Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 11

Paavali etsi seurakunnan parasta - 2 Kor 11:1-6

Ennen kuin Paavali ryhtyy "kehumaan" itseään (2 Kor 11:16-12:10), hän perustelee, miksi hän joutui käyttäytymään niin mielettömästi (jae 1). Paavali tuo esiin sen, että hän on kaikessa toiminnassaan tavoitellut (Korintin) kristittyjen parasta.

Paavali vertaa itseään puhemieheen, joka saattaa morsiamen ja sulhasen yhteen. Israel piti itseään Jumalan morsiamena, taustalla oli mm. Hoosean avioliitto vertauskuvana Jumalan ja Israelin kansan suhteesta (Hoos 1-3). Myös Ilmestyskirjassa kuva kirkosta Jumalan morsiamena on usein esillä (Ilm 19:6-9, 21:9, 22:17).

Paavali pelkäsi, että väärät apostolit vievät Korintin seurakunnan samalla tavalla harhaan kuin Saatana vei Eevan ja Aadamin paratiisissa (jae 3). Eeva ja Aadam joutuivat ulos paratiisista; väärien apostolien seuraajat jäävät taivaan ulkopuolelle. Asia oli siis äärimmäisen vakava.
　Ei ole kuin yksi evankeliumi (jae 4, 1 Kor 3:11, Gal 1:6-10), kaikki muu kuin Kristuksen sovitustyöstä kertova "evankeliumi", ei ole evankeliumia vaan harhaa.

Meidän on tärkeä muistaa, että tuohon aikaan ei vielä ollut evankeliumikirjoja. Markuksen evankeliumi, joka on varhaisin, on syntynyt 60-luvulla, siis kymmenisen vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen. Ennen evankeliumikirjoja oli erilaisia lyhyempiä kirjallisia kertomuksia Jeesuksesta (vertaa Luuk 1:1-4), mutta emme tiedä, millaisia ne olivat. Ja tuskinpa mikään niistä oli tuohon mennessä ehtinyt Korinttiin asti.

Korintin kristityillä oli vain vähän tietoa Jeesuksesta ja kristillisestä uskosta. Toki Paavali oli opettanut heitä puolitoista vuotta (Apt 18:11), mutta tulee muistaa, että seurakunta kasvoi koko ajan; kaikki korinttilaiset, jotka olivat seurakunnassa, eivät varmaan olleet edes nähneet Paavalia. Ilmestyskirjan lukujen 2 ja 3 Ylösnousseen Jeesuksen seitsemän kirjettä Vähän-Aasian seurakunnille antavat kuvan siitä, kuinka erilaiset harhaopit olivat levinneet seuraavan sukupolven aikana, 90-luvulla, seurakuntiin.

Nykyajan suomalaisilla olisi hyvät mahdollisuudet perehtyä Raamattuun ja uskoon. Kristillisen tiedon ohentuessa kuitenkin erilaisten harhaoppien julistajien työ helpottuu.

Miksi ihmiset uskovat niin helposti vääriä julistajia (jae 4)? Siksi että oikea evankeliumi, Jumalan tahto, ei ole ihmismielen mukaista (Jes 55:8-11, 1 Kor 2:1-5). Kun tulee sellainen julistaja, joka puhuu sitä, mitä ihmiset odottavat kuulevansa, he kyllä saavat seuraajia.

Valitettavasti emme tiedä kovin paljoa Paavalin vastustajien opetuksesta. Paavali kuitenkin piti sen alkuperänä Saatanaa (jakeet 14-15), ei Jumalaa.

On tärkeää tehdä ero julistuksen muodon ja sisällön välillä. Jos opetus on "silkkoa sisältä", sitä ei pelasta edes kaunis ulkokuori. Oikea sisältö on tärkeintä, muoto toissijaista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että evankeliumia voisi julistaa huoletta huonosti. Evankeliumi on Jumalan suuri lahja, siksi sitä on julistettava sen arvon mukaisesti (Room 1:16-17).

On yllättävää, että Paavali sanoo olevansa huono puhuja (jae 6). Hänen kirjeensä todistavat vallan toista. Ja tuskinpa hänen työnsä olisi mennyt eteenpäin sillä tavalla, mitä Apostolien teot kuvaa, jos hänellä olisi ollut aivan "kankea kieli" (vertaa Apt 14:1-7). Ilmeisesti kysymys on siitä, ettei Paavali halunnut olla antiikin kulttuurin arvostama kaunopuhuja, reetori (Apt 24:1-9:ssä mainittu Tertullus oli asianajaja, joka tarkoitti nimenomaan kaunopuhujaa; 1 Kor 2:1-4, 2 Kor 10:10). Paavali uskoi evankeliumin voimaan, ei omaan puhetaitoonsa.

Evankeliumi on ilmainen - 2 Kor 11:7-15

Kreikkalainen kulttuuri halveksui ruumiillista työtä. Paavali todella alensi itsensä hankkimalla elantonsa teltantekijänä (Apt 18:3, 20:33, 1 Kor 4:12).

Miksi Paavali ei suostunut ottamaan rahaa korinttilaisilta (jae 12)? Missään kirjeessään Paavali ei selitä syitä toimintatapaansa. Kaksi mahdollisuutta on esitetty.

1. Korintti oli rikas satamakaupunki. Sinne tuli monenlaisia julistajia ja profeettoja eri puolilta ansioiden toivossa. Paavali ei halunnut tulla sotketuiksi heihin.

2. Jumalan lahja eli pelastus on ilmainen, sitä ei voi ostaa tai ansaita. Jos juutalaiset rabbit julistivat lakia ilmaiseksi, eikö evankeliumiakin tullut julistaa ilman palkkiota? Siksi Paavali ei voinut ottaa rahaa julistuksestaan. Filippin seurakunnan avustuksenkin (jae 9, Fil 4:10,15) Paavali otti vastaan "vastentahtoisesti" ja nimenomaan jo poistuttuaan Filippistä.

Paavalin menettely oli jo aiemmin aiheuttanut ongelmia Korintissa (1 Kor 9:3-12). Paavalin vastustajat olivat ottaneet omasta julistuksestaan "hinnan" (2 Kor 2:17, 11:20, vertaa Gal 4:17). ilmeisesti he olivat pilkanneet ja väheksyneet Paavalia, koska hän julisti ilmaiseksi.

Paavalia vastaan nousi monta syytöstä ja epäilyä.

1. Eikö Paavalilla sittenkään ollut oikeutta saada elantoaan julistuksestaan (1 Kor 9:14)?

2. Eikö Paavali uskaltanut vaatia itselleen kuuluvaa elatusta?

3. Ehkä Paavali ei rakastanut korinttilaisia yhtä paljon kuin makedonialaisia (jae 11)?

Kaikesta huolimatta Paavali ei aikonut muuttaa toimintatapojaan (jae 12). Ihmisen käytös voidaan aina ymmärtää väärin, jos pahaa tahtoa löytyy. Jos Paavali olisi ottanut rahaa, häntä olisi varmasti syytetty ahneudesta.

Paavali tunnusti sen, että evankeliumin julistajalla olisi ollut oikeus elää seurakunnan kustannuksella (1 Kor 9:14, 1 Tim 5:18, vertaa myös Luuk 10:7). Hän oli luopunut omalla kohdallaan tuosta oikeudesta, mutta ei vaatinut sitä muilta (1 Kor 9:6).

Lähetyskentillä on vaikea sanoa, milloin kirkon tai seurakunnan tulisi olla itsekannattava. Se on selvää, ettei minkään seurakunnan ole tarkoitus ikuisesti elää toisten avun varassa. On esimerkkejä - Filippin lisäksi - siitä, kuinka hyvin köyhät seurakunnat ovat suuresti tukeneet lähetystyötä omista tarpeistaankin tinkien (vertaa Saarn 11:1).

Paavali lausuu jakeissa 12-15 hyvin ankaran tuomion vastustajistaan. Paavali näki, mistä oli kysymys: iankaikkisesta elämästä tai kuolemasta. Ei ollut kysymys mielipide-eroista, vaan uskosta luopumisesta (vertaa Gal 1:6). Hienotunteisuus joutaa syrjään silloin, kun on kysymys ihmisen iankaikkisesta kohtalosta. Harhaoppisia ei tule tukea, ei edes ottaa vastaan, jos he eivät ota vastaan nuhtelua ja tee parannusta (Tit 3:10).

Tämä on jo kolmas kohta, jossa Paavali puhuu Saatanan työstä Korintissa.

1. Saatana yritti jakaa seurakunnan keskenään riiteleviin ryhmiin (2 Kor 2:10-11, vertaa 1 Kor 3:1-9).

2. Saatana sokaisee syntisen niin, ettei hän näe syntiään (2 Kor 4:4).

3. Saatana levittää väärää oppia seurakuntaan (2 Kor 11:3,14-15).

Saatanan juonet tulee tunnistaa ja tehdä tyhjiksi. Sitä Paavali yritti kirjeillään tehdä ja usein onnistuikin siinä.

Kerskaaminen on järjetöntä - 2 Kor 11:16-21

Paavali pyytää uudelleen (vertaa jae 1) anteeksi mieletöntä kerskaamistaan. Antiikin aikana kerskaaminen ei ollut yhtä sivistymätöntä kuin nykyään. Rooman keisarit kerskuivat voitoillaan ja uroteoillaan. Jeesus kertoi vertauksen publikaanista ja itseään kehuvasta fariseuksesta synagogassa (Luuk 18:9-12). Samantapaiseen hengelliseen kerskumiseen viittaa myös Matt 6:1-6.

Paavalin aikana oli juhlapyhiä, jolloin "narreista tuli herroja"; silloin narrit saivat lausua ikäviäkin totuuksia vallanpitäjistä. Todellisia narreja olivat kuitenkin korinttilaiset, jotka suostuivat riistettäviksi (jae 20).

Meidän kannaltamme on hyvä, että Paavali tässä kohden kerskui itseään. Saamme tietää sellaista, mitä hän ei missään muualla kerro ja mitä ei löydy Apostolien tekojenkaan kertomuksista.

Menikö Paavali mukaan vastustajien malliin? Alkoiko hänkin kehua itseään, ettei olisi jäänyt tappiolle? On syytä huomata, mistä Paavali kerskaa: vaikeuksista, ahdingoista, kivusta jne. (vertaa jae 30).

Monta kertaa kirkko kokee houkutuksen toimia niin kuin maailma toimii. Mutta silloinkin on oltava "suolana ja valona" (Matt 5:13-16). Kilpalaulannassa maailman kanssa kirkko jää aina toiseksi. On porauduttava syvemmälle, tuotava mukaan jotakin uutta.

Paavali tunnustautui heikoksi (jae 21), mutta juuri sellaisena Jumalalla oli käyttöä hänelle (2 Kor 12:9). "Vahvat" kristityt olivat niin täynnä itseään, ettei heidän elämäänsä enää sopinut Jumalan työtä heissä ja heidän kauttaan.
　Jakeessa 19 Paavali toteaa, että jos kerran korinttilaiset olivat niin viisaita kuin luulivat olevansa, he voivat varmasti kärsivällisesti kuunnella hetken Paavalin mielettömyyksiä; heillä on siihen varaa.

Jakeessa 20 "orjuuttaminen" voi viitata erilaisiin lain vaatimuksiin, joita uudet opettajat olivat korinttilaisilta vaatineet.

Apostolien osan kovuus - 2 Kor 11:22-29

Jae 22 paljastaa, että Paavalin vastustajat olivat juutalaiskristittyjä. Mutta niin oli Paavalikin (Apt 23:6, 26.4-5, Fil 3:5).

Paavali ei ollut päässyt helpolla. Moni olisi jo luovuttanut, mutta Paavali oli saanut tehtävänsä Jumalalta - ja samalla "lupauksen" monista kärsimyksistä apostolin tehtävän takia (Apt 9:15-16, vertaa Jer 20:7-18).

Jakeiden 24-28 luettelo Paavalin ahdistuksista muistuttaa meitä siitä, ettei Luukas suinkaan ole Apostolien teoissa kertonut kaikkea Paavalin toiminnasta. Paavalin "kärsimysluettelon" tapahtumista Luukas kertoo vain Paavalin ruoskimisen Filippissä (Apt 16:22-23) ja kivittämisen Lystrassa (Apt 14:19-20)
　Rooman kansalaisena Paavalia ei olisi saanut ruoskia (Apt 22:25-29, vertaa Apt 16:37-39), mutta säädöksiä rikottiin, kuten Filippin tapaus osoittaa.

Juutalainen laki (=Vanha testamentti) salli korkeintaan 40 ruoskaniskua (5 Moos 25:3), mutta jottei laskuvirheen takia annettaisi yhtä iskua liikaa, 39 iskua oli suurin määrä, joka annettiin (vertaa 2 Moos 23:19: "Älä keitä karitsaa emänsä maidossa", josta johdettiin "lain aitaamisen" kautta kielto: "Samalla aterialla ei saa tarjota liha ja maitoruokia").

Kivittäminen oli juutalaisten tapa toimeenpanna kuolemantuomio (jae 25, Apt 7:58-59).

Paavalin matkat loivat käsitteen "apostolin kyyti".

Tuon ajan purjehtiminen oli vaarallista, sen osoittavat Paavalin kolme haaksirikkoa (jae 25), lisäksi Rooman matkalla hän koki vielä neljännen haaksirikon (Apt 27:39-44).

Elämänsä lopulla Paavali kirjoitti Filippin kristityille: "Olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on." (Fil 4:11) Samasta elämänasenteesta puhuu jo tämä jakso.

Paavali oli ehtinyt tehdä paljon, suorastaan uskomattoman paljon. Mutta hän oli maksanut siitä myös kovan hinnan. Me haluaisimme "poimia rusinat pullasta": saada kaikki Jumalan siunaukset ilman tuskia ja ahdistuksia. Valitettavasti se ei onnistu. Juuri "kova koulu" vie meitä lähemmäs Jumalaa, paremmin Jumalan käyttöön sopivaksi.

Jae 29 heittää meille vakavan kysymyksen: "Haluanko kantaa vastuuta toisista kristityistä?" Vai olenko väärällä tavalla keskittynyt oman pelastukseni ympärille?
　On hyvä muistaa myös kolikon toinen puoli: kukaan - paitsi Kristus - ei jaksa kantaa koko maailman huolia ja murheita.
　On siis löydettävä oma osa Jumalan suunnitelmissa ja oltava uskollinen siinä.

Heikoissa väkevä Jumala - 2 Kor 11:30-33

Eräs englanninkielinen käännös (New International Version) kääntää jakeen 30: "Jos minun on kerskuttava, kerskun niistä asioista, jotka osoittavat heikkouteni."　Ehkä Paavalilla oli tarkoitus ottaa useampia esimerkkejä heikkoudestaan, mutta vain yksi tuli saneltua.

Yksi roomalaisen sotilaan suurimpia kunniatekoja oli olla ensimmäisenä valloitetussa kaupungissa. Paavali laskettiin korissa muurin aukosta. Ei hän ollut valloittaja (maallisessa mielessä), vaan pikemmin "rintamakarkuri".

Aretas IV oli nabatealaiskuningas, joka hallitsi juutalaisten asuinalueen itä- ja eteläpuolella ollutta valtakuntaansa vuosina 9-39 j.Kr. Hänen pääkaupunkinsa oli kiveen hakattu Petra.
　Damaskos oli yksi kymmenestä Dekapoliksen (Matt 4:25, Mark 5:20, 7:31) kaupungista. Ei tiedetä, että se olisi kuulunut nabatealaisvaltioon. Jos näin on, silloin kohta pitää tulkita niin, että Aretaksen päällikkö ei voinut vangita Paavalia Damaskoksessa, vaan hänet oli saatava kiinni kaupungin ulkopuolella. Luukas kertookin (Apt 9:23-25), että nimenomaan kaupungin portteja vartioitiin. Yöllä, pimeyden turvin, Paavali pääsi vartijoiden ohi ja tuli Jerusalemiin (Apt 9:26), jossa hän oli Aretaksen vallan ulottumattomissa.
　Toisaalta on syytä muistaa, että tietomme tuon ajan oloista ovat hyvin puutteelliset. Voi olla, että Damaskos jossain vaiheessa on kuulunut nabatealaisvaltioon ja Luukkaan mainitseman porttien vartioinnin tarkoitus oli estää Paavalia pääsemästä ulos kaupungista.

Paavali alentaa itsenä, jotta Kristus tulisi korotetuksi (vertaa Matt 23:12): "En minä ole mitään, Kristus on kaikki kaikessa!"