Itsekkyys kylvää riitojen siemenet – Jaak. 4:1-6

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, viittaako Jaakob jakeessa 1 johonkin erityiseen riitaan vai onko kysymyksessä lähinnä retorinen kysymys. Olipa kummin tahansa, joka tapauksessa Jaakob piirtää varsin synkän kuvan seurakunnan tilanteesta. Valitettavasti kuva oli tuolloin totuudenmukainen ja on sitä yhä monissa seurakunnissa.

Jaakob näkee ongelmien perussyyksi itsekkyyden. Halutaan vain sellaista, josta on itselle hyötyä, eikä haluta ajatella seurakunnan hyötyä. Ei riitä, että minä saan jotakin, vaan minun on saatava enemmän kuin toiset. Eräs kristitty rukoili kerran: "Anna meille kyky iloita toisten siunauksista ja ymmärrystä nähdä, ettei toisen menestys ole meiltä pois!" Tätä asennetta tarvitsisimme enemmän seurakunnissa.

Jaakob käsittelee jakeessa 3 niin sanotusti ”vastaamattomien rukousten” ongelmaa. Mitä ilmeisimmin taustalla ovat Jeesuksen sanat "anova saa ja etsivä löytää" (Matt 7:7-8). Eikö Jumala vastaakaan kaikkiin rukouksiin? Vai mistä johtuu, että kaikki anojat eivät saa pyytämäänsä? Jaakob vastaa: jos haluat jotakin vain tyydyttääksesi himojasi, Jumala ei hyvyydessään anna sitä. Aivan samoin Jeesus opetti Luuk 11:9-13:ssa: hyvä isä ei anna lapselleen kiveä leivän sijaan eikä käärmettä kalan sijaan. Joskus anomme jotakin sellaista, mistä olisi meille vain vahinkoa, on hyvä, ettei Jumala sitä meille anna. Rukous ei siis ole omien mielihalujen tai nautintojen hankintaväline. Aitoon rukoukseen kuuluu aina pyyntö: "Tapahtukoon Sinun tahtosi!"

Ei siis ole vastaamattomia rukouksia. Jumala kuulee jokaisen rukouksen ja vastaa siihen, mutta vastaus ei aina ole se, mitä me odotimme. Joskus Jumala vastaa "kyllä", joskus "ei" ja toisinaan "ei vielä" tai "odota". Ainakin minulle vaikein vastaus on odottaminen; kielteinenkin vastaus tuntuisi miellyttävämmältä, koska silloin asia olisi pois päiväjärjestyksestä.

Jakeen 4 "avionrikkojat" (KR-1992: "uskottomat") nousee Vanhasta testamentista. Jo Vanhan testamentin profeetat nuhtelivat Israelin kansaa uskottomuudesta: he olivat rikkoneet sen liiton, jonka Jumala oli tehnyt kansansa kanssa (Hoos 13, Jer 3:1). Kansa oli liittoutunut milloin minkäkin valtion kanssa ja hylännyt Herran.

Tähän liittyvät myös Jeesuksen sanat "avionrikkojasukupolvesta" (Mark 8:38). Kysymys ei ollut siitä, että Jeesuksen aikana olisi ollut erityisen paljon avioeroja – joita kyllä oli paljon rabbien vapaamielisen laintulkinnan vuoksi – vaan siitä, että kansa oli hylännyt Jumalan liiton. Jumalan liiton hylkääminen johti myös hänen lähettämänsä Messiaan hylkäämiseen.

Jaakob puhuu samasta ongelmasta: kristittyjäkin uhkasi ja uhkaa jatkuvasti houkutus liittoutua Jumalaa vastustavien voimien kanssa, maailman tai itse sielunvihollisen kanssa. Kristitty ei voi palvella kahta herraa (Matt 6:24). Kuitenkin moni yrittää niin tehdä.

Mitä henkeä Jumala halajaa meissä (jae 5)? Joko kysymys on Pyhästä Hengestä tai sitten siitä "elämän hengestä", jonka Jumala luomisessa antoi ihmiselle (1 Moos 2:7).
Jo juutalaiset Vanhan testamentin selittäjät opettivat, että kuoleman jälkeen ihmisen henki palaa Jumalan luo, joka sen on antanutkin. Näin tulkittuna Jaakob puhuu Jumalan kiinnostuksesta jokaista ihmistä kohtaan: Jumala ei haluaisi menettää yhtäkään ihmistä Sielunviholliselle. Jos taas ajattelemme Jaakobin tarkoittavan Pyhää Henkeä, painotus on kristittyjen uskollisuudessa Vapahtajalleen.

Jakeessa 6 on viittaus Sananlaskut 3:34:een "Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.”

Nöyrtykää Jumalan tahdon alle – Jaak. 4:7-10

Joku voi kokea nämä jakeet suorastaan mahdottomana vaatimusten luettelona, onhan näissä neljässä jakeessa peräti kymmenen kehotusta.

Peruslähtökohta Jaakobilla on kuitenkin se, että näiden kehotusten noudattaminen voi tapahtua vain Jumalan armon varassa ja voimassa (jae 7).

Nöyrtyminen Jumalan tahdon alle on kaiken pyhityselämän ehdoton lähtökohta (jae 10, vertaa myös Luuk 14:11). On outoa, että hyväksymme sen, että esimerkiksi huipputulokset urheilussa vaativat työtä, harjoittelua ja omistautumista asialle, mutta samaan aikaan ajattelemme, että pyhityksen täytyy tapahtua itsestään, ilman meidän osuuttamme. Tietenkin meidän on muistettava, että pyhitys on Pyhän Hengen työtä meissä, mutta samalla meidän on muistettava, että Jumala on antanut uskonelämän hoitoa varten tiettyjä "välineitä" – Raamattu, rukous, ehtoollinen, kristittyjen yhteys, jne. – joiden käytöstä me voimme kieltäytyä tai käyttää niitä runsaasti. Jos ei rukoile, ei lue Raamattua, ei käy kirkossa jne., onko ihme, jos pyhitystä ei tapahdu?

Vanhurskauttaminen ja pyhitys on tässä asiassa erotettava toisistaan: vanhurskauttamisessa meidän teoillamme ei ole mitään sijaa, sen sijaan pyhityselämämme on riippuvainen myös siitä, kuinka valmiita olemme alistumaan Jumalan tahtoon. Voisi sanoa, että koska pyhitys on koko loppuelämän kestävä kehitys, meillä on myös runsaasti mahdollisuuksia vastustaa Jumalan tahtoa siinä!

Ette ole lain yläpuolella! – Jaak. 4:11-12

Panettelu tarkoittaa yksinkertaisesti pahan puhumista toisesta. Mutta mitä Jaakob tarkoittaa sillä, että panettelija tuomitsee lain? Lain vaatimus ihmissuhteissa on lähimmäisenrakkaus (3 Moos 19:18, Matt 22:34-40). Joka ei halua noudattaa tätä lakia, asettuu sen yläpuolelle; hän väittää tietävänsä asiat paremmin. Lain vastustaminen on samalla Jumalan vastustamista, koska lain hylkääminen merkitsee myös sen antajan hylkäämistä.

Kristityn ei siis tule painaa lähimmäistään alas, vaan pyrkiä nostamaan ylös, tukemaan häntä.

Emmekö me siis voi lainkaan nuhdella toisia tai yleensäkään sanoa heistä mitään kielteistä? Onko meidän aina selitettävä kaikki parhain päin? Ei Jaakob sitä tarkoita. Me voimme, ja itse asiassa meidän jopa pitää, arvioida omaa ja muiden elämää Jumalan lain valossa. Jaakob tarkoittaa ensiksikin sitä, ettemme saa arvioida ihmisiä omien mielihalujemme mukaan. Toiseksi hän haluaa muistuttaa siitä, missä mielessä ja mihin päämäärään tähdäten arviointi tapahtuu. Jumalan lakia voidaan käyttää kielteisesti – vain osoittamaan toisten virheitä – mutta sitä voidaan käyttää myös myönteisesti – ohjaamaan ihminen parannuksentekoon ja syntien anteeksisaamiseen.

Jumalan lakia käytetään joskus väärin myös kristillisessä julistuksessa. Toisaalla on vaara puhua vain "teistä syntisistä" ja toisaalla on vaara jättää ihmiset yksin painimaan lain vaatimusten kanssa. Kolmas vaara on lajitella synnit "raskaisiin" ja "vähemmän raskaisiin", jolloin yleensä käy niin, että puhutaan maallistuneiden ihmisten synneistä vakavina ja seurakuntalaisten synneistä vähemmän vakavina.

Mutta on syytä muistaa, että väärinkäyttö ei saa estää oikeaa käyttöä. Lailla ja sen julistamisella on toki paikkansa kristillisessä julistuksessa. Ei voi olla aitoa ja syvää evankeliumin ymmärtämistä ilman lain vaatimuksia.

Raamattu puhuu aina laista kaikkia ihmisiä koskevana, josta seuraa, että kaikki ihmiset ovat syntisiä, lainrikkojia (Room 3:23), koska kukaan muu kuin Jeesus ei ole pystynyt lakia täyttämään. On siis puhuttava "meistä syntisistä" eikä "teistä syntisistä" (vertaa myös Jesajan kutsumista profeetaksi, Jes 6:1-7).

Lain ja evankeliumin erottaminen ei kuitenkaan saa olla "liian täydellistä"; jos me julistamme vain Jumalan lakia, ihmiset eivät koskaan löydä armollista Jumalaa.

Mutta armo ei myöskään saa olla halpaa armoa. Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn sekä syntien päästämisestä että niiden sitomisesta (Matt 18:15-18). Ei Jumala anna syntejä anteeksi vain sitä varten, että niitä voisi tehdä lisää (Room 6:1).

Väärä itsevarmuus – Jaak. 4:13-17

Jaakob ei suinkaan tahdo tässä jaksossa kieltää kaikkien suunnitelmien tekemistä, kuten joskus on väitetty. Kyllä Jaakob hyväksyy suunnittelun, se tulee selvästi esille jakeesta 15: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon". Sen sijaan Jaakob haluaa muistuttaa lukijoitaan siitä, ettei Jumalaa pidä unohtaa edes suunnitelmia tehtäessä. Suunnitelmia ei pidä tehdä, niin kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan. Tästä puhuvat myös vanhat kristilliset sanonnat: "Rukoile ja tee työtä!" ja "Rukoile, niin kuin työnteostasi ei olisi mitään apua ja tee työtä, niin kuin rukouksistasi ei olisi mitään apua."

Myös Vanhasta testamentista (Sananl 27:1), Jeesukselta (Luuk 12:16-20, Joh 15:5) ja Paavalilta (1 Kor 16:7) löytyy ajatus Jumalan lopullisesta määräysvallasta ihmisen elämään. Vaikka ihminen voi tehdä suunnitelmia vuosienkin päähän (jae 13), hän ei kuitenkaan tiedä edes sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan (jae 14). Sekä elämisemme että tekemisemme on riippuvainen Jumalan sallimuksesta (jae 15).

Ylpeys ei sovi kristitylle (jae 16). Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kuten jo Sananl 16:18 opettaa.

Seitsemästoista jae vie viimeisenkin pohjan synnittömyyden tavoittelulta: vaikka pystyisimmekin välttämään pahan tekemistä, emme ainakaan pysty tekemään hyvää aina, kun Jumala suo siihen mahdollisuuden.

Joskus kuule väitettävän, ettei kristillinen moraali sovi liikemaailmaan. Tällainen on yksi yritys jättää Jumala vain sunnuntaiden herraksi ja pitää omassa vallassa muu viikko maanantaista lauantaihin. Mutta on syytä muistaa, mitä eräs suomalainen huippuliikemies sanoi: "Liike-elämässä voi menestyä vain rehellisyydellä!" Monta kertaa luulemme asioiden olevan tietyllä tavalla, vaikka ne todellisuudessa ovatkin aivan toisin. Kyllä Jumala on myös liike-elämän Herra.