Jeesus opettaa opetuslapsia rukoilemaan – Luuk 11:1-13

1500-luvun alussa renessanssi herätti eurooppalaiset raamatuntutkijat huomaamaan, että Uusi testamentti kirjoitettiin alunperin kreikaksi eikä latinaksi, joka jo vuosisatoja oli ollut lännen kirkon vallitseva kieli. Syntyi suoranainen kilpailu siitä, kuka ehtisi julkaista ensimmäisen kreikankielisen Uuden testamentin. Kilpajuoksun voitti Erasmus Rotterdamilainen (vuonna 1516). Pian tuosta tekstistä tulikin "Textus Receptus" (TR) eli "Hyväksytty teksti", koska se ensimmäiseksi julkaistuna sai suurimman arvon. Se toimi tietysti myös uusille kielille tehtyjen Uuden testamentin käännösten pohjana.

Mutta kiireessä Erasmus oli ottanut tekstin Uuteen testamenttiinsa sieltä, mistä sen nopeimmin löysi, käänsipä hän pätkän Ilmestyskirjaa latinankielisestä Vulgatasta kreikaksi saadakseen kirjansa täydelliseksi, hänellä kun ei ollut kyseistä kohtaa kreikaksi missään käsikirjoituksessa. Kiireen takia Erasmuksen tekstiin tuli mukaan myös sellaista, joka myöhemmin on havaittu ns. "myöhemmiksi lisäyksiksi" eli joko tahallisiksi tai vahingossa mukaan tulleiksi kopiointi- tai kirjoitusvirheiksi tai muiksi muutoksiksi.

Luukkaan Isä meidän -rukoukseen liittyy kaksi tällaista kohtaa: Luukkaalla ei ole Matteuksen (Matt 6:9-13) Isä meidän-rukouksen 3. ja 7. rukousta (jakeet 2 ja 4). Joku kirjuri on joskus kuitenkin kirjoittanut ne Luukkaankin tekstiin, siis lainannut ne Matteuksen evankeliumista, joko tahallaan tai muistettuaan väärin. Näin Luukkaan tekstiin tuli jotakin sellaista, mitä Luukas ei sinne itse kirjoittanut.

Kun 1800- ja 1900-luvulla on Raamatun tekstien tutkimus mennyt eteenpäin, on Textus Receptus korvattu paremmilla teksteillä. Kirkkoraamattu-1938:n käännös perustuu oman aikansa parhaimpaan mahdolliseen tekstiin, siksi nuo muutamat sanat ovat suluissa; uuden kirkkoraamatun teksti perustuu vielä uudempaan tekstilaitokseen, niinpä uusi käännös jättää sanat kokonaan pois.

Erot Matteuksen ja Luukkaan Isä meidän-rukousten välillä selittyvät yksinkertaisimmin sillä, että Jeesus mitä ilmeisimmin opetti tämän tärkeän rukouksen useampaan kertaan. Voi olla, että taustalla on myös kaksi erilaista käännöstä samasta arameankielisestä tekstistä.

"Isä meidän" ei ole vain mallirukous, vaan myös opetusta siitä, mitä ja miten meidän tulee rukoilla. Tärkeintä on Jumalan valtakunta, vasta toisella sijalla tulevat maalliset tarpeet (Matt 6:33).

"Sillä"-sana jakeessa 4 on tuottanut paljon päänvaivaa rukoilijoille. Opettaako se, että me saamme anteeksi vain yhtä paljon, kuin olemme pystyneet antamaan anteeksi lähimmäisillemme?
Kreikan kielen sanalla "gar" on laajempi merkitys kuin suomen sanalla "sillä": kohdan voisi kääntää esimerkiksi "niinhän mekin annamme anteeksi". Mutta ehkä selventävämpi on Matt 18:22-35:ssä kerrottu vertaus armottomasta palvelijasta: hän menetti anteeksiannon oltuaan lähimmäiselleen armoton. Eli emme voi ansaita armoa, mutta voimme kyllä menettää sen toimimalla vastoin Jumalan tahtoa.

Israelin matkalaisille näytetään Öljymäellä sijaitsevaa Isä meidän-kappelia, joka on rakennettu paikalle, jolla Jeesus perimätiedon mukaan opetti Isä meidän-rukouksen. Kappelissa on Isä meidän-rukous kaikkiaan 62 eri kielellä. Voi olla, että paikka on oikea, vaikkei Luukas mainitsekaan paikasta mitään.

Herran rukous voidaan ymmärtää myös lopunaikojen "kautta", eskatologisesti:
- Jumalan nimen pyhittäminen toteutuu täysin vasta, kun hänen vihollisensa on kukistettu
- Jumalan valtakunta tulee täydellisesti vasta Kristuksen paluussa
- jokapäiväinen leipä viittaa hääateriaan taivaassa
- syntien anteeksisaaminen sinetöidään tuomion päivänä
- pääsy pahasta on lopullisesti totta vasta kirkkaudessa ja Perkeleen kukistumisessa.

Hellittämätön rukous

"Taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä."
(Jaak 4:2)

Jeesus opetti myös rukouksen hellittämättömyyttä. Jakeissa 5-8 esitetty kertomus ei ole malli, kuvaus Jumalan toiminnasta, vaan vertaus. Odottamaton vieras saattoi isännän pulaan: leipää leivottiin joka päivä vain sen päivän tarpeen verran. Illalla sitä ei enää ollut vieraalle, eikä auttanut muu kuin lähteä pyytämään apua naapurilta. Kolme leipää (jae 5) oli yhden ihmisen päiväannos. Mutta naapuri oli jo nukkumassa eikä halunnut nousta ylös. Koko perhe nukkui yhdellä vuodematolla, joten yhden nouseminen olisi herättänyt kaikki. Mutta hellittämätön pyytäjä sai tahtonsa läpi vastusteluista huolimatta. Jumala on "parempi" (jakeiden 9-10 verbit ovat passiivissa, tekijänä on siis Jumala) kuin pahat ihmiset.

Lopuksi Jeesus opettaa vielä siitä, ettemme saa aina sitä, mitä anomme (jakeet 11-13). Isä ei anna pojalleen huonoja lahjoja, niinpä taivaallinen Isäkään ei anna meille anomaamme, jos se olisi meille vahingoksi. Mutta meillä ihmisillä on taipumus nähdä, kuulla ja havaita vain se, mikä meitä miellyttää, joten usein huomaamme tässäkin tekstijaksossa vain lupauksen rukousten kuulemisesta, mutta emme opetusta rukousvastauksen luonteesta.

Jumala kuulee rukouksemme, mutta hän ei anna meille vain sitä, mitä anomme, vaan hän antaa meille parasta.

Jeesus ja Belsebul – Luuk 11:14-23

Matteus kertoo miehen olleen paitsi mykkä, myös sokea (Matt 12:22-30). Fariseukset ja muut Jeesuksen vastustajat eivät pystyneet kieltämään tapahtunutta ihmettä. Kun sitä ei voitu hyväksyä Jumalan työksi, piti keksiä jokin muu selitys.

Jeesus osoittaa jakeissa 17-23 syytöksen hänen liittoutumisestaan Belsebulin kanssa mielettömäksi. Miksi Saatana olisi ryhtynyt taistelemaan itseään vastaan?

Belsebul nimen tarkka merkitys ei ole varma. Alunperin nimi tarkoitti kanaanilaista epäjumalaa (2 Kun 1:2), mutta tuohon aikaan sen arvellaan tarkoittaneen "kärpästen herra", "tunkioherra" eli olleen pilkallinen nimitys, jolla tarkoitettiin Saatanaa (vertaa jae 15).

Juutalaiset olivat tuohon aikaan tunnettuja henkienmanaajistaan (jae 19, vertaa Apt 19:13-16). Jakeen 20 "Jumalan sormi" löytyy myös 2 Moos 8:15:stä, jossa Egyptin tietäjät eivät pystyneet vastaamaan Mooseksen aikaansaamiin vitsauksiin.

Mykän parantaminen ei riittänyt kaikille merkiksi Jumalan toiminnasta (jae 16). Jeesus vastaa tähän kysymykseen jakeissa 29-32. Epäuskoista sydäntä ei vakuuta mikään ihme (vertaa Luuk 16:31).

Jumalan valtakunta tuli lähelle Jeesuksessa (jae 20, vertaa myös Luuk 17:20-21). Jos ei haluta seurata Jeesusta, jäädään ulos Jumalan valtakunnasta (jae 23). Ei ole mitään puolueetonta aluetta: ihminen kuuluu joko Jumalan valtakuntaan tai Saatanan joukkoihin. Uskonasioissa ei voi julistautua puolueettomaksi. On asettauduttava vahvemman (jae 22), voittajan eli Jeesuksen puolelle!

Tyhjiöt täyttyvät – Luuk 11:24-26

Tämä vertaus on esimerkki jakeen 23 totuudesta: hengelliset tyhjiöt täyttyvät. Pahan hengen tilalle on tultava Pyhä Henki (1 Kor 3:16, 6:19-20), muuten paha henki palaa. Tämä kertomus korostaa äskenkääntyneiden "jatkohoidon" merkitystä. Pelkkä kääntymiskokemus ei riitä, vaan pitää myös juurtua uskoon. Sellaisen, joka on luopunut uskostaan, on paljon vaikeampi tulla uudelleen Jumalan lapseksi. Saatana vahvistaa puolustustaan (jae 26).

Voi olla, että Jeesus puhuu tässä juutalaisista henkienmanaajista (jae 19), jotka eivät kutsuneet parantamiaan Jeesuksen luo, vaan "tyhjän päälle". Tämän vuosisadan psykologiassa on tehty sama virhe: ei ole haluttua antaa elämälle uutta sisältöä, on vain haluttu parantaa sairaus. Ihminen on tyhjennetty, mutta mitään ei ole annettu tilalle!

Todellinen autuus – Luuk 11:27-28

Usein tämä kohta ymmärretään niin, että Jeesus kieltää Marian autuuden (vertaa kirkkoraamattu-1938: "Mutta Jeesus sanoi..."). Jakeen 28 "niin" on kuitenkin kreikassa myöntymisen ilmaisu: "Aivan oikein..." Mariakin oli autuas (Luuk 1:45,48). Pelastuminen ei kuitenkaan ole mahdollista vain Jeesuksen sukulaisille (=juutalaiset, vertaa Joh 7:2-5) vaan kaikille, jotka ottavat Jumalan sanan vastaan (=myös pakanat). Verisukulaisuus ei riitä, on oltava myös hengellinen sukulaisuus (vertaa Mark 3:31-35). Juutalaiset rabbit jopa opettivat, että itse Abraham on helvetin portilla vartioimassa, ettei yksikään ympärileikattu joudu kadotukseen. Iankaikkista kohtaloa ei kuitenkaan ratkaise syntyperä, vaan suhde Jeesukseen (jae 23).

Joonan merkki – Luuk 11:29-32

Nyt Jeesus vastaa niille, jotka vaativat häneltä merkkiä (jae 16, katso myös Matt 12:38 ja Mark 8:11).

Mitä Jeesus tarkoitti Joonan merkillä?

1. Merkki on se, ettei ole mitään merkkiä (vertaa Mark 8:12): niniveläiset tekivät parannuksen Joonan julistuksen takia. Ei Joona tehnyt yhtään ihmettä Ninivessä. Jeesuksen aikalaisillekin pitää riittää "pelkkä sana".

2. Matt 12:40:ssä sanotaan, että merkki oli Joonan oleskelu meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Luukkaalla tähän viittaa jakeen 30 futuurimuoto: "On oleva".

Ajattelen, että molemmat tulkinnat ovat oikein. Jeesuksen tärkein tehtävä maan päällä oli hänen sanomansa ja ristinkuolemansa, ei ihmeet. Lopulta juutalaiset saivat vaatimansa merkin (vertaa 1 Kor 1:22): Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista, mutta sitäkään merkkiä he eivät uskoneet (vertaa Luuk 16:31).

Merkin vaatiminen on tavallaan uskon vastakohta. Kun Jumalalta pyydetään merkkiä, silloin vaaditaan sellaisia todisteita, ettei uskoa enää tarvitakaan. Merkin vaatijalle Jumalan lupaus ja sana eivät riitä (vertaa Tuom 6:36-40, Gideon ja villat).

Jälleen kerran Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta (jakeet 31-33). Viimeistä tuomiota ei voi ohittaa tämänkään päivän julistuksessa. Se on historian väistämätön päätepiste.

"Etelän kuningatar" tuli Sabasta (=nykyinen Jemen) - siis noin 2000 kilometrin päästä - kuulemaan Salomon viisautta (1 Kun 10:1-13, 2 Aik 9:1-12). Hän oli valmis näkemään vaivaa. Mutta kun Jumala tuli taivaasta juutalaisten keskelle, he käänsivät hänelle selkänsä.

Joona oli esikuva Kristuksesta, täyttymys eli Jeesus oli enemmän kuin esikuva (jae 32). Joona "lähes kuoli" ja "heräsi tavallaan kuolleista". Jeesus kuoli ja heräsi kuolleista.

Pimeys ja valo – Luuk 11:33-36

Jeesus on maailman valo (Joh 1:9-11, 3:19-21). Ei ollut Jeesuksen vika, jos fariseukset ja lainopettajat elivät pimeydessä. Jumalan valo loisti maailmassa, mutta sitä ei haluttu ottaa vastaan (Matt 5:15, 6:22-23, Mark 4:21, Luuk 8:16).

Lamppu (jae 33) oli yleensä kannunmuotoinen, sydän tuli ulos "nokasta". Yleensä lamput tehtiin savesta. Öljy oli oliiviöljyä.

Jos paras, mitä meissä on, on pimeyttä, kuinka pahaa onkaan pahin (jae 35). Vääristynyt usko tuottaa kaikkea muuta kuin Jumalan tahdon mukaista elämää (vertaa Matt 23:13 ja Luuk 11:39-52).

Voi-huudot fariseuksille ja lainopettajille – Luuk 11:37-54

Farisealaisuus oli yksi juutalaisuuden suunta, "herätysliike". He pyrkivät eristäytymään syntisistä (vertaa Joh 7:47-49).

Lainopettajat olivat ammattikunta. Suurin osa heistä oli fariseuksia ja valtaosa farisealaisuudesta perustui juuri lainopettajien Vanhan testamentin tulkintoihin.

Jeesus kutsuttiin tällä kertaa päivällä aterialle, "lounaalle". Ehkä tämä tapahtui synagogajumalanpalveluksen jälkeen (jae 37). Jakeessa 38 mainittu "peseytyminen" ei ollut varsinainen pesu, vaan kultillinen puhdistautuminen. Kreikassa tässä kohdassa on sama sana, jota käytetään yleensä, kun puhutaan kasteesta: "kastaminen". Kysymys oli siis siitä, että haluttiin puhdistautua siitä saastaisuudesta, joka oli mahdollisesti tullut, kun oltiin ihmisten kanssa tekemisissä. Moni asia saattoi fariseusten opinkäsitysten mukaan saastuttaa.

Aiemmin sama syytös oli esitetty Jeesuksen opetuslapsille (Mark 7:2-5). Vanha testamentti ei vaatinut tällaisia pesuja. Mutta fariseukset pitivät omien perinnäissääntöjensä rikkomista jopa vakavampana syntinä kuin Vanhan testamentin lain säädösten rikkomista. Tämä johtui siitä, että heidän mukaansa lain säädökset olivat tulkinnaltaan epävarmoja, sen sijaan perinnäissäännöt olivat varmoja ja tarkkoja.

Jeesus sanoo neljä "voita" fariseuksille ja kolme lainopettajille.

Ensimmäinen "voi" (tosin ilman "voi"-sanaa) fariseuksille (jakeet 39-41): farisealaisuus oli ulkokultaisuutta, teeskentelyä, näyttelemistä (Matt 23:13,15,23,25,27,29). He pitivät tarkkaa huolta ulkoisesta puhtaudesta, mutta sisin oli täynnä riistoa ja pahuutta. Ihmisen saastuttaa se, mikä on hänen sisimmässään (Mark 7:20-23) ja sen saastutus tuntuu päivittäin.

Toinen "voi" fariseuksille (jae 42) liittyy edelliseen: fariseusten pikkutarkka perinnäissääntöjen noudattaminen oli syrjäyttänyt oikeudenmukaisuuden ja rakkauden Jumalaan.

Kolmas "voi" fariseuksille (jae 43) tuo esiin heidän kunnianhimonsa ja turhamaisuutensa (vertaa Luuk 18:9-14, fariseus ja publikaani synagogassa).

Neljäs "voi" (jae 44) tuo esiin farisealaisuuden vaarallisuuden. Hauta saastutti seitsemäksi päiväksi (4 Moos 19:16). Jeesus sanoo, että fariseusten oppi on kuin merkitsemätön hauta: kukaan ei huomaa sen saastuttavaa vaikutusta, pikemmin luullaan päinvastoin: luullaan, että fariseusten oppi on elämäksi, mutta todellisuudessa se saastuttaa ja lopulta tuo kuoleman.

Ensimmäinen "voi" lainopettajille (jae 46) tuo esiin sen, ettei heillä ollut muuta annettavaa syntisille kuin yhä uusia taakkoja. Kun entisistäkään ei oltu selvitty, uudet taakat tekivät tilanteen vain toivottomammaksi. Jeesus toimi juuri päinvastoin: hän riisui taakat syntisiltä (Matt 11:28-30).

Toinen "voi" lainopettajille (jakeet 47-51) osoittaa, että he kunnioittivat vain kuolleita profeettoja, ei eläviä, kuten Jeesus ja Johannes Kastaja.

"Jumalan Viisaus" (jae 49) voi olla jokin kadonnut kirja tai se voi tarkoittaa Jeesusta (vertaa Luuk 7:35). Kyseistä lainausta ei löydy mistään Vanhan testamentin kirjasta.

Abel (jae 51, 1 Moos 4:8) oli Vanhan testamentin ensimmäinen marttyyri, uskonsa takia surmattu. Mutta miksi Jeesus ottaa toiseksi "pääksi" Sakarjan? Selitys on hyvin yksinkertainen: Sakarjan surmasta on kerrottu 2 Aik 24:20-22:ssa. Aikakirja (heprealaisessa Vanhassa testamentissa meidän Aikakirjamme ovat vain yksi kirja) on heprealaisen Vanhan testamentin viimeinen kirja. Eli Jeesus ottaa koko Vanhan testamentin marttyyrit; ei aikajärjestyksessä vaan "kirjoittamisjärjestyksessä".

Mielenkiintoinen "yhteensattuma" on Sakarjan viimeinen saarna ennen kuolemaansa: "Näin sanoo Jumala: 'Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden.' Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät."

Kolmas "voi" lainopettajille (jae 52): lainopettajat eivät itse halunneet kuulla Jumalan tahtoa. Sen lisäksi he estivät muitakin pääsemästä taivaaseen.

Luukas mainitsee neljä muutakin kertaa, jolloin Jeesus yritettiin raivata pois vastustajien tieltä (jae 54, Luuk 6:11, 19:47-48, 20:19-20, 22:2).