Salainen viesti 10:1‑4

Johannes näkee mahtavan enkelin. Enkeli ei ole Jeesus, vaikka muistuttaakin sitä, mitä Johannes on kertonut Jeesuksesta aikaisemmin (Ilm 1,12‑16). Palvelija on Herransa kaltainen. Johannes sanoo enkelin toisen jalan olleen meren ja toisen maan päällä. Tämä tuskin tarkoittaa, että enkeli olisi seissyt rantavedessä. Enkeli on kooltaan niin suuri, että hänen vasen jalkansa on maalla ja oikea vedessä. Ehkä näyssä on myös syvempi sanoma. Meri saattaa kuvata Raamatussa kuolemaa (vrt. Ilm 21,1). Ehkä maa tarkoittaa luomakuntaa, jonka näemme ympärillämme. Näky enkelistä, joka seisoo maan ja meren päällä, julistaa: Jumala, jonka palvelija enkeli on, hallitsee luomakuntaa ja kuolemakin on hänen valtansa alla.

Jakeissa 3 ja 4 puhutaan seitsemästä ukkosesta. Ehkä Johannes on ajatellut Psalmia 29, jossa sanat "Herran ääni" esiintyvät seitsemän kertaa. Ukkosen jylinässä lienee siis kyse Jumalan äänestä, jonka Johannes saa kuulla. Johannes ryhtyy kirjoittamaan muistiin, mitä Kaikkivaltias puhuu, mutta häntä kielletään tekemästä sitä. Jostakin syystä Jumala piti parempana, ettei Johanneksen kuulemaa kerrota muille. Vastaava tapaus löytyy Toisesta korinttilaiskirjeestä. Paavali kertoo käyneensä paratiisissa ja kuulleensa siellä "sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua." (2 Kor 12,4). Jumala ei siis ole paljastanut meille kaikkea. Siksi tarvitaan varovaisuutta ja varsinkin silloin, kun puhutaan lopunajoista ja Jumalan suunnitelmista. Kaikkea ei ole kerrottu ja siksi moni kysymys on parasta jättää vastausta vaille.

Johannes syö kirjakäärön 10:5‑11

Enkeli kohottaa kätensä ylös ja vannoo, että aika on lopussa. Se tarkoittaa, ettei Jumala enää kuudennen torven soittamisen jälkeen siirrä tuomion alkamista. Kun seitsemäs torvi soi, Jeesus saapuu, tämän maailman aika loppuu ja Jumala toteuttaa tuomionsa. Kun se tapahtuu, kaikki näkevät, että Raamattu puhui sittenkin totta. Ne, jotka nyt nauravat Raamatulle, lopettavat naurunsa ja kaikille on selvää, että Jumalan palvelijat toivat ihmisille viestin taivaan ja maan Herralta.

Taivaasta kuuluu jälleen ääni ja Johannes saa erikoisen käskyn: hänen pitää syödä se kirjanen, joka on enkelin kädessä. Vanhassa testamentissa on kaksi vastaavaa tapausta. Jeremia kertoo ahmineensa Jumalan sanaa (Jer 15,16) ja Hesekiel sai saman käskyn kuin Johannes (Hes 2,8‑9 ja 3,1‑3). On mahdollista, että Johannes todella söi kirjakäärön ‑ papyruksen syöminen ei ollut tavatonta. Kirjakäärön syömisellä on varmasti myös syvempi sanoma. Kun Johannes syö Jumalan sanaa sisältävän kirjasen, hän osoittaa tällä sisäistäneensä Jumalan puheen niin, että se tulee kuin osaksi häntä itseään. Jumalan sana on hänessä eikä hän siksi voi vaieta siitä.

Johannes sanoo kirjakäärön maistuneen ensin makealle mutta sitten tuntuneen karvaalle vatsassa. Tämä kertoo, millaista Jumalan sana on. Jumalan sana on kuin hunaja ‑ se maistuu ja sen lukemisesta nauttii. Mutta Jumalan sanalla on toinenkin puoli. Se tuntuu pahalta ‑ se puhuu myös asioista, joista emme tahtoisi kuulla. Ja kun pitäisi ryhtyä kertomaan toisille, mitä Jumala sana opettaa, se ei enää nautinto olekaan. Varsinkin Jumalan tuomiosta puhuminen on vaikeaa ja mieluummin tekisi melkein mitä muuta tahansa. Johanneskin tiesi, etteivät ihmiset halua kuulla sitä, mitä hän puhuu. Kuitenkin hän julisi sitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. Sanoma oli saatu Jumalalta ja se oli pakko kertoa, vaikkei se ihmisiä miellyttänyt.