Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 9

Kilpailu hyvässä asiassa - 2 Kor 9:1-5

Näyttää siltä, että Paavali oli saanut Makedonian ja Akhaian seurakunnat "keskinäiseen kilpailuun" siitä, kummasta maakunnasta saadaan suurempi lahja Jerusalemin seurakunnan köyhille. Tällä tavalla ihmisten kilpailunhalu voi joskus palvella hyvää päämäärää.

Paavali oli kuitenkin huolissaan siitä, mitä Korintissa puhjenneet ongelmat olivat aiheuttaneet korinttilaisten keräysinnolle. Olivatko Paavalin vastustajat saaneet toimillaan myös Paavalin aloittaman keräyksen tyrehtymään? Paavali lähetti Tituksen ja tuntemattomiksi jääneet kaksi veljeä (jae 3, 2 Kor 8:16-19) valmistelemaan keräystä - tai oikeastaan saattamaan sen loppuun - ennen kuin hän itse lähtisi Korinttiin.

Kun Paavali puhuu jakeissa 4 ja 5 siitä, että hänen seurassaan tulee makedonialaisia, on päätelty, että Tituksen seuralaiset (jae 3) eivät olisi olleet makedonialaisia. Tämäkään ei auta meitä saamaan selville, keitä nuo kaksi Tituksen kumppania olivat.

Avustuksessa kysymys ei ollut vain Paavalin "kasvojen pelastamisesta" vaan pakanaseurakuntien suhteesta Jerusalemin seurakuntaan ja sitä kautta koko juutalais-kristillisyyteen. Paavali tiesi, että tuon yhteyden säilyminen ei ollut itsestään selvää. Yksi osoitus niistä ongelmista, joita näiden kahden ryhmän välillä oli, olivat Korinttiinkin tulleet Paavalin ja hänen lähetystyönsä vastustajat. Keskenään kilpaileviin ryhmiin jakautunut kristinusko kuluttaisi voimansa keskinäisiin taisteluihin ja uusien ihmisten tavoittaminen jäisi vähemmälle. Tästä meillä on valitettavan paljon esimerkkejä kirkon historiassa. Jopa lähetyskentillä voi syntyä tilanne, jossa "saalistetaan" uusia jäseniä toisista kirkoista eikä ympäröivästä pakanuudesta.

On hyvä muistaa myös se, mitä Paavali kirjoitti:

"Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa."
1 Kor 12:26

Kristillisen kirkon tulisi olla yksi yhteisö. Valitettavasti synnin seurauksena se on jakautunut moniin keskenään kilpaileviinkin ryhmiin. Taivaassa nämä raja-aidat puretaan ja kaikki Jeesuksen omat ovat taas "yksi ruumis".

Paavali käyttää jakeessa 5 lahjasta kreikan sanaa "eulogia", joka tarkoittaa "siunausta" ja "kiitosrukousta" (esimerkiksi ehtoollisen vieton yhteydessä). Korinttilaisten lahja tulisi välittämään Jumalan heille antamaa siunausta Jerusalemin köyhille. Se synnyttäisi myös kiitosta Jumalalle.

Kun Jumala siunaa meitä, meidän tulisi osata antaa osa tuosta siunauksesta eteenpäin. Mutta valitettavan usein on totta: "Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät!" Erityisen ikävä tilanne on silloin, kun rikkaat rikastuvat riistämällä köyhiä.

Simo Kiviranta on sanonut, että tämän maailman uskontunnustuksessa on vain yksi sana: "Lisää!" Jumalasta erossa elävän ihmisen on hyvin vaikea tyytyä siihen, mitä hänellä on, vaan luonnollisempaa on tavoitella aina vain lisää. Se on Saatanan tehokas keino pitää ihminen erossa Jumalasta: kun koko elämä on valjastettu mammonan hankkimiseen, Jumalalle ei enää jää aikaa (Matt 6:24, Luuk 16:13).

Kolmenlaista avustamista

Tässä yhteydessä voimme luoda pienen yleiskatsauksen siihen, mitä Uusi testamentti puhuu kristittyjen keskinäisestä avusta.

1. Seurakuntien johtajien avustaminen
   　Paavali oli "teltantekijälähetyssaarnaaja" (Apt 18:3) eli hän hankki elantonsa tekemällä työtä - juutalaisten lainopettajien tapaan. Paavali sai toki avustuksia perustamiltaan seurakunnilta (Fil 4:14-18), mutta pääosin hän vastasi itse omasta toimeentulostaan. Paavali kuitenkin kehotti seurakuntia huolehtimaan omien johtajiensa tarpeista (1 Kor 9:11-14, Gal 6:6, 1 Tim 5:17-18): evankeliumin julistajan tulee saada elantonsa evankeliumista.

2. Lähetyssaarnaajien avustaminen
   Silloin, kun evankeliumi viedään uusille alueille, on selvää, ettei voida ajatella, että "työ maksaa itsensä". Paavali oli ratkaissut ongelman pääosin omalla työllään.
   　Tietyissä maissa on pakko tehdä "teltantekijälähetystyötä", koska niihin ei päästetä lähetyssaarnaajia, vaan heidän on mentävä maahan lääkäreinä, insinööreinä, opettajina jne. ja julistettava evankeliumia vapaa-ajallaan tai työnsä yhteydessä.
   　Yleisempi tilanne on aina ollut se, että seurakunta on lähettänyt jonkun työhön ja myös maksanut siitä aiheutuvat kulut (vertaa 2 Kor 11:9, Fil 1:3-5).
   　Toki on tärkeää, että syntyvät seurakunnat pyrkivät mahdollisimman pian itsekannattaviksi. Tästä on kaksikin merkittävää etua: silloin lähetysvaroja voidaan ohjata uusille alueille ja taloudellisesti itsenäinen seurakunta ei ole ulkopuolisen avun varassa ja pystyy jatkamaan toimintaansa, vaikka jostakin syystä ulkoinen apu loppuisikin.

3. Hädänalaisten auttaminen
   　Kirkon historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka kristityt ovat auttaneet hädänalaisia, myös ei-kristittyjä. Avustaminen on usein tähdännyt siihen, että apu tulee tarpeettomaksi: avustettavia pyritään auttamaan uuden elämän alkuun (vertaa Ef 4:28).
   　Valitettavasti joskus on tilanteita, joissa apua tarvitaan pitkän aikaa. Avustusjärjestöt ovat usein valittaneet, että lyhytaikaista apua kyllä saadaan, mutta pitkäaikaisille avustusohjelmille on vaikea saada rahoitusta. Me haluamme nopeita tuloksia! Silti avun tarve ei ole riippuvainen sen ajallisesta kestosta.

Moni ei anna apuaan, koska sanoo, että apuun aina liittyy väärinkäytöksiä: kaikki apu ei menekään perille. Näin varmaan valitettavan usein tapahtuu. Mutta silloin ei "varasteta" meiltä auttajilta - vaan todellisilta avuntarvitsijoilta. Siksi väärinkäytöksiin tulee puuttua aina: ne estävät todellisten avuntarvitsijoiden auttamisen.

Iloista antajaa Jumala rakastaa - 2 Kor 9:6-10

Paavali lainaa jakeessa 6 maanviljelyssä käytettyä sananlaskua. Kyseinen sanalasku ei ole Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjasta. Sitä lähelle tulee tämä sananlasku:

"Antelias antaa ja rikastuu yhä.
saituri kitsastelee ja köyhtyy.
Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin,
joka tarjoaa vettä, saa itse juoda."
Sananl 11:24-25

Jos pidämme tiukasti kiinni omastamme, emme voi odottaa muiden ihmisten auttavan meitä silloin, kun tarvitsemme apua.

"Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."
(Gal 6:7)

Paavali ei anna ohjetta siitä, kuinka paljon pitää antaa. Ei ole olemassa mitään määrää; on olemassa vain laatu, joka ohjaa antamista: on annettava iloisesti, vapaalla sydämellä. Jumala itse on iloinen antaja - kuinka paljon erilaisia lahjoja hän onkaan antanut sekä hyville että pahoille (Matt 5:45). Siksi Jumala rakastaa iloista antajaa - kaltaistaan.

Jae 9 on lainaus Ps 112:9:stä, jossa se kuvaa hurskasta ihmistä, Psalmihan on otsikoitu: "Oikeamieliselle koittaa valo". Paavali tuntuu sovittavan sanat myös Jumalaan.

Jumalan oma ymmärtää sen, että kaikki, mitä hänellä on, on Jumalan lahjaa. Siksi hän voi myös luopua siitä. Jumala voi antaa uusia lahjoja pois annettujen tilalle (vertaa lesken ropo, Luuk 21:1-4).

On tärkeää muistaa se, että Jumala ei vaadi meiltä sellaista, mitä meillä ei ole. Jumala on kiinnostunut siitä, mitä meillä on (2 Kor 8:12).

Kylväjävertauksen kylväjä (Matt 13:1-9,18-23) oli runsaskätinen kylväjä. Hän sai myös satoa, vaikka osa siemenestä meni hukkaan, mutta osa tuotti hedelmän, 30, 60 tai jopa sata jyvää. Hengellistä kylvöä ei kuitenkaan tule tehdä itsekkäistä vaikuttimista: ei pidä ajatella: saan aikanaan "sijoitukseni" korkojen kanssa takaisin. Annamme, koska olemme itse saaneet niin paljon Jumalalta.

Ketjureaktio - 2 Kor 9:11-15

Olemme jo edellä puhuneet siitä, että Jerusalemin seurakunnan avustamisessa ei ollut kysymys vain kristittyjen hädän lievittämisestä. Nyt Paavali tuo kristittyjen yhteyden lisäksi uuden näkökulman avustuksen seurauksiin. Avustus saa aikaan sen, että lahjan saajat ylistävät Jumalaa (jae 13) ja rukoilevat lahjan antajien puolesta (jae 14). Lahja lisää puutteesta kärsivien kristittyjen kykyä ja halua ylistää Jumalaa. Keräyksen perimmäinen tarkoitus oli Jumalan kunnia ja ylistys.

Kysymys on hyvästä ketjureaktiosta: Jumala on siunannut minua > minä jaan omastani > lähimmäiseni kokee Jumalan siunaavan häntä > hänkin jakaa omastaan jne. Lisäksi koko ajan rinnalla kulkee kiitos Jumalalle ja rukous antajan puolesta yhä enentyvänä.

Jakeessa 15 Paavali muistuttaa, että ensimmäinen antaja, ketjureaktion alkuunpanija on Jumala. Jumala antoi Poikansa maailmaan syntisten pelastumiseksi (Joh 3:16, Room 8:32).

Jerusalemin seurakunnan avustus oli yksi osoitus Jumalan armosta ja avusta omiaan kohtaan. Tänään meitä kohtaavat uudet haasteet, mutta Jumalan armo pysyy (Valit 3:23).

Yksi suurimmista Jumalan lahjoista on aika (Jaak 4:13-17). Miten käytämme aikamme?