Paavalin asian käsittely jatkuu – Apt 25:1-8

Viime luvussa pääsimme Paavalin vaiheissa Kesarean vankeuteen. Maaherra Felix ei uskaltanut päättää Paavalin asiaa puoleen tai toiseen, vaan piti Paavalia vankeudessa. Jouduttuaan pois virastaan Felix yritti lepytellä juutalaisia vastustajiaan jättämällä Paavalin edelleen vankeuteen.

Uusi maaherra, Porcius Festus, oli toiminnan mies ja jo kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen hän oli Jerusalemissa tapaamassa juutalaisten johtajia. Noissa neuvotteluissa tuli myös Paavalin asia esille; se osoittaa, kuinka tärkeänä juutalaiset pitivät Paavalin tuomitsemista.

Juutalaiset vaativat Paavalia Jerusalemiin kuulusteltavaksi. Vanha salamurhahanke haluttiin toteuttaa paremmalla menestyksellä kuin edellisellä yrittämällä. Mutta Festus ei halunnut siirtää vankia, vaan kehotti juutalaisia lähtemään mukanaan Kesareaan, jossa asia tutkittaisiin. Tähän juutalaisten oli tyydyttävä ja niin heidän johtajansa seurasivat maaherraa Rooman hallintokaupunkiin. Juutalaiset toistivat jo aiemmin esittämänsä syytökset, jotka Paavali uudelleen torjui toteennäyttämättöminä.

Paavali vetoaa keisariin – Apt 25:9-12

Festus ymmärsi, kuinka tärkeä Paavalin asia oli juutalaisille. Hän – ja Rooman hallintokoneisto yleensä – tiesi, ettei juutalaisia kannattaisi turhaan ärsyttää. Niinpä hän ei halunnut heti ensimmäisessä asiassa asettua vastustamaan juutalaisia, vaan ehdotti Paavalille matkaa Jerusalemiin.

Paavali tiesi matkan vaarallisuuden. Matkan varrella olisi salamurhaajia ja jos heistä selviäisi, olisi vaara, että hänen asiansa katsottaisiin sellaiseksi, jonka juutalaiset saisivat ratkaista keskenään. Jos Paavalin asia jäisi juutalaisten päätettäväksi, lopputulos olisi selvä jo ennakolta.

Paavali näki, että Festuskin oli valmis politikoimaan hänen kohtalollaan. Oleellista ei olisi oikeuden toteutuminen, vaan juutalaisten miellyttäminen. Kun vaakakupeissa oli Paavali ja juutalaiset, tiesi Paavali jäävänsä häviölle. Oli saatava takuut asian oikeudenmukaisesta käsittelystä. Paavali päätti käyttää Rooman kansalaisille kuulunutta oikeutta vedota keisariin.

Emme tiedä tarkkaan, mitä keisariin vetoaminen käytännössä tarkoitti. Se oli mahdollista vain Rooman kansalaisille ja silloin asia siirtyi Roomassa käsiteltäväksi. Ilmeisesti keisariin saattoi vedota välttääkseen kidutuksen ja kuolemanrangaistuksen. Festus neuvotteli neuvonantajiensa kanssa ja totesi, että Paavalilla oli oikeus vedota keisariin. Itse asiassa vetoomus oli helpotus Festukselle: hänen ei tarvitsisi päättää hankalaa asiaa, josta hän ei kovin paljon ymmärtänyt.

Jeesuksen kohtalo Pilatuksen käsissä ja Paavalin vaiheet Rooman maaherrojen sekä juutalaisten puristuksessa ovat esimerkkejä siitä, että alusta asti kristillinen usko ja kirkko on joutunut mukaan poliittisiin kiemuroihin. Kirkon ja valtion suhteiden ongelmat eivät ole oman aikamme tuotetta!

Mikä on syytös? – Apt 25:13-22

Jos Paavalin vetoomus keisariin ratkaisi Festuksen tuomarinongelman, toi se samalla kuitenkin uuden ongelman: mikä syytös Paavalia vastaan esitettäisiin keisarille? Itse asiassa maaherra tiesi, ettei ollut riittäviä syitä pitää Paavali vangittuna, mutta eihän hän voinut sanoa keisarille pitävänsä miestä telkien takana vain juutalaisia miellyttääkseen. Jokin syytös Rooman lakien rikkomisesta oli keksittävä, mutta mikä? Asiasta olisi tietysti voinut syyttää epäsuosioon joutunutta edeltäjää, mutta sekään ei olisi selittänyt sitä, miksi Festus ei ollut vapauttanut syyttömäksi havaitsemaansa vankia.
Festus sai odottamatonta apua, kun Kesareaan saapuivat Herodes Agrippa II ja hänen sisarensa Berenike.

Herodes Agrippa II oli Agrippa I:n poika. Agrippa I:n kuolema on kerrottu Apt 12:21-23:ssa. Isänsä kuollessa Agrippa II oli vasta 17-vuotias eivätkä roomalaiset halunneet antaa hänelle koko hänen isänsä hallitsemaa aluetta. Hän saikin vain pienen alueen Palestiinan pohjoisosasta, mutta keisari Claudius antoi hänelle muutamaan otteeseen lisäalueita hallittavaksi. Kuitenkin hän oli edelleen nukkehallitsija vailla todellista valtaa.

Yhdessä mielessä Agrippa oli Festukselle suureksi hyödyksi: hänellä oli oikeus nimittää juutalaisten ylimmäinen pappi eli hän oli tavallaan juutalaisten uskonnollinen johtaja ja asiantuntija uskonnollisissa asioissa. Agrippa voisi siis neuvoa Festusta Paavalin asiassa, olihan siinäkin kysymys selvästi uskonnollisesta riidasta.

Agrippan sisar Berenike oli tuon ajan Palestiinan kuuluisimpia naisia. Hän oli herättänyt pahennusta avioliitoillaan. Aluksi hän oli nuorena naimisissa setänsä kanssa (tämä oli yleistä Herodeksen suvussa). Jäätyään leskeksi hän meni naimisiin erään Vähän-Aasian pikkuvaltion kuninkaan kanssa, mutta pian Berenike jätti tämän ja muutti asumaan veljensä luokse.

Huhut väittivät Bereniken ja Agrippan elävän avioparin tavoin. Faaraoiden keskuudessa sellainen oli tavallista, samoin heidän jälkeensä Egyptiä hallinneiden kreikkalaisperäisten Ptolemaiosten parissa. Juutalaisille sitä vastoin sellainen oli kauhistus (3 Moos 18:6-18).

Juutalaisten aloitettua kapinan vuonna 66 sitä kukistamaan määrättiin Titus Vespasianus joukkoineen. Pian Berenike tutustui sotapäällikköön ja hänestä olisi tullut Rooman keisarinna, jollei roomalaisten ankara vastustus olisi saanut Titusta luopumaan suunnitelmastaan.

Paavali herrojen kuultavana – Apt 25:23-26:23

Kuulustelu on pitkälti vanhan kertausta: Paavali torjuu häntä vastaan esitetyt syytökset ja todistaa kysymyksessä olevan uskonnollisen kiistan, jonka käsittely ei kuuluisi Rooman viranomaisille lainkaan. Samalla hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kertoo korkea-arvoisille kuulijoilleen omasta taustastaan ja sitten myös evankeliumista.

Paavalin puheeseen liittyy muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita on syytä tarkastella lähemmin.

1. Paavalilla oli tarvittavat tiedot jo juutalaisena (26:4-11)
   Paavali selittää kuulijoilleen, ettei hänen tiedoissaan ollut mitään vikaa silloin, kun hän vainosi kristittyjä. Kyllä hän tiesi kaiken sen, mitä Vanhassa testamentissa kerrottiin Messiaasta.Hänen ongelmansa ei ollutkaan tiedon puute, vaan se, ettei hän ymmärtänyt Jeesus Nasaretilaisen olleen tuo luvattu Messias. Eikä hän sitä koskaan itse oppinut tietämään, vaan vasta Jumalan opetus Damaskoksen tiellä avasi hänen silmänsä.
   Meitä voi vaivata se, että niin moni tietää kristillisen uskon perusasiat, mutta elää silti erossa Kristuksesta. On syytä nähdä, ettei usko ole pelkkä tiedon kysymys. Vain Jumalan Pyhä Henki voi kirkastaa Kristuksen ihmiselle. Tämä voi olla ahdistavaa: miksei Jumala sitten tee kaikista ihmisistä kristittyjä? Mutta se voi olla myös vapauttava löytö: lähimmäiseni pelastuminen ei ole minusta ja minun todistajankyvyistäni kiinni!

2. Kristitty ei voi herjata Kristusta (26:11)
   Paavalilla oli vainoajana hyvä keino tutkia, kuka oli kristitty ja kuka ei. Hän tiesi, ettei kukaan kristitty voisi herjata Kristusta. Samaa keinoa käytettiin menneinä vuosisatoina Japanissa. Siellä otettiin 1630-luvulla käyttöön ristiinnaulitun tai Marian kuvan (Japanin kristityt olivat katolisia) polkeminen: kristityksi epäillyn piti polkea maassa olevaa kuvaa osoittaakseen, ettei ollut kristitty. Myöhemmin tavaksi tuli, että jokaisen japanilaisen piti polkea kuvaa uudenvuodenpäivänä (Japanin suurin juhla). Kunkin kylän tuli vastata siitä, että koko kylä ”testattiin”; jos näin ei käynyt, koko kylää rangaistiin. Näin ajateltiin saatavan kristillinen usko kitketyksi kokonaan pois Japanista. Mutta yksi ”porsaanreikä” jäi: jos koko kylä oli kristitty, eivät sen asukkaat kavaltaneet toisiaan. Niinpä kristittyjä oli 250 vuoden suljetun kauden jälkeen edelleen jäljellä, kun Japani uudelleen avautui kristilliselle lähetystyölle 1800-luvun lopussa. Missä minä kohtaan kiusauksen herjata Kristusta?

3. Kaikki oleellinen on Vanhassa Testamentissa (26:22)
   Paavali todistaa, että kaikki tarvittava tieto Jumalan pelastussuunnitelmasta on Vanhassa testamentissa. Luther on sanonut, että kaikki oleellinen on jo Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, loput Raamatusta on vain sen selitystä. On syytä muistuttaa itseään siitä, että ensimmäisten kristittyjen Raamattu oli Vanha testamentti; sieltä he löysivät Kristuksen, sitä he lukivat jumalanpalveluksissaan. Vanhan ja Uuden testamentin välillä on yhteys; siksi kristitynkin tulee lukea Vanhaa testamenttia.

4. Ylösnousemus on kaiken avain (26:23)
   Paavali päättää puheensa toteamalla, että hän on syytettynä vain siksi, että hän uskoo ylösnousemukseen. Outoa oli se, että juutalaiset, joilta hän oli ylösnousemususkon oppinut, nyt syyttivät häntä ja vaativat häntä tuomittavaksi. Mutta asiassa on toinenkin puoli: Paavali ei voi luopua ylösnousemususkostaan, koska se merkitsisi sitä, ettei Kristuskaan ole noussut kuolleista ja se taas merkitsisi koko kristillisen uskon ytimen kieltämistä (vertaa myös 1 Kor 15:19-23).

Kysymysten kysymys – Apt 26:24-29

Festus ei ymmärrä Paavalia, eikä hän tunne riittävästi juutalaisuutta. Hän ajatteli Paavalin opiskelleen liikaa filosofiaa ja sanoi: ”Kirjaviisaus on sekoittanut pääsi!” Paavali kieltää tämän ja asettaa Agrippan hankalan kysymyksen eteen. Paavali tiesi, että Agrippa uskoi ylösnousemukseen. Jos siis Agrippa uskoo ylösnousemukseen, ei ole mitään esteitä sille, etteikö hän myös uskoisi Jeesuksen ylösnousemukseen.

Agrippa huomaa, ettei hän voi vastata Paavalin kysymykseen juuta eikä jaata. Jos hän vastaisi uskovansa ylösnousemukseen, se heittäisi hänen ylleen kristityn varjon. Jos hän taas kieltäisi uskovansa, hän saisi juutalaiset kimppuunsa. Hän väistääkin kysymyksen.

Mutta voiko ihminen väistää kysymystä Jeesuksen ylösnousemisesta? Eikö kantaaottamattomuus ole jo kannanotto Jeesusta vastaan?

Merkillinen tie – Apt 26:30-32

Kuulustelun lopputulos ei yllätä Paavalia: hän on syytön, hänet voitaisiin laskea vapaaksi, jollei hän olisi vedonnut keisariin. Nyt asia ei enää ollut Festuksen päätettävissä, vaan Paavalin oli mentävä keisarin eteen. Minkä syytöksen Festus lähetti Paavalin mukana, jää salaisuudeksi.

Tekikö Paavali väärin vedotessaan keisariin? Jos hän ei olisi vedonnut, hän ei olisi todennäköisesti elänyt enää tuossa vaiheessa, vaan hänet olisi tapettu joko matkalla Jerusalemiin tai perillä. Joka tapauksessa Paavali pääsee sinne, minne hän jo vuosia on halunnut: Roomaan (Room 15:22-24). Jumalan tiet eivät aina ole samoja kuin meidän haluamamme tiet, mutta on hyvä tietää, että Jumalan tahto on aina parempi kuin meidän oma tahtomme.

Miten minä rukoilen Isä meidän -rukouksen ”tapahtukoon sinun tahtosi”? Haluanko todella Jumalan tahdon tapahtumista vai haluanko Jumalan vain siunaavan omat ennakkosuunnitelmani?