Luukkaan evankeliumin luku 16 luettavissa netissä

Tilanteet hyväksikäyttö – Luuk 16:1-13

Vertaus väärästä, epärehellisestä taloudenhoitajasta on yksi vaikeimmin selitettäviä Uuden testamentin kertomuksia. Ongelmia syntyy siitä, ettemme tiedä varmasti, onko jakeen 8 alussa mainittu "herra" Jeesus (Kirkkoraamattu-1992) vai taloudenhoitajan työnantaja (Kirkkoraamattu-1938). Kreikankielisessä alkutekstissä ei ole lainkaan välimerkkejä - itse asiassa ei edes sanavälejä - joten lainausmerkit joutuu jokainen kääntäjä laittamaan oikeaksi katsomaansa paikkaan.

Taloudenhoitajan toiminta on helppo ymmärtää. Hän oli käyttänyt isäntänsä varoja väärin. Galileassa oli tuohon aikaan paljon suurtiloja, joiden omistajat elivät muualla - lähinnä Jerusalemissa. Tämä isäntä sai kuulla, että hänen tilaansa hoitanut taloudenhoitaja oli ollut epärehellinen. Taloudenhoitaja ymmärsi, että hän voisi auttaa itseään vain niin kauan kuin hän olisi taloudenhoitaja. Niinpä hän kutsui velalliset - ilmeisesti niitä, jotka olivat ostaneet luotolla tavaroita tilalta - ja yhden kanssa kerrallaan muutti velkakirjoja.

Vain kaksi petosta kerrotaan tarkemmin: toinen velallinen "sai anteeksi" 50 astiaa öljyä (noin 2000 litraa) ja toinen 20 tynnyriä vehnää (noin 8000 litraa). Molempien määrien arvo oli noin 500 denaaria.

Nyt taloudenhoitajalla oli ystäviä, jotka olivat myös hänen rikostovereitaan. Niinpä hän saattoi odottaa heidän auttavan häntä erottamisen jälkeen. Mies saattoi jopa kiristää heitä.

Kuka kehui epärehellistä taloudenhoitajaa (jae 8)? Mahdollisuuksia on kaksi: Jeesus tai maatilan isäntä. Jos kehuja oli maatilan isäntä, hän ei voinut olla ihailematta palvelijansa oveluutta. Mutta mikä on kertomuksen opetus meille? Oveluudella pärjää? Jos kehuja on Jeesus, ongelmaksi tulee se, miten Jeesus saattoi kehua epärehellistä taloudenhoitajaa.

On syytä muistaa, ettei kertomus ole esimerkkikertomus - "mene ja tee sinä samoin" (Luuk 10:37) - vaan vertaus. Vertauksilla on yleensä vain yksi tähtäyspiste, yksi opetus annettavana (vaikka niiden jokaisesta yksityiskohdasta usein yritetään saada esiin jokin "uusi" opetus).

Tämän vertauksen opetus on, että on käytettävä jäljellä oleva aika oikein ja hyödyksi. Ihminen ei voi tehdä parannusta kuin tämän elämän aikana, kuoleman jälkeen se on myöhäistä!

Ei ole sattuma, että Luukas - tai todennäköisesti jo Jeesus - on heti perään kertonut vertauksen väärästä ja oikeasta mammonasta. Jakeissa 10-13 tulee Jeesuksen ohje taloudenhoitoon, ei jakeissa 1-7! Huomaa myös se, että kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (jakeet 19-31) selittää tätä jaksoa.

Rikkaus tarkoittaa tässä kaikkea ajallista, kaikkea sellaista, joka liittyy tähän aikaan ja tähän elämään. Rikkautta voi olla omaisuus, valta, ystävät jne. Niitä lahjoja, jotka Jumala on meille antanut, on osattava käyttää oikein. Mutta valitettavasti osat usein vaihtuvat: lahja ottaa lahjan antajan paikan: jostakin maallisesta tulee meidän jumalamme.

Luther selittää Isossa katekismuksessa ensimmäisen käskyn selityksessä mikä tai kuka on ihmisen Jumala tai epäjumala. Jumalamme on se, johon me turvaamme, jonka varassa elämme. Jos elämme jonkin muun varassa kuin Jumalan varassa, siitä on tullut meille epäjumala. Jumala ei ole antanut meille lahjojaan siksi, että me palvelisimme niitä epäjumalina, vaan siksi, että me niiden avulla kutsuisimme ihmisiä Jumalan valtakuntaan.

Jakeen 3 lopun käännös on epäonnnistunut, koska "kehtaa"-sanalla on eri merkitykset Itä ja Länsi Suomessa: idässä merkitys on lähinnä "viitsiä". Edellisen Kirkkoraamatun: "...kerjuuta häpeän" oli parempi käännös.

Kaksoiselämä tuottaa kuoleman – Luuk 16:14-18

Ulkokultaisuus oli fariseusten erityinen ongelma (vertaa Matt 23:13-36). He halusivat näyttää hurskailta, mutta eivät aina halunneet elää, kuten opettivat. He elivät siis eräänlaista kaksoiselämää: toisaalta he olivat uskonnollisesti ankaria - toisaalta suvaitsivat itselleen sellaistakin, minkä laki tuomitsi. Mutta Jumala ei katso vain ulkokuorta, vaan näkee ihmisen sisimpään (Luuk 7:39-40).

Jeesus otti vain yhden esimerkin. Fariseusten tulkinnat avioerosta olivat käytännössä johtaneet moniavioisuuteen - ei yhtä aikaa, vaan peräkkäin (samasta asiasta puhuu myös Paavali Room 2:17-24, erityisesti jae 22). Rabbi Hillel opetti, että turmeltu ateria oli riittävä avioeron syy. Rabbi Akiba opetti, että mies sai ottaa uuden vaimon, jos löysi kauniimman naisen.

Fariseukset olivat unohtaneet, että Jumalan laki oli tarkoitettu ihmisten ohjaamiseksi taivaaseen. Fariseuksille siitä oli tullut vain sääntökokoelma, jota voitiin "tulkita". Jeesukselle laki oli pyhä, pysyvä Jumalan ilmoitus (jae 17), siksi Jeesus tulkitsi lakia paljon ankarammin kuin fariseukset (Matt 5:21-32).

Huomaa jakeen 16 muuttunut loppu. Kirkkoraamattu-1938: "...jokainen tunkeutuu sinne väkisin." Kirkkoraamattu-1992: "...jokaista vaaditaan tulemaan sinne." Tosin uudessakin käännöksessä on alaviitteessä mainittu vanhan käännöksen olevan myös mahdollinen.

Mutta Jeesus opetti myös, että pelastustienä laki oli vanhentunut: Johanneksen jälkeen oli alkanut armon aika. Mutta se ei merkinnyt sitä, etteikö tällä elämällä olisi tekemistä taivaaseen pääsemisen kanssa. Siitä selvä osoitus on seuraava kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, joka on samalla jakeiden 9-13 selitystä.

Osat vaihtuvat – Luuk 16:19-31

Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on esimerkkikertomus, tosin kielteinen: näin ei pidä tehdä. Köyhä Lasarus makasi rikkaan miehen oven edessä. Ehkä hän oli halvaantunut, koska ei pystynyt hätistämään koiria kimpustaan. Juutalaisille koira oli saastainen eläin. Tuon ajan koirat olivat villikoiria, petoja. Ehkä meidän ajattelussamme tuon ajan koirat vastaisivat meidän susiamme.

Kuoleman jälkeen miesten osat olivat vaihtuneet. Lasarus oli Abrahamin luona, rikas mies tuonelassa. On tärkeää huomata, ettei rikas mies joutunut tuonelaan siksi, että hän oli rikas, vaan syy oli siinä, miten hän käytti rikkauttaan. Olihan Abrahaminkin rikas mies. Ei pelastumista määrää omaisuuden määrä. Lasaruskaan ei pelastunut köyhyytensä ansiosta. Jeesus ei puhu Lasaruksen uskosta, mutta jo hänen nimensä sanoo paljon: "Jumala auttaa". Lasarus oli niitä "köyhiä", jotka panivat toivonsa Jumalan apuun.

Kertomus ei siis opeta sitä, että täällä ajassa kärsityt vääryydet sovitetaan ja korvataan taivaassa. Se puhuu siitä, että täällä ajassa tapahtuva puolen valinta pysyy voimassa myös kuoleman jälkeen (jae 26).

Juutalaiset opettivat, että Abraham lähetti aika ajoin palvelijansa Eleasarin (1 Moos 15:2, kreikaksi: Lasarus) tarkastamaan osoittivatko juutalaiset veljesrakkautta. Rikas mies oli epäonnistunut, hän oli ajatellut vain itseään. Vasta tuonelassa hän tunsi ja tunnusti Lasaruksen veljekseen (jae 24). Lasarus onkin ainoa nimeltä mainittu ihminen Jeesuksen vertauksissa.

Jumalan ilmoitus riittää

Kuolemanjälkeinen elämä oli yllätys rikkaalle miehelle. Niinpä hän pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen varoittamaan hänen viittä veljeään. Mutta Abraham ei suostunut. Jos veljet eivät uskoisi Jumalan ilmoitusta, eivät he uskoisi, vaikka joku nousisi kuolleista. Todistuksen tästä saamme, kun katsomme, mitä tapahtui, kun Jeesus herätti kuolleista Martan ja Marian veljen Lasaruksen. Tuo teko sai Jeesuksen vastustajat päättämään, että Jeesus on tapettava (Joh 11:53). Ei syntynyt uskoa, vaan epäusko vain vahvistui ja kärjistyi. Ei edes Jeesuksen ylösnousemus saanut kaikkia vakuuttuneiksi hänen jumaluudestaan (Matt 28:11-15).

Eivät erilaiset ihmeet tänäkään päivänä synnytä aitoa, elävää uskoa. Aito usko syntyy vain Jumalan ilmoituksen pohjalta. Emme me voi uskoa Jeesukseen syntiemme sovittajana kuin yksin Jumalan ilmoituksen varassa.

Uskonnonfilosofi John Hick on todennut, ettei kuolemanjälkeistä elämää voi todistaa vääräksi, sen voi todistaa vain oikeaksi. Kukaan ei voi palata kuolemansa jälkeen takaisin ja kertoa: "Ei siellä ollut mitään!" Jos mitään ei ole, mistä hän palasi? Mutta joku voi palata ja kertoa: oli siellä sitä ja sitä. Yksikin ylösnousemus kumoaa kaikki vastaväitteet sitä vastaan!

Kun Abraham kieltäytyi lähettämästä Lasarusta rikkaan miehen veljien luokse, se ei johtunut siitä, että se olisi ollut mahdotonta, vaan siksi, että se oli hyödytöntä (jae 31).

Hajahuomioita

Tuonela (jae 23) ei vielä ole kadotus (vertaa Ilm 20:13-14). Emme tiedä kuoleman jälkeisestä elämästä kovin paljon, joten erilaiset järjestykset ja järjestelmät sekä "välitilaopit", joita on rakennettu, jäävät väistämättä arvailujen tasolle. Tärkein ajatus tässäkin on: kuoleman jälkeen on kaksi vaihtoehtoa ja valinta niiden välillä tapahtuu jo tässä elämässä, ei vasta tulevassa.

Rikkaan miehen joutuminen tuonelaan on osoitus siitä, ettei pelkkä kuuluminen Abrahamin perillisten joukkoon riittänyt pelastukseen (vertaa Joh 8:37-47). Samoin on kirkkoon kuulumisen laita: ei se pelasta, usko Jeesukseen pelastaa.

Olen joskus miettinyt, miten menestysteologian kannattajat selittivät tämän kertomuksen. Rikkaalle (= menestyneelle) kävi huonosti, köyhälle ja kurjalle hyvin.

Ei Jumala toimi meidän toiveidemme mukaan, vaan pyhän tahtonsa mukaan.