Jeesuksen kiusaukset – Luuk 4:1-13

"...häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin."
(Hepr 4:15)

On syytä huomata, että Luukas painokkaasti sanoo nimenomaan Pyhän Hengen johdattaneen Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Se, että kristityllä on kiusauksia, ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä tai uskon menettämisestä. Jumala haluaa kasvattaa meitä myös kiusausten kautta (1 Kor 10:13).

40 päivän aika viittaa paitsi Mooseksen Siinain vuorella viettämiin 40 päivään (2 Moos 34:28) ja Elian 40 päivän mittaiseen pakomatkaan (1 Kun 19:8), ennen kaikkea Israelin kansan 40 vuoden autiomaavaellukseen (5 Moos 8:2 "aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette.") Huomaa myös se, että Jeesuksen käyttämät Vanhan testamentin lainaukset ovat samasta yhteydestä: 5 Moos 6:13 (jae 8), 6:16 (12) ja 8:3 (4).

Messiaan kiusauksista ei ole Vanhassa testamentissa ennustuksia. Nyt toistui paratiisin kiusaus: kumpaa "uusi Aadam" halusi seurata - Jumalan tahtoa vai Saatanan houkutuksia, kuten ensimmäinen Aadam. Ensimmäinen Aadam hävisi Saatanalle, Saatana hävisi Jeesukselle.

Kaikki kolme kiusausta olivat sinänsä hyviä asioita: eihän kiven muuttaminen leiväksi olisi vahingoittanut ketään ja tekihän Jeesus myöhemmin kaksikin ruokkimisihmettä; hyvän hallituksen saaminen koko maailmalle olisi myös hyvä asia, samoin julkinen Messiaaksi tunnustautuminen. Ongelma oli kuitenkin siinä, etteivät ne olleet Jumalan tahdon mukaisia, ne eivät kuuluneet "Herran kärsivän palvelijan" (Jes 53) Messias-tiehen.

Toinen kiusaus olisi merkinnyt Jeesuksen asettumista juutalaisten odottamaksi poliittiseksi Messiaaksi (Joh 6:14-15, 18:33-40). Moni lankeaa tänään tähän kiusaukseen: kaikki uhrataan vallan ja rikkauden alttarille.

Onko Saatana sitten "tämän maailman ruhtinas", kuten hän Jeesukselle väittää? Kyllä ja ei! Uskonpuhdistaja Martti Luther kutsui Saatanaa "Jumalan Saatanaksi" ja "Jumalan kahlekoiraksi": Saatanalla on kyllä valtaa, mutta vain Jumalan sallimissa rajoissa ja vain siihen asti, kunnes se otetaan häneltä pois.

Kolmas kiusaus liittyi juutalaisten käsitykseen, että (kunnian ja maallisen vallan) Messias ilmestyisi Jerusalemin temppelin harjalle ja tekisi sieltä messiaanisuutensa kaikille tiettäväksi. Mutta vielä ei ollut Jumalan määräämä aika, jolloin Messias paljastettaisiin kansalle (vertaa Matt 16:20).

Huomaa, että Paholainen "vääristelee" Jumalan sanoja jakeessa 3: "Jos kerran olet Jumalan Poika..." (vertaa Luuk 3:23). Sama keinoa Paholainen yrittää meidänkin kanssamme: tehdä Jumalan Sanan jotenkin epävarmaksi ja epäluotettavaksi.

Jeesus käytti puolustus- ja hyökkäysaseenaan Jumalan Sanaa. Meidänkin tulee osata käyttää oikeita hengellisiä aseita (Ef 6:10-18).

Kiusausten äärellä tulee aina kysyä: paeta vai vastustaa? Moni lankeemus johtuu siitä, että silloin, kun olisi pitänyt paeta, ryhdyttiin vastustamaan. Jos taas aina pakenemme, emme koskaan vahvistu uskossamme.

Saatanan poistuminen joksikin aikaa ei merkinnyt sitä, etteikö Jeesuksella olisi ollut taisteluja Saatanan kanssa ennen Getsemanea (Luuk 22:39-46), vaan sitä, että häviön kärsinyt osapuoli poistui taistelutantereelta.

Nykyinen Raamatun käännös kirjoittaa Paholaisen isolla alkukirjaimella, joka on aivan oikein, sillä hän on todellakin persoonallinen paha, Jumalan vastustaja, jolla on nimi, ei mikään epämääräinen pahuus.

Ohjelmanjulistus Nasaretissa, Gennesaretin rantamilla – Luuk 4:14-5:26

Luukkaan evankeliumista voidaan erottaa pitkä jakso - 4:14-9:50 - joka voitaisiin otsikoida vaikkapa "Jeesuksen toiminta Galileassa". Tätä jaksoa seuraa vieläkin pitempi jakso - 9:51 - 19:27 - joka kertoo Jeesuksen matkasta Jerusalemiin.

Luukas on järjestellyt aineistoaan tietoisesti tiettyyn muotoon. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että Luukas olisi "väärentänyt" historiaa, vaan pikemmin sitä, että hän on valinnut Jeesuksesta kertoneista kertomuksista ne, jotka sopivat siihen kokonaiskuvaan Jeesuksesta, jonka hän halusi välittää lukijoilleen.

Paluu Galileaan – Luuk 4:14-15

Johannes kertoo evankeliuminsa neljässä ensimmäisessä luvussa Jeesuksen julkisen toiminnan ensimmäiset tapahtumat. Luukas jättää ne syrjään ja haluaa aloittaa Jeesuksen julkisen toiminnan kuvauksen hänen kotimaakunnastaan Galileasta ja kotikaupungista Nasaretista.

Galilea oli Israelin tiheimmin asuttu alue. Juutalainen historioitsija Josefos väittää kirjassaan "Juutalaissota", että siellä oli 204 kaupunkia, joissa oli yli 15000 asukasta. Valitettavasti Josefoksella oli muuallakin tapa liioitella (näin hän halusi nostaa Rooman sotajoukkojen juutalaisista saaman voiton arvoa, Josefos kirjoitti näet kirjansa roomalaisille, ei juutalaisille).

Luukas korostaa monessa yhteydessä, että Jeesuksen julkinen toiminta tapahtui Jumalan Hengen johdossa. Vaikka yksi syy Jeesuksen paluuseen pohjoiseen oli Johannes Kastajan vangitseminen (Matt 4:12), tärkein syy oli kuitenkin se, että Jumalan suunnitelmaan kuului juuri se.

Ristin pahennus paljastetaan – Luuk 4:16-30

On monta tapaa tehdä lehtikirjoitus, televisio- tai radio-ohjelma jne. Yksi monista on seuraava: heti aluksi kerrotaan lopputulos tai koko juoni, loppu onkin vain tapahtuman yksityiskohtaisempaa kuvausta. Luukas menetteli samalla tavoin Jeesuksen toiminnan kuvauksessa ja kertoi kaiken heti aluksi: Jeesus hylätään, koska hänen tuomansa pelastus ei kelvannut juutalaisille. Lopulta pakanat saavat evankeliumin, joka ei kelvannut Jumalan omaisuuskansalle Israelille. Tämä tapahtuma ei siis ole Jeesuksen julkisen toiminnan alkutapahtuma (vertaa jae 23), vaan Luukkaan valitsema aloituskertomus.

Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi, että Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on jo koko Raamatun sanoma, muu on vain sen selitystä!

Synagogalaitoksen syntyä ei tarkasti tiedetä. Jerusalemin temppelin tuho vuonna 586 e.Kr. johti uhraamiseen perustuneen jumalanpalveluksen "pakkouudistukseen". Pakkosiirtolaisuuden aikana synagogalaitos sai niin vahvan sijan juutalaisuudessa, ettei se kuollut, vaikka temppeli pakkosiirtolaisuuden päätyttyä rakennettiin uudelleen (515 e.Kr.).

Jeesuksen aikana synagogan "jumalanpalveluskaava" oli seuraava: aluksi luettiin Israelin uskontunnustus (5 Moos 6:4-9), jota seurasi rukous. Sen jälkeen luettiin hepreaksi katkelma Mooseksen kirjoista (=laki), joka tulkittiin arameaksi (tai diasporassa kreikaksi). Toinen lukukappale oli profeetoista, joka sekin tulkittiin. Tulkitsemiseen saattoi liittyä myös selitys eli saarna. Lopuksi - mikäli paikalla oli pappi - tuli Herran siunaus (eli Aaronin siunaus 4 Moos 6:23-27).

Jeesus luki profeettoja, Jes 61:1-2, joten hän sai itse valita tekstinsä (vertaa "löysi" jakeessa 17). Luukkaan kertoma Jeesuksen selitys tekstiin oli lyhyt: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." (jae 21) Se, ettei Luukas kerro Jeesuksen puheesta enempää, ei merkitse sitä, etteikö Jeesus olisi puhunut pitempään (vertaa jae 22).

Jeesuksen valitsema teksti on katkelma Jesajan ns. Herran (kärsivän) palvelijan lauluista, joista kuuluisin on Jes 53. Jesaja puhui siitä, kuinka Herran kärsivä palvelija olisi Hengellä eikä vain öljyllä voideltu. Kun muistamme, mitä Luukas on edellä kertonut Jeesuksen kasteesta ja kiusauksista, alamme huomata, että evankeliumien ymmärtäminen helpottuu paljon, jos tunnemme hyvin Vanhan testamentin (vertaa myös jakeet 25-27). Todella taitavasti Luukas yhdistelee kertomukseensa Jeesuksesta myös Vanhan testamentin aineksia. Raamattua ei voi lukea nopeasti, ellei halua menettää yksityiskohtia!

Joosefin poika vai Jumalan?

Toisaalta Jeesuksen puhe miellytti kuulijoita: kauan odotettu Messias on saapunut. Mutta toisaalta siihen sisältyi myös pahennus: voisiko Jeesus - Joosefin poika - olla Messias? Kuulijoiden kysymys paljasti - ja paljastaa - Jeesuksen ongelman ytimen: onko Jeesus vain "Joosefin poika" - siis ihminen - vai onko hän Marian poika, Jumalan poika - siis Jumala ja ihminen (vertaa Luuk 3:23!). Joka näkee Jeesuksessa vain ihmisen, ei voi nähdä hänessä maailman pelastajaa.

Toinenkin pahennus Jeesuksen puheissa oli: hän väitti, etteivät juutalaiset olleet etuoikeutettuja pelastukseen. Juutalaisille Messias oli Israelin Vapahtaja, mutta Jumala lähetti maailmaan ihmiskunnan Vapahtajan.

Jeesus näki, ettei häneen uskottu. Haluttiin lisätodisteita, merkkejä. Mutta niitä Jeesus kieltäytyi antamasta, vedoten toisaalta sananlaskuun lääkäristä (suorastaan karmaisevat ovat ristin juurella lausutut = "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen." Matt 27:42), toisaalta profeettojen kohtaloon: Israel ei ottanut heitä vastaan, joten Jumala lähetti heidät pakanoiden luo. Jälleen kerran saamme esimerkin siitä, että historiasta opimme sen, ettemme opi siitä mitään. Eivät Jeesuksen ajan juutalaiset olleet profeettojen aikaisia esi-isiään viisaampia. Ja Apostolien teoista saamme nähdä, että sama toistui myös Paavalin, Pietarin ja muiden apostolien julistaessa evankeliumia.

Jeesus oli julistanut ohjelmansa, mutta se ei kelvannut kansalle. Jeesus haluttiin tappaa. Nasaretin lähellä on kaksikin jyrkännettä (8 ja 60 metriset). Mutta lopulta kansa sai pyytämänsä merkin: Jeesus käveli väkijoukon halki ja jätti Nasaretin - ilmeisesti lopullisesti. Tästä lähtien Jeesuksen kotikaupunki oli Gennesaretin järven rannalla sijainnut Kapernaum (jae 31).

Toinen ääripää – Luuk 4:31-44

Kapernaum oli Galilean suurin kaupunki. Se sijaitsi Gennesaretin järven pohjoisrannalla. Tänä päivänäkin siellä voi katsella (jonkin verran Jeesuksen aikaa myöhempiä) synagogan raunioita ja "Pietarin talon" raunioita.

On syytä huomata, että kaikki alkoi aivan samalla tavalla kuin Nasaretissa: Jeesus saarnasi synagogassa. Mutta tällä kertaa kansa otti Jeesuksen vastaan. Vasta sen jälkeen tulivat ihmeet. Nasaretissa Jeesus ei tehnyt ihmeitä, koska siellä oli vain epäuskoa eikä uskoa. Kapernaumissa Jeesus teki ihmeitä, koska siellä oli uskoa. Ihmeet seurasivat uskoa, ei päinvastoin.

Miksi tällainen ero siinä miten Jeesus otettiin vastaan? Sitä emme voi selittää! Samoin käy tänään: joskus evankeliumi kelpaa, joskus ei.

Tänä ns. sivistyneenä aikana usein väitetään, ettei mitään pahoja henkiä ole olemassakaan; ne ovat vain alkukantaisia sairauden selitysyrityksiä. Mutta ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin - riittää, kun menee vaikkapa Afrikkaan, niin tapaa kulttuurin, jossa pahat henget ovat todellisuutta. Mutta myös toista äärimmäisyyttä on vältettävä: ei kaikki sairaus ole demonista. Jeesuskin paransi sekä sairaita että riivattuja (jakeet 40 ja 41).

Jeesus paransi kaksi sairasta sapattina. Simonin anopin täydellinen välitön paraneminen (jae 39) oli osoitus siitä, että paraneminen oli ihme.

Kun sapatti oli ohi, alkoi varsinainen sairaiden tulva. Sapatin loputtua sai taas kantaa ja taluttaa sairaita Jeesuksen luokse. Mutta Jeesus ei parantanut heitä massoina, vaan yksilöinä (jae 40 "ja hän pani kätensä jokaisen päälle"). Tämä on hyvä muistaa myös tänään: Jeesus kohtelee meitä aina yksilöinä, siksi hän ei paranna kaikkia samalla tavalla. Liiallinen samanlaisuuden vaatiminen on harhaan menemistä. Jeesuksen yksilölliseen hoitoon voi kuulua myös se, ettei hän paranna.

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Kapernaumin asukkaat olivat Nasaretin asukkaiden vastakohta: he halusivat pitää Jeesuksen kokonaan itsellään. Tämäkin sisältää meille opetuksen ja varoituksen: on väärin yrittää omia Jeesus vain oman joukon omaisuudeksi. Näin käy silloin, kun sanotaan: "Vain meidän joukossamme voit pelastua!" Jumala päättää ketkä pelastuvat, emme me.

Mutta samalla näiden kahden kaupungin asukkaiden ajattelussa on paljon samaa: molempia vaivasi sama ongelma: voiko Jeesus olla kaikkien ihmisten - ei vain meidän - Vapahtaja. Harhaopeissa on usein sama piirre: harhaoppi ei läheskään aina ole mahdollisimman kaukana oikeasta opista, vaan juuri sen vieressä. Kysymyksessä ei ole jana, vaan ympyrä! Siksi "pienet erot" voivat olla todella vaarallisia.

Jakeessa 43 Jeesus lausuu uudelleen ohjelmansa:

"Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty."

Messias-salaisuus

"Mutta Jeesus nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät, että hän oli Messias."
(jae 41).

Kun tarkastelemme Jeesuksen parannusihmeitä, huomaamme oudon piirteen: kun Jeesus paransi sairaita juutalaisalueilla, hän käski heitä - yleensä turhaan - vaikenemaan tapahtuneesta. Kun Jeesus paransi ihmisiä pakana-alueilla, hän kehotti heitä kertomaan, mitä oli tapahtunut (esimerkiksi Luuk 8:39). Syy tähän on se, että juutalaisilla oli vääränlaisia odotuksia Messiaasta. He odottivat maallista hallitsijaa, joka antaisi heille takaisin heidän itsenäisyytensä (vertaa erityisesti Joh 6:14-15). Sellaiseksi "messiaaksi" Jeesus ei halunnut, siksi hän pyysi parannettuja vaikenemaan. Sen sijaan pakana-alueella tuollaista vaaraa ei ollut.