Ilman kääntymystä tulee tuho – Luuk 13:1-5

Maallinen historiankirjoitus ei kerro kummastakaan näissä jakeissa kerrotusta tapahtumasta. Pilatus oli julma hallitsija, joten kertomus sopii hyvin siihen kuvaan, joka meillä on hänen ajastaan. Juutalaiset uhrasivat vain Jerusalemin temppelissä. Ilmeisesti kysymys oli jostakin suuresta juhlasta, koska uhrien teurastuksessa käytettiin maallikkojen apua. Galilealaiset olivat tunnettuja kapinaherkkyydestään; myös vuoden 66 j.Kr. kohtalokas kapina alkoi Galileasta. Ehkä kysymyksessä oli seloottiryhmä, jonka joku oli kavaltanut roomalaisille.

Miksi tapaus kerrottiin Jeesukselle? Ilmeisesti se oli "uutinen", siis juuri äskettäin tapahtunut. Mutta oliko tarkoitus saada Jeesus ansaan: kumman puolelle hän asettuu - juutalaisten vai Rooman. Jos hän asettuisi Rooman puolelle, kansa hylkäisi hänet. Jos hän asettuisi juutalaiskapinallisten puolelle, hänet voisi ilmiantaa roomalaisille (vertaa Matt 22:15-22, kysymys veron maksamisesta keisarille).

Jeesuksen vastaus alkaa juutalaisten yleisellä ajattelumallilla: onnettomuus johtuu synnistä (Job 4:7-8, 22:5-11, Joh 9:1-3). Jeesus ei yhdy siihen, vaan kahteen kertaan kieltää sen. Jeesus korostaa, että oleellinen kysymys on: kuinka käy pelastuneille. Ei pidä miettiä kuolleita, vaan niitä, jotka vielä elävät (vertaa Luuk 9:59-60).

Pilatus rakensi Jerusalemiin vesijohdon, joka kulki Siloan lammikolle, joten on mahdollista, että noiden kahdeksantoista kuolema liittyi tuohon rakennustyöhön. Mutta yhtä hyvin kysymys voi olla muustakin rakennustyöstä, joka sai onnettoman lopun.

On tärkeää nähdä, ettei Raamattu tunne sattumaa tai kohtaloa. Historia on Jumalan hallinnassa. Jeesus liittyy edellisen luvun lopun teemaan: kukaan ei tiedä aikansa mittaa. Nyt on pelastuksen päivä (2 Kor 6:1-2), nyt on tartuttava Jumalan armoon. Vanhassa kirkkorukouksessa pyydetään Jumalan varjelusta "pahasta, äkillisestä kuolemasta". Eli pyydetään sitä, ettei kuolema kohtaisi meitä valmistautumattomina. On oltava aina valmis, koska lopun hetkeä ei kukaan tiedä!

Jakeessa 4 "syyllisyys" voitaisiin kääntää myös "velallisuudeksi", jolloin yhteys Luuk 12:58-59:ään tulisi selvemmäksi.

Jakeessa 3 "kääntyä"-verbi on kreikassa preesensissä, joka tarkoittaa jatkuvaa tekemistä; sen sijaan jakeessa 5 verbi on aoristissa, joka tarkoittaa kertakaikkista tekemistä. Molemmat - kertakaikkinen ja jokapäiväinen kääntyminen Jumalan puoleen - kuuluvat kristityn elämään.

Armonaikaa – Luuk 13:6-9

Tämä teksti on uudenvuodenpäivän kolmannen vuosikerran evankeliumiteksti. Jokainen vuosi on armon vuosi. Latinassa sanotaankin Anno Domini eli Herran vuonna.

Viinitarha kuvaa Raamatussa usein Israelia, tunnetuin kohta on Jes 5:1-7. Tässä on kuitenkin itse asiassa kysymys viinitarhassa kasvaneesta viikunapuusta. Viikunapuu ja viiniköynnös mainitaan yhdessä Joel 1:7,12:ssa (katso myös Nah 3:12, Mark 11:14) Miika 4:4:ssä ja Sak 3:10:ssä ne kuvaavat rauhanaikaa. Hoos 9:10,16:ssa viikunapuun hedelmättömyys kuvaa Hoosean ajan Israelin (=Pohjoinen valtakunta=Efraim) epäjumalanpalvelusta.

Vertauksessa on kaksi tekijää, jotka ovat helpompia tulkita kuin se, mitä viikunapuu ja viinitarha tarkoittavat:
1. Viinitarhan omistaja on Jumala (vertaa Luuk 20:9-16)
2. Puutarhuri on Jeesus

Perinteisesti on ajateltu, että viikunapuu kuvaa Israelia, jonka armonaika on päättymässä; vuonna 70 j.Kr. Jerusalem hävitettiin.

Kenneth E. Bailey esittää toisen tulkinnan kirjassaan "Maalaisjärjellä" (Perussanoma 1994): viikunapuu kuvaa Israelin uskonnollista johtoa. Sillä oli (lähes kirjaimellisesti) vuosi aikaa: helluntaina Jumalan Israelin johtoon astuivat apostolit (vertaa 1 Piet 4:17). Tätä tukee myös Luuk 20:9-20:ssä olevan viinitarhan pahojen vuokraajien kohtalo, katsoi erityisesti jakeet 16-20. Israelin omat uskonnolliset johtajat kuihduttivat sitä (vertaa Matt 23.15 ja Luuk 6:43-45).

Jeesus oli matkalla Jerusalemiin (Luuk 9:51, 13:22). Hänen kolme vuotta kestänyt julkinen toimintansa oli loppumassa. Hän antoi juutalaisten uskonnollisille johtajille vielä yhden mahdollisuuden. Tekstissä tilanne jää "auki": ei sanota, saiko viikunapuu vielä yhden vuoden armonajan vai ei, ja jos se sai sen, tuottiko se hedelmää vai ei. Juutalaisten uskonnolliset johtajat revittiin maasta juurineen, koska he eivät tuottaneet hedelmää (jae 7, vertaa Luuk 3:7-9, Johannes Kastajan parannussaarna).

Sairas pääsee lepoon vaivastaan – Luuk 13:10-17

Sapattisäädösten noudattaminen tai noudattamattajättäminen oli usein kiistakysymys Jeesuksen ja fariseusten välillä (esimerkiksi Matt 12:1-8, 11-12, Mark 2:23-28, 3:1-6, Luuk 6:6-11, 14:1-6, Joh 5:1-18). Juutalaiset rabbit olivat "täydentäneet" Vanhan testamentin sapattimääräyksiä (2 Moos 20:9-11, 5 Moos 5:12-15) 613 sapattisäädöksellä, joista 365 oli kieltoa ja 248 käskyä. Niiden lisäksi tulivat vielä isien perinnäissäännöt. Hiukan yksinkertaistaen voi tiivistää: kaikki, mikä ei erityisesti ollut sallittu, oli kielletty. Toisaalta rabbit olivat erittäin taitavia kiertämään näitä säädöksiä.

Jeesuksen suuri linja oli: sapatti on ihmistä varten eikä päinvastoin (Mark 2:27). Tämänkään naisen ei tarvinnut odottaa tiettyä päivää kohdatakseen Jeesuksen, vaan hän sai tulla heti.

Synagogan esimies oli maallikko, hallintomies, voisi jopa sanoa "seremoniamestari". Hän siivilöi hyttysen, mutta nielaisi kamelin (Matt 23:24). Hänen tekopyhyytensä tuli näkyviin siinä, että hän puhui kansalle, vaikka tosiasiassa hän halusi ojentaa Jeesusta (jae 14).

Jeesus vapautti naisen Saatanan taakasta (jae 16). Luomisen päätyttyä kaikki oli hyvää (1 Moos 1:31), mutta syntiinlankeemus toi sairauden maailmaan. Nainen sai esimakua Jumalan omien sapatinlevosta (Hepr 4:9).

Tekstin äärellä on syytä kysyä: "Onko meillä omat 'sapattisäädöksemme', hengelliset toimintamallimme, joista on tullut este Jumalan toiminnalle elämässämme?"

Sinapinsiemen ja hapate – Luuk 13:18-21

Kummassakin vertauksessa korostetaan sitä, että pienestä alusta tulee jotakin suurta. Sinapinsiemen oli pienin juutalaisten tuntema viljelykasvin siemen. Sinappivihannes kasvaa 3-4 metriä korkeaksi, sinappipuu jopa 8 metriseksi. Hes 17:22-24:ssä suuri puu kuvaa Israelin kansaa. Linnut tarkoittavat pakanakansoja.

Hapate on Uudessa testamentissa yleensä kielteinen asia (vertaa Luuk 12:1), mutta tässä se on selvästi hyvä asia. Pieni hapate läpäisee koko taikinan (noin 36 litraa, jae 21).

Jumalan valtakunnan alku oli mitätön: Jeesuksen toiminta Palestiinassa. Mutta lopulta - jo tässä ajassa - se leviää yli koko maapallon (Matt 28:18-20) ja ennen kaikkea ikuisuudessa paljastuu, että se on ainut kestävä.

Hapate vertaus haastaa meidät kysymään: saako Jumalan tahto tunkeutua meissä joka paikkaan vai onko jotakin, jonka olemme rajanneet sen ulkopuolelle?

Ketkä pelastuvat? – Luuk 13:22-30

Jeesukselta kysyttiin teologinen, voisi jopa sanoa filosofinen, kysymys: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jälleen kerran Jeesus vastauksessaan siirtää keskustelun painopisteen yleisestä henkilökohtaiseen. Kun kysyttiin: "Onko (meitä) pelastuvia paljon?", Jeesus kysyy: "Oletko sinä pelastuvien joukossa?" Uskonasiat eivät koskaan saisi olla vain teoreettisia, niiden pitäisi aina olla henkilökohtaisia; ei pääntietoa, vaan elämää.

Mitä Jeesus tarkoittaa puhuessaan ahtaasta ovesta (jae 24)? Suomalaisessa hengellisyydessä se on usein tulkittu siten, että vain kovilla ponnistuksilla (vertaa "kilvoitella", jae 24) siitä vaivoin sopii sisälle. Mutta tarkasti luettuna Jeesus antaa tässä yhteydessä (Luuk 13:22-14:35) useita rajoittavia tekijöitä, jotka tekevät ovesta ahtaan.

Ahtauden voisikin tulkita: sisäänpääsyä rajoittavat erilaiset tekijät. Kilvoittelun taas voisi selittää: olkaa tosissanne, ottakaa uskonasiat vakavasti.

Ensimmäinen rajoittava tekijä, jonka Jeesus tuo esiin, on aika. Tulee hetki, jolloin ovi on suljettu (jae 25, Matt 25:10). Suljetusta ovesta ei pääse sisälle, oli se sitten miten avara tahansa. Heti perään (jakeet 34-35) Jeesus valittaa sitä, etteivät juutalaiset halunneet mennä avatusta ovesta. Huomaa myös jakeen 26 puhe menneisyydestä: "söimme ja joimme", siis historiassa; Jeesus oli toki ollut heidän luonaan, mutta silloin auki olleesta ovesta ei menty sisälle, vaan jäätiin ulkopuolelle (jae 28). Ajan merkkejä ei tunnettu (Luuk 12:54-59), luultiin, että sisään pääsee vielä myöhemminkin, mutta silloin olikin jo myöhäistä.

Matteuksen vastaava vertaus (Matt 7:21-23) paljastaa, että oven sulkija on Jeesus (Matt 7:22: "minulle"). Jeesus on ovi (Joh 10:7, 14:6). Sekin on rajoittava tekijä: ei ole kuin yksi oikea ovi.

Jakeessa 28 on jälleen kerran mainittu viimeinen tuomio ja kadotus. Jakeet 28-30 kuvaavat osien vaihtumista viimeisellä tuomiolla: pelastumistaan itsestään selvänä pitäneet (juutalaiset) ovatkin ulkopuolella, pakanat taas sisällä (katso Ps 107:2-3, jossa maan eri puolilta tulevat joukot ovat nimenomaan pakanakansoja, KR-1938).

Jumalan aikataulu – Luuk 13:31-35

Yrittivätkö fariseukset saada Jeesuksen mahdollisimman nopeasti Juudeaan päästääkseen käsiksi häneen vai oliko varoitus Herodeksen aikeista tehty hyvää tarkoittaen? Jeesus vastasi, ettei hänen toimintaansa ohjannut mikään muu kuin Jumalan aikataulu.

Herodes Antipas hallitsi Galileaa ja Pereaa (=Jordanin itäpuolinen alue) vuosina 4 e.Kr. - 39 j.Kr. Hän oli Herodes Suuren poika. Kuten isänsä, hän oli edomilainen, ei siis juutalainen, joten juutalaisten daavidilainen Messias kuningas olisi ollut todellinen uhka hänelle. Siksi aikomus surmata Jeesus voi olla totta (vertaa Matt 2.16-18, Betlehemin lastenmurha). Jeesus kohtasi Herodeksen pitkäperjantaina; evankeliumit korostavat, ettei Jeesus silloin puhunut Herodekselle mitään (Luuk 23:8-12).

"Kettu" (jae 32) lienee viittaus Herodeksen heikkouteen eikä viekkauteen. Juutalaiset pitivät kettua heikkona, raukkamaisena eläimenä. "Tänään ja huomenna" (jakeet 32-33) tarkoitti tuohon aikaan yleisemminkin lyhyttä aikaa. Ei Jeesus lähtenyt Juudeaan kolmantena päivänä, vaan vasta myöhemmin.

Kolmas päivä (jae 32) on selvä viittaus Jeesuksen ylösnousemukseen pääsiäisenä (katso Luuk 9:22, Hoos 6:2).

Jerusalemissa surmattuja profeettoja on Vanhassa testamentissa mainittu vain kaksi: Sakarja (2 Aik 24:20-22) ja Uria (Jer 26:20-23). Jerusalem lieneekin tässä yhteydessä ymmärrettävä tarkoittamaan joko koko juutalaista kansaa tai sen johtajia.

Matteus sijoittaa jakeita 34-35 vastaavan kuvauksen hiljaiselle viikolle (Matt 23:37-39). Ajattelen, että Jeesus varmasti toisti opetuksiaan usein.

Jakeessa 34 "monesti" voi viitata joko siihen, että Jeesus oli jo useamman kerran käynyt Jerusalemissa (Joh 2:13, 4:45, ensimmäinen käynti, Joh 5:1, toinen käynti, Joh 7:10, kolmas käynti ja Joh 10:22, neljäs käynti) tai siihen, että Jeesus puhuu tässä "Jumalan äänellä": Jumala oli jo vuosisatoja kutsunut kansaansa luokseen, mutta huonolla menestyksellä.

"Siivet" (jae 34) on myös Vanhassa testamentissa käytetty kuva Jumalan varjeluksesta: 5 Moos 32:11, Ps 17:8-9, 36:8.