Paavali saapuu Korinttoon – Apt 18:1-4

Paavalin lähetystyö Euroopassa ei ollut alkanut inhimillisesti katsoen hyvin. Filippissä oli saarnaaminen johtanut vankeuteen, Tessalonikasta ja Bereasta Paavalin oli pitänyt paeta. Ateenassa hän oli saanut saarnata rauhassa, mutta kaupungin viisaat eivät ottaneet hänen sanomaansa vastaan. (Apt 16-17)

Ei olekaan ihme, että Paavali, tullessaan Korinttoon (uusi käännösehdotus, Korintti, ei tunnu hyvältä), ei odottanut suuria: "Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan." (1 Kor 2:1-5, UTE-1989)

Korintossa Paavalin työ kuitenkin menestyi (Apt 18:8). Hän vietti siellä ensimmäisellä kerralla (2. lähetysmatka) puolitoista vuotta (jae 11) ja toisella kerralla (3. lähetysmatka) kolme kuukautta (Apt 20:3). Korintosta ja Efesoksesta tulikin Paavalin lähetystyön keskukset.

Korintto sijaitsi suorastaan loistavalla paikalla: kapealla Isthmoksen kannaksella, jonka toisella rannalla oli Joonian meri sekä Lekhaionin satamakaupunki ja toisella rannalla Aigeian meri sekä Kenkrean satamakaupunki (vertaa Room 16:1). Koska tuohon aikaan ei haluttu purjehtia avomerta, vaan lähellä rannikkoa, Korinton asema oli tärkeä, yhdistihän se kaksi tärkeää Välimeren lahtea: Joonian ja Aigeian meret. Laivojen ei siis tarvinnut kiertää Peloponnesoksen niemimaata, vaan pienet laivat hinattiin kapean kannaksen yli ja suurempien laivojen lasti purettiin ja lastattiin vastakkaisessa satamassa siellä odottaneeseen laivaan. Keisari Klaudius suunnitteli kanavana rakentamista, ja Neron aikana rakennustyöt aloitettiin, mutta vasta vuonna 1893 kanava lopulta saatiin.

Kaupungilla oli suuri menneisyys, mutta vuonna 146 e.Kr. roomalaiset kirjaimellisesti pyyhkivät kaupungin Rooman kartalta ja valloituksesta selvinneet asukkaat myytiin orjiksi. Korintto oli johtanut kreikkalaisten kaupunkien kapinaa Roomaa vastaan ja siksi Rooma halusi tehdä Korintosta varoitukseksen kaikille kapinoitsijoille. Ei edes sijainti vuorella, jolla kaiken lisäksi oli lähde, pelastanut Korinttoa.

Paikan merkitys tulee ilmi siitä, että sata vuotta myöhemmin Julius Caesar perusti kaupungin uudelleen roomalaiseksi sotilaskoloniaksi ja vuonna 27 e.Kr. siitä, eikä Ateenasta, tehtiin Akaian provinssin pääkaupunki. Asukkaita kaupungissa lienee Paavalin aikaan ollut noin 250 000.

Paheiden pesä

Korinttoon saapui merimiehiä eri puolilta Roomaa. Kaupungissa oli myös useiden itämaisten uskontojen palvojia. Erityisen kuuluisa oli kaupungin lähellä, Akrokorinton vuorella, sijainnut Afroditen temppeli, jossa oli tuhat papitarta, jotka samalla toimivat prostituoituina. Ei ollutkaan ihme, että Korintto oli kuuluisa paheellisesta elämästään. Suoranaiseksi siveettömyyttä tarkoittavaksi sananlaskuksi oli muodostunut: "elää korinttolaisittain."

Kristillisen seurakunnankaan ei ollut helppo päästä eroon sitä ympäröineestä elämäntavasta, Korinton ongelmien takia Paavali joutui kirjoittamaan sinne peräti neljä kirjettä, joista järjestyksessään toinen (1 Kor) ja neljäs (2 Kor) ovat säilyneet.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia

Tässä luvussa Luukas kertoo kaksi tapausta, jotka auttavat meitä ajoittamaan Paavalin lähetysmatkat. Ensimmäinen on jakeessa 2 mainittu juutalaisten karkoittaminen Roomasta ja toinen jakeen 12 maininta Gallionista Akaian käskynhaltijana. Käsittelen nyt vain ensimmäistä, toiseen palaan myöhemmin.

Roomalainen historioitsija Svetonius kertoo juutalaisten karkotuksen johtuneen siitä, että "he olivat rettelöineet Khrestuksen johdolla." Ilmeisesti Svetonius on kuitenkin hieman erehtynyt: erimielisyyksien aiheuttaja ei ollut Khrestus ("Kelpo", yleinen orjan nimi) vaan Kristus. Kirjailija Orosius kertoo karkoituksen tapahtuneen vuonna 49 j.Kr.

Ilmeisesti kaikkia juutalaisia ei karkoitettu Roomasta, sillä juutalaisia oli noin 10% Rooman valtakunnan väestöstä ja pääkaupungissa heitä oli tavaton määrä. Onkin arveltu karkoituksen koskeneen vain kiistojen johtajia. Jos näin on, Akvila ja Priskilla ovat olleet Rooman seurakunnan johtohahmoja.

Karkoitus ei kestänyt pitkään, se loppui viimeistään vuonna 54 j.Kr., jolloin Nero tuli keisariksi Klaudiuksen sijaan.

Näiden tietojen avulla voimme päätellä, että Paavali tuli Korinttoon todennäköisesti kesällä 50 j.Kr. (vertaa jakeen 2 "äsken"). Samaan ajankohtaan viittaa myös maininta Gallionista Akaian käskynhaltijana.

Kolme teltantekijää

Akylas (tai Akvila, joka on saman nimen latinalainen muoto "Kotka"), ja Priska (tai Priskilla, joka on Priskan diminutiivi) olivat ammatiltaan teltantekijöitä eli heillä oli sama ammatti kuin Paavalilla. Kuusi päivää he tekivät yhdessä työtä, mutta sapattina he julistivat evankeliumia synagogassa. Tänäänkin joskus puhutaan "teltantekijälähetyssaarnaajista", jotka hankkivat toimeentulonsa omalla työllään ja tekevät lähetystyötä "vapaa-ajallaan".

Tuohon aikaan tehtiin telttoja sekä vuohenkarvoista kudotuista kankaista että nahoista. Tutkijatkaan eivät ole päässeet yksimielisyyteen, kummasta materiaalista Paavali ja hänen kaksi ystäväänsä tekivät telttoja.

Juutalaisilla rabbiinioppilailla tuli olla myös "maallinen" ammatti, siksi ei ole yllättävä, että Paavali elätti omalla työllään itsensä. Jotkut korinttolaiset pitivät tätä kuitenkin merkkinä siitä, ettei Paavali ollut todellinen apostoli (2 Kor 11:7-15).

Seurakunta kasvaa – Apt 18:5-11

1 Tess 3:1-3 kertoo meille, että Timoteus oli tullut Ateenaan, mutta Paavali oli lähettänyt hänet takaisin Tessalonikaan. Sieltä hän nyt tuli Silaksen kanssa ja mitä ilmeisimmin toi Filippin (Fil 4:15) ja ehkä muidenkin Makedonian seurakuntien (2 Kor 11:8-9) rahalahjan, kolehdin. Tuon avustuksen turvin Paavali pystyi julistamaan evankeliumia "kokopäiväisesti", mikä oli poikkeuksellista hänen lähetystyössään.

Paavali saavutti voittoja, mutta myös vastustus nousi. Paavali kertoo itse kastaneensa jopa synagogan esimiehen Krispuksen (1 Kor 1:14), yleensä kastamisen suorittivat Paavalin työtoverit.

Kun synagogassa ei otettu evankeliumia vastaan, Paavali Jeesuksen kehoituksen mukaisesti (Matt 10:14) pudisti tomun vaatteistaan varoitukseksi juutalaisille ja siirtyi pitämään "kokouksiaan" naapurissa sijainneeseen Titius Justuksen taloon. Tomun pudistaminen oli merkki "pesäerosta": "Minulla ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne." Samalla siihen liittyi varoitus: Jumalakin hylkää teidät viimeisellä tuomiolla.

Juutalaisten juoni epäonnistuu – Apt 18:12-17

Delfoista on löydetty piirtokirjoitus, jossa mainitaan Gallion (RKK, latinalainen muoto Gallio, KR:ssa taas kreikkalainen muoto Gallion) olleen vuonna 52 j.Kr. Akaian käskynhaltijana. Näin ollen Gallio on ollut käskynhaltijana keväästä 51 j.Kr. kevääseen 52 j.Kr. (tai keväästä 52 kevääseen 53), koska käskynhaltijat nimitettiin virkaansa vuodeksi. Gallio oli filosofi Senecan vanhempi veli.

Ilmeisesti kesällä tai syksyllä 51 j.Kr. juutalaiset yrittivät taas kerran saada roomalaisen virkamiehen tuomitsemaan Paavalin. Gallio kuitenkin ymmärsi, että kysymys oli puhtaan uskonnollisesta kiistasta. Sellaiseen hän ei halunnut puuttua.

Luterilaisessa kirkossa opetetaan kahden hallintavallan eli regimentin oppia: Jumala on antanut maalliset vallanpitäjät pitämään huolta yhteiskunnasta, sen sijaan kirkossa on toinen hallintavalta. Yhteiskunnan ei pidä määräillä kirkkoa eikä kirkon yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa hallitaan lailla, kirkkoa evankeliumilla.

Kautta kirkon historian tämä "työnjako" on ollut uhattu: välillä valtio pyrkii sanelemaan kirkon asiat, välillä - erityisesti keskiajalla - kirkko pyrki määräämään myös valtion asioista.

Kristittyinä meidän tulee kantaa vastuumme yhteiskunnan asioista, mutta sen me teemme yhteiskunnan jäseninä, emme kirkkona.

Juutalaisten epäonnistuttua kansanjoukko kääntyi heitä vastaan. Ilmeisesti synagogan esimies Sostenes, joka oli valittu kristityksi kääntyneen Krispuksen tilalle, oli johtanut juutalaisia. Nyt kansanjoukko pahoinpiteli hänet. Tämä on taas yksi osoitus siitä, että juutalaisia vihattiin ja halveksuttiin yleisesti: ei tarvittu paljoakaan, että tuo viha puhkesi väkivallaksi.

1 Kor 1:1:ssä mainittu Sostenes ei todennäköisesti ole sama kuin tässä mainittu synagogan esimies Sostenes.

Käynti Jerusalemissa ja Syyriassa – Apt 18:18-23

Tässä lyhyessä jaksossa Luukas kertoo Paavalin käynnistä idässä ja paluusta takaisin länteen. Olisi mielenkiintoista tietää enemmän: miksi ja millaisen lupauksen Paavali teki Kenkreassa, mistä hän keskusteli Jerusalemissa ja Antiokiassa jne. Usein arvellaan Paavalin tehneen Kenkreassa nasiirilupauksen (4 Moos 6:5-21), mutta mitään varmaa emme voi sanoa, Luukas ei yksinkertaisesti kerro asioista riittävän tarkasti.

Lähtikö Paavali liikkeelle jo kesällä 51 j.Kr. vai vasta keväällä 52 j.Kr.? Edellistä vaihtoehtoa puoltaisi Gallion virkakauden alkaminen keväällä: juutalaiset yrittivät käyttää uutta käskynhaltijaa hyväkseen. Jälkimmäisen puolesta puhuu se lisäys, joka jo varhain on tehty osaan käsikirjoituksia: Paavali yritti ehtiä Jerusalemiin juhlaksi, joka todennäköisesti oli pääsiäinen.

Jakeessa 22 ei kreikankielisessä tekstissä mainita Jerusalemia, vaan puhutaan vain "menemisestä ylös". Raamattumme "Jerusalem" ei ole "lisäys", vaan pikemmin selvennys.

Jakeiden 18 ja 19 välillä voisi nähdä ristiriidan, jos niin haluaisi. Jakeessa 18 sanotaan "purjehti Syyriaan" ja jakeessa 19 "saapuivat Efesokseen". Mitään ristiriitaa ei tietenkään ole, sillä Paavali purjehti Syyriaan Efesoksen kautta. (RKK kääntääkin jakeessa 18 "kohti Syyriaa"). Tämä pieni yksityiskohta on meille muistutus siitä, ettei Raamattua pidä lukea kuin logiikan oppikirjaa, vaan ymmärtäen. Mistä tahansa tekstistä voi nostaa ristiriitoja, jos niin haluaa.

Apollos – Apt 18:24-28

Luukas on sijoittanut Paavalista kertovien kuvausten väliin pienen katkelman, jossa tutustumme toiseen Afrikasta kotoisin olleeseen kristittyyn (ensimmäinenhän oli etiopialainen hoviherra Apt 8:26-40).

Vaikka Pohjois-Afrikassa jo varhain oli merkittäviä kristillisiä seurakuntia, emme Apostolien teoissa tapaa kuin kaksi afrikkalaista kristittyä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Luukas halusi kertoa evankeliumin kulusta Jerusalemista Eurooppaan, ennen kaikkea Roomaan. Niinpä hän jätti muut suunnat vähemmälle huomiolle.

Apollos oli kotoisin Rooman valtakunnan toiseksi suurimmasta kaupungista, Egyptin Aleksandriasta, jossa oli suuri juutalaissiirtokunta. Samoihin aikoihin kaupungissa vaikutti myös juutalainen filosofi Filon, joka halusi tehdä juutalaisuuden ymmärrettäväksi myös kreikkalaisille ja aloitti Vanhan testamentin allegorisen eli vertauskuvallisen tulkinnan.

Tunsiko Apollos Filonin ajatuksia ja opetuksia, jää arvailujen varaan, sen sijaan varmaa on, että Apollos oli tutustunut Johannes Kastajan oppilaisiin. Kristillinen perimätieto kertookin, että Johanneksen oppilasryhmiä vaikutti vuosikymmeniä Johanneksen kuoleman jälkeenkin.

Apollos "tunsi kirjoitukset perin pohjin", muttei tuntenut Jeesuksen elämää ja helluntain jälkeisiä tapahtumia (kirjoituksilla tarkoitettiin tietenkin Vanhaa testamenttia). Niinpä Akvila ja Priskilla ottivat hänet opetettavakseen. Tällaista "rakentava kritiikkiä" tarvittaisiin usein myös tänään. Usein vain arvostelemme, emmekä yritä saada asioihin parannusta.

Opetusta saatuaan Apollos oli valmis lähtemään Akaiaan (siis Korinttoon 19:1). Hänestä tuli Paavalin työn jatkaja; "minä istutin, Apollos kasteli" (1 Kor 3:6).

Juuri muuta emme Apolloksesta tiedäkään. Uskonpuhdistaja Martti Luther arveli Apolloksen kirjoittaneen Hebrealaiskirjeen. Näin voi hyvinkin olla, mutta varmuutta asiasta on mahdoton saada.