Jumala pysäyttää Saulin – Apt 9:1-9

Diakoni Filippoksesta kertovan jakson jälkeen Luukas palaa takaisin Jerusalemin tapahtumiin. Jerusalemista poistuneet kristityt eivät olleet pysyneet vaiti, vaan olivat julistaneet sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta siellä, mihin olivat paenneet (vertaa Matt 10:23). Juutalaisten kannalta kristittyjen vainoaminen Jerusalemissa olikin vain pahentanut tilannetta: nyt kristittyjä oli ympäri Välimeren itäpäätä.

Saul Tarsolainen ei halunnut seurata asioiden kehittymistä sivullisena, vaan pyysi ylipapilta lupaa lähteä ”puhdistamaan” myös muita juutalaisyhteisöjä uudesta opista. Hän saikin kirjeitä ja lähti matkalle kohti Damaskosta, jossa oli melko suuri juutalaisyhteisö.

Saulin saamien kirjeiden luonne ei ole täysin selvä. Kysymykseen tuskin tuli virallinen ”käskykirje” Damaskoksen synagogille, sillä juutalaiset synagogat olivat sangen itsenäisiä; Jerusalemilla ei ollut valtaa niihin. Voi olla, että kysymys oli juuri noista ”tartunnan levittäjistä”, jotka olivat tuoneet uuden vaarallisen opin mukanaan Jerusalemista; heidät piti palauttaa Jerusalemiin tuomittavaksi. On myös mahdollista, että kysymyksessä oli vain avunpyyntö Saulin työn helpottamiseksi.

Olipa kirjeiden luonne mikä tahansa, ne jäivät käyttämättä, sillä Saulin lähestyessä Damaskosta – joka on runsaan 200 km päässä Jerusalemista – ylösnoussut Jeesus ilmestyi hänelle ja keskeytti hänen matkansa. Saul näki kirkkaan valon ja kuuli arameankielisen (Apt 26:14) puhuttelun taivaasta. Hän sai kuulla Kristukselta, ettei hän suinkaan ollut vainonnut vain kristittyjä, vaan samalla itse Kristusta. Taistelu elävää Jumalaa vastaan oli toivoton ja järjetön yritys (vertaa Apt 5:38-39) ja nyt se päättyi.

Kahdenlaista sokeutta

Saul menetti näkönsä kohdatessaan Kristuksen. Tuo ruumiillinen sokeus oli vertauskuva hänen hengellisestä sokeudestaan. Hän ei ollut ymmärtänyt Jumalan tahtoa. Hän oli kuvitellut olevansa Jumalan asialla, vaikka oli todellisuudessa taistellut elävää Jumalaa vastaan.

Myös kolmen päivän paasto oli tyhjentymisen ja Jumalan tahdon etsimisen aikaa. Saulin tie oli osoittautunut vääräksi; nyt hän odotti Jumalan osoittavan uuden tien hänen kuljettavakseen.

Merkillisellä tavalla historia toisti itseään: samalla tavalla kuin benjaminilainen Saul(us) oli vainonnut kristittyjä, samalla tavalla muinoin benjaminilainen Saul oli vainonnut Jumalan voideltua, kuningas Daavidia (vertaa erityisesti 1 Sam 26:18 jakeeseen 4).

Jumala antaa näön takaisin – Apt 9:10-19A

Saul tuli sokeaksi Jumalan tahdosta ja Jumala antoi hänelle näön takaisinkin. Saul oli saanut uuden näyn (jae 12): Ananias-niminen kristitty tulee ja panee kätensä hänen päänsä päälle.

Ananias ei ollut kovin innostunut lähtemään tapaamaan Saulia, miestä, josta Jerusalemista tulleet kristityt olivat kertoneet paljon pahaa (jae 13). Hänellähän olivat nuo kirjeetkin kristittyjen vangitsemiseksi. Mutta Jumala lähetti Ananiaan vastusteluista huolimatta Suorallekadulle, joka yhä tänäänkin on Damaskoksen vanhassa kaupungissa.

Kaikki kävi Saulin saaman näyn mukaisesti. Saatuaan näkönsä takaisin hän ottaa vastaan kasteen (jae 18). Hänenkään kohdallaan ei ollut muuta tietä seurakuntaan; joissakin vanhoissa kirkoissa sama asia tulee esiin siinä, että kasteallas on kirkon ulko-oven pielessä.

Samalla paasto päättyy, tosin jakeen 19 syöminen on joskus tulkittu ehtoollisen vietoksikin.

Valittu ase

Jumala kutsuu Saulia valituksi aseekseen (jae 15). Kreikan kielen sana ”skeuos” on monimerkityksinen: astia, ase, työkalu. Jos se käännettäisiin ”astia”, taustalla olisi helppo nähdä vanhatestamentillinen ajatus Jumalasta savenvalajana (esimerkiksi Jer 18): Jumala päätti nyt muuttaa Saulin uudenlaiseksi astiaksi.

Mutta myös käännös ”valittu ase” on puhutteleva. Saul/Paavali tulisi taistelemaan (vertaa jakeet 22 ja 29) evankeliumin puolesta. Hän tulisi myös kärsimään (jae 16) Kristuksen tähden, lopulta antamaan henkensäkin uskonsa takia. Kristityn elämä ei aina ole helppoa elämää, mutta se on elämää totuudessa, aitoa elämää.

Miksi Jumala valitsi juuri Saulin pakanain apostoliksi? Kaikkia syitä emme voi tietää, mutta ainakin seuraavat kolme voimme nähdä:

1. Paavali tunsi sekä juutalaisen että hellenistisen (=kreikkaa puhuvan maailman) kulttuurin. Hänellä oli hyvä Vanhan testamentin tuntemus yhdistyneenä kreikkalaisen maailman tuntemukseen.

2. Vain sellainen ihminen, joka on tosissaan yrittänyt vanhurskautua lain tekojen kautta, ymmärtää syvästi, mitä armo merkitsee (Fil 3:7-11).

3. Kristittyjen vainoajana Paavali ei langennut yhtä helposti ylpeyteen, vaan antoi kunnian Jumalalle (1 Tim 1:12-14).

Salahankkeita – Apt 9:19b-30

Rabbiinisen koulutuksen saanut Saul oli valmis julistamaan ylösnoussutta Kristusta. Kristuksen kohtaaminen oli avannut hänelle Vanhan testamentin uudella tavalla (vertaa Luuk 24:32). Pyhä Henki avasi hänen mielensä ymmärtämään, että Jeesus oli tuo luvattu Messias ja paitsi Daavidin, myös Jumalan Poika (jae 20).

Galatalaiskirjeen jakeet 1:15-18 täydentävät Luukkaan kertomusta. Damaskoksesta Saulus lähti Arabiaan (=nabatealaisvaltakuntaan, jonka kuninkaana oli Aretas IV). Sieltä hän palasi Damaskokseen (jakeet 22-25), mutta joutui pakenemaan Jerusalemiin, jonne hän tuli kolme vuotta kääntymyksensä jälkeen. Damaskoksesta paosta kertoo myös 2 Kor 11:32-33.

Sekä Damaskoksessa että Jerusalemissa Saul saa kokea, mitä merkitsee olla vainottu. Erityisen hankala tilanne oli Saulin kannalta Jerusalemissa, jossa häntä ei heti otettu seurakuntaan, vaan epäiltiin hänen yrittävän jotakin juonta (jae 26).

On syytä muistaa, että aina varovaisuus ei ole huono asia. Johannes kehottaa koettelemaan henget (1 Joh 4:1) ja Paavali varoittaa valkeuden enkeliksi pukeutuneesta Sielunvihollisesta (2 Kor 11:14). Sinisilmäisyys ei aina ole hyve kirkossa!

Hankalassa tilanteessa kyproslainen Barnabas tulee Saulin avuksi ja ”esittelee” hänet seurakunnalle (jae 27). Näin Saul saattoi julistaa evankeliumia myös Jerusalemissa, mutta vastustus lopetti työn lyhyeen ja Saul joutui lähtemään kotikaupunkiinsa Tarsokseen (jakeet 29-30), jossa hän teki lähetystyötä noin 12 vuotta ennen kuin samainen Barnabas pyysi hänet avukseen Syyrian Antiokiaan (Apt 11:25-26).

Meidänkin seurakunnissamme tarvittaisiin tällaisia ”barnabaita”, jotka kouluttaisivat ja tukisivat äskenkääntyneitä kristittyjä ja pitäisivät heistä huolta.

Rauhan ja kasvun aika – Apt 9:31

Kun kristittyjen innokkain vainoaja oli ”vaihtanut leiriä”, kirkko sai jonkin aikaa elää rauhassa ja kasvaa Pyhän Hengen johdatuksessa.

Onneksi Jumala antaa meille jokaiselle aikoja, jolloin saamme kokea erityisellä tavalla Jumalan siunauksia; ilman tällaisia jaksoja emme varmasti jaksaisi.

Ihmeitä Välimeren rannalla – Apt 9:32-43

Eräänlaisena johdantona seuraavien lukujen tapahtumille Luukas kertoo Pietarin kautta tapahtuneista ihmeistä Lyddassa ja Joppessa.

Pietari kiersi juutalaiskristillisissä seurakunnissa tuolla alueella (jae 32). Lyddassa hän paransi kahdeksan vuotta halvaantuneena olleen miehen. Pietari ei kuitenkaan parantanut, vaan kaiken takana oli Jeesus Kristus (jae 34). Tuo ihme tapahtui uskon synnyttämiseksi (jae 35).

Joppessa (nykyinen Jaffa) tapahtunut ihme oli vielä suurempi: kuollut opetuslapsi herää henkiin. Kertomus tuo mieleemme paitsi Jairoksen tyttären herättämisen (Luuk 8:40-56), myös Vanhan testamentin kaksi tapahtumaa: profeetta Elia herätti Sarpatin lesken pojan kuolleista (1 Kun 17:17-24) ja profeetta Elisa herätti sunemilaisen naisen pojan kuolleista (2 Kun 4:18-37). Se, että Jumala toimii eri aikoina samalla tavalla ei ole mikään ihmettelyn aihe.

Kuolleistaherättäminenkin palveli uskon syntymistä (jae 42); ihmeitä ei siis tapahtunut ihmeiden vuoksi, vaan evankeliumin eteenpäinviemiseksi.

Pietari jää Joppeen nahkuri Simonin taloon (jae 43). Tuolloin nahkurin ammatti oli halveksittu, koska hän joutui tekemisiin kuolleiden eläinten nahkojen kanssa ja siten saastui. Pietari oli siis jossakin määrin vapautunut juutalaisista puhtaussäädöksistä, mutta Jumalalla oli lisäopetus annettavanaan. Siitä ensi kerran luennossa enemmän.