Luukkaan evankeliumin luku 21 luettavissa netissä

Lesken ropo – Luuk 21:1-4

Nyt saamme vastapainon fariseusten ulkokultaiselle uskonnollisuudelle: leski (vertaa Luuk 20:47) pani koko luottamuksensa Jumalaan. Hänen hurskautensa oli aitoa, Jumalalle kelpaavaa.

Rahan arvon laskeminen eri kulttuurista ja aivan erilaisista elinoloista nykyrahaksi on aika lailla toivotonta. Lesken kolehti oli 1/64 denaaria. Tällä hetkellä keskipalkka Helsingissä on noin 3400 euroa kuukaudessa, siis noin 110 euroa päivässä. Tämän päivän lesken ropo olisi siis noin 1,70 euroa. Mutta tulee toki muistaa, että rahalla on nyky-yhteiskunnassa aivan toinen merkitys kuin Jeesuksen aikaan. Kyseessä oli lepton (jae 2), pieni kupariraha, joka on ainoa juutalainen raha, joka mainitaan Uudessa testamentissa.

Jerusalemin temppelin naisten esipihassa oli 13 uhriarkkua. Kaksitoista ensimmäistä oli tavallaan verojen keruuta varten: niihin oli kirjoitettu, mihin raha käytetään ja oli myös tietty määrä, joka jokaisen piti antaa. Kolmastoista uhriarkku oli vapaaehtoisia uhreja varten. Uhriarkkuja kutsuttiin pasuunoiksi, koska arkun päällä oli torven muotoinen osa estämässä varkauksia.

Oli oleellista, että naisella oli kaksi lanttia: jos hän olisi antanut vaikkapa vain toisenkin, hän olisi antanut puolet, eli viisi kertaa kymmenykset. Hänellä olisi ollut mahdollisuus antaa osa ja silti pitää osa itsellään. Mutta hän ymmärsi, ettei yksi – tai kaksikaan – pikkukolikkoa häntä pitkään elättäisi; hän olisi joka tapauksessa Jumalan avun varassa. Hän osasi oikeaa ”uskon matematiikkaa”.

Jeesus sanoo, että oikeastaan oleellisin kysymys on se, mitä jää jäljelle uhrin antamisen jälkeen (jae 4). Vuonna 2010 maailman rikkaimpia ihmisiä haastettiin antamaan puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Moni antoikin. Mutta heidänkin miljardien suuruiset lahjat olivat lesken ropoa pienempiä: jos joku antoi miljardin, jäljelle jäävällä miljardilla hän eli vielä hyvin – ja lisäksi joka päivä tuli lisää rahaa enemmän kuin ehti kuluttaa.

Jeesus on aikaisemminkin viettänyt aikaa uhriarkkujen äärellä. Johanneksen evankeliumissa 8:20 Jeesus opettaa siellä.

Temppelin hävitys – Luuk 21:5-6

Jeesuksen matkaseurueessa on varmaan ollut niitäkin, jotka tulivat ensimmäisen kerran Jerusalemiin ja näkivät temppelin ensimmäisen kerran. Ei ole ihme, että se herätti ihastusta. Se oli kaunis rakennus.

Vuonna 18 eKr. Herodes Suuri oli määrännyt vuodelta 515 eKr. olleen Serubbabelin temppelin purettavaksi ja rakennettavaksi uuden – juutalaiset pitivät niitä kuitenkin yhtenä ja samana, siksi he puhuvat vain kahdesta temppelistä. Rakennustyö ei ollut vielä Jeesuksenkaan aikaan valmis (vertaa Joh 2:20: jo 46 vuotta oli rakennettu). Lopullisesti temppeli valmistui vasta 63 jKr. – siis vain seitsemisen vuotta ennen sen tuhoa vuonna 70 jKr.

Herodes Suuri oli edomilainen eikä siis uskonnoltaan juutalainen. Mutta tuon ajan hallitsijoiden tyyliin hän rakennutti hienoja rakennuksia, joista jäisi ”pysyvä muisto”. Herodes lahjoitti temppeliin suuria marmorikuutioita ja erilaisia lahjoja, joista hienoin oli kultainen viiniköynnös, josta juutalainen historioitsija Josefos (jolla oli kyllä taipumus liioitella) sanoi, että sen rypäletertut olivat miehen kokoisia (jae 5).

Jeesuksen ennustus (jae 6, katso myös Luuk 19:44) toteutui kirjaimellisesti. Jerusalemin valloituksen yhteydessä temppeli paloi, ja kun tiedettiin, että siellä oli ollut paljon kultaa, joka oli sulanut tulipalossa, sitä etsittäessä rauniotkin hajotettiin kivi kiveltä. Myöhemmin, tuon ajan tyyliin, rakennuksen kiviä käytettiin uusiin rakennuksiin ja niinpä tänä päivänä temppelistä ei ole jäljellä mitään.

Länsimuuri ei ole temppeliä, vaan sen jalustaa: vuoren lakea laajennettiin, että Herodeksen suunnittelema suuri temppeli voitaisiin rakentaa. Sen suurimmat kivet ovat 3.5 metriä korkeita ja 14.5 metriä pitkiä ja painavat noin 400 tonnia. Josefos sanoo, että temppelissä oli jopa 25 metriä pitkiä kiviä.

Ensimmäiset lopun merkit – Luuk 21:7-19

Kaikissa synoptisissa evankeliumeissa on Jeesuksen opetus lopunajoista: Matt 24-25, Mark 13 ja Luuk 21:5-38 sekä 17:20-37. Johanneksella tällaista ei ole evankeliumissa, mutta hän kirjoitti Ilmestyskirjan, joka on samalla selitystä kolmen muun evankeliumin opetuksille lopunajoista. Markus kertoo meille, että nämä keskustelut käytiin Öljymäellä (Mark 13:3).

Ilmeisesti kysyjät ajattelivat lähinnä Jerusalemin temppelin tuhon ajankohtaa (jae 7), mutta Jeesuksen vastaus puhuu koko maailman lopusta. Ensimmäinen merkki lopunajoista on väärät opettajat, väärät "kristukset" (jae 8). Seuraavina ovat sodat ja levottomuudet (jae 8), jotka johtavat nälänhätiin – kun pellot jäävät viljelemättä – ja kulkutauteihin (jae 11). Lisäksi tulee mullistuksia luonnossa: maanjäristyksiä ja merkkejä taivaalla (jae 11). Kristittyjä vainotaan (jae 12, katso myös Luuk 12:51-53). Synagogat olivat myös kouluja ja tuomioistuimia (jae 12, katso myös Luuk 12:11-12). Ensimmäiset laajemmat kristittyjen vainot Rooman valtakunnassa olivat 60-luvulla keisari Neron aikaan ja 90-luvulla keisari Domitianuksen aikaan.

Paavali on malliesimerkki siitä, kuinka hän näki pidätyksensä ja vankeutensa mahdollisuutena todistaa uskostaan (jae 13, Apt 25:23-26:32, 28:31). Kerrotaan kiinalaisesta kristitystä, jota vanginvartijat kiusasivat: ”Jos kerran Jumalasi on niin suuri, miksi olet täällä vankilassa?” Kristitty vastasi: ”Kuka teille sitten kertoisi evankeliumin!”

Jeesus lupasi omilleen Pyhän Hengen puolustajaksi ja auttajaksi, joka antaa kristityille oikeat sanat, kun heitä syytetään oikeusistuimissa (jakeet 14-15, Joh 14:15-17, 16:13-16). Ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen, syyttäjät eivät voineet pitää puoliaan Stefanosta vastaan (Apt 6:9-10, vertaa jae 15).

Varsinkin islamilaisessa maailmassa kristityksi tulo merkitsee eroa omasta perheestä (jae 16). Kiihkeimmät muslimit saattavat jopa tappaa kristityksi kääntyneen: ”Mitä pikemmin hänet tapetaan, sitä vähemmän hän on ehtinyt tehdä väärin; ehkä hän vielä voi pelastua!”

Mennä hukkaan (jae 18) tarkoittaa nimenomaan suhteessa iankaikkisuuteen: Jumala ei kadota yhtään omistaan. Aina, kun Raamatussa puhutaan lopunajoista, korostetaan valvomisen ja kestäväisyyden merkitystä (jae 19, vertaa jakeet 34-38).

Jerusalemin hävitys – Luuk 21:20-33

Kristityt noudattivat Jeesuksen antamia neuvoja (jakeet 20-21). Kirkkoisä Eusebios kertoo, että kun juutalaiset nousivat kapinaan vuonna 66 jKr., kristityt pakenivat Pellaan, joka oli yksi Dekapoliksen kaupungeista Jordanin itäpuolella. Yleensä maaseudulta paettiin kaupunkien muurien suojaan (jae 21) – mutta nyt kaupungista tuli ansa, kun roomalaiset saartoivat sen piiritysvallilla. Piiritys kesti kauan ja lopulta kaupungin puolustus murtui nälänhätään.

Juutalainen historioitsija nimeltä Josefos kirjoitti roomalaisille kirjan "Juutalaissota" tästä piirityksestä. Hänellä oli taipumus liioitella, ja hän halusi suurennella roomalaisten voittoja. Josefos sanoo, että kaupungin piirityksessä kuoli 1100000 ihmistä ja 97000 joutui vangiksi. Saksalainen raamatuntutkija Joachim Jeremias arvioi, että kaupungissa asui tuohon aikaan noin 30000 henkeä. Vaikka ympäröivältä maaseudulta olisikin tullut pakolaisia kaupunkiin, Josefoksen luvut ovat mahdottomia.

Näinä koston päivinä Jumala ei enää varjele kansaansa, kaupunkiaan ja temppeliään (jae 22, katso 5 Moos 28:62-68, luopumuksen tuomat kiroukset). Jae 24 liittyy juutalaisten seuraavaan kapinaan vuosina 132-135 jKr. Silloin Bar-Kokba (Tähden poika) julisti olevansa messias. Roomalaiset kukistivat kapinan, karkottivat kaikki juutalaiset Jerusalemista ja muuttivat kaupungin nimeksi Aelia Capitolina. Silloin alkoi juutalaisten vasta vuonna 1948 päättynyt maattomuuden aika.

Voimme sanoa, että kun luemme Jeesuksen puheita lopunajoista, on kuin katselisimme vuoristoa: tosiasiassa kaukanakin toisistaan olevat vuorenhuiput näyttävät olevan lähellä toisiaan. Vuosi 70 jKr. oli yksi vuorenhuippu, vuosi 135 jKr. oli toinen vuorenhuippu. Osa Jeesuksen ennustuksista on jo toteutunut, osa odottaa täyttymystään.

Ihmisen Pojan tulemus – Luuk 21:25-33

KR-1992 on otsikolla yhdistänyt tämän jakson Jerusalemin tuhosta puhuvaan jaksoon (jakeet 20-24). Jakeessa 26 puhutaan kuitenkin selvästi ihmiskunnasta, ei Jerusalemin asukkaista. Onko tarkoitus viitata siihen, että Jeesus erehtyi eikä palaakaan – kuten liberaalit raamatunselittäjät ovat väittäneet jo yli sata vuotta tähän tapaan: ”Jeesus uskoi, että hänen paluunsa tapahtuu seuraavan sukupolven aikana. Kun se ei tapahtunutkaan Jerusalemin hävityksen jälkeen, on sitä turha enää odottaa lainkaan.”

Kristus tulee toisen kerran voimassaan pilven päällä (jae 27). Tässä hänestä käytetään ilmaisua ”Ihmisen Poika”, mutta Danielin kirjassa ”alkuperäisessä kohdassa” (Dan 7:13-14) KR-1992 kääntää ”näöltään kuin ihminen” ja ”ihmisen poika” (pienillä alkukirjaimilla) on vain alaviitteessä. Valitettavasti uutta Kirkkoraamattua muuallakin vaivaa taipumus heikentää ja jopa hävittää sillat Vanhan ja Uuden testamentin välillä.

Kaikesta vaikeasta ja tuskallisesta (jakeet 25-26) huolimatta kristityt voivat iloita: heidän vapautuksensa on lähellä (jae 28). Lunnaat meistä on jo maksettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.

Viikunapuu (jae 29) oli juutalaisten symboli (Jes 24, Hoos 9:10, Luuk 13:6-9). Se oli kotionnen vertauskuva (1 Kun 5:5, Miika 4:4, Sak 3:10). Olisiko tässä viittaus siihen, että kun juutalaisia kohtaa herätys, Kristuksen paluu on lähellä (Room 11:25-27).

Viikunapuu antoi vuodessa kolmet hedelmät: keväällä ennen lehtien puhkeamista varhaisviikunat, kesällä varsinaisen sadon ja syksyllä myöhäisviikunat. Se on ensimmäinen Raamatussa mainittu puulaji.

Jakeen 32 ”sukupolvi” on synnyttänyt erilaisia selityksiä. Liberaaliteologian selitys on, että Jeesus erehtyi paluunsa ajankohdasta. Mutta sitä vastaan on se, että hän usein sanoo, ettei sitä ajankohtaa tiedä kukaan muu kuin Isä, ei edes Poika (Apt 1:7). Sukupolvi voisi tarkoittaa sitä sukupolvea, jonka aikana viimeiset lopunajan merkit alkavat täyttyä. On myös esitetty, että se tarkoittaisi juutalaisia – hehän ovat merkillisellä tavalla säilyneet huolimatta sekoituksestaan kansojen sekaan. On myös esitetty, että kyseessä olisi kristityt: vainoista ja eksytyksistä huolimatta he säilyvät loppuun asti (vertaa Luuk 18:8).

Valvokaa! – Luuk 21:34-38

Lopunajan merkeistä huolimatta loppu yllättää ihmiset. Anssi Simojoki on sanonut osuvasti: ”Me ymmärrämme nämä merkit vasta sitten, kun ne ovat historiaa!” Siksi ainoa mahdollisuus on pysyä koko ajan hengellisesti valveilla (jae 36, katso 1 Tess 5:1-11): Ei voi luottaa siihen, että herää, kun hetki koittaa. Kauko Veikko Tamminen on saarnassaan muistuttanut, että vain kristityille voi sanoa ”Valvokaa!”, ei-kristityille pitää sanoa: ”Herää!”

Jumalan vastustaja virittää teillemme erilaisia ansoja ("niin kuin ansa" - jae 35, Jes 24:17). On tärkeä muistaa, että emme pysty itsessämme edes valvomiseen, vaan siihenkin tarvitaan Jumalan Pyhän Hengen apua. Voimme voittaa vain Jeesuksen avulla (Room 8:35-39).

Voi olla, että Jeesus yöpyi Öljymäellä taivaan alla – kun häntä tultiin vangitsemaan, hänet löydettiin paikasta, johon hän meni ”tapansa mukaan” (Luuk 22:39). Mutta voi olla, että hän yöpyi jossain ystäväkodissa. Aasin lainaaminen osoitti, että hänellä oli ystäviä (Luuk 19:30-31). Kaupunki oli täynnä pyhiinvaeltajia, niinpä sieltä ei yösijaa löytynyt. Voi olla, että kyse oli myös turvallisuudesta: yöllä Jeesus olisi voitu vangita Jerusalemissa.

Jeesuksen kansansuosio jatkui: "Jo varhain aamulla kansa tuli temppeliin hänen luokseen kuulemaan häntä". (jae 38)