Luukas 9
Luukkaan evankeliumin luku 9 luettavissa netissä
Kirkastusvuorella, lähettäminen – Luuk 9:1 - 10:24
Jeesuksen toiminta Galileassa alkaa lähestyä loppuaan. Pian on edessä matka kohti Jerusalemia ja Golgatan ristiä. Mutta niin kauan kuin Jeesus on Galileassa, evankeliumia viedään eteenpäin. On suorastaan kiire. Opetuslapset kiirehtivät kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin, jotta mahdollisimman moni saisi kuulla Jeesuksesta.
Kahdentoista apostolin lähettäminen – Luuk 9:1-6
Vaikka tämä apostolien "saarnakiertue" olikin ainutkertainen, eikä sitä sellaisenaan pitäisi pyrkiä jäljittelemään, on meillä kertomuksesta paljon opittavaa.
Heti aluksi Luukas korostaa, että Jeesus kutsui apostolit ja myös valtuutti heidät. Pappien kohdallahan on yhä tänään samoin: ketään ei voida vihkiä papiksi, jollei hänellä ole virkaa, jota hoitamaan hänet vihitään. Tätä kutsutaan vokaatioksi, eli kutsuksi; kukaan ei voi ryhtyä papiksi, vaan kaikki kutsutaan. Jumalan kutsu ja valtuutus on kaiken Jumalan valtakunnan työn lähtökohta. Voima tässä työssä on Jumalalta saatua, ei ihmisvoimaa. Inhimillisin keinoin on turha kuvitella taivasten valtakunnan asian etenevän.
Sana apostoli tulee kreikan sanasta "apostelloo", "lähettää", siis "lähettiläs" tai "lähetetty". Apostolien tehtävä oli kahtalainen: ensiksikin julistaa Jumalan valtakuntaa ja toiseksi parantaa sairaita. Sairaiden parantaminen ei ollut vain sosiaalista työtä tai hyvän tekemistä, vaan se liittyi evankeliumin julistamiseen: sairaiden paraneminen oli merkki siitä, että Jumalan valtakunta oli todellakin tullut lähelle.
Lähettämiseen liittyi myös koetus, testi. Matkaa varten ei saanut varustautua, vaan piti luottaa Jumalan huolenpitoon (Matt 6:33). Myöhemmin Jeesus antoi toisenlaisia ohjeita varusteista evankeliumin julistajille (Luuk 22:36). Tässä varustuksen puuttuminen muistuttaa essealaisten saarnaajien varustusta, josta juutalainen historioitsija Josefus on kertonut. Ainoa merkittävä ero on se, että essealaisilla oli mukanaan sauva puolustusaseena, Jeesuksen opetuslapsien piti jättää myös turvallisuutensa Jumalan huolenpidon varaan.
Jos apostolien sanomaa ei otettu vastaan, oli vaatteisiin tullut tomukin pudisteltava pois. Tämä oli merkki, muistutus ja varoitus, siitä, että viimeisellä tuomiolla ei tuon kaupungin asukkailla olisi mitään yhteistä Jeesuksen seuraajien kanssa. Hurskaat juutalaiset tekivät samoin tullessaan pakana-alueelta juutalaisalueelle. Nyt olivat osat vaihtuneet.
Herodes Antipaksen pohdintoja Jeesuksesta – Luuk 9:7-9
Luukas mainitsee Johannes Kastajan mestauksen vain viittauksenomaisesti. Herodes Antipas, Herodes Suuren poika, hallitsi Galileaa ja Pereaa. Hän oli vanginnut ja teloittanut Johannes Kastajan. Herodes halusi nähdä Jeesuksen, josta kerrottiin merkillisiä kertomuksia. Ennen kaikkea hän halusi nähdä jonkin ihmeen. Herodes oli hellenistinen vapaa-ajattelija, eikä niin ollen tietenkään uskonut Jeesuksen olevan Messias. Herodes ja Jeesus tapasivatkin Jeesuksen viimeisenä elinpäivänä (Luuk 23:7-12), mutta silloin Herodes kohtasi vaikenevan Messiaan.
Viidentuhannen miehen ruokkiminen – Luuk 9:10-17
Opetuslasten palattua Jeesus siirtyi Jordanin itäpuolelle, pakanain alueelle, jota hallitsi Filippos. Mutta kansa seurasi häntä ja niin aiottu levähdystauko jäi pitämättä. Jeesus ei torjunut kansaa, vaan julisti heille evankeliumia ja paransi sairaita. Tätä jatkui iltaan asti, joten ongelmaksi muodostui kansanjoukon ravitseminen.
Jeesus käski opetuslapsiaan jakaa kansan ruokakuntiin, jossa on helppo nähdä yhteys autiomaavaelluksen tapahtumiin (4 Moos 1-2). Ihmeen valtavuutta kuvaa se, että tähteitä viidestä leivästä jäi 12 korillista eli noin 150 litraa. Kansakin ymmärsi jotakin valtavaa tapahtuneen (Joh 6:14-15), se koki mannaihmeen toistuneen uudella tavalla.
Kertomuksen tärkeyttä alkukirkossa kuvaa se, että vain kärsimyshistoria ja ruokkimisihme on kerrottu kaikissa neljässä evankeliumissa. Kertomuksessa voidaan nähdä selviä viitteitä ehtoolliseen (vertaa erityisesti Joh 6:22-59).
Kuka Jeesus on? – Luuk 9:18-27
Tässä kohden Luukas jättää pois laajan Markuksen evankeliumin jakson (Mark 6:45-8:26). Yleensähän Luukas ja Matteus seuraavat melko tarkasti Markuksen rakennetta, mutta nyt Luukas jättää pois Markuksen kertoman "rengasmatkan", joka alkoi Betsaidasta ja kulki Galilean, Tyroksen alueen ja Dekapoliksen kautta takaisin Betsaidaan. Onpa osa tutkijoita jopa arvellut, että Luukkaan tuntema Markuksen evankeliumi olisi ollut vasta luonnos, lyhyempi versio, josta puuttui kyseinen jakso. Voi olla, että syy poisjättämiseen on varsin yksinkertainen: jo nykyisessä muodossa Luukkaan evankeliumi on pisin evankeliumeista, joten jotakin Luukkaan tuntemaa materiaalia hänen oli jätettävä evankeliumin ulkopuolelle, ettei siitä olisi tullut liian pitkää.
Toinen selitys tälle poisjätölle on se, että näin Luukas sai lähekkäin kolme vastausta jakeen 9 kysymyksen: "Kuka Jeesus on?"
1. jakeessa 19 on kansan (väärä) vastaus
2. jakeessa 20 on Pietarin vastaus
3. jakeessa 35 on Jumalan vastaus.
Lopullinen syy poisjättämiseen jää kuitenkin salaisuudeksi.
Pietari toimi taas kerran opetuslasten puhemiehenä: kansa (Joh 6:14-15) oli ollut oikeassa pitäessään Jeesusta luvattuna Messiaana. Tuo tunnustus muodostui sekä yhdistäväksi että erottavaksi tekijäksi. Se yhdisti kristityt: he ovat niitä, jotka pitävät Jeesusta luvattuna Messiaana, Jumalan Poikana. Mutta se myös erotti: juutalaiset erottivat pian synagogistaan kaikki, jotka pitivät Jeesusta Messiaana, edellytys synagogan jäsenyydessä säilymiselle oli Kristuksen kiroaminen (vuodesta 90 j.Kr. lähtien).
Arvot ylösalaisin
Pietari oli oikeassa ja kuitenkin samalla kertaa väärässä (vertaa Matt 16:16-23). Jeesus oli Messias, muttei sellainen Messias kuin Pietari luuli ja odotti. Juutalaiset odottivat kunnian Messiasta, voitokasta sotapäällikköä, joka johtaisi kansan voitokasta vapautustaistelua. Mutta Jeesus olikin kärsivä Messias (Jes 53), ei poliittinen johtaja. Siksi opetuslasten tuli vaieta tästä, sillä juutalaiset olisivat ymmärtäneet Jeesuksen messiaanisuuden väärin. Samalla koko Jeesuksen tehtävä olisi vaikeutunut.
Vielä nyt opetuslapsilla oli tilaisuus jättäytyä pois Jeesuksen seurasta. Pian alkaisi (Luuk 9:51) matka kohti Jerusalemia ja ristiä. Tuo kaikki koettelisi suuresti opetuslasten uskoa. Siksi piti tietää, ettei Jeesuksen seuraaminenkaan olisi ilmaista, vaan siitä olisi maksettava.
Opetuslasten tuli myös ymmärtää, ketä he seurasivat. Tätä he eivät kuitenkaan ymmärtäneet, vaan luulivat loppuun asti, ettei risti ja kärsimys kuuluisi Jeesuksen tiehen (vertaa Luuk 24:21).
Ristin ottaminen oli opetuslapsille julma, todellinen kuva: heille se oli ennen kaikkea kuva kuolemantuomiosta, tuohon aikaan ristiinnaulitsemisia tapahtui paljon. Meille kuva on laajempi, meille se kertoo ennen kaikkea itsensä kieltämisestä; on otettava vastaan se osa, jonka Jeesus haluaa meille antaa.
Risti oli ja on myös toisessa mielessä vedenjakaja. Siihen asti maallistuneen ihmisen, jopa ateistin on suhteellisen helppo hyväksyä kertomukset Jeesuksesta: hän oli suuri opettaja, joka kärsi väärin perustein langetetun kuolemantuomion. Mutta kun otetaan esiin kristillisen uskon syvimmät totuudet: sovituskuolema ja ylösnousemus, järjen on niitä mahdoton hyväksyä, siihen tarvitaan uskoa, Jumalan työtä meissä.
Uudessa elämässä, jonka Jeesus antaa seuraajilleen, ovat arvot toiset kuin tässä maallisessa elämässä, jota elämme. Se, mikä meille on tärkeää ja suurta, on taivasten valtakunnassa arvotonta ja pientä; viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja päinvastoin. Amerikkalainen lähetystyössä kuollut Jim Elliot onkin osuvasti sanonut: "Ei hullu ole se, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, vaan hullu on se, joka luopuu siitä, mitä ei voi menettää!"
Jakeen 27 ongelma
Jakeen 27 tulkinta on tuottanut monia eri teorioita ja selityksiä. Kun vielä Matteus ja Markus kirjoittavat saman kohdan hieman eri sanoilla; Mark 9:1 "...näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan" ja Matt 16:28 "...näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana", on vaikea varmasti sanoa, keitä Jeesuksen sanat tarkoittavat ja milloin tuo ennustus toteutuisi.
Tärkeimmät teoriat ovat:
1. Jeesus puhui kirkastumisestaan, joka kerrotaan seuraavaksi.
2. Jeesus puhui ylösnousemisestaan.
3. Jeesus puhui taivaaseenastumisestaan.
4. Jeesus puhui helluntaista.
5. Jeesus tarkoitti toista tulemistaan.
Jumalan valtakunta tuli Jeesuksessa (Luuk 17:20-21), joten pääpaino tässä yhteydessä lienee Markuksen evankeliumin sanalla "voimassaan". Jälleen kerran näemme, että monet Raamatun profetiat ovat monitasoisia: lähin toteutuminen oli hyvin lähellä: kirkastusvuorella opetuslapset saivat "välähdyksen" Jeesuksen kuninkuudesta. Syvemmällä tasolla tuo kuninkuus tuli ilmi ylösnousemuksessa, mutta lopullisesti se paljastuu kaikille ihmisille vasta Jeesuksen toisessa tulemuksessa.
Kirkastusvuorella – Luuk 9:28-36
Kristillisessä perimätiedossa on kaksi tietoa kirkastusvuoren paikasta: toinen pitää Galileassa olevaa Taborin vuorta kirkastusvuorena, toinen pohjoisempaa Hermonin vuorta. Ilmeisesti vuori oli Hermon, joka oli melko lähellä edellä ja jäljessä kuvattujen tapahtumien tapahtumapaikkoja. Toiseksi on huomautettu, että Taborin vuoren huippu oli jo tuolloin asuttu.
Opetuslasten nukkuessa Jeesuksen muoto muuttui (passiivimuoto eli Jumalan toiminnan ilmaisu) ja Elia sekä Mooses ilmestyivät hänelle. Elia edustaa profeettoja ja Mooses lakia. Laki ja profeetat todistivat Jeesuksesta (vertaa Luuk 24:27). Lisäksi Vanhassa testamentissa oli ennustus molempien paluusta aikojen lopulla (5 Moos 18:15 ja Mal 4:5). Elia ja Mooses puhuivat siitä, mitä Jeesukselle tulisi pian tapahtumaan Jerusalemissa. Risti ei ollut vahinko, vaan se liittyi Jumalan suunnitelmiin (huomaa myös jakeen 22 "täytyy").
Elian ja Mooseksen ollessa poistumassa Pietari halusi rakentaa majat heille ja jäädä vuorelle. Tällainen on meillekin tuttua: hengellisistä huippuhetkistä ei aina haluaisi palata takaisin tavalliseen elämään ja sen vaikeuksiin ja puutteisiin. Mutta kuitenkin Jumala haluaa, että hänen omansa levittävät sanomaa hänestä niille, joilla ei vielä ole yhteyttä Jumalaan.
Lopuksi vuoren peitti pilvi, Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon merkki (2 Moos 40:34-38), josta kuulunut (Jumalan) ääni vahvisti Jeesuksen olevan tuo luvattu (kärsivä) Messias (vertaa Jes 42:1, osa Herran kärsivän palvelijan laulusta).
Vuorelta palattuaan opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes (Matt 17:1) vaikenivat tapahtumista, mutta ristin ja ylösnousemuksen jälkeen he kertoivat niistä (2 Piet 1:16-18).
Demonin karkoittaminen pojasta – Luuk 9:37-43
Vietettyään yön kirkastusvuorella opetuslapset joutuivat palaamaan takaisin arkeen, vajavaiseen ja monin tavoin onnettomaan maailmaan. Tässä kerrotun pojan sairautta on usein pidetty epilepsiana, mutta myös jotakin psyykkistä sairautta on ehdotettu. Isä puhui pahasta hengestä, demonista. Lääketiede on paljastanut meille yhtä ja toista sellaista, jota tuon ajan ihmiset eivät tienneet sairauksista, mutta loppujen lopuksi kaikissa sairauksissa on perimmiltään kysymys siitä taistelusta, jolla Sielunvihollinen yrittää tuhota Jumalan hyviä luomistöitä.
Toinen kärsimysilmoitus – Luuk 9:43-45
Jeesus halusi muistuttaa opetuslapsiaan, ettei kansan ihailu ja ylistys saaneet peittää alleen edessä olevaa ristiä; vaikka nyt olikin ylistystä, pian olisivat edessä "ristiinaulitse"-huudot. Menestys ja arvonanto ovat tänäänkin pimittämässä Kristuksen ristiä meidän silmiltämme!
Opetuslasten ylpeys – Luuk 9:46-50
Väärät ajatukset ja odotukset Jeesuksesta veivät opetuslapset harhaan myös oman osansa arvioinnissa. On suorastaan järkyttävää, että Jeesuksen puhuessa tulevasta kuolemastaan, opetuslapset puhuvat siitä, kuka heistä on suurin. Jeesuksen sanaa ei oltu ymmärretty, siksi se ei myöskään saanut tehdä työtään opetuslapsissa.
Oman osan yliarviointi johti myös toisten aliarviointiin. Vierasta henkienmanaajaa, eksorkistia, ei hyväksytty, vaikka hän käyttikin Jeesuksen nimeä. Mm. fariseusten oppilaiden tiedetään harjoittaneen pahojen henkien ulosmanaamista (vertaa Apt 19:13-16). Mutta Jeesus oli avaramielisempi kuin opetuslapset. Se, ettei ole "uskossa sisällä", ei saisi johtaa ihmisen torjumiseen. Kristittyjä on aina uhannut vaara omia Jeesus itselleen tai omalle ryhmälleen.
Huomaa ero: "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan" (Luuk 11:23), mutta "Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne." (Luuk 9:50) Vedenjakaja on yksin Jeesus, ei ihmisten rajaamat ryhmät tai suuntaukset.
On kuitenkin syytä myös miettiä sitä, mikä on pelastavaa uskoa, mikä vain ulkoista Kristuksen nimen lausumista (vertaa Skeuaksen pojat Apt 19:13-18). Ei Jeesuksen jäljittely ketään pelasta (Luuk 6:46-49).
Tämä on yksi harvoista evankeliumien kertomuksista, joissa joku muu kuin Pietari - tässä Johannes - toimii opetuslapsijoukon puhemiehenä.
Galileasta Jerusalemiin Luuk 9:51 - 19:44
Nyt alkaa Luukkaan pitkä kuvaus Jeesuksen viimeisestä matkasta kohti Jerusalemia (Luuk 9:51-19:44). Luukas kertoo meille sekä Samarian että Jordanin itäpuolella tapahtuneista tilanteista, mutta koko ajan ollaan matkalla kohti Jerusalemia (9:53, 13:22, 33; 17:11; 18:31; 19:11,28).
Jeesus torjutaan samarialaisessa kylässä – Luuk 9:51-56
Galileasta johti kaksi tietä Jerusalemiin: suorempi Samarian halki kulkeva ja yleisemmin käytetty Jordanin itäpuolta kulkeva.
Samarialainen sekakansa syntyi, kun Assyria voitti Israelin ja vei osan kansasta pakkosiirtolaisuuteen sekä toi poisvietyjen tilalle muita kansoja (vuosina 722-720 e.Kr., 2 Kun 17). Juudan pakkosiirtolaisuus alkoi myöhemmin (586 e.Kr.) ja sieltä palattuaan (530-luvulla) kansa alkoi rakentaa sodassa tuhoutunutta Jerusalemin temppeliä. Samarialaiset halusivat osallistua rakentamiseen, mutta heitä ei kuitenkaan hyväksytty, jolloin he ryhtyivät vaikeuttamaan temppelin rakentamista ja onnistuivatkin viivästyttämään rakennustöitä, niin että temppeli valmistui vasta 515 e.Kr. (Esra 4). Kun juutalaiset myöhemmin tuhosivat samarialaisten Garissimin vuorella (vertaa Joh 4:20) olleen temppelin, oli selvää, että nämä kaksi kansaa eivät tulleet toimeen keskenään. Nykyään samarialaisia on noin 400.
Jeesuksen seurueen hylkäämisen syyksi ilmoitetaan nimenomaan se, että he olivat matkalla Jerusalemiin (jae 53). Jaakob ja Johannes olisivat halunneet toimia
- profeetta Elian tavoin, joka langetti tulen taivaasta tuhoamaan Israelin kuninkaan kaksi sotajoukkoa (2 Kun 1:10-12)
- ja myös nimensä mukaisesti: "ukkosenjylinän pojat" (Mark 3:17).
Mutta Jeesus ei sallinut tätä, vaan ryhmä meni toiseen (samarialais)kylään. Jeesuskin joutui elämänsä aikana kärsimään ennakkoluuloista.
Kertomus muistuttaa meitä siitä, että Jeesuksella ja hänen seurueellaan on ollut säännöllisesti majapaikan tarve heidän ollessaan Kapernaumin ulkopuolella. Ystävät palvelivat Mestariaan myös antamalla yösijan hänelle ja hänen oppilailleen.
Jumalan valtakunta vai maailma? – Luuk 9:57-62
Ensimmäinen kertomuksista korostaa opetuslapseuden hintaa. Jeesus ei ollut tästä maailmasta, niinpä hänen seuraajansakaan eivät voi elää tämän maailman varassa.
Toinen kertomus korostaa etsikkoajan ehdottomuutta. Jeesus oli matkalla kohti Jerusalemia ja kuolemaa, enää tämän jälkeen miehellä ei olisi tilaisuutta tavata Jeesusta ja kuulla hänen kutsuaan. Miehen vastaus voidaan tulkita kohteliaaksi tekosyyksi: "Tulen sitten, kun isäni on kuollut!" Juutalaiset hautasivat vainajat kuolinpäivänä tai seuraavana päivänä, joten mies olisi todennäköisesti ollut isänsä ruumiinvalvojaissa tai hautajaisissa, jos hän olisi kuollut aivan äskettäin.
Kolmannen kertomuksen taustoiksi on syytä lukea kertomukset siitä, kuinka Elia kutsui Elisan seuraajakseen (1 Kun 19:19-20) ja Lootin vaimon muuttuminen suolapatsaaksi (1 Moos 19:26). Elia salli Elisan hyvästellä omaisensa, Jeesus ei.
Se, mitä mies pyysi Jeesukselta, oli luvan kysyminen vanhemmilta. On selvää, että vanhemmat eivät olisi antaneet tuollaista lupaa. Kysymys oli siis verukkeesta: "Kyllähän minä olisin lähtenyt seuraamaan Jeesusta, mutta kun vanhempani kielsivät sen minulta." Kysymys oli lopulta siitä, kummalla oli suurempi arvovalta ja merkitys: Jeesuksella vai vanhemmilla. Lähi-Idässä vanhempien arvovalta oli ja on paljon suurempi kuin länsimaissa. Jeesus viittaa myös arkielämästä tuttuun ilmiöön: jos kyntäjä ryhtyy katselemaan taakseen, vaosta tulee mutkainen. Palestiinan pellot kynnettiin kolmeen kertaan. Jos kyntäjä ei ollut tarkkana, hän saattoi vaikeuttaa seuraavaa kyntöä tai pilata edellisen kynnön.