Lehti kääntyy

Apostolien tekojen alkupuoli keskittyy kertomaan evankeliumin julistamisesta juutalaisille. Toki välissä on ollut välähdyksiä tulevaisuudesta eli pakanalähetyksestä (esimerkiksi Filippos ja etiopialainen hoviherra Apt 8:26-40), mutta etupäässä evankeliumi on levinnyt juutalaisten parissa.

Meistä tämän päivän kristityistä saattaa tuntua käsittämättömältä apostolien ja muiden kristittyjen nihkeys julistaa evankeliumia pakanoille. Olihan Jeesus antanut lähetyskäskyn (Matt 28:18-20, Apt 1:1-8), joka koski myös pakanoita. Miksei käskyä haluttu noudattaa?

Usein sanotaan, että jälkiviisaus on viisauden jaloin laji. Meidän on helppo ymmärtää pakanalähetystä, koska se on meille historiaa, mutta apostoleille se oli tulevaisuutta. On myös muistettava, kuinka vaikeaa lähetystyön alkaminen oli Afrikassa ja Aasiassa.

Ongelmaa voisi valottaa kuvalla palapelistä: kun palapelistä puuttuvat palat vähenevät, on niille yhä helpompi löytää paikka. Meidän ”kristillisessä palapelissämme” on paljon enemmän paloja kuin apostolien vastaavassa, ja siksi meidän on helpompi ymmärtää monia asioita. Monet asiat, jotka olivat apostoleille vaikeita ongelmia, ovat meille itsestäänselvyyksiä.

Saamme tällä kerralla olla todistamassa sitä, kuinka apostolit löytävät muutamille – hyvin tärkeille – paloille paikan. Helppoa se ei ole, eikä niitä olisi saatu paikoilleen ilman Jumalan apua.

Tärkeä lehti evankeliumin julistamisen historiassa alkaa kääntyä: juutalaisten pääosa on hylännyt evankeliumin, niinpä sitä aletaan julistaa pakanoille. Kuinka tärkeä tämä käänne oli Luukkaalle, näkyy siitä, että hän uhraa Corneliuksen kääntymiselle kaksi lukua Apostolien teoista.

Corneliuksen näky – Apt 10:1-8

Tapahtumat alkavat vyöryä liikkeelle Kesareassa, joka oli Rooman Palestiinan alueen hallintokeskus. Kaupunki oli pakanaenemmistöinen. Siellä oli maaherra sekä sotaväenosasto, johon kuului myös italialainen kohortti – valiojoukko, jossa oli vain Italiassa syntyneitä sotilaita. Kohortissa oli tuhat miestä ja yksi sen upseereista – sadanpäämies – oli Cornelius, joka oli ”jumalaapelkäävä”.

”Jumalaapelkäävä” tarkoitti pakanaa, joka uskoi Vanhassa testamentissa ilmoitettuun Jumalaan, pyrki noudattamaan kymmentä käskyä ja tiettyjä puhtaussäädöksiä sekä kävi synagogassa. Häntä ei kuitenkaan pidetty juutalaisena, sillä se olisi vaatinut toisen askeleen – tulemisen ”käännynnäiseksi” (Apt 2:11) eli ympärileikkauksen ja koko juutalaisen lain noudattamisen.

Corneliukselle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti hänelle Jumalan kuulleen hänen rukouksensa. Cornelius sai käskyn lähettää hakemaan Pietari Joppesta, noin 50 kilometrin päässä olevasta kaupungista.

On syytä huomata, että Corneliuksen toimiminen Rooman armeijan upseerina ei tunnu olevan mikään ongelma Luukkaalle tai hänen lukijoilleen. Cornelius jää myös kääntymisensä jälkeen sotilaaksi, joten tuo ammatti ei siis ollut kielletty kristityiltä. On myös syytä muistaa, että alkukirkko oli kärsivä seurakunta: se joutui monta kertaa vaikeuksiin esivallan kanssa – silti esivaltaa ja sen edustajia kunnioitettiin!

Pietarin näky – Apt 10:9-23a

Corneliuksen lähettämien miesten lähestyessä Joppea Pietari menee keskipäivällä rukoilemaan. Hänkin näkee näyn: taivaasta laskeutuu alas liinavaate, jossa on sekä puhtaita että saastaisia eläimiä. Pietari saa käskyn teurastaa ja syödä, mistä hän juutalaisena luonnollisesti kieltäytyy. Jumalan vastaus on: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.”

Mitä näky ja siihen liittyvä Jumalan ilmoitus merkitsevät? Onko kysymys juutalaisten ruokasäädösten kieltämisestä vai jostakin muusta? Jeesuskin sanoi kaikkien ruokien olevan puhtaita (Mark 7:19), mutta onko kysymys vain ruoasta? Näemme, että kysymys on ainakin pakanoiden kelpaamisesta Jumalalle, sillä näyn jälkeen Pietari saa käskyn lähteä Corneliuksen lähettämien miesten mukaan.

Pietari ottaa Corneliuksen lähettiläät vastaan – huolimatta siitä, että hän juutalaisten säädösten mukaan tulee saastaiseksi eli rikkoo lakia.

Pietarin ”kääntymys” – Apt 10:23b-33

Näyn johdosta Pietari oli valmis menemään Corneliuksen taloon, vaikka pakanoiden pariin meneminen merkitsikin juutalaisen lain mukaan saastumista, jonka jälkeen oli puhdistauduttava voidakseen uudelleen lähestyä Jumalaa tai olla Hänen edessään. Pietari näkee kuitenkin olevansa koko ajan Jumalan edessä: jos pakanat voivat olla Jumalan edessä, eivät he voi häntäkään saastuttaa.

Voisimmekin sanoa, että se, joka kääntyi, oli Pietari eikä Cornelius: hänen elämässään tapahtui todella valtava muutos. Pietari ymmärsi kaikkien ihmisten – ei vain juutalaisten – kelpaavan Jumalalle. Jumala itse asiassa pakotti Pietarin hyväksymään pakanat. Corneliuksen talossa ymmärrettiin uudelleen 5 Moos 10:17: ”Hän ei ole puolueellinen.”

Alkukristillinen lähetyssaarna – Apt 10:34-4

Luukkaan tallentama Pietarin saarna Corneliuksen talossa on oivallinen esimerkki varhaisesta kristillisestä lähetyssaarnasta. Saarna vastaa ensimmäisenä helluntaina pidettyä saarnaa, ja voisimmekin kutsua Corneliuksen talon tapahtumia ”pakanoiden helluntaiksi”.

Saarnassa ovat esillä varhaisen kristillisen julistuksen pääasiat:

Kaikki alkoi Johannes Kastajan toiminnasta,
joka päättyi Jeesuksen kasteeseen, joka oli Jumalan Jeesukselle antama vihkimys Messiaan tehtävään.
Seuraavaksi on lyhyt kuvaus Jeesuksen julkisesta toiminnasta,
joka päättyy kuvaukseen Jeesuksen kuolemasta ja
ylösnousemuksesta.

Tämä kaikki vahvistetaan
apostolien – silminnäkijöiden – todistuksella ja
Vanhan testamentin ennustuksilla.

Kirkkohistoriallinen hetki – Apt 10:44-48

Pietarin saarnan keskeytti Jumalan toiminta: Pyhä Henki vuodatettiin pakanoiden ylle. Pietari ymmärsi nyt lopullisesti, mitä Joppen näky merkitsi: pakanatkin kelpaavat Jumalan kansaan. Heitä ei voi jättää kastamatta, koska heillä on Pyhä Henki ja Pyhä Henki ja kaste kuuluvat yhteen. Kaste taas merkitsi osallisuutta Jumalan kansaan.

Luterilaisina joudumme kysymään, mikä on henki- ja vesikasteen suhde? Vastausta etsiessämme on huomattava kaksi seikkaa:

Kaikissa Uuden testamentin kohdissa, joissa puhutaan Hengen vuodatuksesta, kysymyksessä on ihmisryhmä, ei koskaan yksityinen ihminen.

Kaikki kolme kertaa liittyvät ”kirkkohistoriallisiin tilanteisiin”:

a. Apt 2:1-13 ensimmäinen helluntai
– Pyhän Hengen aika alkaa

b. Apt 8:14-17 Samarian herätys
– Jumala osoittaa samarialaisen sekakansan – ei vain juutalaisten – kelpaavan hänelle

c. Apt 10:44-48 Corneliuksen talo
– Jumala osoittaa pakanoidenkin kelpaavan hänelle

Kaikissa kolmessa tapauksessa ”henkikasteen” yhteydessä kerrotaan myös vesikasteesta: Pyhä Henki ja vesikaste kuuluvat yhteen, kuten luterilainen tunnustuskin opettaa: kasteessa lapsi saa Pyhän Hengen lahjan.

Eri kysymys on kasteen armossa pysyminen. Mutta pysyvätkö kaikki aikuisena kastetut uskossa ja mitä uudestikastajat tekevät ”tuhlaajapojilleen”?

Pietari ahtaalla – Apt 11:1-18

Palattuaan Jerusalemiin Pietari joutuu ahtaalle: miksi hän on käynyt pakanoiden luona ja vieläpä aterioinutkin heidän kanssaan?

Juutalaiskristittyjen haluttomuus saarnata evankeliumia pakanoille selittyy osaksi sillä, että juutalaiset katsoivat tehtäväkseen eristäytyä muista kansoista. Tämän takia puhtaus- ja saastaisuussäädökset olivat niin tärkeitä juutalaisuudessa. Eristäytymisen tarkoitus oli olla muistutus sekä pakanoille että juutalaisille siitä, että on vain yksi Jumala.

Toinen syy saattoi olla ajatus siitä, että ensin evankeliumi piti julistaa koko Israelille ja vasta sitten tuli pakanoiden vuoro.

Pietari puolusti yhteyttään pakanoihin Jumalan antamalla näyllä: hän kertasi Joppen ja Kesarean tapahtumat ja totesi lopuksi: ”Mikä olin minä estämään Jumalaa?” Kysymys ei ollut Pietarin, vaan Jumalan valinnasta!

Jerusalemin lakihurskaat kristityt hyväksyivät tämän kuultuaan Pietarin toiminnan, mutta he eivät muuttaneet omaa käyttäytymistään. Ilmeisesti tapausta pidettiin erikoistilanteena. Kysymys pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen suhteesta juutalaisuuteen jäi avoimeksi. Tämä ongelma tuli pian ratkaistavaksi (Apt 15:1-2) ja sen ratkaisussa merkittävä osa oli Pietarin Kesarean kokemuksella (Apt 15:7-11). Perhekuntien kasteet

On syytä huomata eräs yksityiskohta Pietarin puolustuspuheessa (jae 14): ”… sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.” Eli Pietarin mukaan Jumala lupasi pelastaa ei vain Corneliusta, vaan koko hänen perhekuntansa. Väite, ettei perhekuntaan olisi kuulunut tällä kertaa lapsia, on pelkkää saivartelua.

Tosiasia on, että varhainen kristillinen kirjallisuus ei tunne kristittyjen perheiden jälkeläisten aikuiskastetta, vaan se ilmestyy kuvaan vasta vuosisatoja myöhemmin. Kaikki viittaa siihen, että alusta asti on kastettu kääntyneen perheen kaikki jäsenet ja kristityt perheet ovat kastattaneet pienet lapsensa.

Antiokian herätys – Apt 11:19-26

Luukas palaa siihen tapahtumasarjaan, joka sai alkunsa Stefanoksen marttyyrikuolemasta. Useat vainoja paenneet jäivät Palestiinan ulkopuolelle. Jotkut heistä menivät Syyrian Antiokiaan, joka oli Rooman ja Aleksandrian jälkeen Rooman valtakunnan kolmanneksi suurin kaupunki. Se oli Syyrian provinssin pääkaupunki ja siellä oli noin 500 000 asukasta, myös suuri juutalaisten siirtokunta.

Kaupungissa kohtasivat kreikkalainen kulttuuri, itämaiset mysteeriuskonnot ja juutalaisuus. Aluksi evankeliumia saarnattiin (hellenisti)juutalaisten parissa, mutta pian mukaan tuli myös pakanalähetys (=kreikkalaiset, joka tarkoittaa tässä kieltä, ei kansaa).

Jerusalemin seurakunta kantoi vastuuta koko kirkosta ja niinpä Barnabas lähetettiin Antiokiaan huolehtimaan syntyneestä seurakunnasta. Barnabas näki työn laajuuden ja etsi käsiinsä Paavalin saadakseen hänestä apulaisen itselleen.

Antiokiasta muodostui pakanalähetyksen keskus: sieltä Paavali lähti ensimmäiselle lähetysmatkalleen ja sieltä hän aloitti toisen ja kolmannen lähetysmatkansa.

Antiokialaiset antoivat Jeesukseen uskoville uuden nimen: ”kristityt”. Nimi oli ilmeisesti aluksi pilkkanimi, mutta tällä hetkellä se on yleisin nimitys Kristukseen uskovista. Kristityt itse käyttivät aluksi muita nimiä: opetuslapset (Apt 15:10), veljet (1 Kor 6:8), uskovat (Ef 1:13) ja pyhät (Ef 1:1).

Nälänhätä – Apt 11:27-30

Lopuksi Luukas kertoo nälänhädästä, joka keisari Claudiuksen aikana kohtasi Rooman valtakuntaa. Juutalainen historioitsija Josefos mainitsee saman asian. Nälänhätä ajoittui vuosien 44 ja 48 välille, joten luvun 12 alun tapahtumat ovat tapahtuneet ennen luvun 11 lopun tapahtumia. Luukas on yhdistellyt asioita maantieteellisesti ja niin joskus aikajärjestys saa antaa hieman periksi.

Toinenkin yksityiskohta on huomaamisen arvoinen. Alkuaikojen kristittyjen yhteys oli todellista: jos yksi jäsen kärsi, toinen auttoi sitä automaattisesti (vertaa 1 Kor 12). Antiokian seurakunta lähetti nälänhädästä kärsiville Jerusalemin seurakunnan köyhille avustuksen, jonka ottivat vastaan ”vanhimmat”, koska luvun 12 alun tapahtumat olivat karkottaneet loputkin apostolit ja diakonit Jerusalemista. Vaino jälleen kerran palveli myös Jumalan valtakuntaa: evankeliumi levisi tehokkaammin apostolien hajaannuttua.