Luukkaan evankeliumin luku 17 luettavissa netissä

Uskonelämän ohjeita ja esimerkkejä – Luuk 17 - 18

Sitä ei tiedetä, onko Luukas kirjoittanut evankeliumiinsa tämän kärsimyshistoriaa edeltävän opetusjakson kokoamalla yhteen Jeesuksen eri tilanteissa pitämiä puheita, vai onko kysymyksessä Jeesuksen pitämä pitempi, monia asioita käsitellyt puhe.

On kuitenkin otettava huomioon se, että Jeesus mitä ilmeisimmin opetti samoja asioita useampaan kertaan, joten Luukas voi lainata tässä Jeesuksen pitkää yhtenäistä puhetta, kun taas Matteus on ottanut omat kohdat toisissa yhteyksissä pidetyistä puheista.

Viettelykset, anteeksianto ja usko – Luuk 17:1-6

Jeesus ei ollut epärealisti, haaveilija, vaan hän tiesi, että maailmassa on paljon pahaa, paljon sellaista, joka houkuttelisi hänen seuraajiaan pois hänen valmistamaltaan tieltä. Tuollaisen viettelyksen aiheuttaja ansaitsisi tuskallisen ja häpeällisen kuoleman hukkumalla myllynkivi kaulassa. Pahinkaan rangaistus tässä ajassa ei ole verrattavissa iankaikkiseen rangaistukseen.

Myöskään "vahvojen" kristittyjen (Room 14:1-5, 1 Kor 8:7-13) vapaus ei saa koitua "heikoille" lankeemukseksi. Mikään asia ei saa syrjäyttää Jumalan valtakunnan etua!

Seitsemästi rikkova ja seitsemästi anteeksisaava veli (Matteuksella seitsemänkymmentäseitsemän, Matt 18:22) on esimerkki siitä, ettei kristityn tule väsyä antamaan veljelleen anteeksi. Yksityisen kristityn tulee yhä uudelleen ja uudelleen antaa anteeksi.

Sen sijaan kirkkokurista Jeesus sääti toisin: yksityinen nuhtelu, nuhtelu todistajien läsnäollessa, nuhtelu seurakunnan edessä ja lopulta erottaminen seurakunnasta, jos parannusta ei tule (Matt 18:15-18). Tärkeää on muistaa myös Lutherin erottelu: "Elämässä erehtyminen on inhimillistä, opissa erehtyminen on perkeleellistä!"

Silkkiäispuu oli tunnettu syvälle ulottuvista juuristaan. Sitä pidettiin muita lujemmin juurtuneena puuna (Matteuksella vastaavasti "vuoria siirtävä usko", Matt 17:20). Tällaisen puun nouseminen ja juurtuminen mereen on mahdotonta. Se on siis kuva siitä, ettei uskolle mikään ole mahdotonta. Pienikin usko sisältää kaiken, sillä se on Jumalan meille antamaa uskoa. Se perustuu Jumalan mahdollisuuksiin, eikä Jumalalle mikään ole mahdotonta.

Jotkut ovat arvelleet Jeesuksen tässä kohden tarkoittaneen erityistä uskon armolahjaa (1 Kor 12:9); eli että on niitä, jotka pystyvät tekemään tekoja, jotka puhuvat Jumalan rajattomista mahdollisuuksista. Asiaa ei kuitenkaan välttämättä tarvitse käsittää näin. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoikin, että suurin ihme tässä maailmassa on syntisen pelastuminen. Kyllä aivan "arkipäiväiseenkin" uskoon liittyy paljon ihmeitä.

Ansiottomat palvelijat – Luuk 17:7-10

Tätä kertomusta ei pidä ymmärtää Jeesuksen kannanottona työhön ja palvelijan oikeuksiin. Jeesus vain otti esimerkin tuon ajan elävästä elämästä. Nykyään monen perheenäidin päivä muistuttaa tuollaisen palvelijan päivää, mutta työn määrä ei ole kertomuksen varsinainen pääasia, vaan Jeesus pyrki tällä kertomuksella estämään hengellistä ylpeyttä, joka on aina vaanimassa jokaista.

Kristitty jää aina velkaa Jumalalle. Rakkauden velka ei tule koskaan täysin maksetuksi. Koskaan emme voi sanoa: "Nyt olen tehnyt oman osani, nyt voin jäädä lepäämään." Evankeliumia on vietävä eteenpäin siihen asti, kunnes Jeesus itse tulee päättämään työn. Teksti muistuttaa meitä siitä, ettei Jumalan valtakuntaa voi ansaita, se saadaan armosta.

Usko koetuksella – Luuk 17:11-19

Spitaali oli eristävä tauti: sitä sairastava joutui yhteiskunnan ulkopuolelle. Tällä kertaa tauti näytti myös yhdistäneen muuten vihamieliset yhdeksän juutalaista ja yhden samarialaisen.

Jeesuksen määräys mennä näyttäytymään papeille vaati miehiltä uskoa Jeesuksen lupauksen pitävyyteen, sillä Luukas kertoo, että he paranivat vasta matkalla. Liikkeelle lähtiessään he olivat yhtä sairaita kuin ennen Jeesuksen kohtaamista. Mutta jos ei olisi lähdetty liikkeelle, ei olisi myöskään parannuttu (vertaa myös Joh 9:6-7, sokean miehen peseytyminen Siloan lammikossa).

Tämä on kuva myös kristityn vaelluksesta. Jos jäämme odottamaan täydellistä synnittömyyttä, emme koskaan voi aloittaa kristityn taivalta. Meidän on lähdettävä liikkeelle uskoen, että matkan aikana Jumala tekee työnsä meissä. Vasta perillä Taivaassa olemme täydellisiä.

Papit toimivat tuon ajan yhteiskunnassa myös eräänlaisina lääkäreinä ja "terveystarkastajina"; heillä oli oikeus todeta parantumisen tapahtuneen ja päästää spitaalinen takaisin yhteiskuntaan (3 Moos 13-14). Spitaalia pidettiin parantumattomana tautina. Siitä parantumista pidettiin jopa kuolleista heräämiseen verrattavana ihmeenä.

Vain samarialainen palasi kiittämään Jeesusta. Juutalaiset olivat lähteneet kohti Jerusalemia, samarialainen oli lähtenyt kohti omia pappejaan. Vain samarialaisessa heräsi aito kiitollisuus. Ehkä nuo yhdeksän juutalaista pitivät parantumistaan itsestäänselvyytenä, juutalaisille kuuluvana etuoikeutena. Mutta samarialainen sai enemmän kuin vain terveyden, hän myös pelastui (vertaa myös syyrialaisen Naamanin parantuminen spitaalista 2 Kun 5:1-19).

Yllätyksellinen Ihmisen Pojan tulemus – Luuk 17:20-37

Fariseukset olivat innokkaita pohtimaan maailmanlopun ajankohtaa ja sen alkamisen paikkaa. Siksi kysymys oli luonnollinen; haluttiin saada selville, mitä Jeesus ajatteli tästä kiinnostavasta kysymyksestä.

Jakeen 21 ilmaisulle on jo kirkkoisistä lähtien ollut kaksi eri tulkintaa, joko "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" (Kirkkoraamattu-1938) tai "Jumalan valtakunta on teidän keskellänne" (Kirkkoraamattu-1992). Nykyinen tutkimus pitää jälkimmäistä todennäköisempänä. Se sopiikin hyvin tekstiyhteyteen: Jeesus sanoo vastustajilleen, ettei enää tarvitse odottaa Jumalan valtakunnan tulemusta, vaan se on heidän silmiensä edessä, se on tullut Jeesuksessa maailmaan.

Toisaalta Jumalan valtakunta myös tulee, nimittäin täyttymyksenä, joka on vielä edessäpäin. Mutta tuo täyttymys ei tule ennakoitavalla tavalla; "niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla". Koska sitä ei voida ennustaa, pitää olla koko ajan valmiina sen tulemukseen. Tämä onkin erityisesti Matteuksen evankeliumin korostus Jeesuksen opetuksissa maailmanlopun tulemisesta: "valvokaa siis".

"Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee."
(Matt 24:42).

Se, joka luulee tietävänsä lopun ajankohdan, helposti lopettaa valvomisen. Juutalainen sananlasku sanookin: "Se, joka osaa laskea lopun, jää tulevan maailman ulkopuolelle."

Ennen loppua Kristuksen seuraajilla on ahdistuksia, joten he odottavat innolla uuden ajan alkua (jae 22), mutta samalla ahdistus voi johtaa väärään turvallisuuden ja lohdutuksen tavoitteluun (jae 23). Kun Kristus tulee, on se yhtä selvää kuin salamanleimahdus. Silloin ei enää tarvitse kysellä eikä etsiä keneltäkään neuvoja.

Jeesuksen paluuseen liittyy aina yllätys. Vaikka olisi odotettu ja nähty monia ennusmerkkejä, loppu on silti yllätys. Silloin pelastuvat vain ne, jotka ovat panneet kaiken toivonsa Jeesukseen. Ihminen ei voi viedä maailmasta mukanaan mitään, vain Jeesus voi viedä meidät pelastukseen; se, mikä kuuluu tähän maailmaan, myös jää tänne.

Kirkkojen Maailmanneuvosto julisti Evanstonin kokouksessaan 1954: "Me emme tiedä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo mukanaan. Mutta me tiedämme, kuka on tulossa: Jeesus Kristus."

On hyvä myös muistaa Lutherin opetus kolmesta yllätyksestä taivaassa:
1. siellä on paljon niitä, joita emme odottaneet näkevämme siellä
2. sieltä puuttuu paljon niitä, joita odotimme näkevämme siellä
3. ja suurin yllätys on se, että itse on siellä.

Meillä ei siis ole oikeutta erotella "jyviä akanoista", sen tekee Jumala (vertaa Matt 13:24-30, 36-43 vertaus vehnästä ja rikkaviljasta) meidät yllättävällä tavalla ja hetkellä.

Jae 36 puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista, siksi se on hakasuluissa. Ilmeisesti jossakin vaiheessa joko vahingossa tai tarkoituksella joku kopioija on liittänyt tähän yhteyteen vastaavasta Matteuksen kohdasta (Matt 24:40) lauseen, joka kuuluu: "Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään."