Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 4

Evankeliumin palveluvirka - 2 Kor 4:1-6

Jakeessa 1 Paavali jälleen korostaa evankeliumin julistamisen olevan Jumalan antama tehtävä. Kukaan ei voi ottaa tuota tehtävää, vaan se annetaan.

Evankeliumin julistajia uhkaa lannistuminen, koska Saatana yrittää tehdä tyhjäksi evankeliumin kylvötyön ja sato tehdystä työstä jää toivottua pienemmäksi (Matt 13:1-30 ja 36-43, Jeesuksen vertaukset kylväjästä sekä vehnästä ja rikkaviljasta). Evankeliumin julistajan ei tule tehdä työtään edes hengellisen voiton tavoittelu mielessään, vaan muistaa, että tehtävä on Jumalan antama ja voi olla, että "toinen kylvää, toinen korjaa" (Joh 4:37).

Paavalia oli syytetty siitä, ettei hän ollut kertonut kaikkea (jae 2) ja senkin, minkä hän oli julistanut, hän oli vastustajien mukaan tehnyt sekavasti ja epäselvästi (jae 3). Ehkä Paavalia syytettiin siitä, ettei hän ollut julistanut Vanhan testamentin lakia; toisena vaihtoehtona on ehdotettu sitä, että Paavalin vastustajat olisivat vaatineet Paavalilta salaisen tiedon, gnosiksen, ilmoittamista. Paavali teki selväksi, että hän oli julistanut vain sen, mikä oli Jumalan tahto, siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään poistamatta.

Julistaja kohtaa jokaisena aikana vaatimuksen julistaa korvasyyhyyn, saarnata seinille: körteille körttiläisittäin, viidesläisille heille sopivalla tavalla jne. Toki me saamme - ja meidän jopa tulee - ottaa huomioon kuulijakunta, mutta se ei saa johtaa siihen, että itse sanoma muuttuu: joko vaietaan "vaikeista asioista" (esimerkiksi kasteesta helluntailaisten kanssa järjestetyssä aktiossa) tai jopa muutetaan uskon sisältöä paremmin kuulijoille sopivaksi ja kelpaavaksi.

Julistajan on itse sitouduttava sanomaansa, kuulija huomaa helposti ulkokohtaisuuden. On syytä muistaa, että Jumala sitoutuu vain aitoon evankeliumiin. Toisenlaisen "evankeliumin" julistaja - oli hän kuka tahansa - on kirottu (Gal 1:8).

Ihmisjärki ei voi koskaan ymmärtää armon evankeliumia, pelastusta uskon kautta, ilman lain tekoja (jae 3). Ihmisen järjelle kristillisen uskon suurimmat totuudet jäävät aina käsittämättömyyksiksi. Vain Jumalan Pyhä Henki voi kirkastaa ne meille (Joh 3:5-8).

Tätä maailmanaikaa hallitsee Saatana, tämän maailman jumala (jae 4, vertaa Luuk 4:5-6), josta Jeesus käytti nimitystä "tämän maailman ruhtinas" (Joh 12:31, 14:30, 16:11). Siksi Paavali kutsuu tätä maailmaa "pahaksi maailmaksi" (Gal 1:4).
　Ei siis ole olemassa aitoja ateisteja; jokaisella on jokin jumala. Luther selittää Isossa katekismuksessa ensimmäistä käskyä siten, että ihmisen jumala on se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.

Kristillinen usko on Kristus-keskeistä (jae 5). Jean Calvin on sanonut: "Sen, joka haluaa julistaa yksin Kristusta, on pakosta unohdettava itsensä." Siellä, missä johtajista on tullut pääasia, on menty harhaan.

Julistaja on palvelija (jae 5); mutta ei kuulijoiden palvelija, vaan evankeliumin palvelija (vertaa Apt 5:29). On tärkeää nähdä, että palvelemme ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla silloin, kun julistamme heille oikein evankeliumia.

Valo tuo esiin asioiden todellisen tilan (jae 6). Pimeässä huoneessa voimme tunnustelemalla saada selville jotakin siitä, mitä huoneessa on, mutta kun valo sytytetään, näemme, mitä huoneessa todellisuudessa on.
　Millaisen todellisuuden Jumalan valo paljastaa, kun se kohdistetaan meidän sisimpäämme? Sieltä paljastuu pimeys (1 Kor 4:5)! Mutta valo voittaa pimeyden (1 Joh 5:4-5): pienikin kynttilä syrjäyttää synkän pimeyden. Vaikka sydämemme pimeys on synkkääkin synkempi, on evankeliumin valo suurintakin pimeyttä suurempi (Room 5:20-21).

Ulkokuori ja sisältö - 2 Kor 4:7-15

Evankeliumi on todellinen aarre (jae 7). Myös Jeesus opetti näin vertauksessaan peltoon kätketystä aarteesta (Matt 13:44) ja vertauksessa kallisarvoisesta helmestä (Matt 13:45-46). Moni ei vain ymmärrä sen arvoa, koska se on pukeutunut niin halpaan ulkoasuun.

Moni suuresti tavoiteltu asia paljastuu lopulta tyhjäksi. Saatana houkuttelee meitä tavoittelemaan sellaista, joka ei kuitenkaan lopulta tyydytä meidän kaipaustamme.

Miksi Jumala on kätkenyt evankeliumin aarteen halpoihin "saviastioihin" eli ihmisiin? Miksi Jumala ei tee kristityistä täydellisiä? Kun Paavali kipuili oman vajavaisuutensa kanssa, Jumalan vastaus hänelle oli:

"Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."
(2 Kor 12:9).

Jos kristityt olisivat täydellisiä, voisi olla, että ihmiset eivät näkisikään evankeliumia vaan vain sen julistajat.

Savea käytetään kuvana ihmisestä myös muualla Raamatussa. Jumala käski Jeremiaa menemään savenvalajan luokse (Jer 18:1-17), jossa Jumala puhui hänelle siitä, että ihminen on Jumalan kädessä kuin savi savenvalajalle. Myös luomiskertomus puhuu samasta: ihminen luotiin maan tomusta (1 Moos 2:7).

Jakeissa 8 ja 9 on neljä ongelmaa, joiden kanssa Paavali - ja muut evankeliumin julistajat - joutui painimaan. Kaikkien neljän perässä on kuitenkin "...mutta emme...". Jumala voi muuttaa kaiken. Meidän on opeteltava katsomaan asioita Jumalan näkökulmasta. Siellä, missä me näemme vain toivottomuutta ja epäonnistumisia, Jumala voi nähdä toivon ja mahdollisuuksia. Täydellisempi luettelo Paavalin lähetystyössään kohtaamista vaikeuksista ja onnettomuuksista löytyy kohdasta 2 Kor 11:23-28.
　Nämä jakeet puhuvat voimakkaasti ns. menestysteologiaa vastaan. Jumala ei kuljeta omiaan taivaaseen vaikeuksien ohi vaan niiden läpi. Arvottomasta hiilestä syntyy kallisarvoinen timantti suuressa paineessa. Samalla tavalla Jumala kouluttaa kristittyjä myös ahdistusten kautta: ne muuttavat meitä. Musta hiili ei pysty heijastamaan valoa, mutta kirkas timantti tekee sen. Vaikeuksien "jalostama" kristitty ei heijastele omaa erinomaisuuttaan, vaan Jumalan kirkkautta.

Jakeet puhuvat myös Jumalan varjeluksesta: ihmiset - joita Saatana johdatti - olivat yrittäneet tuhota Paavalin ja hänen työnsä, mutta Jumala oli Paavalin tukena, siksi häntä ei voitettu ja kukistettu eikä hänen työnsä rauennut tyhjiin. Perimätieto kertoo, että Paavali oli mitättömän näköinen pieni mies (latinassa "paulus" = pieni), mutta Jumalan avulla hän teki suuria.

Saviastiavertauksen syvin selitys saatiin Golgatan ristillä: "Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" (Matt 27:40). Jeesus suostui heikoksi, että me saisimme iankaikkisen elämän. Jeesuksen heikkous on ihmiskunnan pelastuksen perusta ja lähde. Evankeliumin julistajan heikkous on ihmiskunnan pelastumisen väline.

Jakeessa 10 on viittaus siihen, että kristityt uskovat nimenomaan ruumiin ylösnousemiseen (vertaa 1 Kor 15:35-58).

Jakeessa 13 Paavali lainaa psalmia 116, jaetta 10. Ilmeisesti Paavali tekee lainauksen juutalaisten rabbien tapaan: osan lainaaminen on samalla viittaus koko psalmiin, joka on otsikoitu: "Herra on avuttomien auttaja". Itsessämme olemme avuttomia, mutta saamme avun Jumalalta.

Jakeessa 15 Paavali jälleen kerran puhuu palvelijan tehtävästään (vertaa jae 5): hänen julistustyönsä ei tähdännyt hänen maineensa tai omaisuutensa lisäämiseen, vaan sen ainoa tähtäyspiste oli saada uusia - mahdollisimman monta - ihmistä Jumalan valtakunnan kansalaisiksi.

Kuolema ei ole piste vaan pilkku - 2 Kor 4:16-18

Kristillisen uskon yksi peruspiirre on se, että täällä ajassa emme saa nauttia kaikesta siitä, mikä meitä odottaa kerran taivaassa. Tätä on kuvattu ilmaisulla: "jo nyt - ei vielä". Jo nyt saamme olla Jumalan omia, mutta täydellisesti saamme kokea osamme ihanuuden vasta perillä taivaassa.

Moni loukkaantuu kristittyjen ja heidän uskonsa vajavaisuuteen, mutta silti uskon saaminen on parasta, mitä ihmiselle maan päällä voi tapahtua.

Ateisti ei näe elämän loppuessa mitään toivoa: kaikki vain huononee ja lopulta päättyy; hän ei saa mitään tilalle. Kristitty taas näkee, että ruumiillinen alaspäin meneminen on samalla valmistautumista uuteen. Siksi meillä on toivo. Kuolema ei ole vain "vihollisista viimeinen" vaan myös portti tulevaan iankaikkiseen elämään. Tämä elämä on myös valmistautumista tulevaan elämään.

Kun vaakakuppeihin pannaan tämän elämän aikaiset kärsimykset ja tulevan elämän kirkkaus, on selvää, kumpi vaakakuppi on painavampi (jae 17). Ongelma on siinä, että emme aina osaa katsoa sitä, mikä ei näy. Yksi parhaista uskon määritelmistä on Hepr 11:1: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä" (katso myös Room 8:18, 2 Kor 5:7 ja Hepr 12:2). On tärkeää oppia näkemään asiat iankaikkisuuden näkökulmasta. Iankaikkisuudessa ei enää ole aikaa, se on ajatonta, ei-ajallista (Ilm 21:23-25).

Jaetta 17 ei pidä ymmärtää siten, että ahdingot toisivat meille osan iankaikkisesta elämästä. Paavali tarkoittaa sitä, että suostuminen kristityn osaan - siis ahdinkoihin - tuo pelastuksen. Jos ahdingoista kieltäydyttäisiin, merkitsisi se uskosta luopumista ja iankaikkisen elämän menettämistä.