Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 12

Kaikkea ei voi kertoa - 2 Kor 12:1-6

Paavali jatkaa vastentahtoisesti kerskaamistaan (jae 1). On mahdoton sanoa, onko näkyjen esiintuomisen taustalla korinttilaisten tai Paavalin vastustajien näyt ja niiden korostaminen vai haluaako Paavali vain tuoda esiin sen, että Pyhä Henki oli tehnyt ihmeellisiä asioita hänenkin elämässään. Korinttilaisten liiallista intoa hurmoksellisuuteen Paavali oli jo tyynnytellyt Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (1 Kor 12), mikä voisi viitata siihen, että erilaisilla näyillä oli suuri merkitys korinttilaisten hengellisyydessä (katso myös Kol 2:18-19).

Vaikka Paavali puhuu kuin kysymyksessä olisi toinen mies (jakeet 2 ja 5), kysymyksessä on kuitenkin ollut Paavali, sen paljastaa jae 7. Ehkä Paavali haluaa tällaisella sananvalinnalla korostaa sitä, että kysymyksessä oli Jumalan toiminta, jossa Paavali oli vain toiminnan kohteena.

Tämä ilmestys tapahtui noin vuonna 40, jolloin Paavali oli Syyrian Antiokiassa (Apt 11:25-26). Kysymys ei siis ole Damaskon tien (Apt 9:1-19) tapahtumista.

Kolmas taivas (jae 2) ja paratiisi (jakeet 3-4) ovat sama asia. Tuohon aikaan juutalaisuudessa oli kaksi käsitystä taivaan rakenteesta: "kerroksia" oli joko kolme tai seitsemän (jolloin paratiisi oli kolmas tai neljäs "kerros"). Ilmeisesti Paavali tarkoittaa "korkeinta taivasta", paikkaa lähinnä Jumalaa.

Paratiisi mainitaan Uudessa testamentissa vain kolme kertaa, tämän lisäksi Luuk 23:43:ssä ja Ilm 2:7:ssä (KR-1938, KR-1992 kääntää "puutarha", katso myös Luuk 16:22-31).

Paavali ei halua käydä tutkimaan ilmestystään (jakeet 2 ja 3-4). Se oli jotakin, jota hän ei voi eikä halua käydä selittämään. Osaa näkemästään hänellä ei ollut lupaakaan kertoa (jakeet 3-4, vertaa Ilm 10:4).

Paavali halusi, että korinttilaiset ottaisivat hänet vastaan sinä, mikä hän oli, ei sinä, mitä hän joskus aiemmin oli ollut (jae 6). Siksi hän ei korostanut hengellisiä kokemuksiaan. Ei niistä olisi ollut mitään apua korinttilaisille, eivät ne olisi vieneet heitä yhtään lähemmäksi Jumalaa. Paavali halusi julistaa evankeliumia (1 Kor 2:1-5), koska siinä on Jumalan voima, joka pelastaa. Hengellinen kokemus on aina yksityisasia, Jumalan Sana on julkinen, kaikille kuuluva.

Pistin lihassa - 2 Kor 12:7-10

Se, että Paavali - tai oikeastaan juutalainen Saul - oli vainonnut kristittyjä (1 Kor 15:9), muistutti häntä siitä, että hänkin oli armosta pelastettu. Se, että Paavali oli yrittänyt tulla vanhurskaaksi omilla teoilla, auttoi häntä ymmärtämään syvemmin armoa.

Kiusaus ylpeyteen oli niin suuri, että Jumala oli antanut Paavalille "piikin lihaan" (jae 7). Jumala halusi "tasapainottaa" Paavalin ihmeellisiä kokemuksia kärsimyksillä. Ne muistuttivat Paavalia siitä, ettei hän sittenkään pystyisi tulemaan toimeen omillaan - ilman Jumalan apua.

Mikä tuo piikki oli? Kirkkoisät Krysostomos ja Augustinus sekä uskonpuhdistaja Martti Luther ajattelivat sen olevan ihmiset, jotka ahdistivat ja vainosivat Paavalia (vertaa jae 10). Paavalikaan ei voinut julistaa evankeliumia ilman, että se nosti vastustuksen.

Uudempi raamatuntutkimus pitää jotakin sairautta (katso Gal 6:17) todennäköisimpänä selityksenä. Sairauden laadusta on useita arvauksia. Paavalin yleiskunnon on täytynyt olla varsin hyvä, muuten hän ei olisi jaksanut tehdä pitkiä lähetysmatkojaan, joten yleiskunnon heikentävät sairaudet tuskin tulevat kysymykseen. Yksi varteenotettava ehdotus on silmäsairaus, tosin Gal 4:15:n maininta silmien antamisesta Paavalille voi olla myös sananparrenomainen.

Se, että Paavalin "piikki" jää epävarmaksi, on lopulta hyvä asia. Jos tietäisimme tarkkaan, mikä se oli, olisi houkutus ajatella, ettei mikään muu voi olla "piikki lihassa". Korinttilaiset saattoivat tietää, mistä Paavali puhui, mutta me jäämme arvailujen varaan.

"Piikki" oli sekä Saatanan että Jumalan työtä. Saatana yritti sen kautta estää Paavalia julistamasta evankeliumia, mutta Jumala otti tuon vaivan omaan käyttöönsä. Sen kautta Jumala teki Paavalin riippuvaiseksi itsestään. Sen kautta Jumala piti Paavalin lähellä itseään.

Mikään "helmasynti" ei tule kysymykseen tässä "piikkinä". Jumala ei koskaan sitoudu syntiin. Päinvastoin: Jumala haluaa vapauttaa meidät synnistä, ei sitoa meitä siihen (vertaa jakeet 8 ja 9).

Joskus ajatellaan, että Jumala vapauttaa omansa myös kaikista sairauksistaan. Kerrotaan tarinaa nuoresta kristitystä, joka väitti, ettei aito kristitty sairasta. Kokenut lähetyssaarnaaja vastasi hänelle: "Minulla on jo yksi parantumaton sairaus ja luulenpa, että Jumala antaa minulle vielä toisenkin pitääkseen minut lähellä itseään."

Tunnusteot ja ihmeet - 2 Kor 12:11-13

Paavali päättää kerskaamisensa ja vielä kerran valittaa sitä, että hän joutui tekemään jotakin niin mieletöntä. Rakkaudesta Korintin seurakuntaan hän oli valmis alentamaan itsensä.

Jae 12 paljastaa jälleen kerran, ettei Luukas ole voinut kertoa Apostolien teoissa kuin murto osan tiedossan olevista tapahtumista. Luukas ei mainitse yhtään ihmettä Korintista.

Jeesus lupasi, että hänen seuraajansa tekisivät samoja tunnustekoja ja ihmeitä kuin hänkin (Matt 10:8, Mark 16:17-18), jopa suurempia kuin Jeesus (Joh 14:12). Apostolien toimintaan liittyivät erilaiset ihmeet (Room 15:18-19, Hepr 2:3-4). Yksi niiden merkitys oli siinä, että niiden avulla pystyttiin erottamaan oikeat ja väärät apostolit.

Se, ettei Paavali korostanut tekemiään ihmeitä, osoittaa sen, että Paavalille tärkeintä oli työn sisältö - evankeliumi - ei sen julistamisen muodot. Korinttilaiset olivat itse paras todistus siitä, että Paavali oli apostoli (jae 11). Hän oli seurakunnan perustaja.

Se "vääryys", ettei Paavali ollut ottanut rahaa korinttilaisilta, oli helposti korjattavissa: korinttilaiset voisivat tukea Paavalin työtä välillisesti - antamalla runsaan lahjan Jerusalemin köyhien avustamiseen (2 Kor 8-9). Siinäkään asiassa Paavali ei ollut kiinnostunut ensi sijassa rahasta, vaan korinttilaisten edusta (jae 14).

On syytä muistaa, että kaikki apostolisen ajan tunnusteot ja ihmeet eivät olleet myönteisiä. Suostuisimmeko ottamaan Jumalan tahtona sellaiset tunnusteot kuin Ananiaksen ja Safiran kuoleman (Apt 5:1-11) tai Elymaksen sokeutumisen (Apt 13:6-12). Jumalan työ syntiinlankeemuksen alaisessa maailmassa voi olla myös tuomitsevaa, vaikka meidän aikamme ei haluakaan kuulla julistusta tuomiosta.

Paimen ja lampaat - 2 Kor 12:14-18

Oikea paimen on kiinnostunut lampaiden parhaasta, ei omista eduistaan (jakeet 14 ja 15). Vain Kristus on täydellinen paimen (Joh 10:1-13). Paavali pyrki seuraamaan Kristuksen esimerkkiä ja niin tulisi kaikkien seurakunnan paimenten tehdä.

Seurakuntalaisten ei tule puuttua kaikkiin paimenen puutteisiin. Sellainen voi viedä työn ilon. Seurakuntalaisten on ymmärrettävä se, että tämä maailma on vajavaisuuden alainen.

Oliko Paavalia syytetty siitä, että hän ottaisikin Jerusalemin seurakunnan köyhille tarkoitetun keräyksen tuoton itselleen (jakeet 16 ja 17, katso myös 2 Kor 7:2). Ehkä juuri tällaisten syytösten takia - tai niiden ehkäisemiseksi - Paavali ei hoitanut keräystä yksin, vaan yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Tänäänkin on tärkeää, että kristillinen rahankeräys hoidetaan niin, ettei synny epäilyksiä taloudellisista väärinkäytöksistä.

Jakeessa 18 puhutaan Tituksen edellisestä matkasta (2 Kor 7:13-14), ei siis siitä matkasta, jolloin hän vei Toisen korinttilaiskirjeen perille ja järjesti keräyksen käytännön asioita (2 Kor 8:18-24).

Itsetutkiskelun paikka - 2 Kor 12:19-21

Kirjeen alussa (2 Kor 1:15-24) Paavali selitti sitä, miksi hän ei lupauksistaan huolimatta ollut käynyt Korintissa. Nyt hän valmistaa seurakuntaa kolmanteen vierailuunsa.

Jae 19 voi tuntua yllättävältä. Eikö Paavali ole muka puolustautunut? Tavallaan on, mutta ei korinttilaisten, vaan Jumalan edessä. Paavali ei seisonut Korintin seurakunnan tuomioistuimen vaan Jumalan tuomioistuimen edessä.

Meidänkin kohdallamme oleellisin tuomio on Jumalan tuomio. Ihmiset erehtyvät arvioidessaan meitä; milloin he pitävät meitä todellisuutta parempina, milloin huonompina. Jumalan tuomio on aina oikeudenmukainen ja oikea. Lisäksi se on lopullinen, siitä ei voi valittaa tai hakea siihen muutosta.

Kirjeillään Paavali on pyrkinyt lujittamaan Korintin seurakuntaa (1 Kor 3:9, 14:1-5, 2 Kor 10:8). Paavali ei halunnut hylätä "ongelmalastaan". Olisi Paavali toki voinut keskittyä muihin perustamiinsa seurakuntiin, mutta hän ei voinut jättää Korintin seurakuntaa, koska hän rakasti sitä sen puutteista huolimatta (jae 19).

Onneksi Jumalakaan ei hylkää syntistä ja yhä uudelleen häntä vastaan rikkovaa ihmistä. Jos taivaaseen pääsisivät vain hyvät ihmiset, siellä olisi autiota.

Jos Korintin kristityt eivät tekisi parannusta, he tulisivat kohtaamaan murheellisen, mutta samalla ankaran Paavalin (2 Kor 10:2). Synnin harjoittaminen oli jatkunut jo jonkin aikaa (vertaa 2 Kor 13:2), kysymys ei siis ollut yksittäisistä lankeemuksista.

Jakeen 20 synnit ovat "hyvien ihmisten" syntejä. Siksi niihin on usein hyvin vaikea puuttua. Jakeen 21 synnit ovat "julkisyntisten" syntejä ja niihin on helpompi puuttua. Jumalan edessä synneillä ei kuitenkaan ole eroa.

Filippiläiskirjeessä Paavali kieltää murehtimasta (Fil 4:6), mutta silti hän itse murehtii (jae 21). Miten Paavali voi olla näin ristiriitainen? Filippiläiskirjeessä Paavali puhuu maallisesta murehtimisesta (vertaa Matt 6:25-34). Tässä hän taas kantaa huolta siitä, ettei Korintin seurakunta ajautuisi harhaan ja lopulta kadotukseen. On oltava huolissaan, jos on vaara joutua iankaikkiseen kadotukseen.

"Nöyryytys" jakeessa 21 viittaa ilmeisesti siihen, että Korintin seurakunta asettaisi koko Paavalin työn Korintissa kyseenalaiseksi, jos Paavalin vaatimaa parannusta ei tapahtuisi. Silloin hän joutuisi Jumalan edessä häpeämään epäonnistumistaan.