Viime jaksossa jätimme Paavalin vaaralliseen tilanteeseen: roomalainen sotaväenosasto oli viime hetkellä onnistunut pelastamaan hänet hurjistuneelta väkijoukolta.

Kapinanjohtajaksi epäilty – Apt 21:37-41

Sotaväenosaston komentaja ei tiennyt, mistä oli kysymys, ja aikoi siksi viedä Paavalin Antonian linnaan tarkempiin kuulusteluihin. Paavali puhutteli päällikköä ja pyysi saada puhua kansanjoukolle. Päällikkö yllättyi Paavalin hyvästä kreikantaidosta. Hänelle oli jo muodostunut se kuva, että Paavali olisi voinut olla etsitty egyptinjuutalainen kapinanjohtaja.

Myös juutalainen historioitsija Josefus kertoo kyseisestä kapinanjohtajasta. Josefuksen mukaan hän oli yksi ”tikarimiesten” johtajia; nimensä tuo joukko oli saanut siitä, että sillä oli tapana kadun tungoksessa puukottaa hengiltä ”epämiellyttäviä” ihmisiä. Tikarimiehet olivat tappaneet yhden ylipapinkin. ”Egyptiläinen” oli Josefuksen mukaan koonnut 30 000 miehen joukon, johtanut sen ensin autiomaahan ja sieltä Öljymäelle odottamaan Jerusalemin tuhoa (ja Messiaan tuloa, jonka Josefus jättää mainitsematta). Roomalaiset olivat hyökänneet kapinallisten kimppuun, tappaneet heistä 400 ja ottaneet 200 vangiksi; loput, myös joukon johtaja, pääsivät pakenemaan.

Luukas mainitsee kapinallisten lukumääräksi 4 000. Luukkaan luku tuntuisi uskottavammalta. Selitys voikin olla hyvin yksinkertainen: kreikan numero 4 on itse asiassa kirjain ”delta” (joka vastaa meidän d:tämme) ja numeroa 30 vastaa ”lambda” (joka vastaa meidän l:tämme). Kreikassa nuo kaksi kirjainta ovat hyvin samannäköisiä: delta on kolmio ja lambda kolmio, josta puuttuu ”alareuna”, siis kuin A ilman poikkiviivaa. Kyseiset kaksi kirjainta sekoittuivat toisiinsa hyvin helposti.

Päällikkö oli siis luullut Paavalia huippuvaaralliseksi rikolliseksi. Hän salli Paavalin puhua kansanjoukolle. Ehkä päällikkö toivoi saavansa Paavalin puheesta lisätietoja. Toivo oli kuitenkin turha, sillä Paavali puhui arameaksi; tämä heprean sukukieli oli tuon ajan kansankieli Palestiinan alueella.

Juutalainen Paavali – Apt 22:1-5

Paavali aloitti puheensa kohteliaalla tervehdyksellä: ”Veljet ja isät”. Siis hieman samaan tapaan kuin me sanomme: ”Rakkaat ystävät!”, vaikka emme ennestään tuntisikaan kuulijoita. Paavali ei siis ollut katkeroitunut saamastaan kohtelusta.

Paavali ei jatkanut puhettaan puolustautumalla esitettyihin syytöksiin: ”En minä tuonut ketään kreikkalaista temppeliin…” jne., vaan hän näki puheen ehkä viimeisenä mahdollisuutena julistaa evankeliumia omalle kansalleen. Niinpä hän vielä kerran yritti saada maanmiehensä uskomaan Kristukseen.

Paavali ei yrittänyt kieltää juutalaisuuttaan, pikemmin päinvastoin. Hän oli ollut samanlainen uskonsa puolesta kiivailija kuin hänen kuulijansa (jae 3), jopa innokkaampi: hän oli lähtenyt Damaskokseen asti vainoamaan kristittyjä (jae 5). Niinpä hän myös ymmärsi kuulijoitaan.

Paavali oli syntynyt Kilikian Tarsoksessa, mutta muuttanut myöhemmin Jerusalemiin. Muuttiko hän jo lapsena vai vasta myöhemmin? Lapsuudessa tapahtuneeseen muuttoon näyttäisi viittaavan Paavalin kolmijako (jae 3):

1. syntymä Tarsoksessa
2. (lapsuuden) kasvatus Jerusalemissa
3. nuorukaisena saatu lainopetus Jerusalemissa

Kirkkoisä Hieronymus kertoo, että Paavalin vanhemmat olivat kotoisin Galilean Giskalasta. Osa tutkijoista arveleekin, että Paavalin isä olisi viety sotavankina Tarsokseen ja vapautettu siellä, jonka jälkeen perhe olisi palannut Israeliin.

Paavali oli saanut parhaan mahdollisen opetuksen: hänen opettajanaan oli ollut kuuluisa Gamaliel, joka vaikutti Jerusalemissa noin vuosina 25-50 j.Kr. Lainopettaja istui pienellä korokkeella ja hänen oppilaansa hänen ympärillään lattialla, siis jalkojen juuressa (jae 3).

Jumala puuttui asioihin – Apt 22:6-16

Luukas on sisällyttänyt kertomuksen Paavalin kääntymyksestä Apostolien tekoihin kaikkiaan kolmesti: lukuihin 9, 22 ja 26. Tämä kuvaa tuon tapahtuman suurta merkitystä.

Kertomuksessaan Paavali korostaa sitä, että Jumala toimi, ei hän itse. Jumala valitsi hänet pakanain apostoliksi ja muutti koko hänen elämänsä suunnan. Jeesus teki hänestä todistajansa (kreikaksi ”martys”, josta tulee marttyyri-sana). Paavalin tehtäväksi asetettiin Kristuksesta todistaminen kaikille ihmisille (jae 15), siis myös pakanoille (jae 21).

Paavali otti huomioon kuulijoidensa tunteet, niinpä hän ei kutsu Jeesusta jakeessa 14 Messiaaksi, vaan ”Vanhurskaaksi”, joka Vanhan testamentin kielenkäytössä kyllä tarkoitti nimenomaan Messiasta.

Lopuksi on syytä huomauttaa, että Paavalikin kastettiin (jae 16). Ei ole kuin yksi ovi kirkkoon: kaste. Se välitti Paavalille ja myös meille syntien anteeksiantamuksen.

Jumalan kansa ei kuuntele Jumalaa – Apt 22:17-21

Kristityn Paavalin ensimmäisellä käynnillä Jerusalemissa (Gal 1:18) hän näki temppelissä uuden näyn, jossa Jeesus lähetti hänet pois Jerusalemista pakanoiden keskuuteen.

Jerusalemin temppeli oli ensimmäisille kristityille rukouspaikka, ei enää uhripaikka, sillä kristityt tiesivät, että kertakaikkinen uhri oli jo uhrattu: Jeesus oli jo kuollut Golgatalla (Hepr 7:26-28).

Vain muutamat Vanhan testamentin pyhät olivat saaneet nähdä Jumalan kirkkauden temppelissä. Nyt Paavali väitti, että hänelle oli käynyt samoin kuin esimerkiksi Jesajalle (Jes 6). Tämä ärsytti juutalaisia, mutta vielä pahempaa oli tulossa.

Ylösnoussut Kristus lähetti Paavalin pois temppelistä ja Jerusalemista pakanoiden pariin siksi, etteivät juutalaiset ottaisi evankeliumia vastaan. Toisin sanoen: Jumala lähetti Paavalin pois omasta temppelistään, koska hänen valittu kansansa ei ottaisi vastaan Jumalan sille tarjoamaa pelastusta. (Luukas kertoo Apt 9:30:ssä, että Jerusalemin seurakunta auttoi Paavalin pakoon kohti kotikaupunkiaan Tarsosta.)

Tämä oli jo juutalaisille liikaa. Hetkeksi tauonnut mellakka puhkesi uudelleen (jae 22).

Mitä Paavali tarkoitti vastauksellaan ylösnousseelle Jeesukselle jakeissa 19 ja 20? Toiset tutkijat näkevät siinä Paavalin vastusteluyrityksen: ”Mutta tämähän on minun oma kansani, tämän kansan minä tunnen parhaiten!” Toiset tutkijat taas näkevät siinä Paavalin myöntymisen: ”Niin, onhan totta, etteivät edes kaikki Jerusalemin kristityt uskalla luottaa minuun!” (vertaa myös Apt 9:26-28).

Pakanat vai muut kansat?

Eräs -92 käännöksen piirre, joka kiinnittää huomiota, on halu välttää pakana-sanan käyttöä. Näin tässäkin jaksossa: ”Mene, minä lähetän sinut kauas toisten kansojen keskuuteen.” Vain harvoin, lähinnä silloin, kun juutalainen puhuu toiselle juutalaiselle, -92 käännös käyttää pakana-sanaa, esimerkiksi Paavalin puheessa Pietarille, Gal 2:14. Raamatunkäännöskomitea on perustellut ratkaisuaan sillä, että pakana-sana ymmärrettäisiin väärin. Tämän päivän suomalaiselle pakana tarkoittaa ei-kristittyä, siis myös juutalaista. Uuden testamentin syntyaikoina se tarkoitti sen sijaan ei-juutalaista, siis myös useimpia kristittyjä.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että juutalaiset jakoivat ihmiset kahteen ryhmään: juutalaisiin ja pakanoihin (Gal 2:15). Pakana ei kuitenkaan ollut puolueeton, neutraali ilmaisu, vaan siihen liittyi paljon ”piilomerkityksiä” (vertaa Gal 2:15 ”syntiset pakanat”). Puhuttaessa pakanoista ei puhuttu vain syntyperästä, vaan sanalla oli laajempi merkitys. ”Muut kansat” yms. ilmaisut eivät pidä sisällään kaikkea sitä, mitä pakana tarkoitti juutalaiselle. Pitäisikö raamatunkäännöksen olla mahdollisimman selvä ja välittömästi ymmärrettävä vai voidaanko jotakin jättää kirkon opetusviran vastuullekin

Rooman kansalainen – Apt 22:22-29

Päällikkö huomasi mellakoinnin alettua uudelleen, että oli parasta viedä Paavali kasarmiin ja yrittää omin keinoin saada esiin totuus. Hän aikoi käyttää tuona aikana yleistä tutkintatapaa: kidutusta. Erityisesti orjien ja ulkomaalaisten kuulusteluissa käytettiin tätä tehokasta tapaa saada asioista selvyys. Mutta Paavali keskeytti aikomukset kertomalla olevansa Rooman kansalainen. Kaksikin lakia, Lex Iulia ja Lex Porcia, kielsivät Rooman kansalaisten ruoskimisen sekä kuulusteluissa että rangaistuksena.

Sadanpäämies kertoi yllättävän uutisen päällikölle, joka tahtoi itse varmistua asiasta. Valheellinen ilmoitus Rooman kansalaisuudesta rangaistiin heti kuolemalla, joten Paavali tuskin olisi ottanut valehtelemisen riskiä. Lisäksi asia oli melko helppo tarkistaa kuulustelemalla sukulaisia ja tuttavia. Viimeistään se olisi selvinnyt kansalaisluetteloista.

Rooman kansalaisen oikeuksien loukkauksista oli säädetty ankarat rangaistukset, joten päällikkö luopui välittömästi suunnitelmistaan. Paavalia ei kuitenkaan vapautettu, mikä oli hänelle vain eduksi: Antonian linna oli koko Jerusalemissa ainoa paikka, jossa hän oli turvassa.

Juutalaiset ja Rooman kansalaisuus

Rooman kansalaisoikeus merkitsi melkoisia etuoikeuksia. Läheskään kaikki Rooman valtakunnan alueella asuneet eivät olleet Rooman kansalaisia, vain pieni vähemmistö. Paavalin aikoihin kansalaisuuden pystyi ostamaan – yksi tapa saada valtiolle tuloja – kuten päällikkö oli tehnyt (jae 28). Tosin usein rahaa käytettiin kirjurin lahjomiseen; tämä sitten lisäsi sovitun nimen kansalaisluetteloihin.

Kuinka Paavali oli saanut Rooman kansalaisuuden? Hän mainitsee, että se oli hänellä syntymästään saakka, joten se oli siis ollut jo hänen vanhemmillaan. Syntymästä saakka Rooman kansalaisena ollut oli arvostetumpi kuin kansalaisoikeudet ostanut.

Kuinka Paavalin vanhemmat olivat saaneet Rooman kansalaisuuden? Paavalin vanhemmat tuskin olivat ostaneet kansalaisoikeuksia, sillä Rooman kansalaisuuteen liittyi juutalaisten kannalta yksi suuri ongelma: keisarin palvonta jumalana. Siksi ei liene luultavaa, että he olisivat uhranneet suuren summan rahaa saadakseen tuon halutun, mutta juutalaisen kannalta hankalan kansalaisoikeuden. Olivathan he ilmeisesti hurskaita, olivathan he antaneet pojalleen hyvän juutalaisen koulutuksen.

Onkin ilmeistä, että ratkaisu ongelmaan löytyy Tarsoksen historiasta. Rooman kansalaissodissa Tarsoksen asukkaat olivat asettuneet Gaius Julius Caesarin puolelle. Kaupunki oli kärsinyt paljon, mutta silti pysynyt uskollisena Caesarille. Sota päättyi Caesarin voittoon ja kiitokseksi Tarsoksen uskollisuudesta hän antoi kaupungin kaikille asukkaille Rooman kansalaisuuden.

Onko tästä jaksosta mitään opittavaa?

Tahtoisin nostaa esiin yhden asian: juutalaisten uskonkiihkon. Me länsimaiset ihmiset kauhistumme kaikkea uskonnollista kiihkoilua; meille uskonasioilla ei ole niin suurta merkitystä. Mutta onko tällainen asenne oikea?
Ylösnoussut Jeesus lähetti Johanneksen kautta Laodikean seurakunnalle kirjeen, jossa ovat seuraavat sanat:

”Minä tiedän sinun tekosi; sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.”
(Ilm 3:15-16)

Toivottavasti meistä ei koskaan tule haaleita, vaan saamme Jumalan armosta säilyä palavina.