Ei ole kahdentasoista kristillisyyttä! – Apt 19:1-7

Otsikkomme ”Hengetön kristinusko” voidaan kirjoittaa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Nykyään kirkkoa arvostellaan usein hengettömyydestä; kirkko on kaavoihin kangistunut yms. Mutta tämä luento käsittelee kysymystä Pyhän Hengen ja kristinuskon suhteesta; kirjoitamme otsikon siis isolla alkukirjaimella: Hengetön kristinusko?

Lähes huomaamatta Luukas aloittaa Paavalin kolmannen – ja samalla viimeisen – lähetysmatkan kuvauksen. Edellisen luvun lopussa hän kertoi Paavalin käynnistä Jerusalemissa ja paluusta Syyrian Antiokiaan (18:22). Heti perään hän kertoo Paavalin uudesta matkasta (18:23), mutta kuvaus keskeytyy kertomuksella Apolloksen käynnistä Efesoksessa (18:24-28).

Kertomus Apolloksesta toimii samalla johdantona seuraavalle kertomukselle. Paavali saapui Efesokseen tosin vasta Apolloksen lähdettyä Korinttiin (jae 1); nuo kaksi eivät siis tavanneet toisiaan.

Efesoksessa Paavali tapasi seurakunnassa joukon, joka herätti hänen mielenkiintonsa. Ilmeisesti apostoli oli huomannut, etteivät nämä miehet lainkaan tunteneet Pyhää Henkeä, ja siksi hän esitti heille kaksi kysymystä (jakeet 2 ja 3). Luukas välttää kutsumasta miehiä kristityiksi; hän puhuu vain ”opetuslapsista” (jae 1), koska pian paljastuu, ettei miehiä ollut kastettu kristillisellä kasteella.

Miehet oli kastettu vain Johannes Kastajan kasteella (jae 3), joka oli parannuksen kaste, siis ihmisteko (jakeet 3 ja 4, katso myös Luuk 3:3). Nyt miehet kastettiin kristillisellä kasteella ja he saivat myös näkyvän todistuksen Pyhästä Hengestä (jakeet 5 ja 6).

Koko Uusi testamentti pitää mahdottomana tilannetta, jossa ihminen olisi kristitty ilman Pyhää Henkeä (näin esimerkiksi Room 8:9:ssä apostoli Paavali). Yksi Pyhän Hengen tärkeimpiä tehtäviä on opettaa, että Jeesus on Kristus, Messias, Vapahtaja (Joh 16:13-14).

Kristillisyyttä ei voi olla ilman sitä ajatusta, oppia, että Jeesus on Vanhassa testamentissa luvattu Messias. Tätä taas ei voi kukaan muu meille opettaa kuin yksin Pyhä Henki. Siksi on mahdotonta, että olisi ”Hengellistä” ja ”Hengetöntä” kristinuskoa. Vain Pyhä Henki voi synnyttää elävän, aidon uskon. Siksi kaikilla kristityillä on Pyhä Henki, eikä kristittyjä voida jakaa kahteen ryhmään: niihin, joilla on Pyhä henki ja niihin, joilla ei ole Pyhää Henkeä. On vain ”Hengellistä” kristinuskoa.

Milloin voidaan kastaa uudelleen?

Nyt käsiteltävä raamatunkohta on yksi uudelleenkastajien tärkeimpiä perusteita omalle käytännölleen. On erotettava toisistaan kaksi asiaa: aikuiskaste ja uudelleenkaste. Kyllä luterilaiset ja katolisetkin kastavat aikuisia, jos näitä ei ole kastettu lapsina. Sen sijaan uudelleenkastajat kastavat aikuisia, vaikka nämä olisikin kastettu lapsina. Tämä perustuu opetukseen, jonka mukaan lapsikaste ei ole oikea kaste; itse asiassa esimerkiksi helluntailaisten mielestä kaikki luterilaiset ovat kastamattomia.

Onkin kysyttävä, mikä on oikea kristillinen kaste. Miksi Johanneksen kaste ei kelvannut Paavalille, vaan sillä kastetut miehet kastettiin uudelleen (tämä on ainoa kohta Raamatussa, jossa joku kastetaan toiseen kertaan)? Tähän kysymykseen on perinteisesti vastattu: oikea kaste on sellainen, joka on toimitettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos toisesta kirkosta siirtyy luterilaiseen kirkkoon ihminen, joka on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei häntä kasteta uudelleen, koska on vain yksi kaste (Ef 4:5); näin menettelevät myös katolinen ja ortodoksinen kirkko. Sen sijaan muilla kasteilla kastetut kastetaan ”uudelleen”.

Pyhä Henki todisti näkyvällä tavalla, että oli toimittu oikein. Samoin oli käynyt jo kolme kertaa aiemmin ja joka kerralla oli kysymys uuden ryhmän mukaanottamisesta kristilliseen kirkkoon:

Helluntai, Apt 2, juutalaiset
Samarian herätys, Apt 8:1-25, samarialaiset
Corneliuksen talo, Apt 10, pakanat

Tietyssä mielessä tämä kerta poikkeaa muista. Kun kolmella edellisellä kerralla kysymys oli ollut siitä, voiko tietyn ryhmän ottaa kirkkoon, nyt painopiste on pikemmin siinä, että Johanneksen opetuslapsetkin pitää kastaa, heillekään ei ole muuta porttia kirkkoon.

Paavalin toiminnan toinen keskus – Apt 19: 8-10

Korintista muodostui Paavalin lähetystyön keskus nykyisen Kreikan alueella. Vaikka Paavali ei itse perustanutkaan Efesoksen seurakuntaa, kuten edellisen luvun lopusta huomaamme, siitä muodostui Paavalin toiminnan toinen keskus, josta käsin hän teki työtä Aigeianmeren itärannalla, nykyisen Turkin länsiosissa.

Efesos oli Vähän-Aasian suurin kaupunki, siellä asui noin 250 000 ihmistä. Juutalaisia oli Rooman valtakunnassa noin 10% väestöstä ja kaupungeissa heitä oli yleensä vielä enemmän (hehän olivat usein käsityöläisiä ja kauppiaita). Näin ollen Efesoksen juutalaisyhteisö on ollut suuri.

Kolme kuukautta Paavali sai opettaa synagogassa, sen jälkeen ero juutalaisten ja kristittyjen välillä oli väistämätön. Paavali siirtyi Tyrannoksen kouluun. Ns. länsimaisessa tekstissä on tässä yhteydessä mielenkiintoinen lisäys: se kertoo Paavalin opettaneen viidennestä kymmenenteen hetkeen (siis meidän ajassamme klo 11-16). Tuo aika oli päivällisen ja siestan aikaa, joten lisäys voi olla totta. Tuohon aikaan orjatkin olisivat päässeet kuulemaan Paavalia. Paavalin kuulijat luopuivat arvokkaasta lepotauosta päivän kuumimpaan aikaan saadakseen kuulla evankeliumia.

Kaikkiaan Paavali viipyi Efesoksessa kolmisen vuotta (Apt 20:31) ja tuona aikana evankeliumi levisi koko Aasian maakuntaan (jae 10), siis Aigeianmeren itärannikolle. Ilmeisesti nuo kolme vuotta sijoittuvat vuosiin 53-56 j.Kr. ja tuona aikana syntyivät Laodikean ja Kolossan seurakunnat, ehkä myös muut neljä Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta (Ilm 2-3, seitsemäs on tietysti Efesos).

Efesoksen aika oli myös Paavalin lähetystyön kriisiaikaa. Sekä Korintissa että Galatiassa syntyi ongelmia ja Paavali kirjoittikin 1. Korinttilaiskirjeen sekä Galatalaiskirjeen mitä ilmeisimmin Efesoksessa ja 2. Korinttilaiskirjeen matkalla Efesoksesta Korinttiin, ilmeisesti Makedoniassa.

Paavali voitti vastustajansa. Valitettavasti Luukas ei kerro meille noista taisteluista.

Jeesus voittaa pahan vallan – Apt 19:11-20

Luukkaan kertomat Efesoksen tapahtumat muistuttavat apostolien – erityisesti Pietarin – toimia Jerusalemissa (Apt 5:12-16). Molemmissa toteutui Jeesuksen ennustus ”suuremmista teoista” kuin mitä hän itse oli tehnyt (Joh 14:12).

Mutta myös toinen Jeesuksen ennustus toteutui: hänen nimeään alettiin käyttää loitsuna (Matt 7:21-22, vertaa myös 1 Kor 12:3).
Juutalaiset olivat antiikin aikana tunnettuja taikureista ja loitsijoista. Myös ylipappi Skeuaksen seitsemän poikaa yrittivät käyttää Jeesuksen nimeä loitsuna, mutta huonolla menestyksellä.

Jerusalemissa ei tiedetä olleen Skeuas-nimistä ylipappia. Jae 14 selittyy joko siten, että se on tulkittava laveasti: ”ylimmäispapillista sukua olleen Skeuaksen seitsemän poikaa” tai siten, että pojat olivat keksineet itselleen hienolta kalskahtavan taustan.

Herätys Efesoksessa

Skeuaksen poikien kohtalo aiheutti paitsi pelkoa niin juutalaisissa kuin kreikkalaisissa (jae 17), myös uudistusta seurakunnassa (jae 18).

Moni kristitty oli salaa pitänyt kiinni vanhoista pakanallisista tavoista, uskomuksista ja kirjoista. Nyt oli huomattu, että tuollainen ”kahdella jalalla ontuminen” (1 Kun 18:21) ei onnistu. Haluttiin hylätä vanha usko ja siihen liittyvät tavat ja esineet. Kirjoja poltettiin 50 000 hopearahan arvosta. On syytä huomata, että niitä ei myyty (= ei haluttu välittää pahan valtaa toisille), vaan haluttiin tehdä niistä loppu.

Tämä kertomus on yksi osoitus siitä, että Efesos oli Rooman valtakunnan johtava synkretismin eli uskontojen sekoituksen ja magian keskus Egyptin Aleksandrian ohella. Idästä tuli yhä uusia uskontoja ja niiden markkinoijia Efesokseen ja alituisena vaarana oli sekoittaa kristillinen usko yhteen näiden vieraiden uskontojen kanssa. Kun pesäero tehtiin, myös seurakunta voimistui (jae 20).

Mielenkiintoinen näihin aiheisiin liittyvä yksityiskohta on se, että Egyptistä on löydetty papyrus, johon on kirjoitettu loitsu: ”Minä käsken sinua heprealaisten jumalan Jeesuksen nimessä.”

Kertomus on myös muistutus valvomisen tärkeydestä: kovin pian Efesoksen kristityt olivat palanneet vanhaan elämäntapaansa, tai ehkä he eivät olleet koskaan kokonaan hylänneetkään sitä.

Pahan valtakunta on olemassa

Kertomus on meille länsimaalaisille muistutus siitä, että pahan valtakunta on olemassa. Helposti ajattelemme, että pahoja henkiä on ehkä ”pimeässä” Afrikassa ja Aasiassa, muttei täällä Euroopassa. Kuitenkin eräs englantilainen pastori kertoi, että Lontoossa on enemmän saatananpalvojien pappeja kuin kaikkia kristillisiä pappeja yhteensä. Ikävä kyllä ei tarvitse mennä edes Lontooseen asti tavataksemme Pahan työtä, riittää, kun lukee suomalaisia lehtiä, joissa mainostetaan Mustia raamattuja, erilaiset selvännäkijät pitävät palstojaan jne.

Matkasuunnitelmia – Apt 19:21-22

Paavali koki työnsä Välimeren itäpäässä tehdyksi. Hän halusi lähteä Roomaan ja sieltä vielä edemmäs länteen, Hispaniaan, eli nykyiseen Espanjaan (jae 21, Room 15:23-29). Sitä ennen hän halusi kuitenkin käydä Makedoniassa ja Akhaiassa (siis nykyisessä Kreikassa). Vaikka Akhaiasta olisi ollut lyhyt matka Roomaan, Paavali halusi kuitenkin ”kiertää” Jerusalemin kautta ja toimittaa perille pakanaseurakuntien kolehdin Jerusalemin seurakunnan köyhien auttamiseksi (Room 15:26).

Apostolien teot kertoo meille, että Paavalin suunnitelmat eivät toteutuneet. Hän kyllä pääsi Roomaan, mutta vankina. Pääsikö hän koskaan Hispaniaan, sitä emme tiedä varmasti, vaikka kristillinen perimätieto kertookin näin käyneen.

Meidänkään ei tule hylätä järkeämme ja ymmärrystä maallisissa asioissa. Kyllä me voimme tehdä suunnitelmia, Jumala on voimallinen ne muuttamaan, jos ne eivät ole hänen tahtonsa mukaisia.

Efesoksen mellakka – Apt 19:23-40

Paavalin lähetystyö oli ollut niin tehokasta, että Efesoksen epäjumalien palvelijat alkoivat kokea oman asemansa uhatuksi.

Demetrios sai tuloja hopeisten ”matkamuistojen” myynnistä Artemiin temppelissä. Paavalin työn tuloksena Demetrioksen tulot olivat pienentyneet. Taitavasti Demetrios kiihotti paitsi muita temppelistä elantonsa saaneita, myös koko Efesoksen asukkaita Paavalia vastaan. Demetrios yhdisti taloudellisen uhan kansalliseen ylpeyteen ja uskonnollisiin ennakkoluuloihin. Kun Paavali vielä kuului epäilyttäviin juutalaisiin, Demetrios onnistui saamaan suuren kansanjoukon kiihdyksiin.

Artemiin temppeli oli yksi antiikin seitsemästä ihmeestä. Se oli neljä kertaa Ateenan Pantheonia suurempi ja sen pylväät olivat viisikerroksisen talon korkuisia. Artemis oli yksi antiikin eniten palveltuja jumalattaria; ainakin Efesoksessa hänen palvontaansa oli yhdistynyt vanhan vähäaasialaisen äitijumalattaren palvonta.

Kansa ryntäsi Efesoksen teatteriin, jonka varsin hyvin säilyneet rauniot ovat tänäänkin nähtävissä. Teatterin katsomoihin sopi noin 25 000 henkeä. Kuten yleensä järjestäytymättömissä kansankokouksissa, niin nytkin osalle kokoontuneista oli epäselvää, miksi oikeastaan oltiin koolla.

Paavali olisi halunnut mennä puolustamaan uskoaan, mutta hänen ystävänsä estivät moisen uhkarohkeuden. Ei marttyyriutta tule etsiä, kyllä Jumala antaa sen, jos se hänen suunnitelmiinsa kuuluu!

Paavalin ystävät olivat oikeassa: kiihotettu kansanjoukko ei olisi kuunnellut Paavalia. Kansan ”kovakorvaisuuden” sai huomata myös juutalainen Aleksandros, joka ilmeisesti yritti selittää kansanjoukolle, ettei juutalaisilla ollut mitään tekemistä Paavalin ja hänen uskonsa kanssa (jakeet 33-34). Kansanjoukko tiesi, että kristittyjen tavoin myös juutalaiset halveksivat epäjumalia ja niiden kuvia (vertaa esimerkiksi Jes 44:9-17 ja Jer 10:1-5). Niinpä Aleksandroksen ei annettu puhua.

Aleksandroksen esiintymisyritys vain pahensi tilannetta. Kaksi tuntia kansanjoukko huusi: ”Suuri on Efesoksen Artemis!”; tämä huuto oli peräisin vuosittaisen Artemis-juhlan liturgiasta. Kaupungin johtajat huolestuivat tilanteesta. He muistivat, että sata vuotta aiemmin Efesoksessa oli noussut kapina, jonka roomalaiset olivat kukistaneet verisesti. Jos tilanne vielä pahenisi, roomalaiset voisivat hyvinkin tulkita tilanteen uudeksi kapinaksi. Se tietäisi Efesoksen vapaakaupungin aseman menetystä.

Kaupungin sihteeri (-38 käännös: ”kansleri”) sai kansanjoukon rauhoittumaan. Hän huomautti, etteivät Paavali tai hänen kaksi ystäväänsä, jotka kansa oli teatteriin raahannut (Gaios ja Aristarkos, jae 29), olleet syyllistyneet mihinkään rikolliseen toimintaan. Siinä tapauksessahan heidät voitaisiin vetää laillisten tuomioistuinten eteen. Sen sijaan näytti siltä, että kysymys olikin vain Demetrioksen ja hänen tovereidensa tulojen pienemisestä (jae 38). Sihteerin puheen johdosta kansanjoukko hajaantui ja Paavali pelastui.

Onko tämä tapaus sama kuin se, mihin Paavali viittaa 1 Kor 15:32:ssa ja 2 Kor 1:8-11:ssä, on epäselvää. Korinttilaiskirjeiden kohdat näyttäisivät viittaavan siihen, että tuolloin Paavali olisi ollut itse paikalla teatterissa, keskellä kansanjoukkoa. Ehkä kysymys on kahdesta eri tilanteesta. Kyllä kolmeen vuoteen Efesoksessa sopi varmaan useampiakin vaaratilanteita. Ilmeisesti Luukas kertoo Apostolien teoissa juuri tämän tapauksen siksi, että siinä tulee selvästi esille se, ettei kristillinen usko ollut uhka Rooman valtiolle ja sen järjestykselle.