Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 10

Kaukana rohkea, läsnä heikko? - 2 Kor 10:1-6

Raamatuntutkijat ovat pohtineet paljon sitä, miksi Paavali kirjeensä lopussa käyttää paljon ankarampaa kieltä kuin luvuissa 1-9. Selitysmalleja on useita.

1. Valtaosa nykytutkijoista arvelee, että Toinen korinttilaiskirje on koottu kahdesta erillisestä kirjeestä. Luvut 10-13 olisivat kadonnut "kyynelkirje" (vertaa 2 Kor 2:1-4). Tätä selitystä vastaan puhuu se, että Paavalin "kova kirje" Korinttiin oli jo mennyt (vertaa jakeet 1 ja 10 sekä 2 Kor 7:8-9).

2. Toiset ajattelevat, että Paavali oli saanut kesken kirjeen sanelua - joka kesti todennäköisesti viikkoja, joka tapauksessa useampia päiviä - uusia huonoja uutisia Korintista. Kirjeen lopussa hän vastaisi näihin ikäviin uutisiin.

3. On myös esitetty, että luvun kymmenen alusta alkaisi Paavalin omakätinen "allekirjoitus" (vertaa Gal 6:11). Se olisi jostakin syystä - huonot uutiset todennäköisempinä syynä - laajentunut lopulta neljän luvun mittaiseksi.

4. On selvää, että Korintissa oli sekä niitä, jotka Paavali - ja Titus käynnillään (2 Kor 7:5-7) - oli voittanut takaisin oikealle tielle, että niitä, jotka yhä vastustivat Paavalia. Voisi olla niin, että kirjeen alkupuoli, luvut 1-9, olisi kirjoitettu niille, jotka jo olivat tehneet parannuksen ja luvut 10-14 niille, joiden parannus oli vielä tekemättä.

Emme saa varmaa tietoa siitä, miksi Paavali vaihtaa tyyliään. Ehkä kysymys on vain siitä, että osa asioista oli jo kunnossa, osa ei. Paavali halusi ensin puhua iloisemmista asioista ja niin voittaa korinttilaiset puolelleen. Vasta lopussa hän ottaa esille kipeät asiat.

Paavalia oli syytetty siitä, että hän oli kirjeissään ankara, mutta paikan päällä heikko (jakeet 1 ja 10). Ilmeisesti taustalla oli Paavalin nopea käynti Korintissa (2 Kor 2:1-4): se oli epäonnistunut ja Paavalin vastustajat olivat voittaneet. Paavali toteaa, että Herran apostolina hän kyllä voi paikan päälläkin toimia rohkeasti ja kovasti (jae 2), mutta hän toivoo, ettei hänen tarvitse sitä tehdä, vaan että korinttilaiset vapaaehtoisesti alistuvat oikean evankeliumin alle. Rakkautta ei voi pakottaa. Pakottaminen vie aina lain tielle: Paavali toivoi, että evankeliumi saisi luoda oikean ilon.

Paavali tuo useissa kirjeissään esiin sen, että apostolinakin hän on vain syntinen ihminen (Room 7:14-25, Gal 2:20-21). Mutta siitä huolimatta hän ei halunnut ajaa Jumalan valtakunnan asiaa maallisin keinoin (jae 4). Efesolaiskirjeen kuudennessa luvussa (jakeet 10-17, katso myös 2 Kor 6:7) Paavali kuvaa tarkemmin hengellistä taisteluvarustusta.

Jakeista 4-6 voisi päätellä, että Paavalin vastustajat olivat jonkinlaisen järkeisopin kannattajia. On kuitenkin syytä muistaa, että Paavali puhui Kristuksen ristin ja ihmisviisauden ristiriidasta jo 1 Kor 2:1-10:ssä, siis ennen "uusien apostolien" tuloa Korinttiin. Emme saa tarkkaa tietoa siitä, mitä Paavalin vastustajat opettivat. Se on selvää, että Paavali katsoi, että tuo uusi tie ei tulisi viemään perille taivaaseen.

Paavalia oli syytetty liiallisesta nöyryydestä (jae 1). Paavali syyttää vastustajiaan ylpeydestä (jae 5). Kristus oli nöyrä ja lempeä (jae 1, Matt 11:28-30), joten Paavalin valitsema tie oli lähempänä Kristuksen esimerkkiä.

Kaikki kristityt ovat Kristuksessa - 2 Kor 10:7-11

Jakeen 7 alku voidaan kääntää usealla tavalla. KR-1992: "Ottakaa huomioon selvät tosiasiat!" KR-1938: "Nähkää, mitä silmäin edessä on." New International Version: "Te katsotte asioita vain pintapuolisesti."

Paavalin vastustajat väittivät olevansa lähempänä Kristusta kuin Paavali (jae 7). Paavali muistuttaa, että jokainen kristitty on Kristuksessa. Pienikin usko riittää, vertaa Jeesuksen vertaus sinapinsiemenestä (Matt 13:31-32). Meidän aikanamme väitetään usein, että kristityt jakautuvat suhteessa Pyhään Henkeen eri ryhmiin. Paavali näki tässäkin vain yhden vaihtoehdon: kaikilla kristityillä on Pyhä Henki (Room 8:9). Kun meillä on Kristus, meillä on kaikki. Jos meillä ei ole Kristusta, meillä ei ole mitään!

Apostolin tehtävä ei ollut repiä seurakuntaa, vaan rakentaa sitä (jae 8, 2 Kor 12:19). Paavalin vastustajat tekivät juuri päinvastoin.

Ilmeisesti Paavalin vastustajat olivat taitavia puhujia. Kreikkalainen kulttuuri arvosti kaunopuheisuutta. Valitettavasti tietomme Paavalin ulkomuodosta, puhelahjoista yms. ovat vasta varsin myöhäisiä ja epäluotettavia. Eri ihmiset pitävät eri julistajista. Mitään evankeliumin julistamisen tyyliä ei pidä julistaa ainoaksi oikeaksi. Paavali ei kyllästy korostamaan sitä, että evankeliumin julistamisessa keskeisintä on sisältö, ei muoto (Gal 1:6-9).

Se, ettei Paavali perinyt palkkaa tai maksua julistustyöstään sai jotkut ajattelemaan, että hänen julistuksensa oli arvotonta. Tällaiseen ajatteluun törmätään joskus lähetyskentilläkin: esimerkiksi Japanissa on totuttu siihen, että uskonnoista pitää maksaa. Voiko ilmainen armo olla hyvää?

Jakeen 7 taustalla voi olla 1 Kor 1:12:ssa mainittu "Kristus-puolue", mutta yhtä hyvin se voi olla vain viittaus niihin, jotka ylpeilivät omalla hengellisyydellään.

Jumalan antama tehtävä - 2 Kor 10:12-18

Paavalin vastustajat kerskailivat siitä, mikä itse asiassa oli Paavalin alulle panemaa. Korintti oli Paavalin perustama seurakunta (Apt 18:1-8).

Jakeissa 14-16 Paavali puhuu omasta työnäystään. Damaskoksen tiellä Jumala oli kutsunut hänet pakanoiden apostoliksi (Apt 9:15-16). Tätä näkyä hän oli toteuttanut. Hän oli pitänyt kunnia asianaan tehdä työtä vain siellä, missä vielä ei oltu julistettu evankeliumia (Room 15:20-21).

Kun Paavali kirjoitti korinttilaisille, hän koki saaneensa työnsä nykyisen Kreikan alueella päätökseen ja hän suunnitteli jo työtä uusilla alueilla, kaukana lännessä, Hispaniassa (=nykyinen Espanja ja Portugali, Room 15:22-24) . Mutta ennen lähtöään länteen Paavali halusi viedä pakanaseurakuntien keräämän kolehdin Jerusalemin seurakunnalle varmistaakseen, ettei pakana- ja juutalaistaustaisten kristittyjen yhteys katkeaisi (Room 15:25-26, 2 Kor 9). Asioiden saattaminen kuntoon myös Korintissa ennen lähtöä kauas länteen oli Paavalin mielessä. On ymmärrettävää, että apostolia olisi vaivannut idässä tehdyn työn kohtalo, jos asiat Korintissa (ja Galatiassa) olisivat jääneet epäselviksi.

Paavalilla oli siis Jumalan antama valtuutus tehdä työtä Korintissa (jae 18). Mutta miten oli Paavalin vastustajien laita? Suosittelivatko he itse itseään (jae 12)?

Lähetystyössä tulee aina välttää sitä, että etsitään uusia jäseniä toisista kirkoista eikä niistä, jotka eivät ole vielä kristittyjä. Lähetystyössä on kaksi painopistettä: uusien ihmisten saavuttaminen evankeliumilla ja kääntyneiden opettaminen. On selvää, että kirkko kasvaa nopeammin, jos "saalistetaan" siellä, missä toiset ovat jo tehneet pohjatyön. Mutta sellainen on paitsi ikävää kilpailua kristittyjen kesken, mutta se merkitsee myös sitä, että unohtuvat ne, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia.

Näyttää siltä, että Paavalin vastustajat syyttivät Paavalia pelkuruudesta: "Huonosti menneen lyhyen vierailun jälkeen hän ei edes uskalla tulla Korinttiin puolustamaan itseään!" Paavalilla oli kuitenkin oma aikataulunsa - tai itse asiassa Jumalan hänelle antama aikataulu: aikanaan (jae 2) hän tulisi Korinttiin.

Apostolien kokouksessa (Apt 15:1-29, Gal 2:6-10) oli päätetty, että Paavali vastaisi pakanalähetyksestä ja Jaakob, Pietari sekä Johannes juutalaislähetyksestä. Tietenkään tämä jako ei ollut täysin ehdoton, aloittihan Paavali yleensä työnsä uudessa kaupungissa nimenomaan juutalaisten synagogasta (Apt 17:1-3, 10-12, 16-17, 18:1-4). Kysymys oli työn painopisteestä.

Vaikka Paavalin vastustajat olivat juutalaiskristittyjä (2 Kor 11:22), se ei sinänsä merkinnyt apostolien kokouksen päätöksen rikkomista; olihan Pietarikin ilmeisesti käynyt Korintissa (1 Kor 1:12). Apostolien kokouksen päätöksen tarkoitus oli se, ettei vahingoitettaisi toisen työtä eikä kilpailtaisi väärällä tavalla. juuri sitä Paavalin vastustajat olivat tehneet.

Ihminen yliarvioi helposti itsensä ja saavutuksensa: "Minä vain olen jotakin, muut eivät ole mitään!" (vertaa Gal 6:3) Siksi ei pidä ottaa mittapuuksi itseään (jae 12), vaan Jumalan antamat mittapuut (jae 18). Ainoa asia, josta voimme olla loppuun asti ylpeitä, on Jumala ja hänen armonsa (jae 17). Se on ainoa kestävä asia elämässämme. Meissä itsessämme ei ole mitään kestävää. Ainoa, mitä meillä on tuotavana Jumalalle, on synti.

Jos Paavalin mallia olisi noudatettu kirkon historiassa, evankeliumi olisi levinnyt paljon tehokkaammin.

Paavali ei halunnut kiistellä, mutta hän ei voinut missään tilanteessa hyväksyä oikean evankeliumin vaihtamista valheeseen (Gal 5:1-6). Paavali ei puolustanut itseään vaan Jumalan pelastussuunnitelmaa.