Luukkaan evankeliumin luku 19 luettavissa netissä

Vastuumme, Daavidin Pojan tie kohti ristiä – Luuk 19 - 21

Sakkeus – Luuk 19:1-10

Ilmeisesti on palmusunnuntaita edeltävä perjantai – sapattina ei matkaa tehty. Jeriko oli vauras kaupunki. Sieltä alkoi nousu kohti Jerusalemia. Tie nousee tuolla välillä yli kilometrin, vaikka matkaa kaupunkiin tuli vain noin 27 kilometriä. Fariseukset pitivät publikaaneja ”toivottomina tapauksina”: he eivät voineet hyvittää vääriä tekojaan, siksi he eivät voineet pelastua. Takana oli myös politiikkaa – olivathan publikaanit valloittajan palveluksessa.

Sakkeus on publikaanien päämies (jae 2). Emme aivan tarkkaan tiedä, mitä tuo harvinainen sana tarkoittaa. Roomalainen tullijärjestelmä oli hyvin ovela: tullipiste myytiin huutokaupalla – ”korkein tarjous voittaa”. Näin valtio aina sai omansa. Voittajan tehtävä oli kerätä vähintään valtiolle maksamansa summa tulleja. Mutta kun järjestelmään ei juuri kuulunut kontrollia, tullipaikkojen omistajat helposti vaativat tullia liikaa: kaikki, mikä ylitti tullimiesten palkat ja valtiolle maksettavan summan, tuli tullipisteen vuokraajan voitoksi. Jerikon kautta kulki karavaanitie itään, nabatealaisvaltakunnan pääkaupunkiin Petraan – joka vieläkin on turistinähtävyys Jordaniassa. Niinpä tullipiste oli tuottoisa ja Sakkeus rikas (jae 2).

Nimi Sakkeus paljastaa hänet juutalaiseksi (vertaa jae 9). Nimi tarkoittaa ”puhdas”, ”viaton”, vanhurskas”. Se voi olla myös lyhenne toisesta nimestä, jolloin tarkoitus on ”Jumala on puhdistanut”. Ihmisten silmissä Sakkeus oli kaikkea muuta kuin puhdas ja viaton: hän oli valloittajan puolelle siirtynyt syntinen.

Sakkeuksen olisi ollut mahdoton raivata tiensä väkijoukon läpi: halveksittua miestä ei olisi päästetty läpi. Kun hän oli lyhytkasvuinen (jae 3), viikunapuuhun kiipeäminen jäi ainoaksi mahdollisuudeksi nähdä Jeesus (jae 4). Varmaan hän ajatteli, ettei kukaan huomaa häntä puun suurten lehtien takaa. Mutta Jeesus näki hänet ja ”kutsutti” itsensä Sakkeuksen vieraaksi (jae 5).

On vaikea sanoa, yöpyikö Jeesus seurueineen Sakkeuksen talossa – Luukkaan käyttämä sana voi tarkoittaa myös yöpymistä, ei vain vierailua. Joh 12:1:ssä sanotaan, että Jeesus yöpyi lauantain ja sunnuntain välisen yön Betaniassa. Sapattina kulkeminen Jerikosta Jerusalemiin olisi ollut lain mukaan liian pitkä matka.

Jakeessa 5 on kreikassa sana ”dei”, joka kuvaa jumalallista pakkoa, Jumalan tahtoa. Jälleen kerran Jeesuksen rakkaus syntisiä kohtaan saa aikaan vastustusta (jae 7). Mutta Jeesus näki tehtäväkseen nimenomaan syntisten kutsumisen Jumalan valtakuntaan. Hän tuli etsimään ja pelastamaan kadonneita (jae 10).

Sakkeus lupasi korvata tekemänsä vääryydet nelinkertaisesti (jae 8). Kirkkoraamattu-1992 on jättänyt pois sanan ”jos”: nyt siis sanotaan, että Sakkeus oli ilman muuta tehnyt vääryyttä. Tuohon aikaan oli tuttua se, että lain varjolla tehtiin vääryyttä – lakia vääristeltiin, taivutettiin (eikä se ole meidänkään aikanamme tuntematonta). Mooseksen laki vaati korvaukseksi 20 %: lisämaksun (3 Moos 5:24), varkaustapauksissa eläin piti korvata nelin- tai viisinkertaisesti (2 Moos 21:37, 2 Sam 12:6). Roomalainen laki vaati nelinkertaisen korvauksen – voisimme siis ajatella, että kun Sakkeus oli Rooman palveluksessa, hän valitsi roomalaisen korvauskäytännön, vaikka se olikin ankarampi hänelle kuin juutalainen käytäntö. Lisäksi hän lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille. Fariseukset opettivat, että viidennes on suurin osa, joka tulee antaa hyväntekeväisyyteen. Mutta Sakkeus ei laskelmoinut: hänen sydämensä oli uudistunut. Raha ja omaisuus oli menettänyt merkityksensä. Hänessä piti nyt valtaa usko ja Jeesus.

Pelastuksen asiassa on vain ”tänään” (jae 9, vertaa 2 Kor 6:2) – ei eilen tai huomenna. Huomaa myös koko perheen – johon tuohon aikaan laskettiin lasten lisäksi myös palvelijat (vertaa Apt 16:31) – pelastuminen. Tämä kertomus on osoitus, että myös rikas voi pelastua (vertaa Luuk 18:18-27).

Jälleen Jeesus käyttää itsestään nimitystä ”Ihmisen Poika” (jae 10). Sen juuret olivat Danielin kirjassa (Dan 7:13). Evankeliumeissa sitä käyttää vain Jeesus, Apostolien teoissa myös ensimmäinen marttyyri Stefanos (Apt 7:56) ja Ilmestyskirjassa Johannes (Ilm 1:13).

Palvelijoille uskotut rahat – Luuk 19:11-27

Tällä vertauksella on historiallinen tausta. Kun Herodes suuri kuoli 4 eKr., hän testamenttasi valtakuntansa pojalleen Herodes Arkelaokselle. Mutta tietysti asian lopullisesti päätti Rooman keisari. Niinpä Arkelaos ja hänen veljensä Filippos ja Herodes Antipas lähtivät Roomaan. Juutalaiset eivät halunneet (jae 14) jopa isäänsä julmemmaksi tunnettua (katso Matt 2:22) Arkelaosta kuninkaakseen ja lähettivät 50-miehisen lähetystön Roomaan pyytämään, että Arkelaoksesta ei tulisi kuningasta. Rooman keisari antoi Arkelaokselle hallittavaksi vain puolet isänsä valtakunnasta eli Juudean, Samarian ja Idumean (eli Edomin, josta Herodeksen suku olikin kotoisin) – lisää hallittavaa hän voisi saada, jos osoittautuisi hyväksi hallitsijaksi. Hänestä tehtiin käskynhaltija. Hänen veljistään tuli neljännesruhtinaita ja he saivat hallittavakseen Herodes Suuren valtakunnan muut osat.

Valtaanpääsynsä jälkeisenä pääsiäisenä Arkelaos teloitutti 3000 vastustajaansa (vertaa jae 27). Pian paljastui, että juutalaiset olivat olleet oikeassa. Julma Arkelaos osoittautui kelvottomaksi hallitsijaksi ja hänet erotettiin vuonna 6 jKr. ja karkotettiin Galliaan. Sen jälkeen Juudea ja Samaria olivat roomalaisen maaherran alaisuudessa. Jeesuksen julkisen toiminnan aikana maaherrana oli Pontius Pilatus.

Arkelaos liittyy vertaukseen myös sitä kautta, että hän oli rakentanut uudestaan tulipalossa tuhoutuneen isänsä Herodeksen rakennuttaman talvipalatsin, joka sijaitsi Jerikossa, siis aivan lähellä.

Juutalaiset odottivat maallista messiasta, joka perustaisi uudelleen daavidilaisen valtakunnan. Siksi Jeesuksen lähestyessä Jerusalemia ilmassa oli ajatus, että nyt tuo daavidilainen valtakunta alkaa (vertaa jae 38, kuningas). Jeesus halusi osoittaa, että hänen (taivaallinen) valtakuntansa ei tule vielä nyt, vaan ensin hän palaa Isän tykö taivaaseen ja sieltä hän aikanaan tulee toisen kerran vallassa ja voimassa. Eivät opetuslapsetkaan olleet vapaat maallisen messiaan odotuksesta (vertaa Luuk 24:21, Apt 1:6)

Huomaa, että rahaa annettiin kymmenelle palvelijalle (jae 13), mutta myöhemmin puhutaan vain kolmesta. Olisi odottanut, että palvelijoita olisi ollut apostolien määrä eli kaksitoista. Muutenkin tämä vertaus on meille muistutus siitä, että vertauksissa ei pidä aina yrittää löytää selitystä jokaiselle yksityiskohdalle.

Kultaraha (jae 13, kreikassa puhutaan minasta, samasta rahasta puhutaan myös Dan 5:25:ssä, katso KR-1992:n alaviite) on hieman harhaanjohtava sana. Mitä ilmeisimmin kysymys oli sadasta denaarista/drakmasta, ei yhdestä rahasta – ei tunneta tuollaista rahaa tuolta ajalta. Summa vastasi noin neljän kuukauden palkkaa – ei siis mikään suuri summa. Olisi aivan hyvin voitu puhua edellisen Kirkkoraamatun mukaisesti leiviskästä. Leiviskä oli vain sadasosa talentista, josta puhutaan Matteuksen samantyylisessä vertauksessa (Matt 25:14-30), joka kuitenkin on eri vertaus.

Jakeessa 14 on ennustus Jeesuksen omasta kohtalosta viikon kuluttua. Pitkäperjantaina kansa ei huutanut häntä kuninkaakseen, vaan ristille (katso Luuk 23:21).

Ensimmäinen ja toinen palvelija (jakeet 16-19) olivat asioineet saamallaan rahalla. Toinen oli menestynyt toista paremmin. Palkinto oli suunnattoman suuri saatuun rahaan verrattuna: leiviskää kohden tuli kaupunki verotuloineen.

Kolmas palvelija (jakeet 20-21) oli tehnyt vastoin isäntänsä selkeää käskyä (jae 13): hän oli kätkenyt rahan. Hän ei siis tehnyt tietonsa mukaan (vertaa 5 Moos 29:28). Hän ei ollut uskaltanut antaa sitä edes rahanvaihtajille, sillä hän pelkäsi heidän epäonnistuvan liiketoimissaan ja lopputuloksena olevan tappiota. Hän saa tuomion omien sanojensa mukaan: hän tiesi, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta ei tehnyt (jakeet 22-23). Voimme sanoa, että kolmas palvelija ajatteli vain itseään. Hän ei ollut halukas palvelemaan isäntäänsä millään lailla.

Huonon palvelijan raha annetaan onnistuneelle palvelijalle muiden palvelijoiden vastustelusta huolimatta (jakeet 24-26). Hän oli jo osoittanut kykynsä, niinpä hänelle uskottiin lisää vastuuta. Näin on myös Jumalan valtakunnassa: hän, jota Jumala voi käyttää, saa lisää vastuuta ja tehtäviä.

Vertaus päättyy kuninkaan ankaraan rangaistukseen niille, jotka eivät olleet halunneet häntä kuninkaakseen (jae 27). Tässä on helppo nähdä viittaus Jerusalemin hävitykseen vuonna 70 jKr. (vertaa jakeet 43-44).

Jakeessa 21 Kirkkoraamattu-1992 käyttää sanaa ”armoton”, jota ei voi pitää onnistuneena. Kirkkoraamattu-1938:ssa on "ankara". Myös Kirkkoraamattu-1992 kääntää saman kreikan sanan ankaraksi Room 11:22.

Jakeessa 23 Kirkkoraamattu-1992 puhuu pankista, joka on italian penkistä johdettu sana – siis paljon myöhäisemmältä ajalta. Kreikassa puhutaan pöydästä (trapedza), johon viittaa myös Kirkkoraamattu-1938:n rahanvaihtajien pöytä.

Mitä tämä vertaus haluaa meille – ja Luukkaan ajan kristityille – opettaa? Selkein opetus on uskollisuus saadussa tehtävässä. Fariseukset olivat kuuluisia varovaisuudestaan; he olivat kehittäneet 365 eri kieltoa, joiden lisäksi oli käskyjä niin, että niitä yhteensä oli 613. Voi sanoa, että he hyvin paljon pohtivat, mitä - varsinkin sapattina - ei saa tehdä. Ilmeisesti tällainen asennoituminen uhkasi alkukirkkoakin. Liikkeenjohdon tunnettu viisaus on: ”Varmin tapa tehdä virhe on olla tekemättä mitään!” Samasta puhuu suomalainen sanonta: ”Tekevälle sattuu!” Kristittyinä meillä on Jumalan antama tehtävä, joka jatkuu siihen asti, kunnes Kristus palaa kunniassaan. Emme saa kätkeä saamaamme lahjaa ja olla passiivisia. Voimme sanoa, että uskossa joko edetään tai taannutaan – paikallaan pysyminen on mahdotonta.

Tähän päättyy Luukkaan pitkä kuvaus Jeesuksen matkasta Jerusalemiin (Luuk 9:51-19:27). Seuraavat tapahtumat sijoittuvat jo Jerusalemiin.

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin – Luuk 19:28-40

Tämän kertomuksen merkitys tulee ilmi siinä, että myös Johannes – joka vain harvoin kertoo sellaista, jonka muut evankelistat ovat jo kertoneet – kuvaa Jeesuksen ratsastamisen Jerusalemiin (Matt 21:1-9, Mark 11:1-10, Joh 12:12-16).

Nyt alkoi kirjaimellisesti nousu ylös Jerusalemiin (jae 28). Öljymäki (jae 29) sijaitsee itään Jerusalemista. Nimensä se on saanut siellä kasvavista oliivipuista, joista tehtiin öljyä. Sen alarinteessä on Getsemanen puutarha.

Betfagen (jae 29) sijainti ei ole varma, ehkä se sijaitsi Öljymäen laella. Martan, Marian ja Lasaruksen kotikylä (Joh 11:1) Betania on nykyään arabialaisesta nimeltään ”Lasaruksen kylä ”, Al-Azzarije – siellä sijaitsee Lasaruksen hauta. Se sijaitsi kolme kilometriä itään Jerusalemista Öljymäen itärinteellä. Betania tarkoittaa ”köyhien talo”, Betfage ”Viikunatalo”.

Se, että Jeesus oli yöpynyt Betaniassa (Joh 12:1) sai aikaan sen, että myös kaupungista tultiin Jeesusta vastaan (Joh 12:12-13). Kansanjoukko kasvoi, kun tuli tieto Jeesuksen saapumisesta. ”Käyttämätöntä” eläintä (jae 30) käytettiin pyhiin tarkoituksiin (vertaa 4 Moos 19:2, 1 Sam 6:7). Kylä on ehkä Betfage.

Salomo – myös Daavidin poika – oli ratsastanut muulilla kruunajaistilaisuuteensa (1 Kun 1:33). Jeesus käytti aasia eikä hevosta, joka olisi ollut valloittajan ja sotapäällikön ratsu. Jeesus oli Rauhanruhtinas (Jes 9:5). Mooseksen rukouksessa Juudan ratsuna mainitaan aasi (5 Moos 44:10-11). Aasi ”täytti” myös Sak 9:9 ennustuksen (Matt 21:4-5).

"Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."
Sak 9:9

Koska aasin omistajia oli useita, olivat he varmaan köyhiä (jae 33). He tunsivat Jeesuksen (jae 31). Vaatteiden heittäminen ratsastajan eteen (jae 36) merkitsi kuninkaallista kunnioitusta (katso 2 Kun 9:13).

Paikka, jossa temppeli näkyi ensimmäisen kerran (jae 37), nostatti pyhiinvaeltajissa ilon ja kiitoksen huudon – nyt kaikki huomio kiinnittyi Jeesukseen. Suurin Jeesuksen tekemistä ihmeistä oli Lasaruksen herättäminen kuolleista (Joh 11:44), ja nyt oli lähdetty liikkeelle Lasaruksen kotikylästä.

Eri evankelistat kuvaavat hieman eri sanoin sitä, mitä Jeesukselle huudettiin (jae 38). Tämä on selvää, eihän kyseessä ollut mikään johdettu kuoro, joka olisi huutanut yhteen ääneen samaa, vaan eri puolilla väkijoukkoa huudettiin eri tavalla. Luukas ei käytä hoosianna-sanaa – se olisi ollut hänen pakanalukijoilleen outo – sen sijaan hän käyttää kreikan sanaa ”doksa”, kunnia. Hän käyttää Jeesuksesta arvonimeä ”kuningas”, Matteuksella on ”Daavidin Poika”, Markuksella ”Daavidin valtakunta” ja Johanneksella ”Israelin kuningas”. Kaikki nämä arvonimet voitiin ymmärtää tarkoittavan maallista messiasta. Luukkaan ”huuto” tulee lähelle enkelien ylistystä jouluyönä (Luuk 2:14).

"Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa."
Luuk 2:14

Hoosianna-hymni (Ps 118:25-26) kuului olennaisena osana Jerusalemiin tuloon. Palmunlehvät – joita Luukas ei myöskään mainitse – kuuluivat suuriin juhliin, mm. lehtimajanjuhlan ensimmäiseen päivään (3 Moos 23:40).

Ehkä ne fariseukset, jotka kehottivat Jeesusta kieltämään opetuslapsiensa huudon (jae 39), olivat Galileasta tulleita. He ymmärsivät huudon poliittisen vaarallisuuden. He kehottivat Jeesusta kieltäytymään Messiaan asemasta. Mutta Jeesus sanoo, että nyt on aika totuuden tulla ilmi (jae 40): jos ihmiset vaikenevat, kivet huutavat (vertaa Hab 2:11-12, katso myös Luuk 3:8: Johannes Kastajan sana vastustajilleen, että Jumala voi kivistä herättää lapsia Abrahamille).

Toisaalta voimme nähdä viittauksen Jerusalemin tuhoon (jae 44): ei jäänyt kiveä kiven päälle – se oli todistus siitä, mitä merkitsi se, että juutalaiset hylkäsivät oman Messiaansa. Vuonna 62 jKr. tapettiin Jerusalemin seurakunnan johtaja, Jeesuksen veli Jaakob ja muut seurakunnan johtajat. Juutalaisten kapinan alkaessa vuonna 66 jKr. loputkin kristityt poistuivat Jerusalemista ja vuonna 70 jKr. kaupungin tuhoutuessa siellä oli vain juutalaisia.

Jeesus itkee Jerusalemia – Luuk 19:41-44

Öljymäen huippu on noin sata metriä korkeammalla kuin Jerusalem – sieltä voi nähdä koko kaupungin.

Kansan ilon keskellä Jeesus puhkeaa itkuun, ei oman kohtalonsa takia, vaan Jerusalemin tulevan kohtalon takia. Jeesuksen ennustama tuho toteutui noin 40 vuotta myöhemmin, vuonna 70 jKr. Samalla tavalla profeetta Jeremia ennusti kaupungin tuhon 40 vuotta etukäteen (626 – 586 eKr., Jer 1:11-19, Jeremialla oli myös valitus Jerusalemin tähden, Jer 8:13-22). Sukupolven aika annettiin aikaa kääntymykseen, mutta sitä ei tullut (jae 42).

Jerusalemia kutsutaan rauhan kaupungiksi, mutta sen historia ja osin nykypäiväkin, todistaa aivan päinvastaista: mitään muuta kaupunkia ei ole piiritetty yhtä usein. Roomalaiset piirittivät kaupunkia Tituksen (josta tuli hieman myöhemmin Rooman keisari) johdolla, ja lopulta kaupungin puolustus romahti sen asukkaiden nälkään vuonna 70 jKr.

Jakeessa 42 Kirkkoraamattu-1992 kääntää ”mikä turvasi” on. Elävämpi olisi ollut vanha käännös: ”mikä rauhaasi sopii” – kreikan rauhaa tarkoittava sana ”eireenee” muistuttaa lukijaa heprean sanasta ”shalom”, joka tarkoittaa oikeaa suhdetta Luoja ja luodun välillä.

Jakeessa 44 Kirkkoraamattu-1992 käyttää sanaa ”asukkaat” – kreikassa ja KR-1938:ssa on lapset. Asiallisesti kyse on asukkaista, tytär Jerusalemin (kaikista) lapsista.

Tämä kertomus on vain Luukkaalla. Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa on mainittu Jerusalem useammin kuin koko muussa Uudessa testamentissa.

Temppelin puhdistaminen – Luuk 19:45-48

Markus sanoo, että temppelin puhdistaminen tapahtui hiljaisen viikon maanantaina (Mark 11:12,15), Luukas jättää ajankohdan mainitsematta. Kaupankäynti tapahtui pakanoiden esipihalla. Uhrieläimiä voi ostaa vain Tyroksen rahalla – periaatteessa mikä tahansa eläin olisi voinut olla uhrieläin, mutta pitkien matkojen takia ihmiset ostivat ne. Ja lisäksi kaupankäynnin varmistamiseksi, muiden tuomista uhrieläimistä helposti löytyi joku vika. Ilmeisesti ylin papisto sai tuloja rahanvaihdosta ja kaupankäynnistä

Jälleen Jeesus toteuttaa messiaanisen ajan merkkejä. Sakarjan kirjan viimeisessä jakeessa (Sak 14:21) yksi messiaanisen ajan merkki on se, että temppelissä ei enää käydä kauppaa. Jakeen 46 taustalla ovat Jer 7:11:n sana rosvojen luolasta:

"Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra."

ja Jes 56:7:n sana temppelistä rukouksen huoneena.

"Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla." (KR-92) / ..."sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." (KR-38)

Vaikuttaa siltä, että muutos jäi lyhytaikaiseksi: varmaan jo seuraavana päivänä kauppa jatkui entiseen tapaan.

Johannes kertoo, että Jeesus puhdisti temppelin julkisen toimintansa alussa (Joh 2:13-16). Näin Jeesus ikään kuin ”kehystää” toimintansa: se tulee johtamaan temppelin tuhoon, koska sillä ei enää ole todellista merkitystä (Joh 2:17-21, vertaa Hepr 9:11-10:18).

Vielä nyt kansansuosio pelastaa Jeesuksen kansan johtohenkilöiden murhasuunnitelmilta (jae 48). Jakeessa 47 on mainittu juutalaisten Suuren neuvoston kaikki kolme ryhmää: ylipapit, kirjanoppineet ja muut kansan johtomiehet. Jakeessa 48 olisi hyvin voitu säilyttää Kirkkoraamattu-1938:n kirjaimellinen ja kuvauksellinen käännös: ”riippui hänessä”.