Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 8

Jerusalemin seurakunnan avustaminen

Paavali puhuu luvuissa 8 ja 9 Jerusalemin seurakunnan avustamisesta. Jotta ymmärtäisimme tämän "kolehdin" merkityksen, on aluksi perehdyttävä hieman pakanalähetyksen alkuaikoihin.

Kun Paavali ja Barnabas palasivat ensimmäiseltä lähetysmatkalta (Apt 15:27-28) Syyrian Antiokian kristityt ottivat ilolla vastaan uutisen pakanoidenkin kääntymisestä. Mutta jonkun ajan kuluttua - ehkä Jerusalemiin kantautuneiden viestien takia - Juudeasta tuli Antiokiaan kristittyjä, jotka vaativat pakanuudesta kääntyneiltä kristityiltä Mooseksen lain noudattamista: ympärileikkaamisen (Apt 15:1) vaatiminen merkitsi koko lain noudattamisen vaatimista. Kun syntynyttä kiistaa ei saatu ratkaistuksi Antiokiassa, kiista siirrettiin ratkaistavaksi Jerusalemissa (Apt 15:2).

Kymmenisen vuotta ennen Toisen korinttilaiskirjeen kirjoittamista - ilmeisesti vuonna 48 j.Kr. - pidettiin apostolien kokous Jerusalemissa. Sen päätös oli: pakanuudesta kristityiksi kääntyneiden ei tarvitse tulla myös juutalaisiksi (Apt 15:19-21). Tämä merkitsi kristinuskon erottautumista juutalaisuudesta. Jos lakihurskaiden kanta olisi voittanut, kristinuskosta olisi todennäköisesti tullut vain juutalaisuuden lahko, joka pian olisi hävinnyt. Jerusalemin hävityksen (vuonna 70 j.Kr.) jälkeen farisealaisuus jäi ainoaksi suunnaksi juutalaisuuteen, muut suunnat hävisivät.

Paavali tulkitsi kokouksen päätöstä (Apt 15:20) siten, että sen tarkoitus oli vain estää "sekaseurakuntien" juutalais- ja pakanataustaisten kristittyjen kiistat. pakanataustaisten kristittyjen tuli luopua tietyistä asioista yhteisen edun nimissä. Siellä, missä seurakunnat olivat puhtaasti pakanataustaisia, Paavali ei näytä vaatineen Jerusalemin kokouksen päätöksen noudattamista.

Judaistit - joita Paavalin vastustajat Korintissa olivat - tulkitsivat päätöksen päinvastoin: se oli alku tulevalle kehitykselle. Nyt vaadittiin vain ydin, mutta pian tulisi aika, jolloin vaadittaisiin myös ympärileikkaus ja koko lain noudattaminen.

Paavali ja laista vapaa evankeliumi saivat siis voiton Jerusalemin kokouksessa. Voittoon liittyi kuitenkin "lisäpöytäkirja": pakanakristittyjen odotettiin avustavan köyhää Jerusalemin seurakuntaa (Gal 2:10). Kerättävä avustus oli myös yhteyden merkki: pakanakristityt tunnustivat sillä paitsi yhteytensä Jerusalemin alkuseurakuntaan, myös sen, että kristillinen usko oli lähtöisin Jerusalemista.

Avustuksella oli siis myös teologisia ulottuvuuksia. Siksi Paavali halusi itse viedä sen Jerusalemiin (Room 15:25-27): näin kukaan ei voisi sanoa, ettei Paavali ollut täyttänyt omaa osaansa Jerusalemin kokouksen päätöksistä. Se oli Paavalin puolelta myös tunnustus sille, että evankeliumi ja kristillinen usko olivat lähteneet liikkeelle nimenomaan Jerusalemista.

Miksi Jerusalemin seurakunta oli niin köyhä? Syitä oli useitakin. Vaikka Vanha testamentti puhuu hyvin ylistävään sävyyn Luvatusta maasta (5 Moos 8:7-11), apostolien aikana Palestiina oli varsin köyhää seutua. Myös muualta kristikunnasta tuli "pyhiinvaeltajia" Jerusalemiin, joista osa jäi sinne pysyvästi. Juutalaisuudesta kääntyneet menettivät synagogan ja sukulaisten avun. Monien kohdalla myös ammatin harjoittaminen vaikeutui, koska he olivat juutalaisten mielestä vääräuskoisia (esimerkiksi kauppiaat) tai kävi mahdottomaksi (mm. papit, Apt 6:7).

Makedonian esimerkki - 2 Kor 8:1-5

On syytä muistaa, että edellä Paavali oli korostanut sitä, ettei hän kaupittele Jumalan Sanaa, siis pyri saamaan siitä taloudellista hyötyä (2 Kor 2:17). Puhuminen avustuksesta oli altis väärinkäsityksille ja syytöksille. Siksi Paavali kirjoittaa harkiten ja sanansa huolella valiten.

Paavali käyttää luvussa 8 kreikan sanaa "kharis" monessa merkityksessä. Yleensähän tuo sana suomennetaan "armo" ja sitä on lähellä myös "armolahja" (karisma, karismaattisuus):

• armo, jae 1
• suosionosoitus, jae 4 (KR-1992: "että antaisimme")
• rakkaudentyö, jae 6
• lahja, jae 7
• kiitos, jae 16
• rakkaudenlahja, jae 19

Meillä on usein hyvin suppea käsitys armolahjoista: profetoiminen, parantaminen ja kielilläpuhuminen. Mutta jos luemme Paavalin armolahjaluetteloita - esimerkiksi 1 Kor 12:28-30 ja Room 12:4-8 - löydämme useita armolahjoja, joista osa on varsin "omituisia": opettaminen, rohkaiseminen, johtaminen, omastaan antaminen.

Makedonian kristityt olivat vapaaehtoisesti halunneet köyhyydestään huolimatta avustaa Jerusalemin seurakuntaa (jakeet 2-4, vertaa Luuk 21:1-4, lesken ropo). Huomaa kuitenkin jae 5: Jumalaa ei kiinnosta lahjan määrä vaan laatu. Makedonialaiset antoivat suurimman mahdollisen lahjan: itsensä.

Nykyajan nopeaan matkustamiseen tottunut ihminen ei ymmärrä sitä, kuinka todella kaukaisia Jerusalem ja sen kristityt olivat tuon ajan makedonialaisille. Ei tuohon aikaan katseltu televisiosta uutisia eri puolilta maailmaa. Mutta usko oli synnyttänyt kaikki välimatkat ylittävän yhteyden.

Paavali oli perustanut Makedoniaan kolme seurakuntaa: Filippin, Tessalonikan ja Beroian (Apt 16:16-17:15). Filippin kristittyjen anteliaisuutta Paavali kiittää myös Filippiläiskirjeessä (Fil 4:10-20).

Että syntyisi tasaus - 2 Kor 8:6-15

Makedonian seurakunnat olivat köyhiä, korinttilaiset olivat rikkaita heihin verrattuna. Paavali ei kuitenkaan vetoa heidän varallisuuteensa, vaan Kristuksen esimerkkiin (jae 9).

Huomaa jälleen kerran Paavalille tyypillinen piirre: ikään kuin huomaamatta hän sanoo suuria uskontotuuksia. "Hän oli rikas" puhuu Kristuksen ennalta olemisesta Jumalan luona ennen syntymistä ihmiseksi (tarkemmin Fil 2:5-11). Vaikka Paavali ei koskaan kirjeissään puhu Kristuksen syntymästä, on varmaa, ettei Paavali ajatellut, että Jeesus olisi ollut hetkeäkään vain tavallinen ihmislapsi. Syntymästään alkaen hän oli ihminen ja Jumalan Poika.

Korinttilaiset olivat jo edellisenä vuonna aloittaneet keräyksen (jae 10, 2 Kor 9:2), mutta se oli - varmaan seurakunnassa puhjenneiden ongelmien vuoksi - keskeytynyt.
　Paavali antoi ohjeita keräyksen järjestämisestä 1 Kor 16:1-4:ssä. Sapattia seuraavana päivänä - siis sunnuntaina - tuli viikottain panna rahaa syrjään. Keräys oli järjestetty myös Galatiassa ja varmaan kaikissa Paavalin perustamissa seurakunnissa.

Vaikuttaa siltä, että Paavali oli epävarma siitä, ryhtyisivätkö korinttilaiset uudelleen keräämään rahaa Jerusalemin köyhille (jae 8, vertaa 1 Kor 16:1-4). Paavali ei halua määräillä tässäkään asiassa (vertaa 2 Kor 1:24), hän antaa vain neuvon (jae 10).

Jumala ei ole kiinnostunut siitä, mitä meillä ei ole, vaan siitä, mitä meillä on (jae 12). Meidänkään ei pidä ajatella: "Sitten, kun on sitä ja sitä, teen sitä ja sitä." Ei pidä elää tulevaisuudessa ja toiveissa vaan nykyisyydessä ja todellisuudessa.

Paavali ei halua vaatia vaan hän toivoo, että korinttilasten sisimmästä nousisi halu auttaa. Rakkautta ei voi pakottaa (jae 8). "Joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin." (Room 12:8)

Hieman myöhemmin kirjoitettu Roomalaiskirje paljastaa, että Paavali sai myös korinttilaiset mukaan pakanaseurakuntien yhteiseen kolehtiin (Room 15:26).

Lopuksi Paavali viittaa autiomaavaelluksen manna ihmeeseen. Vaikka ihmiset keräsivät eri määriä, kaikki saivat tarpeeksi eikä kenelläkään ollut liikaa (2 Moos 16:18).

Yhteisvastuu ja solidaarisuus

Menneinä vuosina ammattiyhdistysliike on ollut vaatimassa solidaarisuutta. Laman jälkeen on paljastunut senkin itsekkyys: niille, joilla jo on, vaaditaan paljon lisää; niille, joilla ei ole, ei myöskään luvata mitään. Eräs korkea ammattiyhdistysjohtaja sanoi kerran: "Puhe solidaarisuudesta loppuu siihen, kun se vie ensimmäisen markan omasta palkkapussista!"

Suomessa - ja Pohjoismaissa yleensäkin - yhä enemmän ajatellaan, että yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta heikommista. Hyvinvoivien pitäisi maksaa kulut verojen kautta, mutta siihenkään ei ole halua. Kaikki haluaisivat olla saajan eikä maksajan osassa.
　Se, että jostakin vastataan yhdessä, tarkoittaa usein sitä, ettei kukaan ota siitä vastuuta. Kristittyinä emme voi paeta yhteiskunnan selän taakse (Matt 25:31-46).

Paavalin suosituskirje - 2 Kor 8:16-24

Paavali ymmärsi, että tuottoisa kolehti (jae 20) saisi aikaan myös epäilyjä siitä, menevätkö kaikki rahat oikeaan osoitteeseen. Pahojen puheiden ja juorujen estämiseksi Paavali ei hoitanut asiaa yksin, vaan Titus toimi hänen edustajanaan. Tituksen mukaan lähti kaksi Makedonian seurakuntien valitsemaa veljeä (jae 23).

Ketkä kaksi kristittyä seurasivat Titusta Makedoniasta Korinttiin? Yleensä Paavali kertoi matkakumppaniensa nimet, mutta tällä kertaa hän jätti sen tekemättä. Jakeen 18 perusteella voi ajatella, että ainakin toinen näistä veljistä oli hyvin tunnettu. Jae 22 viittaa siihen, että toinen veljistä oli tuntemattomampi, todennäköisesti makedonialainen.

Apostolien teoissa (20:4) luetellaan seitsemän kristittyä, jotka muodostivat Paavalin matkaseurueen Korintista Jerusalemiin:

1. beroialainen Sopatros
2. tessalonikalainen Aristarkos
3. tessalonikalainen Sekundos
4. derbeläinen Gaios
5. derbeläinen Timoteus
6. aasialainen Tykikos
7. aasialainen Trofimos

Lisäksi, kahdeksantena, tulee Luukas, onhan Apostolien tekojen 20. luvun kerronta me muodossa; Luukas on siis itsekin ollut Paavalin seuralaisena.

Voi tietysti olla, että näiden kahden veljen matka ei jatkunutkaan Korintissa Jerusalemiin, joten välttämättä heidän nimeään ei ole Apostolien tekojen kertomassa keräyksen "saattojoukossa". Näiden kahden kristityn henkilöllisyys jää vaille lopullista vastausta.

Jakeessa 19 kuvataan seurakuntien "luottamusmiesten" valinta. Paavali käyttää sanaa, joka tarkoitti äänestämistä, käden nostamista valinnan merkiksi.
　Seurakunnissa on ollut alusta asti "viranhaltijoita", esim. Paavali ja Titus, jotka kokopäiväisesti tekivät Jumalan valtakunnan työtä, ja heidän rinnallaan on ollut "luottamusmiehiä" - niitä, jotka "oman toimen ohella" ovat tehneet evankeliumin työtä.

Hengellisen rahankäytön tulee olla erityisen tarkkaa. Olemme vastuussa sekä antajille että Jumalalle. Ei pidä antaa aihetta turhiin huhuihin ja pahoihin puheisiin. "Ajattelemme näet sitä, mikä on oikein myös ihmisten eikä yksin Herran edessä." (jae 21) Kirkon rahankäytön täytyy kestää myös maallinen tarkastelu.

Kysyin kerran eräältä amerikkalaiselta teologian professorilta, mitä mieltä hän oli Yhdysvalloissa toimivista televisiosaarnaajista. Hän vastasi: "Valtaosa heistä on lähtenyt liikkeelle evankeliumin eteenpäinviemiseksi. Mutta jonkin ajan kuluttua moni on huomannut, kuinka hyvä keino tehdä rahaa tuollainen ohjelma on. Ja niin rahasta on tullut kaiken keskipiste."
　Raha houkuttelee jokaista ihmistä. Siksi kirkon tulee hoitaa taloutensa niin, ettei se suo mahdollisuuksia väärinkäytöksille.