Edellisen luvun lopussa Paavali jätti hyvästit Efesoksen kristityille. Tekstistä jäi kuva siitä, että Paavalin lähetystyö Välimeren itäpäässä lähestyi loppuaan. Mutta vielä olisi edessä käynti Jerusalemissa, joka ei ollut kovinkaan vaaraton eikä ongelmaton.

Ei ollut lainkaan varmaa, kuinka Jerusalemin seurakunnan juutalaista lakia kunnioittavat kristityt suhtautuisivat laista vapaata evankeliumia julistaneeseen Paavaliin ja hänen mukanaan tuomaansa pakanaseurakuntien avustukseen Jerusalemin köyhille. Lisäksi oli syytä varoa juutalaisten reaktioita. Tuskinpa he vieläkään, reilut 20 vuotta Paavalin kristityksi kääntymisen jälkeen, olivat unohtaneet entistä kristittyjen vainoajaa.

Viimeinen matka vapaana – Apt 21:1-14

Paavalin viimeinen vapaana miehenä tekemä matka kulki suomalaisille tuttujen lomakohteiden kautta: Kos, Rodos. Luukkaan matkakertomuksesta ilmenee hyvin tuon ajan merenkulun kaksi tapaa. Aluksi Paavali seuralaisineen kulki rannikkolaivoilla, jotka kulkivat päivän kerrallaan satamasta toiseen. Patarasta eteenpäin matka jatkui suuremmalla laivalla, jolla uskaltauduttiin ulapallekin, niin kauas rannikolta, ettei maata enää näkynyt. Tällaisella laivalla Paavali seuralaisineen pystyi "oikaisemaan" Kyproksen eteläpuolitse suoraan Syyriaan.

Tuohon aikaan suunnistusvälineitä ei juuri ollut, vain tähdistä ja auringosta pystyttiin arvioimaan laivan sijaintia ja kulkusuuntaa. Kun avomerelle uskaltautuneet laivatkin yleensä olivat suuria ja kömpelöitä rahtilaivoja, oli ymmärrettävää, ettei purjehtiminen ollut suinkaan mukavaa lomailua vaan pikemmin vaarallinen seikkailu.

Tällä kertaa Paavalin merimatka sujui ilman vaikeuksia ja varsin nopeasti Paavali seuralaisineen pääsi Tyroksen kaupunkiin, jossa laiva purki lastinsa (jae 3). Odotteliko Paavali viikon ajan vanhan lastin purkua ja uuden lastausta, vai jatkuiko matka kohti Ptolemaista toisella laivalla (jae 7), jää epäselväksi. Ptolemaiosta kutsuttiin ristiretkien aikaan Akkoksi, nykyään kaupungin nimi on Aere.

Tyroksessa Paavali tapasi kaupungin kristittyjä. Seurakunta kaupunkiin oli ilmeisesti syntynyt silloin, kun Stefanoksen marttyyrikuolema oli hajaannuttanut osan kristittyjä pois Jerusalmista (Apt 11:19). Samassa yhteydessä lienee syntynyt myös Ptolemaioiksen ja Kesarean seurakunnat. Nämä kaikki seurakunnat olivat hellenisti-juutalaiskristillisiä, eli niiden jäsenistä suurin osa oli kreikkaa äidinkielenään puhuvia entisiä juutalaisia.

Tuohon joukkoon kuului myös Kesareassa asunut evankelista Filippos, jota ei pidä sekoittaa apostoli Filippukseen. Filippos oli siis yksi Stefanoksen työtovereista, yksi kirkon seitsemästä ensimmäisestä diakonista. Apostolien tekojen 8. luvussa Luukas kertoo Filippoksen työstä juuri noilla seuduilla. Luukas "jätti" Filippoksen nimenomaan Kesareaan (Apt 8:40). Paavali seurueineen viipyi useita päiviä Filippoksen vieraana (jae 8).

Tuona aikana Kesareaan tuli Jerusalemista profeetta Agabos, joka parikymmentä vuotta aiemmin (Apt 11:28:ssa) ennusti keisari Claudiuksen aikana olleen nälänhädän. Agabos lausui jo kolmannen ennustuksen Paavalin vaikeuksista Jerusalmeissa (jae 11, aiemmat kaksi: Apt 20:23 ja 21:4). Hän otti Paavalin vyön, joka oli pitkä kangasliina ja sitoi sillä kätensä merkiksi Paavalin vangitsemisesta Jerusalemissa. Hän ennusti näin Jumalan nimessä: "Näin sanoo Pyhä Henki" (jae 11, joka vastaa Vanhan testamentin ilmaisua "Näin sanoo Herra", esimerkiksi Aam 1:3).

Miksi Pyhä Henki paljasti Paavalin kohtalon? Jakeista 12 ja 13 käy ilmi, ettei Paavali aikonut muuttaa suunnitelmiaan kaikesta huolimatta. Tekikö Paavali väärin? Tuskinpa, pikemmin voimme sanoa, että hän oli valmis seuraamaan Jeesuksen tien Jerusalemiin: kumpaakin "veti" Jerusalemiin jumalallinen pakko. Emme voi selittää tyydyttävästi sitä, miksi nuo kolme profetiaa Paavalin kohtalosta annettiin. Syvimmiltään ne jäävät salaisuudeksi. Mutta ehkäpä ei liene väärin ajatella, että ne olivat rohkaisuna näiden seurakuntien kristityille. Kaikki mitä Paavali kohtasi Jerusalemissa, oli Jumalan tiedossa. He uskalsivat siis jättää Paavalin Jumalan hoitoon (jae 14) ja varmasti he myös rukoilivat apostolin puolesta.

Hieman samanlainen ongelma on se, miksi Luukas mainitsee jakeessa 9 Filippoksen neljä tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja. Profetiahan tuli kuitenkin Agabokselta! On tyydyttävä ajatukseen: Luukas kertoo, mitä hänelle jäi mieleen. Kaikesta ei voi etsiä syviä teologisia tai muita syitä.

Juutalaiselle juutalainen – Apt 21:15-26

Kesareasta on Jerusalemiin noin sata kilometriä ja nousua tuolla matkalla on noin 800 metriä (KR-1938: "ylös Jerusalemiin", jae 15). Matkaan kului kaksi päivää. Yöpyminen tapahtui Mnasonin kotona.

Jerusalemin seurakunta oli tuolloin varsin vaikeassa tilanteessa: juutalaisten kasvava kansalliskiihko pakotti varovaisuuteen. Ei ollut syytä tehdä mitään, mikä johtaisi syytöksiin epäisänmaallisuudesta. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 66 j.Kr. kansalliskiihko sai aikaan kapinan, jonka roomalaiset kukistivat, mutta lopullisesti vasta vuonna 72 j.Kr. Ottaisiko Jerusalemin seurakunta Paavalin ja hänen lahjansa vastaan? Tätä Paavalikin joutui kyselemään (Room 15:31).

Paavalin saavuttua Jerusalemiin asiat näyttivät sujuvan hyvin. Jo saapumista seuraavana päivänä Paavali tapasi Jerusalemin seurakunnan johtajan, Jeesuksen veljen Jaakobin (jae 18). Apostolit olivat tuolloin (50-luvun loppupuolella) jo hajautuneet julistamaan evankeliumia Jerusalemin ulkopuolelle.

Jaakob joutui kuitenkin toteamaan, että kaikki Jerusalemin kristityt eivät olleet yhtä iloisia Paavalin saapumisesta. Merkittävä syy Paavalin vastustamiseen oli hänestä levitetty väärä huhu, jonka mukaan Paavali olisi kehoittanut juutalaisia luopumaan Mooseksen laista. Siksi tuolta huhulta olisi ensin leikattava siivet ja vasta sen jälkeen Paavali voisi tavata kaikki Jerusalemin kristityt.

Jaakob ehdotti, että Paavali maksaisi neljän köyhän nasiirilupauksen tehneen kristityn uhrikustannukset. Nasiirilupauksen tehnyt lupasi olla tietyn ajan juomatta viiniä, leikkaamatta hiuksiaan ja olemaan saastuttamatta itseään kuolleista. Lupausajan päätyttyä tukka leikattiin ja uhrattiin lammas, karitsa tai oinas (4 Moos 6:1-21). Jos Paavali maksaisi kulut, kaikki ymmärtäisivät, ettei Paavali halunnut estää juutalaiskristittyjä noudattamasta Mooseksen lain säädöksiä, saati sitten kieltää lain noudattamista juutalaisilta. Joskus yksi teko sanoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten Paavali suostui suunnitelmaan. Hän halusi olla juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen.

Mennäkseen temppeliin Paavalin oli itsekin puhdistauduttava, tulihan hän (saastaiselta) pakana-alueelta. Jaakob halusi säilyttää pakana- ja juutalaiskristittyjen yhteyden. Samaa halusi Paavali, sen osoitti hänen tulemisensa Jerusalemiin kaikista vaaroista huolimatta ja suostuminen Jaakobin suunnitelmaan.

Entä kolehti?

Mitä tapahtui pakanaseurakuntien avustukselle Jerusalemin seurakunnan köyhille? Ottivatko Jerusalemin kristity sen vastaan vai eivät? Luukas ei kerro asiasta, joten joudumme arvaamaan. Osa tutkijoista ajattelee, että Luukas halusi vaieta ikävästä asiasta: lahja ei kelvannut. Todennäköisempää kuitenkin on se, että lahja otettiin vastaan, mutta syystä tai toisesta Luukas ei sitä meille kerro.

Mellakka temppelissä – Apt 21:27-36

Paavalin puhdistautumismenoihin kuului käynti pyhäkössä sekä kolmantena että seitsemäntenä päivänä. Toisella kerralla Vähästä-Aasiasta tulleet juutalaiset näkivät Paavalin temppelissä ja nostattivat mellakan syyttämällä Paavalia lain halventamisesta ja pakanan tuomisesta temppeliin.

Lain halventamissyytös tuskin olisi yksinään tehonnut, mutta syytös temppelin häpäisemisestä oli niin vakava, ettei asioista otettu tarkempaa selkoa, vaan väkijoukko kävi käsiksi Paavaliin. Jos Paavali olisi vienyt efesolaisen Trofimoksen - jonka Paavalin vastustajat ilmeisesti olisivat tunteneet kotiseutunsa kristityksi (Apt 20:4) - rikos olisi ollut todella vakava. Pakanat saivat mennä temppeliin ns. pakanain esipihalle, joka ei ollut varsinaista temppelialuetta. Siltä johti 12 porttia naisten esipihalle ja jokaisen portin pielessä oli varoitustaulu, jossa luvattiin kuolemanrangaistus pakanalle, joka menisi temppeliin. Yksi tuollainen taulu on löytynyt argeologisissa kaivauksissa. Pakanan meneminen temppelialueelle olisi johtanut koko temppelin saastumiseen ja suuriin puhdistusmenoihin.

Paavali raahattiin temppelin ulkopuolelle, koska temppelialueella ei saanut tappaa ketään. Porttien sulkeminen Paavalin jälkeen sulki pakotien takaisin suojaan (jae 30).

Paavalin pelastus tuli yllättävältä taholta. Temppelin luoteisnurkassa oli Antonian linna, jonka Herodes Suuri oli aikanaan rakentanut pakopaikakseen siltä varalta, että Jerusalemissa puhkeaisi kapina. Paavalin aikana Antonian linna oli roomalaisten sotilaiden käytössä ja kun sotaväenosaston päällikkö kuuli, että kaupungissa oli mellakka, hän lähti sotilaineen paikalle.

Roomalaisten väliintulo pelasti Paavalin. Paavali sidottiin kaksilla kahleilla, ilmeisesti niin, että Paavali kytkettiin molemmilta puolilta roomalaiseen sotilaaseen. Koska sotaväenosaston johtaja ei saanut selvää, mistä oikein oli kysymys, hän päätti viedä Paavalin Antonian linnaan (jae 34). Kansanjoukko vaati Paavalin kuolemaa.

Tähän jännittävään tilanteeseen jätämme Paavalin. Seuraavassa jaksossa näemme, kuinka hänen kävi.