Pyhä Henki vuodatetaan – Apt 2:1-13

Kreikan kielen helluntaita merkitsevä sana (pentekostee) tarkoittaa itse asiassa viittäkymmentä. Helluntai on 50. päivä pääsiäisen jälkeen. Tuosta kreikan sanasta tulee monien läntisten kielten helluntaita tarkoittava sana (englannin Pentecost, ruotsin Pingst jne.).

Helluntai oli ja on yhä myös juutalaisten juhla. Tai itse asiassa juutalaiset viettävät helluntain aikaan viikkojuhlaa. Se on yksi juutalaisten kolmesta suuresta juhlasta; muut kaksi ovat pääsiäinen ja lehtimajajuhla.

Juutalaiset viettivät viikkojuhlaa vehnänkorjuun kiitosjuhlana (vertaa 3 Moos 23:15-21). Jerusalemin temppelin hävittämisen jälkeen (vuonna 70 j.Kr.) uhraaminen kävi mahdottomaksi ja niinpä viikkojuhlasta muodostui myös Siinain lain antamisen kiitosjuhla.

Luukas kirjoittaa, että kaikki (opetuslapset) olivat koolla talossa. Ilmeisesti "kaikki" viittaa jakeessa 1:15 mainittuun 120 opetuslapsen ryhmään. Talo voi olla se yläsali, jossa ensimmäisten kristittyjen tiedetään kokoontuneen. Kielellisesti on mahdollista, että "talo" tarkoittaisi Jerusalemin temppeliäkin.

Kun Pyhä Henki vuodatettiin näihin 120 opetuslapseen, tapahtui jotakin sellaista, jota inhimilliset sanat eivät täysin pysty kuvaamaan. Luukas puhuu "tulen lieskoista, kuin kielistä". Meidän on syytä muistaa, ettei meidän vajavainen kielemme pysty kuvaamaan kaikkea Jumalan toimintaa, eikä meidän vajavainen ajattelukykymme pysty sitä kaikkea käsittämään (vertaa 2 Kor 13:4).

Opetuslapset täytettiin Pyhällä Hengellä, Pyhä Henki otti heidät valtaansa ja käyttöönsä. On hyvä huomata, ettei Pyhän Hengen lahjaa annettu nautittavaksi, vaan käytettäväksi: opetuslapset lähtivät huoneesta ulos julistamaan Jumalan suuria tekoja (jae 11).

Pyhän Hengen voimasta opetuslapset puhuivat eri kieliä. Kysymys ei siis ollut sellaisesta kielilläpuhumisesta, jossa tarvitaan selittäjää (1 Kor 12:10, 14:26-28).

Juutalaiset olivat hajaantuneet ympäri sen ajan tunnettua maailmaa. Heissä oli paljon kauppiaita ja käsityöläisiä, jotka elivät sen ajan kaupungeissa. Suurina juhlina heitä kokoontui suuret joukot eri puolilta sen ajan tunnettua maailmaa Jerusalemiin. Oli myös niitä, jotka olivat muuttaneet pysyvästi asumaan Jerusalemiin. Ilmeisesti apostolien kuulijoissa oli molempia: sekä juhlille tulleita että pysyvästi Jerusalemiin muuttaneita muulta tulleita juutalaisia. (Myös tänään juutalaiset ovat samalla tavalla toisaalta hajallaan ympäri maailmaa, toisaalta heillä on oma kotimaa, Israel).

Ilmeisesti kaikki kuulijat olivat juutalaisia, mainitaanhan jakeessa 10 erityisesti "käännynnäiset", siis pakanat, jotka olivat kääntyneet juutalaisuuteen. Uudessa testamentissa juutalaiset-pakanat-jaottelu ei ole rodullinen (juutalaiset - muut kansat, näin RKK), vaan uskonnollinen (juutalaiset - pakanat, näin KR); myös muista kansoista juutalaisuuteen kääntyneet laskettiin juutalaisiksi. Kääntyminen juutalaisuuteen tapahtui kahdessa vaiheessa:

1. Aluksi pakanasta tuli "jumalaapelkääväinen" (Apt 10:2): hän sitoutui noudattamaan sapattia ja 10 käskyä.

2. Hänestä tuli kuitenkin vasta sitten juutalainen eli käännynnäinen, kun hän sitoutui noudattamaan koko Mooseksen lakia (ja kirjanoppineiden siihen laatimia tulkintoja).

Mainituista kansoista kiinnostavin on "roomalaiset" (jae 10). Se tarkoitti Rooman kaupungissa asuneita, ei siis kaikkia Rooman valtakunnan asukkaita. Onkin jopa arveltu, että Rooman seurakunta olisi syntynyt tavallaan ensimmäisenä helluntaina, kun nuo Pietarin saarnan kuulleet roomalaiset palasivat kotikaupunkiinsa. Oli niin tai näin, Rooman seurakunta on syntynyt hyvin varhain, ilmeisesti jo 30-luvulla j.Kr.

Ihmeet eivät riitä

Mutta pelkät ihmeet eivät riittäneet tuolloin, eivätkä ne riitä tänäänkään. Tapahtumat herättivät kyllä hämmennystä (jae 6), mutteivat herättäneet uskoa, sen sai aikaan vasta Pietarin helluntaisaarna. Osa jopa pilkkasi kristittyjä ja väitti heidän olleen humalassa (Apt 2:13).

Jeesuksen lähetyskäsky (Matt 28:18-20) saarnata evankeliumia kaikille kansoille oli alkanut toteutua. Yhä tänäänkin on tärkeää, että kaikki ihmiset saisivat kuulla evankeliumin omalla kielellään. Kyllähän moni suomalainen ymmärtäisi jollakin tavalla, jos hänelle kerrottaisiin evankeliumi englanniksi tai ruotsiksi, muttei se toki olisi sama asia kuin kuulla se omalla äidinkielellään. Siksi lähetyssaarnaajat opettelevat monia sellaisia pieniä kieliä, joiden puhujat kyllä ymmärtäisivät yleisemminkin puhuttuja kieliä (esimerkiksi englantia Intiassa tai suahilia useassakin Afrikan maassa).

Ensimmäinen kristillinen saarna – Apt 2:14-40

Apostolien teoissa Luukas kertoo vuorotellen apostolien teoista ja heidän puheistaan. Mutta Luukas ei ole voinut kertoa kaikkia tuntemiaan puheita, vaan hän on joutunut valitsemaan niistä tärkeimmät. Tulemme huomaamaan, että Luukas on usein valinnut sellaisen puheen, joka oli aloittamassa uutta jaksoa evankeliumin levityksessä: nyt ensimmäinen kristillinen saarna (juutalaisille), Apt 10:34-43 saarna Korneliuksen talossa = puhe pakanoille, Apt 13:16-41 Paavalin saarna ensimmäisellä lähetysmatkalla jne.

Voimme jakaa puheen kolmeen osaan, jotka ilmeisesti toistuivat hyvin usein ensimmäisissä kristillisissä saarnoissa:

1. Johdanto (jakeet 14-21)

2. Todistus Jeesuksesta (jakeet 22-36)

- erityisesti on syytä huomata Vanhan testamentin lainausten käyttö. Vanha testamenttihan oli ensimmäisten kristittyjen "Raamattu"
- jakeet 17-21: Jooel 2:28-32
- jakeet 25-28: Ps 16:8-4
- jakeet 34-35: Ps 110:1

3. Kehoitus parannukseen ja kasteeseen (jakeet 37-40).

Lopun aika alkoi

Johdannossa Pietari kumoaa syytökset juopumuksesta, olihan vasta kolmas hetki eli klo 9 meidän ajanlaskussamme. Ensimmäinen ruoka syötiin arkisin klo 10 ja sapattina klo 12, joten ruokajuomana käytettyä viiniä ei vielä oltu nautittu.

Jooelin kirjan ennustuksen toteutuminen sen sijaan oli tapahtunut. Viimeiset ajat (jae 17) olivat alkaneet: Jumala oli täyttänyt lupauksensa Messiaasta, kaikki pelastukseen tarvittava oli siis tehty, jäljellä olisi vain Jumalan pelastustyön julistamisen ajanjakso.

Jooel-lainaukseen liittyy jae, jota on sanottu Raamatun yksinkertaisimmaksi pelastusopiksi (jae 21): "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Tämä jae puhuu meille lain ja evankeliumin oikeasta käytöstä kristillisessä julistuksessa. Laki (=mitä Jumala vaatii) osoittaa meidät syyllisiksi ja vajavaisiksi Jumalan edessä. Samalla se synnyttää meissä tarpeen huutaa apua Jumalalta. Ja Jumala antaa avun: evankeliumi sanoo, että kaikki on jo tehty: Kristus on jo sovittanut meidän syntimme. Laki synnyttää sielunhädän, evankeliumi antaa pelastuksen.

Juutalaisten uusi mahdollisuus

Kertoessaan Kristuksen elämästä Pietari korosti sitä, että Jeesuksen tekemät ihmeet ja tunnusteot olivat yleisesti tunnettuja. Samoin se, että juutalaiset antoivat hänet roomalaisten käsiin surmattavaksi (jae 23). Mutta huolimatta juutalaisten kovuudesta Jumala halusi antaa heille uuden mahdollisuuden: tie Jeesuksen yhteyteen oli yhä avoin.

Jakeen 35 "viholliset korokkeena jalkojen alla" viittaa tuon ajan sodankäyntitapoihin: hävinneen puolen sotapäällikkö joutui kumartumaan ja voittanut sotapäällikkö laittoi jalkansa voitetun niskan päälle. Kristuskin on saanut voiton vastustajistaan, mutta vasta aikojen lopulla se tulee kaikkien tietoon. Tässä ajassa on mahdollista vaeltaa Jeesuksen vastustajien joukossa, siis hävinneellä puolella.

Itse asiassa koko Apostolien tekojen alkupuoli käsittelee tätä kysymystä: kummalle puolelle juutalaiset asettuvat: Jeesuksen vai Sielunvihollisen. Vasta 13. luvusta alkaa varsinainen pakanalähetyksen kuvaus, siihen asti Luukas kertoo, kuinka juutalaiset lopulta hylkäsivät Jeesuksen.

Kasteen kautta kirkon yhteyteen

Kun kuulijat kysyivät, mitä heidän pitäisi tehdä, Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (jae 38). Tämä on ensimmäinen kohta, jossa puhutaan kasteesta Jeesuksen Kristuksen nimeen.

On hyvä huomata, että Pietari käyttää passiivia: "Syntinne annetaan anteeksi". Käyttäessään passiivia Raamattu tarkoittaa sillä yleensä Jumalan toimintaa. Pelastus on Jumalan - ei ihmisen - teko. Vertaa myös jae 40: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana."

Uusi käännös on selventänyt jakeen 38 lopun ajatusta: Pyhä Henki itse on kasteen lahja. Uudessa testamentissa kaste ja Pyhän Hengen saaminen liittyivät aina toisiinsa, tästä tulemme näkemään vielä monta esimerkkiä.

Ensimmäisestä helluntaista lähtien kaste on ollut ainoa portti kristilliseen kirkkoon. Joissakin vanhoissa kirkoissa tämä näkyy siitä, että kastemalja on ulko-oven pielessä.

Käännösongelma

Uusi käännös (UTE 1989) on kääntänyt jakeen 27: "...sillä sinä et hylkää sieluani kuoleman valtaan etkä salli pyhän palvelijani maatua." Kirkkoraamatun käännös: "...sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan..." on parempi, sillä tämä on yksi harvoja Uuden testamentin kohtia, joissa esiintyy uskontunnustuksestakin tuttu sana "tuonela", eikä sitä pitäisi korvata epämääräisemmällä kuolema-sanalla.

Katsaus ensimmäisten kristittyjen elämään – Apt 2:41-47

Kolme kertaa Luukas luo eräänlaisen tiivistelmän, yleiskatsauksen Jerusalemin alkuseurakunnan elämään (Apt 2:42-47, 4:32-35, ja 5:12-16). Voi olla, että tämä ensimmäinen tiivistelmä on myös merkki siitä, että luvun 3 tapahtumat ovat tapahtuneet vasta jonkin ajan kuluttua, eikä heti ensimmäisen helluntain jälkeen.

Pietarin helluntaisaarnan jälkeen noin 3000 henkeä kastettin. Luukas mainitsee luvun olevan epätarkka, onkin syytä muistaa, että tuohon aikaan suurten lukumäärien tarkka laskeminen oli vaikeaa. Joka tapauksessa kymmenien kristittyjen seurakunnasta oli päivässä tullut tuhansien kristittyjen seurakunta.

Mitään varsinaista kasteopetusta ei tällä kertaa tarvittu: olivathan kääntyneet juutalaisia, jotka tunsivat Vanhan testamentin kirjoitukset, nyt he olivat vain saaneet tietää, että ennustukset puhuivat juuri Jeesuksesta.

Itse asiassa Apostolien teot näyttää meille, että ensimmäiset kristityt pitivät itseään uutena, todellisena Israelina. He kävivät temppelissä rukoilemassa (jae 46) siihen asti, kunnes heitä ei enää päästetty sinne. Kristityt eivät eronneet juutalaisuudesta, vaan heidät erotettiin.

Luukas mainitsee neljä asiaa, jotka olivat kristillisen seurakuntaelämän perusteita (jae 42):

1. apostolinen opetus

2. keskinäinen yhteys

3. leivän murtaminen

4. rukous

Tiedetään, että ensimmäisillä kristityillä oli sekä ns. rakkauden aterioita (1 Kor 11:20-22) että varsinaisia ehtoollisia. Usein rakkauden ateriaan liittyi myös ehtoollisen vietto, samalla tavallahan Jeesus oli nauttinut ehtoollisen kiirastorstaina aterian päätteeksi.

Rukoukset tarkoittivat juutalaisuudesta tunnettuja päivittäisiä rukoushetkiä, jotka - jos vain mahdollista - vietettiin temppelissä (jae 46).

Omaisuuden yhteys

Tästä jaksosta on joskus käytetty myös nimitystä "alkukristillinen kommunismi". Mutta kristittyjen ei ollut pakko luopua omaisuudestaan - kuten Qumranin luostarin jäsenten ja kommunististen järjestelmien jäsenten - vaan luopuminen oli vapaaehtoista (Apt 5:4). Kaikki omaisuus nähtiin Jumalan lainana ihmiselle, siksi sitä haluttiin käyttää niin, että se palveli omistajaansa - siis Jumalaa - parhaalla mahdollisella tavalla.

Miksi Jerusalemin seurakunnassa oli paljon köyhiä? Varsinkin myöhemmin syynä oli se, että juutalaiset erottivat perheestä ja suvusta kristityiksi kääntyneen, jolloin hän jäi myös kaiken taloudellisen tuen ulkopuolelle. Osalle ammatin harjoittaminen tuli mahdottomaksi - ei vain juutalaisen papiston jäsenille, vaan myös esimerkiksi kauppiaalle, jonka kanssa juutalaiset eivät halunneet olla tekemisissä. Mutta tuollaiset ongelmat olivat vasta myöhemmin edessä, nyt yhteys kristittyjen ja juutalaisten välillä oli hyvä.

Maininta maatilojen myynnistä (jae 45) voi olla ongelman avain: monet kristityt muuttivat maalta (erityisesti Galileasta) Jerusalemiin, jossa oli seurakunta. Mutta kaikki eivät saaneet työtä, joten toisten oli autettava heitä. Ehkä taustalla on myös se, että erityisesti köyhät kääntyivät kristityiksi, alkuaikoina kirkko oli kuuluisa siitä, että sen jäsenet olivat köyhiä, rikkaille evankeliumi ei sen sijaan kelvannut.

Kansansuosio vai Jumalan suosio?

Luukas mainitsee (jae 47), että kristityt olivat koko kansan suosiossa. Pian kuitenkin tulemme huomaamaan, että kansansuosio vaihtui vainoihin ja ahdistukseen.

Tänäänkin on syytä muistaa, ettei kansansuosio saa koskaan merkitä sitä, että kirkko luopuisi sen säilyttämiseksi sanomastaan ja uskostaan. Tämä vaara vaanii kirkkoa ja yksityistä kristittyä alituisesti, siksi meidän tulee rukoilla kirkkomme ja sen kaikkien jäsenten puolesta, etteivät he vaihtaisi Jumalan suosiota kansansuosioon.