Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 6

Kristuksen työ voi jäädä turhaksi - 2 Kor 6:1-2

Raamatun luku- ja jaejako on syntynyt varsin paljon itse tekstin jälkeen. Paavali ei jakanut kirjettään 13 lukuun, vaan jako on myöhempi. Joskus lukujako ei ole paras mahdollinen. Nämä kuudennen luvun kaksi ensimmäistä jaetta liittyvät kiinteästi siihen, mistä Paavali puhui viidennen luvun lopussa: on syytä lukea 2 Kor 5:18-21. Jumala teki koko maailman kanssa sovinnon, kun Kristus tehtiin synniksi ja hän vei Golgatan ristille kaikkien ihmisten kaikki synnit.

Jos ihmiset eivät saa tietoa siitä, mitä Kristus on heidän edestään tehnyt, Kristuksen sovitustyö jää heidän osaltaan tyhjäksi, turhaksi. On sama kuin jos pankkitilillämme olisi suuri summa rahaa, mutta me emme tietäisi siitä, emmekä silloin tietenkään käyttäisi sitä. Valitettavasti on myös niitä, jotka kuulevat sanoman Kristuksessa tapahtuneesta sovituksesta, mutta joille se ei kelpaa. Siksi Paavali varoittaa korinttilaisia: armo on otettava vastaan tai se jää turhaksi (jae 1).

Emme tiedä elämämme mittaa, emme tiedä edes sitä, näemmekö huomisen. Siksi pelastus on otettava vastaan tänään (=ne, jotka eivät vielä Kristusta tunne) tai pelastuksen osallisuudesta on elettävä myös tänään (=uskovat). Jae 2, joka on lainaus Jes 49:8:sta, puhuu siis kaikille: sekä kristityille että ei kristityille.

"Jumalan työtovereiden" tilalle Raamatunkäännöskomitea ehdotti "Jumalan työn tekijöitä". Eräs englanninkielinen käännös (New International Version) kääntää: "God's fellow workers". Kreikassa sana on "synergountes", jossa syn alku merkitsee "kanssa, yhdessä". Olemme siis Jumalan työn tekijöitä, jotka tekevät työtä yhdessä Jumalan kanssa. Jumala toimii meidän kauttamme; hän antaa voimia ja viisautta. Emme siis ole yksin, omien voimiemme varassa.

Tästä jakeesta ei pidä missään tapauksessa johtaa oppia, jonka mukaan osallistumme omaan pelastukseemme (ns. synergismi). Teemme työtä toisten ihmisten pelastumiseksi, emme pelasta itse itseämme.

Ristin kantajat - 2 Kor 6:3-10

Paavali kuvasi apostolin viran vaikeuksia jo 2 Kor 4:7-12:ssa. Tämän jakson jälkeen tulee vielä kaksi vastaavaa kohtaa: 2 Kor 11:23-33 ja 12:10. Miksi Paavali luettelee neljään kertaan vaikeuksia, jotka kohtasivat häntä apostolintehtävässä? Ilmeisesti syy oli se, että Paavalin vastustajat olivat "menestysteologeja": heidän mukaansa Paavalin kokemat vaikeudet olivat osoitus siitä, ettei Jumala siunannut Paavalia ja hänen työtään. Samanlaiseen julistukseen voi törmätä nykyäänkin. 　　 　Jeesus ei luvannut omilleen ruusuista tulevaisuutta. Päin vastoin: Jeesus puhui usein ristin kantamisesta ja tulevista vaikeuksista, katso esimerkiksi Matt 10:34-42. Luther piti ristiä yhtenä oikean uskon merkkinä: Jumalan omat joutuvat ahdinkoihinkin - joskus jopa vainoihin - uskonsa tähden.

Vaikka Paavali jakeen 3 alussa kirjoittaa "Emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta...", silti hän heti perään (jakeet 4 ja 5) kuvaa asioita, joiden yhtenä syynä varmasti on ollut loukkaantuminen Paavaliin. Paavali ei kirjoittanutkaan, ettei hän loukkaa ketään, vaan ettei hän halua tietoisesti antaa aihetta loukkaantumiseen. Paavali tiesi hyvin, että monet ihmiset loukkaantuvat evankeliumiin, mutta se ei voi estää evankeliumin julistusta (vertaa 1 Kor 2:1-5). Paavali ei tahallaan loukannut ketään, evankeliumi oli loukkaantumisen aihe.
　Kuinka on meidän laitamme? Loukkaammeko me ihmisiä tietoisesti? Tuommeko evankeliumin loukkauskiven esiin?

Paavali korostaa jakeen 3 lopussa sitä, ettei hän ole huolissaan omasta maineestaan vaan palveluvirastaan. Moni meistä on huolissaan vain itsestään, ei Jumalan valtakunnasta.

Jakeissa 4 ja 5 Paavali luettelee vaivoja, joita hän joutui kärsimään evankeliumin tähden. Mutta heti perään - jakeissa 6 ja 7 - hän muistuttaa, ettei hänen ole tarvinnut taistella yksin, vaan Jumala on ollut hänen kanssaan.

Jakeessa 7 ei ole kreikankielisessä alkutekstissä sanoja "miekka ja kilpi" (vertaa KR-1938: "vanhurskauden sota aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa"). Uutta käännöstä on perusteltu sillä, että tuon ajan sotilaan perusvarustus oli miekka oikeassa kädessä ja kilpi vasemmassa. Erilaisten - perusteltujenkin - lisäysten tekeminen Raamatun tekstiin on aina ongelmallista; olihan tuon ajan sotilaissa keihäsmiehiäkin!

Paavali haluaa sanoa, että Jumala antaa kristityille sekä puolustus- että hyökkäysaseen. Ef 6:16-17: "Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet...ottakaa Hengen miekka, joka on Jumalan sana." (Katso koko hengellinen taisteluvarustus Ef 6:10-17 ja 2 Kor 10:4-6.)

Voi olla, että jakeissa 8-10 Paavali viittaa häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Jos näin on, vastustajien mukaan Paavali oli: halveksittu, paneteltu, häntä pidettiin villitsijänä (vertaa Apt 17:6), hän oli tuntematon, hän oli lähellä kuolemaa, pahoinpidelty, murheellinen ja köyhä. Näihin Paavali vastaa antamalla Jumalan suuren "mutta..." Inhimillisesti kaikki näytti huonolta, mutta kun Jumala toimi, heikkoudesta voi tulla voimakkuutta (2 Kor 12:10).

Jakeet 8-10 osoittavat meille myös sen, että evankeliumi jakaa kuulijat: osa kunnioitti, osa halveksi Paavalia (jae 8) jne.

Mitä oli Paavalin tarkoittama rikkaus? Hengelliset rikkaudet ovat suurimpia rikkauksia, sillä niillä ei ole merkitystä vain tässä ajassa vaan myös kuoleman jälkeen. Viemme tästä ajasta mukanamme vain joko uskon tai epäuskon! Kristuksessa meillä on kaikki, ilman Kristusta meillä ei ole mitään (katso esimerkiksi Luuk 12:21, Ef 3:8-9, Fil 4:19, Kol 2:1-4).

Hengellisen johtajan lankeemus on kahdesta syystä tavallista vakavampi asia (ja siksi Saatanalle erityisen mieluista):

1.Johtajan lankeemus johtaa helposti siihen, että hän johdattaa myös laumansa harhaan.

2.Johtajien lankeemukset ovat suuri riemun aihe epäuskoisille: "Tuollaisia kristityt ovat..." (erityisesti iltapäivälehtiä näyttää kiinnostavan tällainen).

Paavali ei turhaan kehottanut kristittyjä rukoilemaan johtajiensa ja myös itsensä puolesta (Ef 6:18-20) ja varoittanut, ettei ketä tahansa pidä valita seurakunnan johtajaksi (1 Tim 5:17-22).

Mitä kylvät, sitä niität - 2 Kor 6:11-13

Vaikka Timoteus (2 Kor 1:1) mainitaankin kirjeen toisena lähettäjänä, jakeen 11 "me" tarkoittanee vain Paavalia ja lienee lähinnä tyylikeino.

Paavali ei käske, vaan vetoaa. Rakkautta ei voi pakottaa. Sitä voi kyllä "houkutella esiin", muttei käskeä tai määrätä.

On tärkeää muistaa, että monta kertaa ihminen niittää sitä, mitä on kylvänyt. Kyräily ja epäluuloisuus luovat uutta epäluuloa. Avoimuus voi aluksi tuntua vaaralliselta, haavoittavalta; monta kertaa se koetaan heikkoutena. Mutta todellisuudessa taktikointi ja pelaaminen ovat merkki heikkoudesta: ei uskalleta kohdata asioita avoimesti.

Kristityn tulisi aina olla avoin. Jumala näkee kaiken; vaikka onnistuisimmekin huijaamaan ihmisiä, Jumala emme onnistu pettämään.

Lahjat ja vastalahjat ovat lasten ajattelun mukaisia (jae 13). Valitettavasti aikuisetkin ovat usein tässä asiassa lapsellisia. Onneksi Jumala antoi meille suurimman lahjan - Jeesuksen - vaikka hän hyvin tiesi, millaisen "vastalahjan" hän saisi.

Ei vääriä sidoksia - 2 Kor 6:14-18

Jos jakeet 6:14-7:1 poistettaisiin, kirjeen teksti jatkuisi sujuvasti. Niinpä on esitetty, että tämä jakso olisi myöhempi lisäys. Mutta meidän tulee muistaa, että tuohon aikaan kirjeen saneleminen oli hidasta, esimerkiksi Roomalaiskirjeen sanelun on arveltu kestäneen noin sata tuntia. Kirjoitusvälineet eivät olleet nykyajan vastaavien tasolla. Siksi ei ole yllättävää, että Paavalin kirjeissä muuallakin on kohtia, jotka eivät oikein tunnu sopivan toistensa perään. Hidas sanelu johti helposti siihen, että tekstistä paikka paikoin tuli "yllättävää".

Voi myös ajatella, että Paavali saneltuaan jakeet 11-13 koki tärkeäksi asettaa joitakin rajoja korinttilaisten avautumiselle. Ehkä hänen neuvonsa 1 Kor 10:23-33:ssa oli ymmärretty väärin; niitä oli käytetty perusteluna jatkaa vanhaa epäjumalanpalvelusta kristillisen uskon rinnalla.

Vanhassa testamentissa kielletään härän ja aasin käyttäminen kyntöparina (5 Moos 22:10) Näin olisi syntynyt luonnoton tilanne, josta aasi heikompana olisi kärsinyt.

Ies (KR-1938) sitoo aisaparin (KR-1992) samaan suuntaan, yhteiseen päämäärään. Sen takia kristityn ja ei kristityn on mahdoton vaeltaa yhdessä loppuun asti.

Paavali ei tässäkään tarkoita sitä, että kristittyjen pitäisi eristäytyä maailmasta (vertaa 1 Kor 5:9-11), vaan hänen huolensa on se, ettei kristittyjen tule mukautua, palata takaisin entiseen epäjumalanpalvelukseen.

Uskovan ja ei uskovan yhteyteen aina sisältyy - jossain mitassa - ajatus, että tuo ero tulee vähenemään tai jopa poistumaan. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että uskova vetää ei uskovan lähemmäs Jumalaa, voi käydä myös päinvastoin. Itse asiassa meidän luonnollinen taipumuksemme on hylätä Jumala.
　Tästä syystä tätä jaksoa on usein sovellettu avioliittoon. Paavali puhuu avioliitosta tarkemmin jo 1 Kor 7:1-6:ssa; jakson ajatukset sopivat hyvin yhteen tämän jakson kanssa.

Paavali esittää viisi kysymystä yhteydestä, joihin jokaisen on vastattava: "Ei näiden kahden välillä ole yhteyttä vaan sovittamaton ristiriita!"

1. Oikeus - vääryys

2. Valo - pimeys

3. Kristus - Beliar

4. Uskova - sellainen, joka ei usko

5. Jumalien kuvat - Jumalan temppeli

Beliar (jae 15) on heprean sana, joka on johdettu belija'al sanasta, joka tarkoittaa hyödyttömyyttä, tyhjyyttä. Juutalaisuudessa sanaa käytettiin yhtenä Saatanan nimenä. Sana esiintyy vain tämän yhden kerran koko Uudessa testamentissa.

Koska Pyhä Henki asuu kristityssä, hän on Jumalan temppeli (1 Kor 3:16, 6:19).

Jakeiden 16-18 Vanhan testamentin lainaus on yhdistelmä viidestä kohdasta:

1.3 Moos 26:11-12
2.Hes 37:27
3.Jes 52:11
4.Hes 20:34,41
5.2 Sam 7:14

Paavali joutui lainaamaan Vanhaa testamenttia ulkomuistista. Usein hän myös yhdisteli useita lainauksia yhdeksi kokonaisuudeksi. Paavali ei pystynyt kuljettamaan koko Vanhan testamentin kirjakäärökokoelmaa mukanaan, tuskin hänellä edes oli niin arvokasta kokoelmaa (vertaa 2 Tim 4:13). Eikä tuohon aikaan ollut luku ja jaejakoa, joten Paavali ei olisi voinut laittaa lainauksen raamatunkohtaa esille missään tapauksessa.

Suhdetta epäjumalanpalvelukseen joudutaan pohtimaan lähetyskentillä. Sidokset vanhaan on katkaistava riittävän selvästi. Kuitenkin usein viivytellään kasteelle menoa, koska se ei ole vain portti seurakuntaan, vaan samalla myös merkki vanhan uskonnon lopullisesta jättämisestä (vertaa Punaisen meren läpikulkeminen, 1 Kor 10:1-11). Lähetystyöntekijöille tulee rukoilla oikeaa viisautta ja lujuutta tässä vaikeassa kysymyksessä.

2 Kor 7:1 kuuluu tämän jakson yhteyteen. "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset. Meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle." Käsittelemme jakeen kuitenkin vasta seuraavassa jaksossa.