2. Korinttilaiskirje luettavissa netissä

Alkutervehdys - 2 Kor 1:1-2

Paavali aloitti kirjeensä tietyn kaavan mukaan:
1. esittely
2. vastaanottajat
3. Jumalan armon toivotus
4. kiitos tai ylistys

Tämä "vakiokaava" vei samalla itse asian ytimeen: Paavali on Jumalan kutsuma apostoli, jolle Jumala oli myös antanut tietyn tehtävän (Apt 9:15-16).

Kun Paavali osoitti Ensimmäisen korinttilaiskirjeen Korintin seurakunnan lisäksi kaikille kristityille (1 Kor 1:1-3), Toinen korinttilaiskirje on osoitettu Korintin ja Akhaian provinssin kristityille. Akhaian provinssi käsitti nykyisen Kreikan eteläosat ja Korintti oli sen pääkaupunki.

Kirjeen toisena lähettäjänä mainitaan Timoteus (jae 1). Timoteus oli Paavalin työtoveri silloin, kun Korintin seurakunta perustettiin (Apt 18:5). Timoteus oli myös käynyt Paavalin "edustajana" Korintissa (1 Kor 4:17, 16:10).

Paavali korostaa, ettei hän ollut liikkeellä omasta tahdostaan, vaan Jumalan lähettämänä (jae 1).

Huomaa myös se, että Paavali - kaikista Korintin seurakunnan ongelmista huolimatta - kutsuu Korintin kristittyjä "Jumalan seurakunnaksi ja pyhiksi" (jae 1). Meidän pyhyytemme ei nouse meidän hyvästä ja nuhteettomasta elämästämme vaan Kristuksesta.

Jumalan lohdutus - 2 Kor 1:3-11

Emme tiedä, mihin vaikeuksiin ja vaaroihin Paavali viittaa. Luonnollisin vaihtoehto olisi Efesoksen mellakka (Apt 19:23-34, jae 8), olihan Efesos Aasian provinssin pääkaupunki, mutta Luukkaan kuvaus mellakan vakavuudesta on vallan toinen kuin se vara, mihin Paavali viittaa. Voi olla, että Luukas ei kerro kaikkea, mitä Efesoksessa tapahtui.

Paavalin ja Korintin kristittyjen välillä oli lohdutuksen "kehä": korinttilaiset lohduttivat Titusta (2 Kor 7:7), Titus lohdutti Paavalia (2 Kor 7:6) ja nyt Paavali lohduttaa korinttilaisia (jae 6). Monta kertaa käy niin, että "ihminen niittää sitä, mitä on kylvänyt". Ei välttämättä heti tai edes pian, vaan ehkä vasta vuosien kuluttua.

Ahdistunut ihminen ei usein näe sitä, että ahdistukseen voi sisältyä jotakin hyvääkin (verta 1 Kor 10:13). Sairaalasielunhoitaja Uki Rautiainen on sanonut, että kannattaa pohtia kärsimystä ja ahdistusta silloin, kun ne eivät ole "päällä omassa elämässä", sillä silloin, kun ne tulevat, ei useinkaan ole voimia pohtia mitään.

Parhaimmillaan kärsimys voi kasvattaa. Paras opetus on se, jos kärsimysten kautta opimme luottamaan enemmän Jumalaan ja hänen apuunsa (jae 9).

On syytä huomata, että Paavali näkee, että kristityn perimmäinen lohdutus on ylösnousemus (vertaa 1 Kor 15:19). Kaikki ei lopukaan tähän elämään: tämä elämä ei ole kaikki, mitä Jumalalla on meille tarjottavana.

Se, että Paavali pyysi esirukousta puolestaan (jae 11), on osoitus siitä, etteivät ahdistukset olleet toki lopullisesti ohi hänen elämässään. Kristitty on kutsuttu koko eliniän kestävään Kristuksen ristin kantamiseen (Matt 16:24-28).

Voiko vain sellainen, joka on kokenut saman kuin autettava, auttaa toista? On selvää, että yhteisestä kokemuksesta on apua (vertaa Hepr 4:15). Mutta on myös niin, ettei yhteinen kokemus ole välttämätön; jos näin olisi, sehän merkitsisi sitä, että auttajan olisi langettava samoihin synteihin kuin autettavan jne. Loppujen lopuksi ei olekaan kysymys siitä, mitä toinen kristitty on kokenut ja miten hän pystyy auttamaan, vaan siitä, mitä Jumala on kokenut ja miten hän voi tehdä - Kristuksen ja kristittyjen kautta.

Muuttuneet suunnitelmat - 2 Kor 1:12-24

Paavali oli luvannut mennä Korinttiin ja sieltä Makedoniaan, mutta nyt hän kulkikin päinvastaisessa järjestyksessä. Ilmeisesti hän oli antanut lupauksensa Korinttiin menosta lyhyellä, tuskallisella käynnillään Korintissa. Sen jälkeen Paavalin suunnitelmat olivat kuitenkin muuttuneet: hän lähettikin Tituksen ja ilmeisesti Tituksen mukana "kyynelkirjeen" Korinttiin ja jäi itse Efesokseen.

Paavali näyttää arvelleen, että uusi vierailu (2 Kor 2:1-2) olisi vain kärjistänyt tilannetta. Asiat olivat jääneet kesken, mutta oli viisaampaa ottaa "aikalisä" ja antaa ajan kulua kuin yrittää ratkaista tilanne mahdollisimman nopeasti. Joskus on viisainta odottaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että asiat hoituisivat itsestään. Aika ei ole kaikkivoipa korjaaja.

Jotkut Korintin kristityistä olivat tulkinneet uuden tilanteen niin, ettei Paavaliin voinut luottaa; hän ei pitänyt antamiaan lupauksia. Myös Paavalin julistus tehtiin epäilyttäväksi muuttuneen tilanteen myötä. Paavali ei ryhdy heti aluksi selittämään, miksi suunnitelmat olivat muuttuneet, vaan hän aluksi korostaa kahta asiaa: hän ja Korintin kristityt ovat yhtä Kristuksessa ja toiseksi: Kristus on "kyllä" kaikkiin Vanhan testamentin lupauksiin; niitä ei tarvitse - eikä pidä - ryhtyä epäilemään.

Kristittyinä meidät on kutsuttu rehellisyyteen (Matt 5:37, Jaak 5:12). Se ei silti tarkoita, että olisi aina tehtävä, niin kuin on ajateltu tai luvattu, vaan on nähtävä se, että Jumala voi muuttaa suunnitelmiamme (Jaak 4:13-17). Voi jopa rukoilla: "Jumala, sinä näet suunnitelmani. Anna niiden toteutua, jos ne ovat sinun tahtosi mukaisia. Jos taas sinun tahtosi on toinen, estä minun suunnitelmieni toteutuminen!" (vertaa Apt 16:6-8).

Jakeessa 22 on viittaus kasteeseen. Kasteessa saimme Pyhän Hengen sinetin (Apt 10:38, Room 8:15-16). Alkukirkossa kasteen yhteydessä tehtiin öljyllä risti kastettavan otsaan. Nykyisessä kastekaavassa on risti otettu jälleen käyttöön, tosin ilman öljyä.