Kolme syytöstä – Apt 24:1-9

Juutalaisten yritys ratkaista Paavalin aiheuttama ongelma väkivalloin oli epäonnistunut Paavalin sisarenpojan valppauden takia. Ylimmäisen papin Ananiaan oli pakko lähteä Kesareaan maaherra Felixin eteen syyttämään Paavalia.

Mukaan oli otettu asianajaja, reetori, Tertullus, joka aloitti syytöksensä kehumalla estottomasti maaherraa. Tosiasiassa Felix – entinen orja, joka oli päässyt valtaan veljensä Pallaksen siivellä – oli vähän pidetty. Hän oli mielivaltainen ja omaa voittoa tavoitteleva (vertaa jae 26). Hänen veljensä oli päässyt keisari Claudiuksen suosioon ja hänestä oli tehty ”valtiovarainministeri”.

Tertullus esittää Paavalia vastaan kolme syytöstä:

1. Paavali on ”ruttotauti ja metelinnostaja” (-38 käännös) kaikkialla, mihin hän meneekin. ”Ruttotaudissa” on viittaus vaaran tarttuvuuteen: Paavali kiihottaa kansaa Rooman esivaltaa vastaan. Hän on siis valtakunnan kannalta vaarallinen rikollinen.

2. Toisena syytöksenä esitetään Paavalin asema ”nasaretilaisten lahkon” päämiehenä. Juutalaisuuteen kuului useitakin suuntia – fariseukset, saddukeukset, essealaiset – mutta ne kaikki nauttivat Rooman valtiomahdin suojelua. Nyt Tertullus yrittää saada Paavalin, ja samalla kristityt, juutalaisuuden ulkopuolelle, lahkoksi. Näin heidän osaltaan lakkaisi myös juutalaisten nauttima valtiovallan suojelu.

3. Paavali on yrittänyt häväistä temppelin. On merkittävää, ettei enää puhuta temppelin häpäisemisestä, vaan vain häpäisemisen yrittämisestä. Mihin tällä yrittämisellä viitataan, jää epäselväksi. Kreikkalaisia – siis pakanoita – Paavali ei tuonut temppeliin, mutta yritettiinkö väittää, että hän yritti sitä? Vai onko syytös ”henkisempää” laatua: Paavali puhuu temppeliä vastaan? Syytös oli joka tapauksessa merkittävä, koska juutalaisilla oli lupa tappaa jopa Rooman kansalainen, jos hän häpäisi temppelin.

Tertullus ”unohtaa” pidätystä edeltäneen sekasortoisen tilanteen ja päällikkö Lysiaksen osuuden Paavalin pidättämisessä. Niistä puhuminen olisikin ollut hankalaa, koska ne olisivat muistuttaneet asioiden todellisesta laidasta: mellakoita Paavalin ympärillä aiheuttivat juutalaiset, ei Paavali itse.

Raamatustamme puuttuu jae 7, koska sitä ei ole luotettavimmissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa. Puuttuva jakso kuuluu: ”Tahdoimme tuomita hänet oman lakimme mukaan, mutta komentaja Lysias tuli paikalle, riisti väkivalloin hänet käsistämme ja vei hänet pois. Komentaja sanoi, että niiden, jotka tahtovat esittää syytteen häntä vastaan, on tultava sinun luoksesi.” Lisäys on oikea kuvaus tapahtuneesta, mutta tuskin Tertullus on sitä sanonut, koska näin olisi kiinnitetty maaherran huomio kysymyksen uskonnolliseen luonteeseen – kuten Paavali puolustuspuheessaan tekee (jae 21).

Ei Tertullus halunnut korostaa Paavalin rikkoneen juutalaisten, vaan roomalaisten, lakia. Ei Felix tuomitsisi Paavalia uskonnollisten riitojen vuoksi; niiden sijaan oli löydettävä poliittinen rikos eli kapinanlietsonta.

Kuka mellakoi? – Apt 24:10-13

Saatuaan luvan vastata syytöksiin Paavali vastaa niihin niiden esittämisjärjestyksessä. Ensimmäiseksi Paavali osoittaa, ettei hän ole nostattanut mellakkaa Jerusalemissa. Aikaa oli liian vähän – 12 päivää – eivätkä juutalaiset voi todistaa hänen keränneen joukkoja tai kiihottaneen ihmisiä kapinaan. Hän ei myöskään ollut väitellyt tai nostattanut erimielisyyksiä. Paavali toteaakin, että pelkkä syytös ei riitä, olisi oltava myös todisteita. Yhä tänäänkin pätee periaate: syyttömyyttä ei tarvitse todistaa, vaan syyllisyys.

Kuka on juutalainen? – Apt 24:14-16

Paavali toteaa, että hänen ja hänen vastustajiensa uskossa on kolme yhteistä piirrettä:

1. Vanhan testamentin kirjoitusten asema Jumalan ilmoituksena
2. sama Jumala, joka on toiminut Israelin historiassa
3. yhteinen toivo ylösnousemuksesta

Näin ollen Paavalia – tai muitakaan kristittyjä – ei voida ajaa juutalaisuuden ulkopuolelle. Kristillinen usko on ainoa oikea jatko sille, mistä Vanha testamentti kertoo.

Temppeliä ei saastutettu – Apt 24:17-19

Lopuksi Paavali huomauttaa, että hän meni pyhäkköön puhdistautuneena eikä hänen voida osoittaa syyllistyneen temppelissä mihinkään, mikä olisi vastoin juutalaisten tai roomalaisten lakia. Mellakan nostattajien, Aasian juutalaisten, pitäisikin olla syyttäjien joukossa kertomassa, miksi Paavali haluttiin vangita ja tuomita ”kansantuomioistuimessa”.

Uskonnollinen riita – Apt 24:20-21

Lopputulos on Paavalin mukaan se, että kysymyksessä on uskonnollinen kiista, joka ei vähimmässäkään määrin kuuluisi Rooman valtakunnan tuomioistuimissa käsiteltäväksi. Luukasta voidaan tietysti pitää puolueellisena kertojana, mutta ilmeisen selvää on, että Paavalin vastustajat eivät ole pystyneet vastaamaan Paavalin puolustuspuheeseen: riita oli ja pysyi uskonnollisena. Syytökset kapinoinnista osoittautuivat kestämättömiksi. Jos Paavalin matkoilla tapahtuneita mellakoita olisi lähdetty tutkimaan, olisivat syylliset löytyneet juutalaisista – kuten kävi Jerusalemissakin.

Paavali sai siis kokea Jeesuksen kohtalon: molemmat haluttiin tuomita väärien syytösten perusteella kuolemaan. On selvää, että Pilatus ei tuominnut Jeesusta kuolemaan Jeesuksen ja juutalaisten välisten uskonnollisten erimielisyyksien takia. Tuomio langetettiin, koska Pilatus ei halunnut saada kapinanlietsojien suosijan mainetta. Jeesuksen kuolemantuomion syyksi kirjoitettiin: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas (=INRI, Joh 19:19) eli kapinointi. Nyt juutalaiset yrittävät samaa Felixin kohdalla: maaherran olisi parempi tuomita Paavalin kaltainen hankaluuksienaiheuttaja kuin ottaa riski saada juutalaisten vehkeily vastaansa.

Pelin politiikkaa – Apt 24:22-27

Juutalaiset onnistuvat vain osittain: Felix ei tuomitse Paavalia, mutta ei uskalla vapauttaakaan häntä. Niinpä Paavali siirretään lievempään vankeuteen.

Juutalaisia oli Rooman valtakunnan väkiluvusta noin kymmenen prosenttia, joten oli syytäkin pelätä heidän vehkeilyjään; heitä oli myös merkittävillä paikoilla lähellä keisaria. Jos Felix olisi joutunut huonoihin väleihin juutalaisten kanssa, olisi hän pian saattanut huomata olevansa entinen maaherra.

Luukas kertoo Felixin epäröinnille myös toisen syyn: hän muisti Paavalin keräämän kolehdin ja toivoi saavansa Paavalilta rahaa. Ajatteliko Felix saavansa osan kolehdista vai ajatteliko hän Paavalia tukevien seurakuntien keräävän uuden kolehdin Paavalin vapauttamiseksi, on epäselvää, mutta joka tapauksessa Felix arveli jonkun olevan valmis maksamaan Paavalin vapauttamisesta. Sellainen olisi ollut vastoin Rooman lakeja eikä Paavalikaan ollut siihen valmis.

Paavalin kysymyksessä Felix onnistuu miellyttämään juutalaisia, mutta kaksi vuotta myöhemmin (vuonna 59 j.Kr.) Rooman juutalaiset nostavat syytöksen maaherran hallintotapaa vastaan ja hänet kutsutaan Roomaan. Aluksi vaikutusvaltainen veli auttaa, mutta pian molemmat ovat epäsuosiossa. Ollakseen suututtamatta juutalaisia lisää Felix jätti Paavalin edelleen vangiksi. Felixin vaimo Drusilla oli juutalainen. Hän oli Herodes Agrippa I:n tytär (vertaa Apt 12:1-2). Herodes Suuri oli hänen isänisänisänsä. Ilmeisesti vaimonsa kautta Felix oli saanut ”hyvin tarkan tiedon” (jae 22) kristillisestä uskosta.

”Kun minulla on aikaa…”

Felixin ja Paavalin kohdalla historia toistaa itseään. Herodes Antipas kuunteli mielellään Johannes Kastajaa, muttei uskaltanut noudattaa hänen sanomaansa (Mark 6:17-20); samoin Felix kuunteli Paavalia, muttei halunnut elää hänen sanomansa mukaisesti.

Ihminen luulee voivansa määräillä Jumalaa: ”Minä tulen luoksesi silloin, kun se minulle sopii!” Mutta ihminen ei voi määrätä tulevaisuuttaan; hän ei tiedä mitään edes huomisesta, saati kaukaisemmista ajoista. Saatanan malli on tänäänkin: ”Kyllähän nämä ovat ihan hyviä asioita, mutta ehtiihän niihin paneutua vielä myöhemminkin. Nauti ensin elämästäsi, sitten elämää nähneenä voit ottaa uskonasiat uudelleen harkittaviksi.”

Joka hylkää Jumalan kutsun, hylkää myös kutsujan. Jumala ei siitä suutu ja käännä meille selkäänsä, mutta on muistettava, että jokainen päivä Saatanan alaisuudessa sitoo meidät lujemmin häneen ja kapina Jumalaa vastaan tulee aina vain helpommaksi. Emme vältä syntiä päästäksemme taivaaseen, vaan vältämme syntiä välttääksemme Helvetin. Jokainen synti ja jokainen hetki Saatanan alaisuudessa vetää meitä kohti Helvettiä.

Jokainen ihminen on Jumalalle kallisarvoinen, jopa niin kallis, että hän antoi Jeesuksen kuolemaan ristille (Joh 3:16, Room 8:32). Mutta samalla on muistettava, että Jumala vihaa syntiä, jopa niin paljon, että Jeesuksen oli kuoltava ristillä meidän syntiemme sovitukseksi. Taivaaseen pääsevät vain ne, joilla on sovitus synneistään eli ne, jotka luottavat Jeesukseen (1 Joh 5:9-12).

Pelkkä kiinnostus Jeesukseen ei riitä, on otettava kantaa: Onko Jeesus Jumalan Poika, maailman Vapahtaja vai ei (Room 10:13)?