Edelläkävijä

Luukkaan evankeliumin kahdessa alkuluvussa on kertomus Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymästä. Seuraavaksi Luukas kertoo meille Johannes Kastajan julkisesta toiminnasta. On syytä huomata, ettei Luukas noudata ehdotonta aikajärjestystä, sillä tässäkin jaksossa Luukas ensin käsittelee Johanneksen julkisen toiminnan loppuun asti (jakeet 1-20) ja vasta sitten hän kertoo Jeesuksen kasteesta (jakeet 21-22), joka tietenkin tapahtui ennen Johanneksen vangitsemista.

Sekä Johannes että Jeesus viettivät noin 30 vuotta syrjässä julkisuudesta. Tuota hiljaisuuden kautta seurasi Johanneksen kohdalla ilmeisesti vain noin vuoden mittainen julkisen toiminnan aika, Jeesuksen julkisen toiminnan aika oli noin kolme vuotta.

Johannes oli Malakian kirjassa luvattu "toinen Elia" (Mal 3:19-23, Matt 17:9-13). Hänen tehtävänsä oli valmistaa tietä Messiaalle. Johannes oli vanhan liiton viimeinen profeetta; hän seisoi Jumalan lupausten ajan toteutumisen kynnyksellä (Luuk 7:18-23). Osa Johanneksen opetuslapsista siirtyi Jeesuksen opetuslapsiksi (Joh 1:35-37). Osa säilyi Johanneksen opetuslapsina vuosikymmeniä ja levitti omaa oppiaan (vertaa Apt 19:1-6).

Mies autiomaasta – Luuk 3:1-6

Luukas ajoittaa Johanneksen julkisen toiminnan alkamisen hyvin tarkasti: hän mainitsee viisi maallista hallitsijaa ja kaksi hengellistä johtajaa.

Tiberius oli tullut keisariksi elokuussa 14 jKr., joten hänen 15. hallitusvuotensa sijoittuu vuosiin 27-29 riippuen siitä käytetäänkö syyrialaisen vai roomalaisen kalenterin mukaista ajanlaskua. Tämä sopii varsin hyvin yhteen varhaisen kristillisen perimätiedon kanssa, jonka mukaan Jeesus ristiinnaulittiin pitkäperjantaina huhtikuun 7. päivä vuonna 30.

Pontius Pilatus toimi Juudean (ja Samarian) viidentenä maaherrana vuosina 26-36 jKr. Herodes Suuren kuoltua vuonna 4 eKr. hänen valtakuntansa jaettiin hänen kolmen poikansa kesken, mutta Arkelaos erotettiin jo vuonna 6 jKr. Sen jälkeen Juudeaa ja Samariaa hallitsivat roomalaiset maaherrat eli alueet olivat suoraan Rooman vallan alla ja niissä oli roomalaisia sotilaita.

Herodes Antipas hallitsi Galileaa ja joitakin Jordanin itäpuolisia alueita vuodesta 4 eKr. vuoteen 39 jKr., jolloin hänet erotettiin.

Filippos oli myös Herodes Suuren poika ja hallitsi Itureaa ja Trakonitiksen maata vuodesta 4 eKr. vuoteen 34 jKr., jolloin hän kuoli.

Abilenen neljännesruhtinas Lysaniaksesta tiedetään hyvin vähän, pitkään jopa epäiltiin hänen historiallisuuttaan, koska hänestä ei ollut löytynyt mainintoja maallisesta historiankirjoituksesta. Itse alue sijaitsi Damaskoksen luoteispuolella ja se luettiin myöhemmin Palestiinaan kuuluvaksi.

Hannas oli ollut ylimmäisenä pappina vuosina 6-15 jKr. Maaherra Valerius Gratus erotti hänet ja nimitti ensin hänen poikansa ja vuonna 17 hänen vävynsä Kaifaksen ylimmäiseksi papiksi. Kaifas toimi ylimmäisenä pappina myös Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana, aina vuoteen 36 asti. Juutalaisen lain mukaan roomalaisella maaherralla ei olisi ollut oikeutta erottaa ylimmäistä pappia. Kansan mielestä Hannas oli edelleen oikea ylimmäinen pappi ja hengellinen johtaja. Tosiasiassa hän olikin Suuren neuvoston vaikutusvaltaisin jäsen ja pappisaateliston johtaja.

400 vuoden hiljaisuus päättyy

Samuelista (1000-luvulla eKr.) Malakiaan (400-luvulla eKr.) oli lähes koko ajan joku Herran profeetta ollut kansan parissa. Mutta Malakian jälkeen alkoi hiljaisuus, jota kesti aina Johannes Kastajan autiomaasta tuloon asti.

Aivan samoin kuin Vanhan testamentin profeetoille (Jes 1:1, Jer 1:2, Hes 1:3, Hoos 1:1 ja Aam 1:1) "Jumalan sana tuli" Johannes Kastajalle.

Johanneksen toimintakausi jäi lyhyeksi, ilmeisesti noin vuoden mittaiseksi. Joh 1:19-34 kertoo, että Johannes oli jo kastanut Jeesuksen, kun Jerusalemista lähetetyt "tarkastajat" tulivat kyselemään Johanneksen valtuuksia. Pian Jeesuksen kasteen jälkeen Johanneksen julkinen toiminta päättyi ja Jeesuksen julkinen toiminta alkoi.

Johannes kastoi Jordanilla. Johanneksen kaste poikkesi aikaisemmista juutalaisten kastetoimituksista ja se poikkeaa myös kristillisestä kasteesta.

1. Se oli ainutkertainen eikä päivittäinen, kuten essealaisten "pesut". Johannes oli mahdollisesti elänyt essealaisten parissa, onpa häntä joskus pidettykin vain essealaisena saarnaajana. Johanneksen vanhemmat lienevät kuolleet pian Johanneksen syntymän jälkeen (Luuk 1:7), joten on mahdollista, että orvoksi jäänyt poika olisi annettu essealaisten kasvatettavaksi (vertaa myös Luuk 1:80, essealaisten luostari oli autiomaassa).

2. Juutalaiset kastoivat (proselyytti)kasteella vain pakanoita, jotka kääntyivät juutalaisuuteen. Johanneksen toiminta ärsyttikin osaa juutalaisista, asettihan se heidät pakanoiden rinnalle. Ei ole tosin varmaa, käytettiinkö proselyyttikastetta jo Jeesuksen aikaan; voi olla, että sen käyttö alkoi vasta 100-luvulle jKr.

3. Johanneksen kasteella oli kahdenlainen sisältö: sitä edelsi parannuksen vaatimus ja siinä annettiin syntien anteeksiantamus.

4. Johanneksen kaste valmisti tietä kristilliselle kasteelle. Johanneksen kasteessa painotus oli laissa ja ihmisen parannuksessa, kun taas kristillisessä kasteessa kyse on Jumalan toiminnasta ja armosta (Apt 19:1-7).

Johanneksen neuvot kansalle – Luuk 3:7-14

Suuret kansanjoukot (Mark 1:5) tulivat kuulemaan Johannesta ja hänen kastettavakseen. Osa heistä näyttää ajatelleen saaneensa kasteesta lisävarmuutta pelastukselleen, joka perustui kuulumiseen Jumalan valittuun kansaan, Abrahamin lapsiin. Rabbit jopa opettivat, ettei kukaan ympärileikattu voi joutua kadotukseen, koska itse isä Abraham on kadotuksen portilla vartioimassa, ettei yksikään ympärileikattu joudu sinne.

Mutta Johannes torjui kaikki tuollaiset pelastustiet: ei hänen kasteensa pelasta eikä kuuluminen tiettyyn kansaan pelasta. Jumala vaatii uskoa ja sen mukaisia tekoja. Herran päivä (Mal 3:19-23, Jes 2:12) merkitsee lopullista välienselvittelyä, viimeistä tuomiota Jumalan ja ihmisten välillä. Se tulee kohtaamaan kaikkia, myös juutalaisia.

Johanneksen saarna herätti kuulijoissa kyselyä: "Mitä minun pitää tehdä, jos ja kun tuo on totta, mitä sanot?" Samoin tänään oikea Jumalan tahdon julistus synnyttää kuulijoissa uskon sanoman totuuteen ja herättää kysymään omaa kohtaloaan viimeisellä tuomiolla.

Vastaukseksi Johannes antoi neuvoja, jotka voi tiivistää kahteen sanaan: oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus (vertaa Matt 22:34-40 ja 3 Moos 19:18). Jos Jumalan tahtoa ei noudateta, on seurauksena tuomio ja kadotus.

Arameankielisessä asussa Johanneksen puheessa on ollut taidokas sanaleikki (jae 8): benajja = lapset, abnajja = kivet.

Palestiinassa ei ollut paljon maata ja siksi hedelmättömiä puita ei kannattanut pitää maata laihduttamassa (Luuk 13:6-9), vaan ne kaadettiin ja poltettiin. Johannes oli tullut valmistamaan tietä Messiaalle; kirves oli pantu puun juurelle, pian tulisi tuomion toteuttaja, Messias.

Johanneksen luo tuli myös halveksittuja publikaaneja ja sotilaita. Publikaanit olivat juutalaisia, jotka olivat ostaneet roomalaisilta tullinkanto-oikeuden. Koska "suurin tarjous voitti", oli voittajalla suuri houkutus kiskoa liikaa. Tämän kiskonnan ja miehittäjävallan palvelukseen astumisen vuoksi juutalaiset eivät pitäneet publikaaneja edes valittuun kansaan kuuluvina, vaan he olivat maanpettureita ja kirottuja. Sotilaat lienevät olleet Herodes Antipaksen sotilaita. Heistäkään ei pidetty, hekin olivat väärän vallan palveluksessa. Johannes ei halveksunut heitä eikä edes heidän ammattiaan, vaan otti heidät vastaan ja kehotti heitä luopumaan ammattiin liittyvistä synneistä, ei itse ammatista.

Sittenkin vain tien valmistaja – Luuk 3:15-20

Johanneksen aikana juutalaisuudessa eli voimakas messiasodotus. Siksi oli luonnollista, että Johanneksestakin pohdittiin onko hän se luvattu Messias. Johannes kuitenkin kielsi messiaanisuutensa hyvin jyrkästi: hän ei ole Messiaan edessä arvollinen edes halvimpaan orjan tehtävään: kengännauhojen avaamiseen. Rabbiinisessa kirjallisuudessa on sanonta: "Jokaisen palveluksen, jonka orja suorittaa isännälleen, pitää myös oppilaan tehdä opettajalleen, paitsi hänen sandaalinpaulojensa päästämistä." Johannes oli vain tien valmistaja Messiaalle ja sormi, joka osoitti häneen (Joh 1:29).

Johannes odotti Messiaan pian julkisen toimintansa aloittamisen jälkeen toteuttavan tuomion. Johannes käytti kahta vertauskuvaa tuomiosta: puimista korkealla mäellä, jolloin tuuli vei jyviä kevyemmät akanat (Ps 1:4) ja toiseksi tulella kastamista.

Jeesus ei toteuttanut Messiaan tehtävää sillä tavoin kuin Johannes oli odottanut, ja tämä saattoi johtaa Johanneksen epäilyihin, oliko Jeesus sittenkään Messias (Luuk 7:18-23, tarkastelemme tätä kohtaa yksityiskohtaisemmin myöhemmin).

Johanneksen kohtaloksi muodostui Herodes Antipaksen pahuuden, ennen kaikkea hänen avioliittonsa arvostelu. Herodias oli ollut naimisissa Herodeksen velipuolen kanssa, mutta eronnut hänestä. Roomalaisen lain mukaan Herodes ei tehnyt mitään väärää, mutta Vanhan testamentin lain mukaan kysymyksessä oli paitsi avioero, myös sukurutsaus.

Luukas ei tässä eikä muuallakaan kerro Johanneksen kuolemasta, mutta Luuk 9:7-9 edellyttää Johanneksen kuolemaa. Matt 14:1-12 kertoo meille Johanneksen mestauksen.

Jeesuksen kaste – Luuk 3:21-22

Luukas kertoo hyvin lyhyesti Jeesuksen kasteesta. Edes kastajaa, Johannesta, ei mainita. Kasteessa näkyy miten Jeesus oli tullut syntisten ihmisten kaltaiseksi (Fil 2:5-8)

"Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."

Samalla kaste oli vihkimys Jeesuksen nyt alkaneeseen julkiseen toimintaan. Jeesuksen kastetta voidaan jopa kuvata "ensimmäiseksi kristilliseksi kasteeksi", olihan siinä mukana kaikki, mitä kristillisessäkin kasteen sakramentissa on: veteen yhtynyt Jumalan sana ja Pyhä Henki.

Jumalan Pojan sukupuu – Luuk 3:23-38

30 vuotta oli juutalaisuudessa täysi-ikäisyyden raja. Sekä papit (4 Moos 4:3) että leeviläiset (4 Moos 4:47) astuivat virkaansa 30-vuotiaina. Nykyään arvellaan Jeesuksen syntyneen noin vuonna 7 eKr, viimeistään vuonna 4 eKr., jolloin Herodes Suuri kuoli (Matt 2:1). Näin ollen Jeesus oli vuonna 27/28 noin 35-vuotias, joka sopii hyvin yhteen Luukkaan hieman epämääräisen iänmäärityksen kanssa.

Se, että Luukkaan ja Matteuksen (1:1-17) sukuluettelot ovat erilaisia, on synnyttänyt monia teorioita. Seuraavassa muutamia tärkeimpiä.

1. Mm. uskonpuhdistaja Martti Luther piti Luukkaan sukuluetteloa itse asiassa Marian sukuluettelona.

2. Kirkkoisä Africanus, joka kuoli vuonna 220, arveli Joosefilla olleen hänen äitinsä leviraattiavioliiton (5 Moos 25:5-10) takia kaksi isää: äidin ensimmäinen, lapseton mies ja toinen mies, ehkä edellisen serkku, joka oli hänen todellinen isänsä (siis Eeli, Luuk 3:23 ja Jaakob, Matt 1:15-16).

3. Nykyisin eniten on kannatusta saanut teoria, jonka mukaan Matteus esittää Daavidin kuninkaallisen, kruununperimyslinjan mukaisen sukupuun, kun taas Luukas esittää Joosefin todellisen sukupuun.

Ongelma jää vaille lopullista ratkaisua. Oleellisinta sukuluetteloissa onkin se, että ne molemmat esittävät Jeesuksen toisaalta ihmisenä, toisaalta luvattuna Daavidin poikana. Matteuksesta poiketen Luukas kirjoittaa sukuluettelon Jumalaan asti; tällä hän korostaa sitä, että Jeesus oli koko maailman Vapahtaja, ei vain juutalaisten. Huomaa jakeen 23 "näin luultiin - Joosefin poika." Tässäkin on viittaus Jeesuksen neitseelliseen syntymään.

Jakeessa 29 kreikassa on Iesous = Jeesus, joka on kuitenkin käännetty "Joosua", koska tarkoitetaan Vanhan testamentin Joosuaa. Jeesuksen heprealainen nimi oli Joosua. Uusi käännös pyrkiikin kirjoittamaan saman nimen samalla tavalla sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Se, että Uuden testamentin kreikankieliset nimet poikkeavat joskus paljonkin alkuperäisestä Vanhan testamentin hepreankielisestä muodosta, johtuu siitä, ettei kreikassa ole kaikille heprean kirjaimille vastinetta.