Älkää eksykö!

Väärän askeettisuuden vaara - 1 Tim 4:1-5

Jakeessa 1 uusi Kirkkoraamattu on lisännyt ”Pyhä”-sanan. Kreikkalaisessa tekstissä on vain ”henki” (vertaa KR-1938), joka tässä tarkoittaa Pyhää Henkeä.

Jakeessa on toinenkin käännösongelma. Sanatarkka käännös olisi ”tulevat ajat” (KR-1938), mutta kuten jakeesta 7 huomaamme, harhaopettajat olivat jo todellisuutta, eivät vasta tulossa. ”Viimeiset ajat” (KR-1992) taas helposti johtaa ajattelemaan vain Jeesuksen paluuta edeltävää aikaa (vertaa Matt 24:9-11, Mark 13:21-23), mutta Uudessa testamentissa ”lopunaika” alkaa helluntaista: koko helluntain jälkeinen aika on viimeisiä aikoja (Hepr 1:1-2, katso myös Apt 20:29-30, 2 Tim 3:1-5).

Saatana käyttää myös uskontoa ja hurskautta eksyttääkseen ihmiset pois Jumalan luota. Hän voi pukeutua valkeuden enkeliksi (2 Kor 11:14). Ei kaikki uskonnollisuus ole lähtöisin Jumalasta. Saatana käyttää eksyttäviä henkiä, jotka saattavat olla hyvinkin hurskaita ihmisten mielestä (1 Joh 4:6). On syytä muistaa, että harhaoppien lähtopaikka on Saatana (jae 1, 1 Tim 5:15); niissä on kysymys sitoutumisesta Jumalan vastustajaan (Joh 8:44, 2 Kor 2:11, Ef 6:11, 2 Tess 2:9-12, 1 Joh 2:18,4:1-3, Ilm 13:14).

Jakeen 2 loppua on tulkittu kahdella tavalla. Yleensä lähdetään ajatuksesta, että harhaopettajien omatunto on poltinraudalla merkitty. Karja, jopa orjat, merkittiin polttomerkillä isäntänsä omaisuudeksi (vertaa 2 Moos 2:5-6, 5 Moos 15:16-17). Kysymys olisi siis siitä, että nämä ihmiset ovat Saatanan omaisuudeksi merkittyjä. Mutta kun merkki on omassatunnossa, kaikki ihmiset eivät sitä huomaa ja pitävät näitä ihmisiä Jumalan asialla olevina.

Toinen tulkinta (mm. Jumalan kansan Raamattu) on se, että kysymys oli siitä, että polttorauta teki kyseisen kohdan tunnottomaksi, arveksi. Eli harhaopettajien omatunto oli paatunut, turtunut (vertaa 1 Tim 1:19-20).

Harhaopettajat vaativat asketismia: kieltäytymistä lihallisista nautinnoista. Tämä liittyi gnostilaiseen käsitykseen ruumiin saastaisuudesta: sitä piti kuolettaa. Valitettavasti ruumiin kuolettamisen seurauksena ei yleensä ole pääseminen eroon lihan himoista vaan uusi lihallisuus: koko elämä pyörii lihan kuolettamisen ympärillä (vertaa Kol 2:16-23).

Jumalan lahjat on tarkoitettu nautittaviksi (jae 4). Erilaisten ruokavalioiden vaatiminen pelastuksen ehtona ei ole raamatullista; esimerkiksi adventismin vegetarianismi, kasvisruoan ehdoton vaatiminen, ei ole Raamatun vaatimus (katso 1 Moos 9:1-3).

Huomaa, ettei Paavali sano, että kaikki on hyvää, vaan että kaikki Jumalan luoma on hyvää (jae 4). Tässä maailmassa on myös sellaista, jota Jumala ei hyväksy, joka on hänen vastustajansa työtä (vertaa Matt 13:28,38-40). Huomaa myös se, ettei Paavali puhu vain ruoasta, vaan kaikesta (jae 4). Jumalalla on meille monenlaisia hyviä lahjoja (1 Tim 6:17), joita meidän tulisi paitsi nauttia, myös välittää eteenpäin (Matt 10:8, katso myös 1 Kor 10:23-33).

Kiittämistä tarkoittava sana jakeessa 4 on eukharistia, jota jo varsin varhain - 100-luvulla jKr. - alettiin käyttää ehtoollisesta. Mutta tässä se tarkoittaa Jumalan kiittämistä, kiitosrukouksen lausumista (Matt 14:19, 1 Kor 10:30). Luther aivan oikein kehotti pitämään ruokarukouksia (Vähä katekismus).

Hyvä Kristuksen palvelija - 1 Tim 4:6-10

"Kun opetat veljiä näin, olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija ja saat itsekin vahvistusta siitä uskonopista ja oikeasta opetuksesta, jota olet noudattanut."
1 Tim 4:6

Usko vahvistuu käyttämällä sitä (jae 6). Jos usko ”kapseloidaan”, se alkaa surkastua. Usko on tarkoitettu eteenpäin välitettäväksi, eikä tämä koske vain seurakunnan johtajia, vaan kaikkia kristittyjä.

Jakeessa 7 KR-1992 on ”siistinyt käännöstä”; enää ei puhuta ”epäpyhistä ämmäin taruista” vaan ”jumalattomista ja joutavista taruista”. Ilmeisesti Paavali ajatteli gnostilaisia opettajia, jotka nostivat Eevan ja Magdalan Marian - ja jopa syntiinlankeemuksen käärmeen - oikeiksi opettajiksi. Gnostilaisia seurakuntia johtivat usein naiset, eli tässä(kin) lienee hyökkäys seurakuntaan tullutta harhaoppia vastaan.

”Ruumiin harjoittaminen” jakeessa 8 voi tarkoittaa joko tavallista urheilua - antiikin Kreikassa urheiltiin ja kilpailtiin, urheilijat olivat arvostettuja sankareita - tai kysymys voi olla askeettisesta elämänmuodosta (vertaa jae 3). Huomaa jakeen 8 ajatus: kristityn elämä tässä ajassa on valmentautumista ja valmistumista tulevaa iankaikkista elämää varten.

Osa raamatuntutkijoista katsoo, että jae 9 viittaa jakeeseen 8, mutta yleensä ajatellaan, että se liittyy jakeeseen 10.

Jakeessa 10 on tärkeää nähdä oikea järjestys: kilvoitus nousee uskosta eikä päinvastoin. Usko Jumalaan on lähtökohta, joka panee ihmisen kilvoittelemaan.
Tuleva elämä (jae 8), siis iankaikkinen elämä, on tärkeämpi kuin tämä elämä, siksi sen eteen tulee nähdä vaivaa jo tässä elämässä (jae 10, vertaa 1 Kor 15:19).

Jae 10 puhuu siitä, mistä vuosisadan alussa käytettiin ilmaisua ”koko maailman autuus”. Jeesus on koko maailman syntien sovittaja ja pelastaja. Mutta jos Jeesuksen sovitustyötä ei oteta vastaan, jos se hylätään, se jää turhaksi (vertaa 2 Kor 6:1-2).

Viides evankeliumi - 1 Tim 4:11-16

Uskovia sanotaan joskus viidenneksi evankeliumiksi. Ihmiset katsovat kristittyjä ja heidän elämäänsä ja päättelevät sen perusteella, millainen Jumala on ja kannattaako häneen uskoa. Valitettavasti me kristityt pystymme paljon vajavaisemmin kuvaamaan Jumalaa kuin neljä Uuden testamentti evankeliumikirjaa. Mutta jos elämämme on jatkuvasti ristiriidassa sen kanssa, mitä Raamattu opettaa, on suunnantarkistuksen aika. Valitettavasti usein käy niin, että Raamattua halutaan muuttaa sopivaksi meidän elämäämme eikä päinvastoin.

Neuvo (jae 11) on varsin ”mieto” käännös. Yleensä sana käännetään ”käske” (KR-1938). ”Tällä tavoin” on ilmaisu, joka esiintyy Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle kaikkiaan kahdeksan kertaa: 1 Tim 3:14, 4:11,15,16, 5:7,21, 6:2,17 (käännökset vaihtelevat paljon). Paavali tarkoitti sitä uskon perustusta, jonka Timoteus oli oppinut. Alusta asti kristillistä uskoa on julistettu tiettyjen ”opinkappaleiden” kautta ja avulla (vertaa jakeet 6 ja 16).

Timoteus oli kirjeen kirjoittamisaikana noin 35-vuotias, eli nuori tuon ajan johtajaksi (jae 12). Tämäkin jae puhuu sen puolesta, että kirje on kirjoitettu 60-luvulla jKr., sillä vuoden 100 jKr. jälkeen Timoteus olisi ollut jo vanha mies (vertaa 1 Kor 16:10-11).

Paavali uskalsi monta kertaa kutsua ihmisiä seuraamaan hänen antamaansa esimerkkiä (1 Kor 11:1, Fil 3:17, 1 Tess 1:6, 2 Tess 3:7,9). Paavali kehottaa myös Timoteusta olemaan uskon esikuva ja esimerkki toisille kristityille (jae 12, Hepr 13:7, 1 Piet 5:3).

Arvostusta ei voi ottaa, se on ansaittava (jae 12).

Uskon ja rakkauden suhdetta (jae 12) on kuvattu ristillä: usko on ristin pystypuu - ihmisen ja Jumalan välinen suhde - rakkaus on ristin poikkipuu - ihmisen suhde toiseen ihmiseen, lähimmäiseen.

Jakeen 13 alussa on sana, joka tarkoittaa (julkista) lukemista (vertaa KR-1938), mutta tässä yhteydessä on kysymys nimenomaan pyhien kirjoitusten julkisesta lukemisesta (KR-1992). Juutalaiset lukivat synagogajumalanpalveluksissa Vanhaa testamenttia (vertaa Neh 8:8, Luuk 4:16-19, Apt 13:15, 15:21). Kristityt lukivat paitsi Vanhaa testamenttia, myös kertomuksia Jeesuksen toiminnasta - joista myöhemmin koottiin evankeliumikirjat (vertaa 1 Tim 5:18) - ja apostolien kirjeitä (1 Tess 5:27, Kol 4:16, 2 Piet 3:16, katso myös Ilm 1:3, 22:18-19).

Tekstin lukemisen jälkeen sitä selitettiin (jae 12, katso Luuk 4:21, Apt 13:16-47). Saarnan tulisi vielä nykyäänkin olla Raamatun selitystä.

Jae 13 kuvaa tuon ajan jumalanpalvelusta, tosin ehtoollisen viettoa ei mainita, vaikka se kuuluikin jokaiseen alkukirkon jumalanpalvelukseen (1 Kor 11:17-21).

Paavali toivoi vielä pääsevänsä käymään Efesoksessa (jae 13, 1 Tim 3:14).

Timoteus oli asetettu evankeliumin julistajan virkaan (jae 12). Ilmeisesti tämä asettaminen tapahtui Paavalin ottaessa hänet työtoverikseen toisella lähetysmatkallaan (Apt 16:3, 2 Tim 1:6). Jumala oli valinnut Timoteuksen (jae 14, vertaa 1 Tim 1:18), siksi hänen halveksumisensa oli samalla Jumalan halveksimista (jae 14).

Jumala oli antanut Timoteukselle (armo)lahjoja hänen saamansa viran hoitamista varten. Paavali kehotti häntä puhaltamaan ne täyteen liekkiin (2 Tim 1:6). Jumala kutsuu jokaista kristittyä laittamaan saamansa lahjat käyttöön. Toisaalta meidän tulee rukoilla, että oikeat henkilöt asetettaisiin oikeille paikoille, ettei heidän Jumalalta saamansa lahjat menisi hukkaan.

Jo Mooses käytti kätten päällepanemista asettaessaan Joosuan seuraajakseen Israelin kansan johtajana (4 Moos 27:18-23, 5 Moos 34:9). Myös rabbit hyväksyivät uudet ehdokkaat rabbien joukkoon kätten päällepanemisella.

Erityisesti kristittyjen johtajia tarkkaillaan (jae 15), siksi myös heidän lankeamisensa syntiin on merkityksellisempää kuin ”rivikristityn” lankeemus.

Uskossa edistytään pysymällä Pyhän Hengen koulussa (jae 15, Fil 1:25, 3:12).

Ihminen voi pelastua vain yhden tien kautta (Joh 14:6), mutta tuo tie on myös kuljettava loppuun asti; jos jättää sen kesken, ei pääse perille (Mark 13:13, 1 Kor 15.2, Kol 1:22-23, Hepr 3:14).

Kukaan ei voi pelastaa toista ihmistä (jae 16), mutta hänet voi johdattaa pelastuksen lähteelle, Kristuksen luo (Room 11:14, 1 Kor 7:16, vertaa Jaak 5:19-20).