansa pyhyyden ja hänen hyvät tekonsa. Näin Jeesuksen omalla ei ole pahoja tekoja, joista hänet tuomittaisiin. Niiden sijaan ovat Jeesuksen hyvät teot.

Niille, jotka tulevat tuomiolle ilman Pelastajaa, käy huonosti. He eivät pyhän Jumalan edessä kestä ja heitä odottaa pahin tuomio. Heidät heitetään tuliseen järveen, siihen samaan paikkaan, missä Paholainen on. He ovat tässä maailmassa kuuluneet ‑ ehkä tietämättään ‑ Perkeleen omien joukkoon, ja heidän osansa on sama kuin herransa osa.