Muukalaisina tässä maailmassa - Hepr 11:1-16

Jakeessa 1 on uskon määritelmä, jota kirjoittaja selventää loppuluvun esimerkeillä Vanhan testamentin pyhistä. Usko näkyy konkreettisina tekoina, jotka todistavat Jumalasta. Kaikki tässä luvussa esitetyt uskonsankarit luottivat Jumalan lupauksiin. Usko on Jumalan lupausten pitämistä totena. Kaikkiaan luvussa 11 on 18 kertaa "uskon vuoksi", "uskon avulla" yms.

"Maailmat" jakeessa 3 tarkoittavat nykyistä ja tulevaa maailmaa (vertaa jakeet 10 ja 16).

Ensimmäinen uskon esimerkki on Abel ja hänen uhrinsa. Abelin uhri (1 Moos 4:2-16) tapahtui uskossa (Matt 23:35), siksi se kelpasi Jumalalle. Kainin uhri oli taas vain muotomeno, sillä hänen sydämensä oli paha (1 Joh 3:12), siksi uhri ei ollut otollinen Jumalalle. Abelin veri huusi kostoa (jae 4, Hepr 12:24, katso myös 1 Moos 3:10), Jeesuksen veri julistaa armoa. Valittu esimerkki sopii hyvin Heprealaiskirjeeseen, jossa on puhuttu paljon uhreista.

Henokista kerrotaan 1 Moos 5:18-24:ssä. Hän on Elian (2 Kun 2:11-14) ohella ainut ihminen, joka ei ole nähnyt kuolemaa.

Nooasta kerrotaan 1 Moos 5:28-9:29:ssä. Nooa sai tietää maailman hukkuvan pian. Hän ryhtyi rakentamaan arkkia kuivalle maalle ja sai varmasti paljon pilkkaa osakseen (vertaa Hepr 10:33). Nooa valmistautui tulevaa tuhoa varten ja pelastui. Ne, jotka eivät valmistautuneet, hukkuivat (1 Piet 3:20). Nooan usko suuntautui tulevaisuuteen (vertaa jae 1).

Abraham oli juutalaisten kantaisä (Room 4:1), mutta Heprealaiskirjeen kirjoittajalle hän oli ennen kaikkea kaikkien uskovien isä (Hepr 2:16, katso myös Hepr 6:13-15). Vanhassa testamentissa Abrahamista on kerrottu 1 Moos 12:1-25:11:ssä.　
　Abrahamin usko näkyi siinä, että hän oli valmis luopumaan kaikesta (jae 8, vertaa Hepr 10:34) ja lähti kohti Jumalan lupaamaa maata. Siellä hän joutui asumaan muukalaisena, kiertelevänä paimentolaisena (jae 9). Vielä Jaakob kutsui itseään "vaeltajaksi" (1 Moos 47:9). Tämä selittää jakeen 16 "häpeän": Abraham kärsi häpeää siitä, ettei hän saanut omaa maata, toisaalta Jumala sai häpeää siitä, ettei hän muka pystynyt antamaan Abrahamille omaa maata.
　Jumala ei anna kristityillekään omaa valtiota tässä ajassa, vaan vasta tulevassa maailmassa saamme oman kaupungin (jakeet 10 ja 16).
　Jakeen 13 "kaikki" viittaa Abrahamiin ja hänen jälkeläisiinsä, eihän Henok kuollut (jae 5).

Usko vaikeina aikoina - Hepr 11:17-40

Jakso on täynnä viittauksia Vanhaan testamenttiin, mutta mukana on myös muutamia viittauksia Toiseen makkabilaiskirjaan.

Jakeissa 17 ja 18 on esitetty Abrahamin elämän vaikein tilanne (1 Moos 22). Toisaalta oli hyvin vaikea uskoa, että Jumala haluaisi hänen uhraavan Iisakin, olihan lupaus jälkeläisistä mahdollista toteutua vain Iisakin kautta. Mutta toisaalta Abraham oli oppinut, että Jumala pysyisi lupaustensa takana myös silloin, kun ihminen ei näe muuta kuin mahdottomuuksia.
　Osaammeko me suhtautua näin Jumalan lupauksiin? Ei kysellen, onko tämä nyt järkevää tai meidän ajatustemme mukaista, vaan yksinkertaisesti toimia Jumalan tahdon mukaan. Jumala voi johdattaa omiaan hyvinkin kummallisia teitä (vertaa Jes 55:8-9).

Jae 20 viittaa 1 Moos 27:27-40:n tapahtumiin. Jae 21 viittaa 1 Moos 47:29-31:een ja 48:8-20:een. Jae 22 taas viittaa 1 Moos 50:24-25:een.

Huomaa jakeen 23 "kuninkaan määräys" (2 Moos 1:16,22). Heprealaiskirjeen lukijat joutuivat saman ongelman eteen: kumpaa totella: Jumalaa vai maallista hallitsijaa. Mooses-lapsen kauneus oli hänen vanhemmilleen merkki Jumalan suosiosta (vertaa 2 Moos 2:2, 6:20 ja 4 Moos 26:58-59).

Mooses ei suostunut olemaan faraon tyttären poika, vaan hän halusi palata oman kansansa pariin, vaikka juutalaiset olivatkin vihattu ja halveksittu vähemmistö. Mooses osasi arvioida nykyisen ja tulevan palkkion suhteet oikein. Eräs englantilainen käännös (Cotton Patch) kääntää osuvasti: "Hänellä oli silmää todellisille arvoille."

Jakeessa 28 kuvattu ensimmäinen pääsiäisenvietto on kerrottu 2 Moos 12:ssa, ja jakeessa 29 kuvattu Punaisen meren läpi kulkeminen 2 Moos 14-15:ssä. Jakeessa 30 kuvattu Jerikon valloitus on kerrottu Joos 6:ssa.

Jakeessa 31 mainittu portto Rahab (Joos 2:8-11, 6:22-25, Jaak 2:25) oli Matt 1:5 mukaan Daavidin - ja siten myös Jeesuksen - esiäiti.

Usein ajattelemme, että tämä pyhien luettelo sisältää vain erityisen onnistuneiden ja synnittömien ihmisten nimiä. Mutta on syytä muistaa, että Daavid (jae 32) oli paitsi avionrikkoja, myös murhamies (2 Sam 11-12). Jumala teki ja tekee työtään epätäydellisten ihmisten kautta.

Jakeessa 32 on mainittu neljä Israelin tuomaria, yksi kuningas ja yksi profeetta, tosin Samuel voitaisiin laskea myös tuomariksi. Vastaavat Vanhan testamentin kohdat ovat: Tuom 4:6-5:15 (Barak), Tuom 6:11-8.35 (Gideon), Tuom 11:1-12:7 (Jefta), Tuom 13:24-16:31 (Simson), katso myös 1 Sam 12:11. Samuelista ja Daavidista on kerrottu Samuelin kirjoissa ja Ensimmäisessä aikakirjassa.

Jakeet 33-34 viittaavat Danielin kirjan lukujen 3 ja 6 tapahtumiin.

Jae 35 viittaa Sarpatin leskeen, jonka pojan Elia herätti kuolleista (1 Kun 17:17-24) ja sunemilaiseen naiseen, jonka pojan Elisa herätti henkiin (2 Kun 4:8-36). Jakeiden 35-37 taustalla on Toisen makkabilaiskirjan luku 7, joka kuvaa juutalaisten kärsimyksiä Antiokhos Epifaneen aikana (160-luvulla e.Kr.). Jakeen 36 "pilkka" voisi liittyä profeetta Jeremiaan, joka sai kärsiä paljon ikävän sanomansa takia (Jer 20:7-8). Profeetta Jesajan kerrotaan kuolleen siten, että hänet laitettiin onttoon puuhun, joka sahattiin kahtia (jae 37). Kivitys voi liittyä Sakarjaan (2 Aik 24:20-22, vertaa Luuk 11:51).

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että kirjoittaja haluaa koko luvulla 11 osoittaa oikeaksi juutalaisten opettajien väitteen: "Tieto ilman tekoja on arvoton!" Kristityn usko ei ole pelkkää tietoa, vaan se myös pakottaa toimimaan sen mukaisesti, myös silloin, kun siitä joutuu maksamaan korkean hinnan.

Jae 40 näyttäisi viittaavan jonkinlaiseen välitilaan kuoleman ja taivaaseenpääsyn välillä (näin myös 1 Tess 4:15). Toisaalta Uudessa testamentissa on kohtia, jotka viittaavat siihen, että kristitty pääsee heti kuolemansa jälkeen taivaaseen (esimerkiksi Luuk 23:43). Tiedämme tästä asiasta hyvin vähän. Ehkä siksi siitä on käyty paljon väittelyä ja siitä on syntynyt erilaisia teorioita. Tärkeintä ei ole tietää, mitä kaikkea tapahtuu kuolemamme jälkeen, vaan tietää se, mihin olemme matkalla: taivaaseen vai kadotukseen.