Taivas riemuitsee 19:1‑5

Nähtyään tuhoutuneen Babylonin Johannes kuulee äänen, jota hänen on vaikea kuvata. Siksi hän jälleen turvautuu sanoihin "ikään kuin". Hän saa kylläkin sanoista selvän. Taivaasta kuuluu ääni, joka sanoo: "Halleluja." Sana on hepreaa ja tarkoittaa: "Ylistäkää Herraa." Ihmeellistä kyllä tämä Ilmestyskirjan luku on Uuden testamentin ainoa kohta, jossa sana esiintyy. Silti lienee selvää, että sana oli ensimmäisten kristittyjen käytössä esimerkiksi jumalanpalveluksissa ‑ lukivathan he Vanhaa testamenttia ja psalmeissa "halleluja" esiintyy lukuisia kertoja.

Taivaan joukkojen laulu on ennen muuta kiitosta siitä, että viimeinkin Jumala on lopettanut maailman pahuuden ja tuominnut sen, joka sai aikaan niin paljon pahaa. Jumalan pitkämielisyys kesti kauan. Vaikka hän näki maailman pahuuden, hän antoi maailmalle lisää armonaikaa ‑ että mahdollisimman moni kääntyisi ja pelastuisi. Mutta nyt on mitta tullut täyteen. Johannes näkee sen päivän, jota Jumalan seurakunta on odottaen rukoillut.

Jakeessa 5 Jumalan palvelijoita sanotaan niiksi, jotka pelkäävät Jumalaa. Moni ajattelee, ettei Jumala tarvitse pelätä. Monille Jumala on kuin kaveri eikä kaveria pelätä. Raamattu opettaa toisin. Jumala on niin suuri ja me olemme niin pieniä, ettei meistä ole Jumalan kavereiksi. Hän on niin mahtava ja meitä enemmän, että on oikein pelätä häntä. Se ei tarkoita, että pakenemme Jumalaa emmekä uskalla tulla hänen luokseen. Jumalan pelkääminen on niin syvää Jumalan kunnioittamista, ettei suhtaudu hänen kuin tasavertaiseen ystävään. Se, joka pelkää Jumalaa, kuuntelee tarkasti, mitä Jumalaa puhuu eikä uskalla olla hänen kanssaan eri mieltä. Se, joka pelkää Jumalaa, ei uskalla elää Jumalan tahdosta välittämättä eikä jättäydy pois Jumalan omien joukosta. Ehkä siitä seuraa maailman vihaa, mutta se, joka pelkää Jumalaa, tietää, että ihmisten viha on paljon helpompi kestää kuin pyhän Jumalan viha.

Karitsan häät 19:6‑10

Sitten Johannes näkee, mitä seuraa tämän maailman lopun jälkeen. On Karitsan häiden aika. Taivaaseen päässeet ylistävät tästä Jumalaa, ja ylistys on niin valtavaa, että Johannes vertaa sitä kansanjoukkojen kohinaan, myrskyn pauhuun ja ukkosen jylinään. Jumala on viimeinkin näyttänyt, että hän on se, jolla on kaikki valta. Paholainen joukkoineen on lopullisesti lyöty ja ikuinen ilo taivaassa on alkamassa.

Vanha testamentti vertaa Jumalan kansan ja Jumalan suhdetta avioliittoon. Jumalan kansan tuli olla uskollinen Jumalalle ‑ niin kuin aviopuolisoiden toisilleen. Huoruutta oli se, että alettiin palvella vieraita jumalia tai että Jumalan tahdosta ei välitetty. Ilmestyskirja puhuu samasta asiasta: Jeesuksen omat ‑ kastetut ja Jeesukseen uskovat ‑ ovat kuin kihlattuja Jeesukselle. Heidän on pysyttävä uskollisena sulhaselle. Uskottomuutta on se, että lakataan palvelemasta Jeesusta tai ei piitata siitä, mitä hän on puhunut. Nyt Jumalan seurakunta on Jeesuksen morsian. Häiden aika on sitten, kun Kristus tulee takaisin, tämä maailma ja sen pahuus loppuu ja ikuisuus alkaa.

Luvussa 7 kerrottiin, miten syntinen ihminen saa sellaisen puvun, että hän kelpaa suureen hääjuhlaan. Kun vaatteet on pesty ja valkaistu Karitsan veressä (Ilm 7,14), voi mennä taivaaseen, missä Karitsan häitä vietetään. Jumala asuu taivaassa ja on pyhä. Siksi taivaaseen ei voi mennä synteineen. Synnit on saatava anteeksi ja vain Jeesuksen veri pesee syntimme pois. Joka luulee pääsevänsä taivaaseen, mutta ei välitä mitään Jeesuksen verestä, se pettää itseään eikä ole matkalla taivaaseen.

Nytkin Ilmestyskirja puhuu puvusta, joka puetaan taivaaseen päässeiden ylle. Puvusta sanotaan, että se "tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja." Tämä ei tarkoita, että hyvät teot olisivat ehtona taivaaseen pääsemiselle. Ainoa ehto on, että on saanut syntinsä anteeksi ja synnit saa anteeksi Jeesukselta lahjana ilman mitään tekoja tai suorituksia. Jakeen 8 tarkoitus lienee kertoa, mitä Jumalan omat saavat juuri ennen kuin hääjuhla taivaassa alkaa. Meidät puetaan vanhurskaisiin, Jumalan tahdon mukaisiin tekoihin. Se tarkoittaa: pahat teot, jotka tässä maailmassa olivat parhaimmankin Jumalan lapsen elämässä niin tavallisia, ovat nyt takana. Pahuus on pois ja taivaaseen päässeet tekevät vain sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista, oikein ja hyvää.
　Tämä tekee taivaasta hyvän paikan. Ei ole loukkaavia sanoja, pahoja tekoja, itsekkyyttä eikä rakkaudettomuutta. On vain hyviä tekoja, joita teemme toisillemme. Tämäkin on Jumalan lahja, ei meidän ansiotamme. Sanat "on puettu" kertoo tästä. Jumala pukee yllemme sellaista, mikä ei ole lähtöisin meistä.

Sitten enkeli kutsuu autuaiksi niitä, jotka ovat pääseet Karitsan hääaterialle. Onnitella heitä kannattaakin. Ovathan he siellä, missä Jumala on ja missä siksi on vain pelkkää hyvää. Ja jos ei ole Karitsan hääjuhlassa, sitten on siellä, missä vaiva ja ahdistus on loputon. Myös siksi taivaaseen päässeitä kannattaa onnitella. He ovat välttäneet kadotuksen.

Kun Johannes on tämän kuullut, hän aikoo heittäytyä sen enkelin jalkoihin, joka hänelle on näistä puhunut. Tämän enkeli kieltää jyrkästi. Vain Jumalaa tulee kumartaa ‑ ei edes hänen enkeleitään, vaikka he olisivat miten ihmeellisiä. Tämä kohta kannattaa muistaa, jos joutuu keskustelemaan Jehovan todistajien kanssa. Hehän sanovat, ettei Jeesus ole Jumala. Kuitenkin Raamattu kertoo lukuisissa kohdissa, että Jeesuksen eteen kumarruttiin ja niin palvottiin häntä. Jeesus salli tämän ja siihen on vain yksi syy: Jeesus on Jumala ja hän itse tiesi sen. Hän on Jumalan Poika ja samaa olemusta kuin Isä. Siksi hänen eteensä saa ja tulee kumartua niin kuin Jumalan eteen kumarrutaan.

Jakeen 10 viimeisen lauseen suomennos ei ole tarkka. Tarkasti alkutekstin mukaan lause kuuluu: "Jeesuksen todistus on profetian henki." Lauseen ajatus lienee siis tämä: Jumalan profeetta todistaa Jeesuksesta. Hänen sanomansa ydin on siinä, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on puhunut ja mitä hän meille merkitsee. Se, joka keskittyy muuhun kuin Jeesukseen, ei ole Jumalan profeetta, vaikka puhuisi hienosti ja tekisi ihmeitä. Oikean ja väärän hengen tunnistaa siitä, mitä Jeesuksesta sanotaan. Oikea henki on siellä, missä Jeesuksesta annetaan se todistus, jonka Raamattu hänestä antaa.

Karitsa taistelee ja voittaa 19:11‑21

Johannekselle on jo näytetty, mitä Jumalan omille tapahtuu maailman lopun jälkeen. Kun uusi näky alkaa, siirrytään ajassa taaksepäin ja Johannes näkee taistelun, jota valkealla hevosella ratsastava käy Paholaista vastaan. Ratsastajan nimeä ei kerrota, mutta Johannes tekee selväksi, kuka hän on. Hän on Jumalan Sana, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. On vain yksi mahdollisuus: ratsastaja on Jeesus. Hän sotii Vihollistaan vastaan ja lyö hänet joukkoineen. Paholainen ja hänen palvelijansa otetaan kiinni ja heitetään kadotukseen. Näin tapahtuu viimeisenä päivänä, kun Herramme saapuu.

Jakeessa 12 sanotaan, ettei Jeesuksen nimeä tunne kukaan muu kuin hän itse. Tämä kertoo meille Jumalan salaisuuksista. Kolmiyhteinen Jumala ‑ ja siten myös Poika ‑ on sellaista, mitä me emme täysin ymmärrä. Moni kysymys jää vastausta vaille. Vaikka emme kaikkea ymmärrä, silti voimme olla Jumalan omia. Kerran taivaassa ymmärrämme senkin, mitä emme nyt ymmärrä. Filadelfian seurakunnalle luvattiin, että taivaaseen päässeisiin Jeesus kirjoittaa Jumalan nimen (Ilm 3,12). Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että taivaassa tunnemme Jumalan niin hyvin, ettei vastausta vaille jääviä kysymyksiä enää ole.

Kuvaus Perkeleen tappiosta on puhutteleva. Taistelu on käyty ja taistelukentällä viruu valtavasti ruumiita. Kotkat ja korpit liitelevät taistelupaikan yllä ja odottavat, milloin pääsevät syömään kuolleiden lihaa. Johannes näkee näyssä tämän ja se kertoo, miten Paholaisen joukoille lopulta käy. Heidät on lyöty ja haaskalinnut odottavat saalistaan. Perkele valtakuntineen oli mahtava ja hallitsi yhdessä palvelijoidensa kanssa maailmaa. Nyt se kaikki on ohi. Taistelu on päättynyt ja Paholainen joukkoineen on tuhottu.