Jeesuksen läheisyys paljastaa synnin – Luuk 5:1-11

Tämä jakso paljastaa meille sen, ettei ihmisen ja Jumalan välillä ole vain pientä aste-eroa, vaan kuilu, jota ei voi ylittää. Ihmisen luonnollinen uskonnollisuus ajattelee, että ero ihmisen ja Jumalan välillä on sovitettavissa. Mutta mitä lähemmäs Jumalaa ihminen joutuu - tai pääsee - sitä selvemmäksi käy ihmisen toivoton tilanne.

Voimme sanoa, ettei ihminen tule syntiseksi tekemällä syntiä - sillä ihminen on aina jo valmiiksi syntinen - vaan ihmisestä tulee syntinen, kun Jeesuksen läheisyys paljastaa hänen syntisyytensä. Tässä on yksi syy siihen, miksi moni ihminen haluaa paeta Jeesusta - aivan kuten Pietari (jae 8).

"Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies."

Jeesuksen mieletön neuvo (jae 4) oli osoittautunut oikeaksi. Siitä Pietari ymmärsi, ettei Jeesus ollut vain suuri saarnaaja, eikä edes vain ihmeidentekijä, vaan hän oli myös luonnon Herra. Pietari ymmärsi, että hänen seurassaan oli itse Jumala. Tämä tapaus merkitsi käännekohtaa Pietarin elämässä, sen osoittaa jakson 8 kaksoisnimi: Simon Pietari. Vanhan Simon-nimen rinnalle oli tullut Pietari - apostolin nimi.

Ilmeisesti Pietari - ja hänen veljensä Andreas - sekä Sebedeuksen pojat Johannes ja Jaakob muodostivat kalastusyhtiön: syvän veden kalastuksessa tarvittiin vähintään kahta venettä. Nyt molempien venekuntien kalastajat jättivät vanhan ammattinsa ja ryhtyivät ihmisten kalastajiksi: nostamaan heitä kuolemasta elämään - ei enää päinvastoin.

Spitaalisen parantaminen – Luuk 5:12-16

Spitaali oli tauti, joka eristi ihmisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Tauti levisi kosketuksen kautta, siksi sitä sairastavat eristettiin terveistä (3 Moos 13:45-46). Ainoa yhteys toisiin ihmisiin oli yhteys toisiin spitaalisiin (Luuk 17:11-12). Tuohon aikaan spitaali-nimitystä käytettiin erilaisista ihosairauksista, joten aina, kun Raamatussa puhutaan spitaalista, kyseessä ei ole meidän spitaalina tuntemamme sairaus.

Laissa oli määräykset siitä, milloin jonkun katsottiin parantuneen spitaalista (3 Moos 14:1-31), mutta koko Vanhassa testamentissa on vain kaksi kertomusta spitaalisen parantumisesta 4 Moos 12:10-15 (Mooseksen sisar Mirjam) ja 2 Kun 5:1-14 (syyrialainen Naaman, josta Jeesus puhui Nasaretin synagogassa).

Spitaalisilta oli kielletty tuleminen kaupunkiin, mutta epätoivoissaan mies tuli Jeesuksen luo vastoin lain määräyksiä (jae 12, tosin ilmaisu voidaan tulkita laajemminkin "kaupungin alueella", johon kuului alueita kaupungin muurien ulkopuoleltakin).

Ensimmäisen kerran sairastumisensa jälkeen mies sai tuntea jonkun terveen ihmisen koskettavan häntä (jae 13). Mies parani heti. Jeesus lähetti hänet Jerusalemin temppeliin uhraamaan laissa säädetyt uhrit. Samalla myös temppelin papit saivat todistuksen messiaanisen ajan alkamisesta (vertaa Jeesuksen vastaus Johannes Kastajan oppilaiden kysymykseen Luuk 7:18-23).

Luvun neljä selityksen lopussa puhuimme jo yhdestä syystä, miksi Jeesus kehotti parannettuja vaikenemaan ihmeistä. Tässä tulee ilmi toinenkin syy: kertomukset ihmeistä aiheuttivat valtavan tungoksen Jeesuksen luo ja silloin kaikki aika oli vaarassa mennä ihmisten parantamiseen eikä evankeliumin julistamiselle jäänyt aikaa (vertaa Luuk 4:43, Jeesuksen ohjelmajulistus). Tänäänkin käy helposti näin: ihmeet houkuttelevat ihmisiä kirkkoihin, ei siellä julistettava evankeliumi. Silti pitäisi aina muistaa, ettei evankeliumia kalliimpaa ja tärkeämpää asiaa ole olemassakaan.

Kuka voi antaa synnit anteeksi? Luuk 5:17-26

Jeesuksen toiminta oli huomattu myös Jerusalemissa, juutalaisten uskonnollisessa keskuksessa. Selvästikin fariseukset ja kirjanoppineet eivät olleet tulleet katsomaan Jeesusta vain uteliaisuudesta, vaan myös arvioidakseen hänen toimintansa "laillisuutta", siis sitä, oliko se juutalaisten laintulkinnan mukaista vai ei.

Fariseukset olivat maallikkoliike - voisi sanoa "herätysliike". He olivat ankaran lainnoudattamisen kannattajia ja vaatijia. Heitä ei ollut paljon - juutalaisen
historioitsija Josefuksen mukaan vain noin 6000 - mutta he olivat tosiasiallisia juutalaisten uskonnollisia johtajia. Saddukeukset olivat ylimyspuolue, joka oli eristäytynyt kansasta. Tavalliset papit taas olivat sidottuja temppelin uhripalveluksiin. Lainopettajat olivat ammattiteologeja ja lakimiehiä. He tulkitsivat Vanhan testamentin (uskonnollista ja oikeudellista) lakia. Monet heistä olivat fariseuksia (Luuk 5:30).

Halvaantuneen ilmestyminen Jeesuksen eteen loi tilanteen, jossa Jeesus pystyi osoittamaan, kuka hän todella oli.

Yksi fariseusten johtavia opetuksia oli: "Sairas mies ei parane, ennen kuin hänen syntinsä ovat anteeksiannetut" (vertaa Joh 9:2). He siis väittivät, että sairaus oli seurausta synnistä ja parantumisen edellytys oli syntien anteeksisaaminen, ja tämä tapahtui erilaisten vaadittujen uhrien suorittamisen kautta.

Jeesus teki juuri fariseusten opetusten mukaan: ensin hän antoi halvaantuneen miehen synnit anteeksi ja sitten miehelle terveyden. Mutta koska Jeesus ei vaatinut uhreja tai muita uskonnollisia muotomenoja, fariseukset ymmärsivät, että Jeesus teki jotakin, joka oli sallittua - ja mahdollista - vain Jumalalle: antoi synnit anteeksi "ilmaiseksi".

Tämä havainto muodostui keskeiseksi fariseusten ja Jeesuksen välienselvittelyssä. Fariseukset näkivät merkit Jeesuksen jumaluudesta jumalanpilkkana - hehän odottivat maallista Messiasta, eivät Jumala-Messiasta. Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, fariseukset olisivat ollet syytöksissään oikeassa: Jeesus pilkkasi Jumalaa tekeytymällä Jumalaksi. Mutta koska Jeesus oli Jumala, hän ei pilkannut Jumalaa. Fariseukset olivat lähellä totuutta, mutta valitettavasti vain lähellä.

Jeesuksen oudohko kysymys: "Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi on annettu anteeksi' vai sanoa: 'Nouse ja kävele?'" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että syntien anteeksijulistus oli - ja on - jotakin näkymätöntä, joka tapahtuu "Taivaan torilla", sen sijaan parantamisen "tehon" jokainen pystyi tarkastamaan heti. Jos fariseukset olisivat uskoneet omia opetuksiaan, heidän olisi pitänyt tunnustaa, että Jeesus antoi myös miehen synnit anteeksi, sillä mieshän parani!

Ensimmäisen kerran Luukkaan evankeliumissa Jeesus käytti itsestään "Ihmisen Poika" -nimitystä. Tuo messiaaninen nimi tulee Dan 7:13:sta. Vain kahdesti Uudessa testamentissa sitä käyttää joku muu kuin Jeesus: Joh 12:34, juutalaiset - jotka viittaavat Jeesuksen omaan puheeseen - ja Apt 7:56: Stefanos.

Mitä ihmeet ovat?

Ei kuitenkaan pidä ajatella, että Jeesus oli Jumalan Poika, koska hän teki ihmeitä. Päinvastoin: hän teki ihmeitä, koska hän oli Jumalan Poika. Hedelmistään puu tunnetaan!

Mikä sitten on ihme? Monet haluavat selittää Raamatun ihmeet vain sen ajan tietämättömyyden seurauksiksi. "Nykypäivänä ne olisivat helposti selitettävissä." Raamatussa kerrotut ihmeet - erityisesti evankeliumien ihmeet - ovat ennen kaikkea tunnustekoja: niistä näkyi, että Jumala toimi. Siksi ei tarvitse etsiä luonnollisia selityksiä eri ihmeille. Ne olivat Jumalan tekoja. Osa Jumalan teoista voi olla ihmisjärjelle ymmärrettäviä, osa ei.

Tänäänkin on syytä muistaa, etteivät ihmeet ole itseisarvo. Jumala haluaa (jae 12) auttaa sekä ihmisen ruumiillista että hengellistä hätää, mutta hän tekee sen omalla tavallaan. Eivät kaikki sairaat parantuneet edes Jeesuksen aikana! Jumala kutsuu myös meidät parantamaan sekä ruumiillisia että hengellisiä "sairauksia". Mutta on syytä aina muistaa tärkeysjärjestys: synti on aina vakavampi sairaus kuin ruumiillinen sairaus (jae 24).

Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on Jumalan valtakunta. Myös tänään.

Heidän uskonsa

Huomaa jakeen 20 "heidän uskonsa", ei "hänen uskonsa". Oli kysymys kantajien (Mark 2:3: neljä miestä) - ja varmaan myös kannettavan - uskosta. Se, että he kantoivat miehen Jeesuksen luo, osoitti heidän uskonsa. Mekin voimme "kantaa" ihmisiä Jumalan eteen rukouksessa tai välittäen heille Jumalan Sanaa eri tavoin. Näin meidänkin uskomme voi tuottaa yhtä hienon lopputuloksen: syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen.

Leevi lähtee seuraamaan Jeesusta – Luuk 5:27-32

Damaskoksesta Egyptiin kulki tärkeä tie, ns. Meren tie, joka kulki läheltä Kapernaumia. Jossakin tuon tien varrella oli publikaani Leevin tulliasema, jossa hän keräsi tullia Herodes Antipakselle. Juutalaiset vihasivat publikaaneja. He olivat maanpettureita, olivathan he vieraan vallan palveluksessa; "he ryöstivät omalta kansaltaan." Usein otettiin myös liikaa tullia. Tämä johtui siitä, että roomalaiset kauppasivat tullinkanto-oikeuden huutokaupalla - "korkein tarjous voittaa" - eivätkä olleet kovin kiinnostuneita siitä, kuinka paljon tullia tosiasiassa otettiin, kunhan he vain saivat oman osansa. Tällainen houkutteli kiskontaan.

Leevin kutsuminen Jeesuksen opetuslapseksi on kerrottu hyvin lyhyesti. Arameassa kutsuun sisältyi sanaleikki: Leevi - laavaa ("seuraa minua"). Publikaanit olivat kuuluja rikkaudestaan, joten Leevin päätös vaati rohkeutta. Mutta kuten amerikkalainen lähetyssaarnaaja Jim Elliot sanoi: "Ei hullu ole se, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, vaan hullu on se, joka luopuu siitä, mitä ei voi menettää." Kaikesta maallisesta on kerran luovuttava, vain usko Jeesukseen säilyttää merkityksensä kuolemankin jälkeen: se antaa iankaikkisen elämän.

Luukas korostaa usein sitä, että köyhät ottivat Jeesuksen vastaan. Leevi on osoitus siitä, ettei rikkaus sinänsä ole este Jumalan valtakuntaan pääsemiselle, mutta siitä voi helposti tulla sellainen. Esteeksi voi tulla moni muukin, sinänsä hyvä asia, esim. ystävät, työ, perhe, harrastukset jne.

Publikaaneja pidettiin syntisinä (jae 30), sillä he joutuivat tekemään työtään myös sapattina ja työssään he joutuivat käsittelemään juutalaisille saastaisia eläimiä ja tavaroita. Siksi Jeesuksen tarkkailijat paheksuivat Jeesuksen ja opetuslasten osallistumista Leevin järjestämälle aterialle. Jeesus vastasi arvosteluun osoittamalla mielettömäksi ajatuksen, että lääkäri ei suostuisi olemaan sairaiden kanssa missään tekemisissä. Samoin Jeesus - syntisten parantaja - oli pakotettu seurustelemaan syntisten kanssa.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia

Tässä Luukkaan evankeliumin lukuoppaassa pitäydytään päälinjojen tarkastelussa, mutta tässä kuitenkin muutama yksityiskohta, jotka ovat osoitus siitä, että Raamatun tekstien tarkka lukija voi löytää paljon lyhyestäkin katkelmasta.

Jakeessa 31 Luukas on vaihtanut Markuksen ja Matteuksen käyttämän "tervettä" tarkoittavan kreikan sanan toiseen. Matteuksen ja Markuksen käyttämä sana tarkoittaa itse asiassa "vahvaa", sen sijaan Luukkaan käyttämä "hygianoon" on lääketieteellinen termi, joka tarkoittaa nimenomaan tervettä. Monta kertaa muuallakin Luukas käyttää tuon ajan lääketieteestä tuttuja sanoja. Ne ovat osoitus siitä, että kirjoittaja on ollut lääkäri Luukas.

Jakeessa 32 Jeesus sanoo: "En minä ole tullut..." Selvästikään hän ei tarkoita tulemista Nasaretista Kapernaumiin yms., vaan tuloaan ihmiseksi. Tässä on siis viittaus Jeesuksen pre-eksistenssiin eli ennaltaolemiseen, joka on kirkkaana esillä Joh 1:1-18 ja Fil 2:5-11. Aina Raamatun kirjoittajat eivät sano kaikkea selvästi, "sormella osoittaen", vaan sanoma voi olla "kätkössä".

Häävieraat eivät paastoa – Luuk 5:33-35

Lukiessamme Luukasta tulee vaikutelma, että tässä kerrottu on tapahtunut välittömästi edellisen tapauksen jälkeen, ehkä jopa Leevin päivällisillä. Mutta Markus (Mark 2:18) osoittaa, että tämä kertomus on toisesta yhteydestä. Tästä voimme oppia kaksi asiaa:
1. Luukas ei ollut kiinnostunut aikajärjestyksestä.
2. Monta kertaa evankeliumien kirjoittajat joutuivat jättämään paljon aineistoa pois (vertaa Joh 21:25). Valitettavasti meidän on usein vaikea huomata näitä "aukkoja".

Mooseksen laki vaati vain yhden paastopäivän vuodessa: Suuren sovituspäivän (3 Moos 16:29-31). Pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaisuudessa oli tullut tavaksi paastota kaksi kertaa viikossa (vertaa Luuk 18:17): torstaina (jolloin Mooses nousi Siinain vuorelle) ja maanantaina (jolloin Mooses laskeutui alas). Jos ei paastonnut, ei rikkonut lakia. Mutta jos halusi käydä hurskaasta, oli pakko paastota.

Jeesuksen vastaus oli yllättävä. Häävieraat joutuivat rikkomaan juutalaisten paastotapoja, koska häät kestivät viikon, eikä silloin kukaan häävieraista paastonnut. Oli siis poikkeustilanteita, jotka estivät paaston. Jeesuksen vastaukseen liittyi myös pelastushistoriallinen näkökulma: juutalaiset pitivät Israelia Jumalan morsiamena. Jos Israelin sulhanen oli tullut, Jeesus oli siis Jumala. Jälleen kerran Jeesus paljasti jumaluutensa.
Mutta Jeesuksen vastustajat eivät halunneet osallistua häihin, vaan he halusivat paastota. He halusivat jättäytyä uuden liiton ulkopuolelle.

Mitä paasto on?

Tänään paastosta puhuttaessa puhutaan usein laihduttamisesta. Mutta juutalaisille paasto on synnin katumisen merkki. Siksi on ymmärrettävää, että Johannes Kastajan opetuslapset olivat ahkeria paastoajia (jae 33). Kristillisen paaston ydin on ajatuksessa kaiken turhan poispanemisesta, jotta voi keskittyä olennaiseen.

Ensimmäinen kärsimysilmoitus

Jakeessa 35 on Luukkaan evankeliumin ensimmäinen selväsanainen ilmoitus siitä, miten Jeesuksen julkinen toiminta tulisi päättymään (vertaa Luuk 2:34-35). "Sulhasen poisottaminen" on selvä viittaus ristinkuolemaan. Se, että asia on ilmaistu passiivilla, tarkoittaa sitä, että tekijänä on Jumala (näin muuallakin). Jumalan tahto vei Jeesuksen ristille.

Tähän jakeeseen sisältyy myös seikka, joka on tietyiltä uskonnollisilta ryhmiltä - esimerkiksi Seitsemännen päivän adventisteilta - jäänyt huomaamatta: kristityt eivät noudata Mooseksen lain ajanlaskua, vaan pelastushistorian ajanlaskua: Jeesuksen ylösnousemus aloitti uuden ajan (vertaa Apt 20:7) jolloin pyhäpäivä ei enää ole sapatti - eli lauantai - vaan ylösnousemuksen päivä - eli sunnuntai.

Kolme väärää vaihtoehtoa – Luuk 5:36-39

Tämä vertaus on helppo ymmärtää, jos ajattelee kahta uskonkäsitystä - lain tietä ja armon tietä - ja niiden yhdistämistä. Jeesus esittää kolme väärää tapaa yhdistää nämä kaksi.

1. Ensimmäinen väärä tapa on ottaa vähän uutta ja vähän vanhaa (jae 36). Näin tekevät ne, jotka ajattelevat evankeliumin olevan vain jonkinlainen tiettyjen vanhojen säädösten korvaaja.

2. Toinen väärä tapa on yrittää ottaa sekä koko vanha usko että koko uusi usko (jae 37, leili oli yleensä kokonainen vuohennahka, joka oli ommeltu "säiliöksi"). Vanha leili oli kovettunut "käppyrä", joka ei pystynyt joustamaan uuden viinin käydessä. Ei evankeliumi ole myöskään lain täydentäjä. Se on jotakin kokonaan uutta.

Kolmas väärä tapa on hylätä uusi (jae 39). Ihmisissä on paljon "muutosvastarintaa", sillä on helpompi pitäytyä vanhassa kuin kokeilla uutta.

Ainoa oikea tapa on ottaa vain uusi: elää yksin armosta (jae 38, vertaa Gal 5:1-6).

"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen"
(Gal. 5:1)

"Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle."
(Gal. 5:4)