Naisia Jeesuksen matkaseurueessa – Luuk 8:1-3

Tämä kertomus valaisee sitä, kuinka Jeesus ja opetuslapset huolehtivat ruoasta ynnä muista käytännön asioista Jeesuksen julkisen toiminnan aikana. Johannes kertoo, että opetuslasten yhteinen kukkaro oli Juudas Iskariotilla (Joh 12:6). Muttei pelkkä raha riittänyt, täytyi olla ihmisiä, jotka ostivat ruokaa ja valmistivat sen. Nämä naiset palvelivat Jeesusta paitsi varoillaan myös käsillään.

Kolmesta mainitusta naisesta tunnetuin on Maria Magdaleena/Magdalan Maria. Magdala oli kylä Gennesaretin järven länsirannalla. Johanna mainitaan pääsiäisaamuna Jeesuksen haudalla (Luuk 24:10). On arveltu, että hänen miehensä Kuusas oli se kuninkaan virkamies, jonka pojan Jeesus paransi (Joh 4:46-54). Susanna mainitaan vain tässä, hänestä emme tiedä mitään.

Se, että Jeesuksella oli naisopetuslapsia, oli poikkeuksellista. Juutalaiset eivät opettaneet tytöille lakia, eikä rabbeilla ollut naisoppilaita. Jeesus ei siis ollut sidottu oman aikansa yhteiskunnan tapoihin ja käsityksiin, kuten joskus väitetään.

Jakson alku on meille jälleen muistutus siitä, ettei Luukas ole voinut kertoa meille kuin pienen osan siitä, mitä Jeesus teki.

Sanan kylvö ei ole turhaa – Luuk 8:4-15

Tuon ajan Israelissa pellot olivat kivisiä. Ei voinut kylvää vain hyvään maahan, vaan oli kylvettävä kaikkialle, mistä saattoi saada satoa. Vertauksen kylväjä toimi normaalisti – ei hän ollut mitenkään erityisen tuhlaileva tai suurpiirteinen. Kyllä hän odotti satoa kaikesta kylvämästään, ei vain osasta. Jumalan Sanan kylvökin on tehtävä samalla tavalla: ei pidä etsiä vain parasta maata. Toisaalta pitää aina odottaa myös satoa, eikä ajatella: "Ainahan sitä osa on epäonnistunut!"

Vertaus kylväjästä on rohkaisu opetuslapsille: vaikka osa kylvetystä Jumalan Sanasta meneekin hukkaan, on myös osa, joka tuottaa jopa satakertaisen sadon. Vertaus on myös merkki siitä, että Jumala ei halua luovuttaa vähällä: hän kutsuu Jumalan valtakuntaan niitäkin, jotka näyttävät sopimattomilta sinne.

Kylvötyön tulos voi olla neljänlainen. Samalla tavalla evankeliumi voi kohdata neljänlaisia ihmisiä.
1. Niitä, jotka eivät ota sitä vastaan lainkaan.
2. Niitä, jotka uskovat, mutta jotka luopuvat uskostaan vainojen ja ahdistusten tullen. Kirkon alkuvuosista lähtien on ollut myös niitä, jotka luopuvat uskosta.
3. Niitä, jotka uskovat, mutta jotka ajan kuluessa liukuvat takaisin maailmaan. Voisimme sanoa heitä maallistuneiksi kristityiksi.
4. Niitä, jotka uskovat loppuun asti.

Jakeen 10 ajatus siitä, että vain opetuslapset saavat tietää Jumalan valtakunnan salaisuudet, voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Ilmeisesti taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että kaikki kyllä kuulevat evankeliumin, mutta vain Jeesukseen uskovat ottavat sen vastaan ja ymmärtävät sen, kun taas seurakunnan ulkopuolisille se on käsittämätön arvoitus. Jos ajattelemme Jeesuksen ristinkuolemaa ja sen merkitystä, huomaamme, kuinka tämä tapahtuu käytännössä: kristityille risti on sovituksen paikka, muille se on järjetön teloitus, korkeintaan oikeusmurha.

Lahjat käyttöön – Luuk 8:16-18

Jumala ei anna evankeliumia kätkettäväksi, vaan esillä pidettäväksi. Vaikka on vastuksia, silti ei saa lopettaa kylvämistä. Jos Jumalan lahjat jäävät käyttämättömiksi, Jumala voi ottaa ne pois. Emme opettele uutta kieltä unohtaaksemme sen. Mutta jos emme käytä sitä, unohdamme sen.

Jakeen 18 voi soveltaa Israelin kansaan: se luuli olevansa Jumalan valittu kansa, siksi se hylkäsi Messiaan ja menetti valitun kansan aseman kristilliselle kirkolle.

Ensisijainen viiteryhmä – Luuk 8:19-21

Usko Jeesukseen jakoi käytännössä perheitä jo Luukkaan kirjoittaessaan evankeliumiaan (Luuk 12:49-53). Ja samoin käy tänäänkin. Erityinen ongelma tämä on islamilaisessa maailmassa, jossa kristityksi kääntynyt voi joutua koko suvun ulkopuolelle. Usko Jeesukseen - ja pääsy taivaaseen - ovat kuitenkin kaikkea muuta tärkeämpää.

Huomaamme, että Jeesuksen isä Joosef oli jo kuollut. Mark 6:3 kertoo Jeesuksen veljien nimet, Jeesuksella oli ainakin neljä veljeä ja kaksi sisarta.

Jeesus on koko luomakunnan Herra

Kahdeksannen luvun lopussa on neljä ihmettä, voimatekoa, jotka kuvaavat Jeesuksen valtaa neljän "vastustajan" yli.
1. Valta yli luonnonvoimien, jakeet 22-25
2. Valta yli henkivaltojen, jakeet 26-39
3. Valta yli sairauden, jakeet 40-48
4. Valta yli kuoleman, jakeet 49-56

Joku voisi tulkita nämä neljä voimatekoa niin, ettei kristityn tarvitse enää sairastaa, kuolla tai alistua luonnonvoimien alle. Mutta se ei ole näiden kertomusten opetus, vaan juuri päinvastainen. Kristittykin joutuu kohtaamaan Jumalan vastustajan työtä omassa elämässään, mutta Jeesus on jo voittanut Saatanan, siksi lopullinen voitto on Jumalan - ja kristityn, joka elää Jumalan yhteydessä.

Jumala ei vastaa aina samalla tavalla samoihin ahdistuksiin. Tällä kertaa Jeesus tyynnytti myrskyn, mutta matkallaan Roomaan apostoli Paavali ajelehti kaksi viikkoa myrskyn kourissa (Apt 27:27). Jumala on voittanut vastustajan, mutta hänen vastauksensa meidän ongelmaamme - esimerkiksi sairaus - ei aina ole sama: parantumisen sijaan hän voi antaa voiman kestää sairaus.

Luonnonvoimien Herra – Luuk 8:22-25

Gennesaretin järven pinta on noin 200 metriä merenpinnan alapuolella. Järvessä ei ole yhtään saarta. Kun Välimereltä tullut tuuli alkoi laskeutua vuoren rinnettä alas (ehkä Kyyhkyssolasta) ilma jäähtyi ja sai aikaan myrskyn. Kokenutkin kalastaja saattoi joutua myrskyn yllättämäksi, niin nopeasti ne nousivat. Kalastajaveneet olivat pieniä, joten vaara hukkua oli todellinen. Tilannetta pahensi se, että opetuslapset ja Jeesus olivat liikkeellä yöllä (Mark 7:35-36, huomaa myös "nukahti", jae 23).

Jeesuksen tyynnytettyä myrskyn opetuslapsissa heräsi kysymys, kuka Jeesus oikein on. Voimme sanoa, että kaikki nämä neljä voimatekoa olivat Jeesuksen vastauksia tuohon kysymykseen. Hiljalleen opetuslapsille alkoi kirkastua, että Jeesus oli sittenkin jotakin muuta, kuin miksi he häntä luulivat: ei vain suuri opettaja, vaan itse Jumala.

Henkivaltojen Herra – Luuk 8:26-39

Päästyään Gennesaretin järven itärannalle, Jeesus opetuslapsineen oli tullut pakana-alueelle. Aluetta kutsuttiin Dekapolikseksi, koska siellä oli kymmenen (kreikassa "deka") hellenistikaupungin (kreikassa "polis") liittovaltio, joka oli osa Rooman valtakuntaa. Dekapoliksen pääkaupunki oli Gerasa, siitä ilmeisesti nimitys "Gerasan alue".

Siellä Jeesusta vastaan tuli mies, jossa oli riivaajia. Roomalaisessa legioonassa oli 6000 miestä, mutta riivatun uutta nimeä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti (jae 30, Markus mainitsee sikoja olleen noin 2000, Mark 5:13). Riivaajat pyysivät Jeesukselta lisäaikaa, sitä, ettei heidän olisi heti pitänyt mennä kadotuksen kuiluun (jae 31). Riivaajat ajoivat kuitenkin heti sikalauman tuhoon ja itsensä kadotukseen. Pahan valta kääntyi itseään vastaan.

"Viattomien" sikojen tuhoutuminen on ollut monelle raamatunlukijalle ongelma, ja se, että jonkun omaisuutta tuhoutui. On muistettava, että kaikki on vain lainaa Jumalalta. Jumala voi ottaa lainan pois halutessaan (Job 1:21). Ilmeisesti nuo siat olivat jonkun kaupungissa asuneen suurtilallisen, joka oli laittanut orjiaan paimeniksi. On havaittu, että tuohon aikaan siat olivat pahoin trikiinin saastuttamia, joten voi jopa ajatella, että sikojen tuho koitui asukkaiden parhaaksi. Pelko outoa vierasta kohtaan johti kuitenkin pyyntöön, että Jeesus poistuisi.

Muutamian yksityiskohtia

Haudat olivat todella "hautaluolia" (jae 27), joissa myös elävät voivat asua. Jakeessa 39 Jeesus ei kehottanut miestä vaikenemaan, vaan julistamaan Jumalan tekoja (vertaa jae 56: kehotus vaieta). Tämä siksi, että pakana-alueella ei ollut vääriä Messias-odotuksia.

Sairauden Herra – Luuk 8:40-48

Verenvuotoa sairastanut nainen oli kultillisesti saastainen: hän ei saanut osallistua jumalanpalvelukseen, eikä kukaan voinut koskea häneen ilman saastumista (3 Moos 15:25-27). Ehkä tämä oli syy siihen, miksi hän halusi parantua salassa; ehkä hän pelkäsi, ettei Jeesuskaan haluaisi koskettaa häntä. Mutta aitoon uskoon kuuluu myös julkinen tunnustautuminen, siksi Jeesus halusi naisen tulevan esiin. Samalla paljastui myös hänen parantumisensa: enää häntä ei tarvinnut vältellä.

Jakeessa 43 Luukas toteaa (tosin ko. kohta on vain osassa käsikirjoituksia), että nainen oli käyttänyt kaikki rahansa lääkäreihin saamatta kuitenkaan apua. Hän kuitenkin jättää mainitsematta naisen kärsimykset ja sen, ettei hoito ollut auttanut, vaan pahentanut hänen tilaansa (Mark 5:26). Tämän on nähty tukevan sitä, että kirjoittaja on lääkäri Luukas.

Jeesuksen viitan tupsut (jae 44) ovat osoitus siitä, että Jeesus noudatti Vanhan testamentin lain vaatimuksia (4 Moos 15:37-41), mutta ei fariseusten kaikkia lain tulkintoja ja laajennuksia.

Kuoleman Herra – Luuk 8:49-56

Synagogan esimiehen Jairoksen ainoa lapsi, 12-vuotias tytär oli kuolemansairas (jae 42). Jairos uskoi Jeesuksen voivan auttaa häntä vielä senkin jälkeen, kun sanoma tytön kuolemasta oli tullut. Vaikka hän ei varmaankaan odottanut, että Jeesus herättäisi hänen tyttärensä kuolleista, hän uskoi, että jotakin apua Jeesus voisi hänelle antaa. Hän sai nähdä uskonsa toteutuvan yli odotusten: Jeesus herätti tytön kuolleista.

Luukas on lyhentänyt Markuksen tekstiä melkoisesti. Niinpä Luukkaan teksti ei kerro selvästi, että Jeesus herätti tytön vain viiden ihmisen läsnäollessa (Mark 5:40). Luukas kyllä edellyttää, että näin tapahtui - muutenhan ei olisi ollut mitään järkeä kieltää kertomasta tapahtuneesta (jae 56) - ja Luukas jopa mainitsee nämä viisi henkilöä (jae 51). On hyvä huomata, että jonkin yksityiskohdan puuttuminen Raamatun tekstistä ei välttämättä tarkoita sitä, ettei kirjoittaja olisi sitä tietänyt.

"Ei hän ole kuollut, hän nukkuu" (jae 52, yhdessä Lasaruksen herättämisen Joh 11:11 kanssa) on antanut kristityille aiheen puhua "poisnukkumisesta".

"Opettaja" (jae 49) ei olisi todellakaan voinut tehdä Jairoksen kuolleelle tyttärelle mitään. Mutta Jeesus ei ollut vain opettaja, vaan paljon enemmän: hän oli Jumala, elämän Luoja ja antaja. Kreikan sana "soodzoo" voidaan kääntää sekä "parantaa" että "pelastua" (jakeet 48 ja 50).