Vesipöhöä sairastavan parantaminen – Luuk 14:1-6

Neljästoista luku sisältää Jeesuksen neljä puhetta:
1. Jeesuksen kysymys fariseuksille, jakeet 1-6
2. Jeesuksen puhe pöytävieraille, jakeet 7-11
3. Jeesuksen puhe talon isännälle, jakeet 12-14
4. Jeesuksen vastaus erään pöytävieraan ylistykseen, jakeet 15-24

Synagogajumalanpalveluksen jälkeen vieras saarnamies kutsuttiin yleensä aterialle. Voi olla, että Jeesus oli saarnannut synagogassa tuona sapattina. Ei ole varmaa, mitä "fariseusten johtomies" (jae 1) tarkoittaa. Hän voi olla yksi farisealaisen liikkeen johtajista, jopa Suuren neuvoston jäsen, tai vain kyseisen synagogan johtajia. Juutalaisten sapattiateriat olivat hienoja, mutta kaikki ruoka oli valmistettava jo perjantaina, koska sapattina ei saa tehdä ruokaa.

Luukas kertoo viisi Jeesuksen sapattina tekemää parannusihmettä: Luuk 4:31-37, 4:38-39, 6:6-11, 13:10-17 ja 14:1-6, lisäksi Johanneksella on kaksi muuta sapatti-ihmettä: Joh 5:1-10 ja 9:13-17. Nämä teot nostivat fariseuksissa syytöksen sapatin rikkomisesta. Tällä kertaa syytöstä ei lausuta ääneen.

Miehellä ei ollut välitöntä hengenvaaraa, siksi fariseusten mukaan parantaminen olisi voinut odottaa seuraavaan (arki)päivään. Jeesuksen kysymys (jae 3) oli fariseuksille hankala (vertaa Matt 22:15-22). Jos he olisivat vastanneet myöntävästi, he olisivat rikkoneet omia laintulkintojaan. Jos he olisivat vastanneet kieltävästi, heitä olisi pidetty sydämettöminä. Heidän mielestään olisi pitänyt kysyä: "Millaisia sairauksia saa parantaa sapattina?"

Ylpeys ja vaatimattomuus Luuk 14:7-11

Kaikissa kulttuureissa juhlapäivällisillä on tietty arvo- ja istumajärjestys. Tuon ajan juutalaisella juhla aterialla isännän paikka oli pöydän päässä. Ei istuttu, vaan oltiin makuulla ja nojattiin vasempaan kyynärpäähän; jakeessa 7 "parhaat paikat" on kreikassa "ensimmäiset makuusijat". Kunniavieraan paikka oli isännästä vasemmalle, seuraava isännästä oikealle jne. Johannes nojasi viimeisellä ehtoollisella Jeesuksen rintaan (Joh 13:23, 21:20), joten hän oli toiseksi arvokkaimmalla paikalla.

Opetuslapsetkin kiistelivät siitä, kuka heistä oli arvokkain (Luuk 22:24), joten Jeesuksen opetus voi olla kohdistettu nimenomaan hänen opetuslapsilleen. Rabbi Akiba opetti, että pitää asettua 2-3 paikkaa alemmaksi kuin minne arvioi kuuluvansa. Silloin saa nousta ylöspäin eikä joudu laskeutumaan alaspäin. Tarkoittaako Jeesus neuvollaan tällaista laskelmointia? Muuallakin Raamatussa kehotetaan alentamaan itsensä, että tulisi korotetuksi: Sananl 25:6-7, Matt 23:¬12, Luuk 18:14 (katso myös Job 22:29, Luuk 1:51-53, 11:43, 20:46, Jaak 4:10, 1 Piet 5:5).

Jeesus puhuu iankaikkisuuden näkökulma mielessään. Vain itsensä kokonaan arvottomaksi tunteva voi pelastua (Luuk 18:9-14). Ihminen ei voi näytellä syntisyyttä, vaan hänen on todella tunnettava syntisyytensä voidakseen päästä Jumalan valtakuntaan (vertaa 1 Tim 1:15). Tässä on toinen rajoitus ahtaaseen oveen (Luuk 13:24): siitä voivat kulkea vain syntiset, eivät itsessään vanhurskaat.

Jumalan edessä ei voi laskelmoida – Luuk 14:12-14

Jeesus ei halua kieltää läheisten ihmisten kutsumista aterialle, vaan kysymyksessä on laskelmoinnin kieltäminen (jae 12, vertaa jae 26 "vihata" isää, äitiä, vaimoa, lapsia, sisaria, KR-1938). Oikeaa laupeutta on auttaa niitä, jotka eivät pysty maksamaan takaisin.

Mutta eikö tämä johda "taivaan ostamiseen hyvillä teoilla"? Ei, koska Jumala ei voi hämätä, hän näkee ihmisen sydämeen. Oikea laupeus nousee oikeasta rakkaudesta: hyvää tehdään huomaamatta, Pyhän Hengen vaikutuksesta, ajattelematta Jumalan palkintoa (Matt 25:37-39). Opimme yhden uuden piirteen ahtaasta ovesta: taivasta ei voi ostaa, ahtaasta portista ei voi kulkea omaa etua tavoittelemalla.

Jotkut tutkijat ovat tulkinneet jakeen 14 lopun siten, ettei Luukas tuntisi muuta ylösnousemusta kuin vanhurskaiden ylösnousemuksen. Apostolien teoissa Luukas lainaa Paavalin puhetta, jossa puhutaan selkeästi myös ylösnousemuksesta tuomiolle (Apt 24:15). Jo Vanhassa testamentissa puhutaan kaikkien ylösnousemuksesta (Dan 12:2, katso myös Jes 26:19). Uudessa testamentissa esiintyy tietty "ylösnousemusjärjestys": esikoisena Kristus, sitten hänen omansa ja lopuksi muut (1 Kor 15:20-28, katso myös Joh 5:28-29).

Suuret pidot – Luuk 14:15-24

Jälleen Jeesus antaa vastauksen, joka saa keskustelun siirtymään yleiseltä tasolta henkilökohtaiselle tasolle (vertaa Luuk 13:22-30). Ilmeisesti mies (jae 15) ajatteli olevansa ilman muuta mukana taivaallisissa pidoissa, mutta Jeesus tuo esille sen, että monet kutsutut hylkäävät kutsun ja jäävät Taivasten valtakunnan ulkopuolelle.

Jo Vanhassa testamentissa taivasta verrataan pitoihin (Jes 25:6), mutta kuva lienee meille tutumpi Uudesta testamentista: Matt 8:11, 25:1-10, Luuk 13:29, Ilm 19:9. Tuohon aikaan oli tavallista lähettää ennakkokutsu (jae 16). Sen avulla tiedettiin, kuinka paljon vieraita oli tulossa ja osattiin valmistaa sopivan kokoinen ateria. Ennakkokutsun hyväksyneet alkoivat kuitenkin peräytyä. Kaikki kolme syytä olivat tekosyitä.

Kukaan ei olisi ostanut peltoa tutkimatta sitä etukäteen (jae 18). Ei tämänpäivänkään maanviljelijä tee niin. Eikä kukaan osta asuntoa puhelimessa lehti-ilmoituksen perusteella. Eikä ostettu pelto karkaisi mihinkään: se olisi tallella seuraavanakin päivänä.

Härkäparit (jae 19) testattiin ennen ostoa. Niiden piti pystyä työskentelemään yhdessä, siksi etukäteen kokeileminen oli välttämätöntä. Meidän aikanamme voisi ajatella vaikka tilannetta, jossa joku ostaisi veneen ja moottorin eri paikoista näkemättä kumpaakaan ennalta.

"Olen juuri mennyt naimisiin" (jae 20) ei voi tarkoittaa edellistä päivää, sillä kukaan ei olisi järjestänyt pitoja hääviikolle - häät kestivät koko viikon (Joh 2:1-10). Sitä paitsi häät olisivat ilman muuta olleet tiedossa jo ennakkokutsun aikaan. 5 Moos 20:7:n ja 24:5:n vuoden vapautus vastanaineelle miehelle ei koske tällaista tilannetta. Mies olisi ollut illalla takaisin kotonaan.

Eli kieltäytyjät halusivat tietoisesti ja julkisesti loukata pitojen isäntää, ehkäpä he jopa ajattelivat, ettei pidoista tulisi mitään ilman heitä. He halusivat sanoa - tosin hieman toisin sanoin: "Emme arvosta sinun kutsuasi ja pitojasi, meillä on parempaakin tekemistä. Emme tule!"

Palvelija sai tehtäväkseen kutsua kaupungin hylkiöt (jae 21), mutta kun senkin jälkeen oli tilaa, kutsu laajeni kaupungin ulkopuolelle (jae 23).

Kenestä Jeesus puhuu vertauksessa? Kutsuja on Jumala. Palvelija on Jeesus. Alkuperäiset kutsutut ovat joko juutalaisten johtajat tai yleensä "hyvät" juutalaiset, joille Jeesuksen kutsu ei kelvannut. Kaupungin hylkiöt olivat halveksittuja juutalaisia; syntisiä, joiden seurassa Jeesus viihtyi (Luuk 7:36-50). Kaupunki kuvaa Israelia, "maaseutu" ja sen asukkaat pakanamaailmaa.

Vertauksen loppu jää auki: ei kerrota pakanoiden tulosta eikä siitä, tuliko pitopöytä lopulta täyteen. Ne olivatkin tuossa vaiheessa vielä tulevaisuutta: Jeesus kutsui "kaupunkilaisia" eli juutalaisia. Maalaisten eli pakanoiden kutsuminen tuli apostolien ja koko kristillisen kirkon tehtäväksi (Luuk 24:46-49).

Vaikka isäntää oli loukattu julkisesti (vertaa Jes 52:5), hän ei kostanut alkuperäisille kutsutuille vaan osoitti toisille armoa.

Mitä tarkoittaa jakeen 23 "vaadi"? Jos meille tulisi kutsu presidentin linnaan, varmasti ajattelisimme, että on tapahtunut erehdys. Keksisimme eri syitä, miksi kutsu ei voi tarkoittaa minua. Jumalan armokutsu on yhtä yllättävä: ne, jotka eivät sitä ansaitse, saavat sen. Tuon ajan kulttuurissa piti kieltäytyä odottamattomasta kutsusta; vasta kieltäydyttyään ja kutsun uusiuduttua voi myöntyä (Luuk 24:28-29, Apt 16:¬15, katso myös 1 Moos 19:3). Voisi sanoa, että palvelijan tehtävä oli osoittaa, että kutsu todella oli totta.

Jae 24 on vakava varoitus liiallisesta itsevarmuudesta uskonasioissa (katso myös Luuk 20:9-19). Ensin kutsutut voivat jäädä pitojen ulkopuolelle (Luuk 13:30).

Tämä vertaus ei ole vain sovellutus Jeesuksen edellä antamista neuvoista pitojen järjestäjille (Luuk 14:13), vaan se tuo esiin myös yhden uuden rajoitteen ahtaaseen oveen. Ahtaasta ovesta voi kulkea vain sellainen, joka panee Jumalan kutsun ensimmäiseksi arvojärjestyksessä; mikään - hyväkään asia - ei saa tulla sitä tärkeämmäksi.

Jeesuksen seuraamisen ehdot – Luuk 14:25-35

Jeesus ei halunnut houkutella ihmisiä seuraamaan itseään, pikemmin päinvastoin: hän useaan otteeseen varoitti siitä, ettei häntä pidä lähteä seuraamaan liian kevyin perustein.

Jakeessa 26 on kreikassa "vihata" (katso myös 1 Moos 29:31, 5 Moos 21:15, Jes 60:15, Mal 1:2-3 ja Matt 10:37). Jeesus ei kuitenkaan halunnut kumota neljättä käskyä, joten uusi raamatunkäännös kääntääkin selittäen: "...ei ole valmis luopumaan..." Huomaa, että yksi asia, josta pitäisi olla valmis vihaamaan/luopumaan siitä, on oma elämä.

Ristin kantaminen (jae 27) oli Jeesuksen ajan juutalaisille liiankin tuttu ja kauhistuttava kuva: ristiinnaulituksi tuomittu joutui kantamaan oman ristinsä poikkipuun teloituspaikalle (Luuk 23:26). Ristin kantamisen tulisi olla jokapäiväistä (Luuk 9:23) eikä se kaikilla kristityillä merkitse samaa asiaa.

Jakeissa 28-33 olevien kahden vertauksen taustalla voi olla Sananl 24:3,6. Tornin rakentaja saisi epäonnituessaan osakseen vain pilkkaa, mutta onneton sotaretki voisi merkitä hävinneelle kuninkaalle kaiken menettämistä.

Miksi Jeesus haluaa seuraajiensa olevan tosissaan? Miksi hän ei sano: "Kokeile, jos tämä miellyttää. Jos ei, palaa takaisin entiseen elämääsi!" On tärkeä nähdä, että uskosta saa selvän vain sellainen, joka ottaa sen tosissaan (5 Moos 29:28, Joh 7:17). Uskosta luopuneita on paljon vaikeampi voittaa Kristukselle kuin niitä, jotka eivät ole olleet lainkaan kristittyjä (vertaa Matt 12:43-45). Uskosta luopunut on tavallaan "rokotettu" oikeaa uskoa vastaan.

On kuitenkin muistettava, että Jeesus antaa aina enemmän kuin mitä hän ottaa tai vaatii. Sekin, mitä hän ottaa elämästämme, on lopulta helpotus ja apu, vaikka aluksi se voi näyttää suurelta menetykseltä. Iankaikkista elämää ei kannata vaihtaa mihinkään tämän maailman rikkauteen.

Jae 33 ei aina välttämättä toteudu kirjaimellisesti. Sen voisi kääntää selittäen: "...ellei ole valmis luopumaan kaikesta..." Kysymys voi olla vain asenteesta, valmiudesta, mutta joskus myös itse teosta. Ensimmäiset kristityt luopuivat kaikesta omaisuudestaan (Apt 2:44-45, 4:32-37). Se ei kuitenkaan osoittautunut toimivaksi malliksi, koska siitä luovuttiin pian; esimerkiksi Paavalin toiminnan yhteydessä sellaisesta ei enää puhuta.

Lopuksi Jeesus vertaa kristittyjä suolaan. Suola antaa makua ja säilyttää. Vanhassa testamentissa suolalla oli myös merkitys Jumalan ja Israelin kansan välisessä liitossa (4 Moos 18:19, 2 Aik 13:5) ja uhreissa (3 Moos 2:13). Kuolleen meren rannoilta kerätyssä suolassa oli usein epäpuhtauksia, jotka aiheuttivat suolan pilaantumisen. Pilaantunut suola ei kelvannut kuin tunkiolle, pois heitettäväksi. Jos kristityn tai kirkon elämään tulee epäpuhtauksia - asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia - kristitty ei voi olla suolana maailmassa. Pilaantunut kristillisyys ei lopulta kelpaa Jumalalle eikä maailmalle.

Tämä jakso tuo esiin vielä yhden "rajoitteen" ahtaaseen oveen (Luuk 13:24). Siitä voi kulkea vain sellainen, joka haluaa olla tosissaan Jeesuksen seuraaja. Tuo ovi ei johda huvitteluun tai helpoimpaan mahdolliseen elämään, vaan kokosydämiseen Jeesuksen seuraamiseen, osalla aina kuolemaan asti (jae 27).