Koko maailman villitsijät – Apt 17:1-9

Antipolis, jonne oli Filippistä matkaa 48 km, ja Apollonia, jonne oli Antipoliksesta 47 km ja Tessalonikasta 57 km, olivat ilmeisesti Paavalin ja hänen seurueensa yöpymispaikkoja. Yleensähän arvioitiin jalkaisin matkustettaessa päivämatkaksi 25 Rooman peninkulmaa eli 37,5 km, näin ollen Paavali - Filippin pahoinpitelystä huolimatta - kulki hieman normaalia pitempiä päivämatkoja.

Tessalonika oli Makedonian provinssin pääkaupunki ja siellä asui myös Rooman vallan edustaja, prokonsuli. Kaupunki oli kuitenkin saanut vapaakaupungin oikeudet ja siellä oli suora demokraattinen hallinto: asioista päätettiin kansankokouksessa, jossa oli yleinen äänioikeus (tietysti vain vapailla miehillä).

Tapansa mukaan Paavali aloitti julistustyönsä juutalaisten synagogasta. Sinne kokoontui juutalaisten lisäksi myös kreikkalaisia, joka tarkoittaa itse asiassa kreikkaa puhuvia ei-juutalaisia. Synagogassa kävijät tunsivat Vanhan testamentin kirjoituksia, mikä tarjosi erinomaisen lähtökohdan evankeliumin julistukselle.

Paavali esitti saarnassaan kaksi väitettä:

1.Vanhan testamentin ennustaman Messiaan (heprea) eli Kristuksen (kreikka) piti kärsiä, kuolla ja nousta kuolleista.

2.Jeesus Nasaretilainen on tuo Vanhan testamentin ennustama Messias.

Juutalaisista vain muutamat uskoivat, mutta "jumalaapelkääviä" kääntyi suuri joukko, samoin useita ylhäisiä naisia. Näin synagoga menetti suuren joukon kannattajiaan ja ilmeisesti myös suuren osan tuloistaan. Tämä sai juutalaiset "kateuden ja kiihkon valtaan" (jae 5). He eivät voineet hyväksyä sitä, että Paavali veisi heidän kannattajiaan uuteen uskoon.

Jälleen mellakka

Juutalaiset käyttivät hyväkseen jo tutuksi tullutta keinoa: "torilla maleksivia kelvottomia miehiä" (jae 5) värvättiin järjestämään mellakka. Juutalaiset epäonnistuivat kuitenkin osittain, sillä Silasta ja Paavalia ei saatu kiinni; ilmeisesti he olivat ehtineet piiloutua. Sen sijaan kansankokouksen tuomittavaksi raahattiin Jason, jonka luokse Paavali seuralaisineen oli majoittunut. Ilmeisesti Jason oli juutalainen, sillä Jason oli kreikannos heprean Joosua/Jeesus-nimestä. Muuta emme hänestä tiedäkään.

Kansankokouksessa juutalaiset syyttivät kristittyjä "koko maailman villitsijöiksi", joka oli juutalaisista itsestään usein käytetty syytös. Kun kapinamielisyyteen vielä lisättiin epäilys keisarin syrjäyttämisestä - Jeesuksen kuninkuus tulkittiin maalliseksi kuninkuudeksi - kaupungin johtajatkin huolestuivat.

Millaiset takuut Jasonilta vaadittiin, jää epäselväksi. Ehkä hänet vaadittiin toimittamaan Paavali seurueineen pois kaupungista; tai ehkä häneltä vaadittiin rahasumma takeeksi siitä, ettei kristillistä uskoa enää levitettäisi; voi olla, että takuu olisi laitettu maksuun vasta, jos Paavali olisi jatkanut työtään.

Joka tapauksessa heti seuraavana yönä Paavali ja Silas toimitettiin Bereaan (jae 10). Yöllinen lähtö korostaa tilanteen vaarallisuutta.

Kuinka kauan Paavali viipyi Tessalonikassa?

Pian kaupungista lähtönsä jälkeen, ilmeisesti Korintista, Paavali lähetti 1. Tessalonikalaiskirjeen. Se on varhaisin Paavalin (säilyneistä) kirjeistä. Tuossa kirjeessä Paavali iloitsee seurakunnan uskosta, joka sillä oli huolimatta sen kärsimistä vainoista (1 Tess 2:14).

Fil 4:15-16:ssa mainitaan Paavalin saaneen useamman kerran avustuksen Filippistä Tessalonikaan, joka näyttäisi viittaavan siihen, että Paavali viipyi Tessalonikassa pitempään kuin muutaman viikon. Samaan viittaavat muutamat 1 Tess maininnat.

Se, että Luukas kertoo Paavalin saarnanneen vain kolmena sapattina (jae 2) ei välttämättä tarkoita sitä, että mellakka olisi syntynyt heti kristittyjen lähdettyä synagogasta. Voi olla, että Jasonin kotona kokoontui seurakunta (jae 6 "joitakin veljiä") jonkin aikaa, ennen kuin juutalaiset ryhtyivät vainoihin kristittyjä kohtaan.

Historia toistaa itseään – Apt 17:10-15

Paavali ja Silas kulkivat noin 70 km matkan Bereaan, jonne myös Timoteus (jae 15) saapui myöhemmin - ilmeisesti Filippistä. Berean juutalaiset olivat "avarakatseisempia" (jae 11), eivätkä heti torjuneet Paavalin julistusta, vaan arvioivat sitä Vanhalla testamentilla. Näin tulisi tehdä tänäänkin: arvioida uudet julistajat Raamatulla eikä muilla perusteilla.

Monet juutalaisista uskoivat evankeliumin (jae 12), mutta pian tapahtui "odotettu" käänne: Tessalonikan juutalaiset kuulivat Berean tapahtumista ja nostattivat uuden mellakan. Luukas kertoo, että tällä kertaa vain Paavali poistui kaupungista (jakeet 14 ja 15).

Kristillisen uskon vastustajat ilmeisesti pitivät Paavalia päävastustajanaan, ehkä jopa arveltiin seurakunnan kuihtuvan kokoon ilman Paavalia. Näin ei kuitenkaan käynyt, kuten huomaamme Paavalin kirjeistä seurakunnille. Lisäksi on arveltu, että Silas ja Timoteus ehkä keskittyivät pakanoiden parissa tehtävään lähetystyöhön, joten juutalaiset eivät vastustaneet heitä yhtä ankarasti kuin Paavalia.

Ilmeisesti Paavali lähti Bereasta rannikolle ja jatkoi saattajineen matkaa Ateenaan laivalla. Maitse kuljettaessa olisi pitänyt kiertää Olympos-vuori ja muutenkin matka olisi kulkenut syrjäisiä vuoristoteitä. Paavalihan oli kiinnostunut kaupungeista, siksi hän varmaankin pyrki mahdollisimman nopeasti Ateenaan, joka oli jo Akhaian provinssia.

Näin Paavalin työ Makedoniassa oli päättynyt tällä kertaa. Kolme kaupunkia, kolme seurakuntaa, kolme mellakkaa.

Paavali Ateenassa – Apt 17:16-34

Ateenalla oli tuohon aikaan loistava menneisyys ja toisaalta suuri tulevaisuus; rakentajakeisari Hadrianus palautti 100-luvulla j.Kr. sen loiston. Paavalin aikana Ateena oli lähinnä turistikohde ja sivistyksen keskus; Akhaian provinssin pääkaupunki oli Korintti.

Ateena oli kuuluisa sivistyksestään ja oppineistaan. Sokrates, Platon ja Aristoteles olivat opettaneet siellä. Kaupungissa oli edelleen Platonin "akatemia" ja Aristoteleen "lyseo". Lisäksi kaupungissa vaikuttivat kyynikot ja Luukkaankin mainitsemat stoalaiset (jae 18) ja epikurolaiset. Ateena oli näiden filosofikoulujen keskus.

Ilmeisesti Paavali tunsi tuon ajan filosofian suunnista parhaiten juuri stoalaisuuden, olihan Paavalin kotikaupunki Tarsos yksi stoalaisuuden keskuksia. Stoalaisuus oli panteistista, jossa ajatellaan, että jumala on läsnä kaikessa ja kaikkialla. Se siis edusti tavallaan yksijumalisuutta. Stoalaiset yrittivät pitää yllä korkeaa moraalia, siksipä he usein olivat ylemmyydentuntoisia "rahvaaseen" nähden.

Toinen tuon ajan antiikin huomattavimmista filosofisista suunnista oli epikurolaisuus. He olivat materialisteja ja kannattivat elämästä nautiskelemista, mutta sen tuli tapahtua hienostuneen kohtuullisesti.

Uskonnolliset ateenalaiset

Vaikka ateenalaiset olivat kuuluisia tiedonhaluisuudestaan ja viisaudestaan, he olivat myös hyvin uskonnollisia. Mutta heidän uskonnollisuudestaankin näkyi heidän järkiperäisyytensä: koska oli mahdollista, että jokin jumala olisi heille tuntematon, oli syytä - "varmuuden vuoksi" - uhrata myös "tuntemattomalle jumalalle". Tuntemattomalle jumalalle pyhitettyä alttaria ei ole löydetty, mutta useat kreikkalaiset kirjoittajat vahvistavat Luukkaan tiedon.

Synagogassa Paavali todisti Kristuksesta juutalaisille ja "jumalaapelkääville" (jae 17); Ateenan kuuluisalla torilla hän tapasi muita kaupunkilaisia. Kaupunkilaiset kiinnostuivat uudesta julistajasta. Osa tosin piti häntä "toripuluna", joka oli nimitys oppimattomalle, joka noukki toisten ajatuksia ja levitti niitä ("Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?" jae 18). Osa taas luuli, että Paavali julisti kahta jumalaa: Jeesusta ja ylösnousemusta (kreikaksi "Anastasia", jae 18).

Oudosta julistajasta haluttiin saada parempi selko. Niinpä Paavali vietiin Areiopagille. Mistään tuomioistuimesta ei ollut kysymys, sen osoittavat jakeiden 19 ja 20 kohteliaat toivomukset. Areiopagi oli kalliokukkula, joka oli noin 100 metriä itse kaupunkia ylempänä, mutta sitäkin korkeammalla oli Atene-jumalattarelle rakennettu Panthenon-temppeli, joka lienee antiikin rakennustaidon hienoin saavutus.

Viisaus ja hulluus kohtaavat

Paavalin puhe Areiopagilla oli sikäli historiallinen, että silloin kohtasivat kaksi länsimaisen kulttuurin "juurta": kreikkalainen ajattelu ja kristillinen usko. Meidän päiviimme asti eurooppalainen sivistys on perustunut näihin kahteen. Ikävä kyllä varsinkin kristillinen usko on viime aikoina menettänyt asemiaan.

Paavali ei aloittanut puhettaan moitteella, vaikka epäjumalien patsaat olivatkin häntä kuohuttaneet (jae 16, UTE-1989). Päinvastoin, hän kehui ateenalaisten (yleisesti tunnettua) uskonnollisuutta. Meidänkään ei tule julistuksessamme lähteä aina kriittisistä asioista: "Miksi tulette vain jouluna kirkkoon?" ei ole hyvä joulusaarnan aihe! Olisi syytä löytää aiheita, joilla herättäisimme kuulijoissa myönteisiä vaikutteita.

Tässäkään ei tule kuitenkaan mennä liiallisuuksiin. Ei Paavalikaan hyväksynyt ateenalaisten uskonnollisuutta, vaikka hän lähti siitä liikkeelle. Meidänkään ei tule mielistellä kuulijoita eikä hyväksyä tai antaa "kristillistä siunausta" heidän kaikille tavoilleen.

Kysymys on siis perusasenteesta: onko se myönteinen vai kielteinen. Kuulija on yllättävän hyvä havaitseman tällaisen ja kielteinen lähtöasetelma estää hyvin tehokkaasti sanoman perillemenon.

Paavali opetti kuulijoilleen asioita, jotka olivat heille vieraita, osittain jopa halveksittavia. Kreikkalaiset viisaat ajattelivat maailmankaikkeuden ("kosmos", jae 24) olevan ikuinen, sen sijaan Paavali julisti heille Jumalaa Luojana. Kreikkalaiset palvelivat useita jumalia, sen sijaan Paavali julisti heille yhtä Jumalaa - ateenalaiset olivat kuuluisia viisaudestaan, mutta Paavali julisti heille olevansa heitä viisaampi, koska hän tunsi tuon "tuntemattoman jumalan" (jae 23, katso myös jae 30).

Kreikkalaiset pitivät sielua ikuisena, sen sijaan ruumista halveksittiin. Siksi ei ole yllätys, että nimenomaan puhe ruumiin ylösnousemisesta herätti vastustusta (jae 23). Sen sijaan Paavali kutsui ruumista Pyhän Hengen temppeliksi (1 Kor 6:19)

Meidänkin on nähtävä, että kristinuskon keskeisimmät totuudet sotivat meidän järkeämme vastaan. Neitseestäsyntyminen, Jeesuksen sovituskuolema Golgatalla ja ylösnousemus jäävät aina hullutuksiksi, jos niitä arvioidaan pelkällä järjellä. Ne voidaan hyväksyä vain uskolla, Jumalan ihmiselle ilmoittamina totuuksina. Jos kristillisestä uskosta poistetaan sellainen, joka ei ole "järkevää", kysymys ei enää ole raamatullisesta uskosta.

Huomaa myös jakeen 31 ajatus ylösnousemuksesta kristillisen uskon "sinettinä".

Kaikki ei-kristillinen ei ole väärää

Paavali lainasi puheessaan kreikkalaista runoilijaa (jae 28): "Me olemme myös hänen sukuaan". Tutkijat arvelevat, että kysymyksessä on ollut Paavalin kotikaupungin Tarsoksen stoalainen runoilija Aratos.

Joskus julistetaan, että kaikki, mikä ei ole lähtöisin kristillisestä uskosta, on pahaa ja hylättävää. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Maailma on Jumalan luoma (jae 24), joten siihen sisältyy myös sellaista, jota syntiinlankeemus ei ole turmellut. Kristittyjä ei ole kutsuttu eristäytymään maailmasta, vaan olemaan suolana ja valona maailmassa (Matt 5:13-16). Emme voi saavuttaa Jumalasta erossa eläviä ihmisiä erottautumalla heistä, vaan menemällä heidän keskuuteensa.

Miten me yritämme saavuttaa uskosta vieraantuneita ja miten suhtaudumme vieraantuneen maailman kulttuuriin yms. on monitahoinen kysymys, jota ei voi ratkaista mustavalkoisesti. Toisaalta on totta, että maailma on valinnut Sielunvihollisen ja liittoutunut sen kanssa. Kirkkoisä Augustinus on kirjoittanut: "Sinä olet säätänyt niin, Jumala, että jokainen Sinun järjestyksestäsi poikkeava sielu on itse itsellensä rangaistus." Mutta toisaalta Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa (Fil 2:5-11); Jumala ei siis halua asettua ihmiskunnan ulkopuolelle. Siksi kristittyjen ja kirkonkaan ei pidä eristäytyä.

Ei menestystä

Ateenalaiset olivat sivistyneitä. He eivät nostaneet mellakkaa tai heitelleet Paavalia kivillä. He olivat tottuneet keskustelemaan myös eri tavalla ajattelevin ihmisten kanssa.

Paavalin puhe jakoi jälleen kerran kuulijat. Osa ivasi, osa oli kohteliaampia, mutta silti hylkäsi Paavalin ("kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin" jae 32, lienee tulkittava nimenomaan kohteliaaksi kieltäytymiseksi). Mutta jälleen kerran muutamissa kuulijoissa syntyi usko. Luukas mainitsee nimeltä kaksi: Areiopagin neuvoston jäsenen Dionysioksen ja naisen nimeltä Damaris.

Kirkkohistoriasta tiedämme, ettei Ateenaan syntynyt seurakuntaa. Jos ei ollutkaan ankaraa vastustusta, ei ollut myöskään menestystä. Ateenalaiset olivat sivistyneen puolueettomia.

"Sinä et ole kylmä etkä kuuma, kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani." (Ilm 3:15-16)

Joskus on hyvä, että vastustus nousee: se vaatii ottamaan kantaa. Ehkä "kantaaottamattomuus" on tämän ajan ongelma, käytännössä se usein johtaa "arkipäivän ateismiin."