Rikkaus on hyvä renki, mutta huono isäntä – Jaak. 5:1-6

Tämä jakso on vakava muistutus ja varoitus siitä, millainen omaisuuden aseman pitäisi olla elämässämme ja mikä asema sillä todellisuudessa on.

Vanhan testamentin profeetat nuhtelivat toistuvasti rikkaita. Ehkä voimakkain julistaja tällä elämänalueella oli Aamos (esimerkiksi Aam 4:1-11). Mutta Jaakobin sanojen taustalla on helppo nähdä myös Jeesuksen monet varoitukset rikkauden vaaroista, esim Matt 6:19-21.

Rikkaudessa on yksi erityisen vaarallinen piirre: se sitoo ihmisen itseensä. Ihminen kuvittelee elävänsä rikkautensa varassa mukavasti – joskus jopa niin mukavasti, että ajatus kuolemasta halutaan unohtaa (Luuk 12:15-21, tänä yönä!). Rikkaus johtaa helposti tilaan, jossa alitajuisesti ajatellaan elämän jatkuvan ikuisesti. Silloin ei enää ole taivasta, johon pitäisi pyrkiä, eikä helvettiä, jota pitäisi välttää. Rikkaan taivas on tämänpuoleinen "taivas" – josta seuraa tuonpuoleinen kadotus.

Eikö Jaakob tiennyt, etteivät kulta ja hopea ruostu (jae 3)? Kyllä varmaan, mutta Jaakob tarkoittaa ruosteella pikemmin patinaa, merkkiä käyttämättömyydestä. Rikkaiden kulta ja hopea ovat seisoneet käyttämättöminä varastossa; ne ovat tummuneet. Varastoinnin sijaan niitä olisi pitänyt käyttää köyhien auttamiseen. Samoin on käynyt rikkaiden vaatteille: käyttämättöminä ne ovat joutuneet koiden ruoaksi (jae 2), sen sijaan että ne olisi annettu alastomille (Matt 25:36,43).

Jakeessa 4 käy ilmi, että rikkauteen liittyi tuolloin – ja liittyy tänäänkin – ahneus: halua saada itselle sellaista, joka kuuluisi toiselle. Tällainen vääryys kuitenkin huutaa taivaaseen asti, mikä tarkoittaa sitä, että se on kutsu Jumalalle tulla tuomitsemaan väärintekijä (ks. Mal. 3:5).

Voiko kristitty olla rikas?

Joskus 1970-luvulla eräs kristitty yritysjohtaja oli "Suomen rikkain" verotustietojen mukaan. Eräs sanomalehti kysyi häneltä, voiko kristitty olla Suomen rikkain ihminen. Hän vastasi, ettei hän suinkaan ollut Suomen rikkain, hän vain oli ilmoittanut eniten tuloja.

Voiko kristitty olla rikas? Luukas kertoo, että ainakin osa Jeesuksen opetuslapsista oli varakkaita, koska he palvelivat Jeesusta varoillaan (Luuk 8:3). Ei rikkaus itsessään ole syntiä, pikemmin se on Jumalan siunaus (Sananl 22:4). Rikkauden ongelma on se, mihin sitä käytetään ja mihin se johtaa. Helposti käy, kuten kävi rikkaalle miehelle: rikkaus sokaisi hänet eikä hän nähnyt köyhää Lasarusta eikä muistanut iankaikkista elämää (Luuk 16:19-31).

Mutta miten kristityn tai kirkon tai kristillisen järjestön pitäisi hoitaa talouttaan? Luther sanoi istuttavansa omenapuun, jos tietäisi maailmanlopun tulevan seuraavana päivnä. Jeesus voideltiin ennen kuolemaansa kallisarvoisella öljyllä, eikä Jeesus nuhdellut tuhlauksesta, vaan kiitti (Matt 26:6-13).

Rahalla on sijansa Jumalan valtakunnan työssä. Ilman sitä lähetystyöntekijät joutuisivat palaamaan kotimaahan, ilman sitä kirkot jäisivät lämmittämättä jne.

Rahan tulee olla renki, ei isäntä. Tulevaisuuteen tulee varautua, kaikkea ei voi käyttää tänään. Mutta mikä on "kullan ruostumista", mikä järkevää sijoittamista tulevaisuuden varalle? Rajan vetäminen on vaikeaa. On syytä rukoilla myös seurakuntien ja kristillisten järjestöjen taloudenhoidon puolesta.

Kärsivällisyys palkitaan aikanaan – Jaak. 5:7-11

Joskus kuulee väitteen: "Jeesuksen paluu on vain harvoin esillä Uudessa testamentissa. Ei se ole tärkeä asia". Mutta on laskettu, että Uudessa testamentissa on noin 300 kohtaa, jotka puhuvat Jeesuksen paluusta, siis keskimäärin kerran lukua kohden (lukuja on kaikkiaan 260)! Myös Paavali puhui Jeesuksen paluusta Ateenan Areiopagin viisaille (Apt 17:30-31), joten se on ilmeisesti ollut hyvin keskeinen teema myös alkuseurakunnan julistuksessa.

Juutalaiset odottivat Herran päivää, joka olisi ilon päivä juutalaisille, mutta tuskan ja tuomion päivä pakanoille. Myös kristillisessä odotuksessa on tämä "kahtiajakoisuus": tuomion ja ilon odotus.

Mutta erehtyikö Jaakob odottaessaan Jeesuksen palaavan pian (jae 8)? Apostoli Pietari vastaa kirjeessään samanlaiseen kysymykseen (2 Piet 3:8-9): Jumala ei viivytä Jeesuksen paluuta syyttä, vaan kaiken takana on armo. Mutta samalla on muistettava, että Jumalalla ja ihmisellä on täysin erilainen aikakäsitys.

Siksi meidän ei pidä ryhtyä järkeilemään, vaan toimia kuin maanviljelijä, joka kylvää siemenen ja jää odottamaan, että luonto toimii totutulla ja toivotulla tavalla. Samalla tavalla kristitynkin täytyy vain luottaa Jumalan lupauksiin ja niiden täyttymiseen. Maanviljelijä ei voi nopeuttaa sadon kypsymistä, samoin kristitynkin on alistuttava Jumalan aikatauluun. Eikä kristitty edes tiedä, milloin sato kypsyy, koska sen tietää yksin Jumala (Matt 24:36, huomaa myös Jeesuksen varoitus Luuk 12:41-48).

Jakeen 7 kääntäminen on ongelmallista, koska Jaakob puhuu vain "varhaisesta" ja "myöhäisestä". Kääntäjät ovat tehneet kahdenlaisia "lisäyksiä": "syksyinen ja keväinen sade" (KR-1938) tai "varhainen ja myöhäinen sato" (KR-1992).

Molemmat ovat mahdollisia, sillä Israelissa saatiin sato sekä keväällä että syksyllä (ei tosin kahta viljasatoa, kuten Egyptissä, vaan syksyn sato oli hedelmiä). Toisaalta sateet olivat sekä syksyllä lokakuussa (= syksyinen sade), että maalis-huhtikuussa (=keväinen sade). Molemmat puolet ovat esillä myös 5 Moos 11:14:ssä, joka voi olla taustana Jaakobin sanoille.

Toisen esikuvan kärsivällisyydestä meille antavat Vanhan testamentin profeetat (vertaa Hepr 11:32-38) ja Job. Varsinkin Jobista voi sanoa: "Loppu hyvin, kaikki hyvin." (vertaa Job 42:8-17)

Jae 9 on muistutus siitä, että tuomitsijat tuomitaan (vertaa Matt 7:2).

On syytä huomata jakeessa 11, että Jaakob sanoo Jumalan olevan ”laupias ja armahtava”. Tähän kuvaan on vaikea sovittaa monen teologin käsitystä Jaakobista ehdottoman täydellisen pyhyyden vaatijana.

Voiko kristitty vannoa valan? – Jaak. 5:12

Monet tulkitsevat tämän jakeen ja Matt 5:33-37:n siten, ettei kristitty voi vannoa minkäänlaista valaa. Hyvin lähelle Jaakobin sanoja tulee myös 2 Kor 1:17-20.

Mutta Jeesus ja Jaakob eivät suinkaan puhu julkisesta valasta, vaan yksityisestä vannomisesta, jonka he halusivat kieltää. Tuon ajan juutalaiset olivat tunnettuja siitä, että he vannoivat paljon. Jumala vedettiin joutavanpäiväisten asioiden takuumieheksi. Sellainen ei toki ole oikein.

Vanha testamentti vaatii valaa tietyissä tilanteissa (2 Moos 22:11). Jeremia puhuu väärästä valasta (Jer 5:2, 7:9), joten on olemassa oikeakin vala. Itse asiassa myös muutamat Paavalin kirjeiden kohdat ovat valoja, vannomisia (esimerkiksi Gal 1:20, 2 Kor 1:23). Voimme siis todeta, että julkinen vala on oikein, sen sijaan erilainen vannominen, asioiden vakuuttelu Jumalan nimeen, on Jumalan nimen vetämistä lokaan.

Rukouksesta – Jaak. 5:13-18

Tämän jakson taustana on hyvä tietää, että Jaakob oli esimerkillinen rukoilija. Hänen henkilökohtaisen hurskautensa vuoksi juutalaiset pitkään sietivät häntä Jerusalemin seurakunnan johtajana. Kristillinen perimätieto kertoo, että hän oli niin ahkera rukoilija, että hänen polvensa olivat kuin kamelin polvet.

Jakeista 14-15 roomalais-katolinen kirkko on johtanut viimeisen voitelun sakramentin. Mutta Jaakob ei puhu sielun pelastamisesta, vaan sairaan parantamisesta (tosin kyseinen kreikan verbi voi tarkoittaa kumpaakin).

Öljyllä voiteleminen oli parannuskeinona käytössä jo Vanhan testamentin aikana (Jes 1:6). Myös Jeesuksen opetuslapset käyttivät sitä omassa parannustoiminnassaan (Mark 6:13, Luuk 10:34). Kuitenkin on syytä huomata, että Jaakobilla pääpaino on rukouksessa. Rukous on parantumisen avain, ei öljyllä voitelu.

Jotkut väittävät, että nykyajan kehittynyt lääketiede on korvannut parantamisen armolahjan ja sairaiden puolesta rukoilemisen. On totta, että lääketieteen kehitys on yksi Jumalan suurimpia lahjoja ihmiskunnalle. Mutta samaan aikaan on totta, ettei lääketiede vieläkään pysty parantamaan kaikkia. Emme me voi rajoittaa Jumalan toimintaa tälläkään elämänalueella!

Ps 50:15:tä sanottu Jumalan puhelinnumeroksi: "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Monia Jumala joutuu vetämään yhteyteensä vaikeuksien kautta. Vaikeudet kuuluvat myös kristittyjen elämään, eivät ne suinkaan ole merkki Jumalan hylkäämäksi joutumisesta.

Jälleen Jaakob ottaa esikuvan Vanhasta testamentista: Elia oli voimallinen rukoilija, vaikka olikin vain tavallinen ihminen. Rukouksen kautta Elia sai voiton Baalin profeetoista (1 Kun 17-18).

Kristitty ei voi olla sivustakatsoja – Jaak. 5:19-20

Jakeen 19 "eksyminen" voi tarkoittaa joko opillista harhautumista tai moraalista lankeemusta. Molemmat voivat katkaista ihmisen elävän yhteyden Jumalaan.

Kristityn palauttaminen tällaisesta tilasta takaisin oikealle tielle ei ole vain seurakunnan työntekijöiden tehtävä, vaan jokaisen kristityn velvollisuus. Paavali puhuu Gal 6:1:ssä "ojentamisesta". Tuo kreikan sana tarkoitti antiikin lääketieteessä sijoiltaan menneen jäsenen laittamista takaisin paikalleen. Siitä onkin kysymys; kristityn saattamisesta takaisin sinne, mihin hän kuuluu: Jumalan tahdon alle.

Jae 20, kuten myös Sananl 10:12 ja 1 Piet 4:10, väittää, että rakkaus peittää syntien paljouden. Jotkut ovat ymmärtäneet tämän niin, että hyvät teot sovittavat huonot teot. Se muistuttaisi islamilaista pelastuskäsitystä: hyvien ja huonojen tekojen suhde ratkaisee iankaikkisen kohtalosi. Mutta kohta on ymmärrettävä niin, että rakkaus "ei välitä" syntien määrästä. Jeesus ei rakasta vain niitä, jotka rakastavat häntä, vaan Jeesus rakastaa erityisesti niitä, jotka eivät hänen rakkauttaan ansaitsisi.