Jaakobinkirje luettavissa netissä

Jumala kansa on poissa kotoa – Jaak. 1:1

Kenelle Jaakob osoitti kirjeensä? Ketä "kaksitoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa" tarkoittaa?

Vaihtoehtoja on kolme:
1. Juutalaiset
2. Juutalaiskristityt
3. Kaikki kristityt

Juutalaisia Jaakob ei voi tarkoittaa, koska hänellä ja vastaanottajilla on yhteinen usko (2:1): Jeesus on Herra. Jaakob ei olisi kutsunut juutalaisia veljikseen (1:2). Jälkimmäisistä vaihtoehdoista on valittu jompikumpi tutkijasta riippuen.

Voimme ajatella, että Jaakob tarkoittaa koko uutta Israelia eli kirkkoa, joka elää "diasporassa", poissa kotoa. Pakkosiirtolaisuuden jälkeenhän juutalaiset jakautuivat - ja yhä jakaantuvat - kahteen ryhmään:
1. Niihin, jotka asuivat Israelissa, Välimeren itäpäässä.
2. Niihin, jotka asuivat muualla, hajaannuksessa eli diasporassa.

Kaikki kristityt ovat "poissa kotoa", sillä taivas on kristityn ainoa oikea koti (vertaa 2 Kor 5:1-7, erityisesti jae 6).

On syytä muistaa, että Jerusalemin alkuseurakunta oli johtava seurakunta koko kirkossa, joten sen johtajan kirjeellä oli sanottavaa kaikille kristityille, vaikka Jaakob ja Pietari olivatkin keskittyneet juutalaislähetykseen (Gal 2:1-10).

Kiusauksen ja koettelemukset – Jaak. 1:2-18

Tässä jaksossa on useita erillisiä ajatuksia, joita kuitenkin yhdistää sana "kiusaus".

Jaakob piirtää eteemme kaksi ketjureaktiota: myönteisen jakeissa 2-4 ja kielteisen jakeissa 14-15. Kumpaan suuntaan kehitys lähtee kulkemaan meidän elämässämme?

Vaihtoehdot ovat:
1. Koetus - kestävyys - täydellisyys.
2. Kiusaus - himo - synti - kuolema.

Sana ”koetus” viittaa johonkin kasvattavaan, myönteiseen, kiusaus taas johonkin vahingoittavaan, kielteiseen. Koetuksia emme voi välttää.

Eräs raamatunopettaja sanoi kerran, että suuri osa kristittyjen lankeemuksista johtuu siitä, että silloin, kun pitäisi paeta kiusauksia, aletaan vastustaa niitä. Jos taas aina paetaan, ei koskaan vahvistuta uskossa. Voimme miettiä sitä milloin pitäisi paeta ja milloin vastustaa kiusausta. Molempiin yllämainittuihin ketjureaktioihin pätee se, että mitä pitemmälle ne ovat ehtineet, sitä vaikeampi niitä on pysäyttää.

Jakeen 13 ajatus Jumalasta kiusaajana lienee viittaus ajatukseen: "Jumala on luonut minut heikoksi, siksi minä lankean, enkä minä sille mitään mahda." Kiusaajakin on Jumalan vallan alla, mutta silti emme voi syyttää Jumalaa lankeemuksistamme. Jumala antaa meille myös pääsyn kiusauksista, jos vain haluamme tarttua siihen (vertaa 1 Kor 10:13).

Palestiinassa itätuulen, sirokon alkaessa puhaltaa, ruoho kuivuu nopeasti - ihan silmissä. Niin käy myös rikkaan onnelle: se osoittautuu katoavaiseksi. Siksi rikkautta ei kannata kadehtia (jae 11).

Jaakobia on usein syytetty siitä, että hänellä on liian positiivinen käsitys ihmisen mahdollisuuksista, koska hän uskoo, että täydellisyys voidaan saavuttaa ( vertaa jae 4). Tällainen ajatus on kuitenkin yksipuolinen, puhuuhan koko jakso kiusauksista ja koettelemuksista.

Mutta eikö kristityllä ole oikeus epäillä (jakeet 5-8)?
On syytä erottaa teoreettinen ja käytännöllinen epäily. Teoreettinen epäily on ihmisen heikkoutta; ei ole täydellistä luottamusta Jumalan lupauksiin. Käytännöllinen epäily on taas sitä, että toimitaan epäilyn mukaan: ei luoteta Jumalaan, vaan omaan apuun. Ilmeisesti Jaakob puhuu tässä nimenomaan jälkimmäisestä.

Jakeen 17 ajatus siitä, ettei Jumalan luona ole vaihteen varjoa, on meille muistutus siitä, että Jumalan luona on niin suuri kirkkaus, ettei mistään löydy varjoa, mihinkään ei pääse pakoon Jumalan kirkkautta.

Kuuliaisuus on oikeaa jumalanpalvelusta – Jaak. 1:19-27

Korostaessaan sanan tekemisen - eikä vain sen kuulemisen - merkitystä Jaakob on samoilla linjoilla kuin Jeesus (Matt 7:21-23) ja Paavali (Room 2:13). Yleensäkin voidaan todeta, että Jaakob keskittyy nimenomaan kysymykseen: "Mitä aidosta uskosta seuraa?" Paavali sen sijaan käsittelee enemmän kysymystä uskon perustasta.

Voimme sanoa, että tekomme joko alleviivaavat tai yliviivaavat sanamme ja sanomamme. Jos teemme toisin kuin opetamme, opetuksemme menettää merkityksensä ja uskottavuutensa (vertaa Jeesuksen sana fariseuksista, Matt 23:3).

Jumalan Sana on kuvastin (jae 23), joka toisaalta näyttää meille, millaisia olemme. Toisaalta se näyttää meille, millaisia meidän pitäisi olla.

”Vapauden laissa” (jae 25) elävä kristitty ei pelastu Jumalan lain noudattamisella, mutta hän voi palvella lähimmäistään vapaaehtoisesti, ilman toivoa palkkiosta.

Leskien ja orpojen auttaminen (jae 27) oli alkuseurakunnassa keskeinen toimintamuoto (Apt 6:1-3). Taustalla on myös Jeesuksen sana viimeisestä tuomiosta (Matt 25:31-43).

Voisimme tiivistää tämän jakson opetuksen näin: "Olkaa sanan tekijöitä, ei vain sen kuulijoita" (Jaak. 1:22).