Kehotus tehtävien uskolliseen hoitamiseen

Orjat ja isännät - 1 Tim 6:1-2

Niitä orjia, joiden isännät olivat kristittyjä, houkutteli ajatus vaatia etuoikeuksia yhteisen uskon perusteella (jae 2). Paavali kehotti heitä palvelemaan isäntiään entistä alttiimmin, koska isännät tekevät hyvää (jae 2). Ei-kristittyjä isäntiä tuli kunnioittaa, koska näin orjat antoivat hyvän todistuksen Jumalastaan ja uskostaan (jae 1). Tuohon aikaan - kuten myös tänään - ulkopuoliset ihmiset päättelivät erilaisia asioita Jumalasta kristittyjen vaelluksen perusteella (jae 1, katso myös Room 2:24, Jes 52:5).

Jakeessa 1 puhutaan itse asiassa ”orjuuden ikeestä” (KR-1938). Ies kuvaa yleensä Raamatussa jotakin raskasta, alistavaa (katso 2 Aik 10:4, Jes 9:3, 47:6). Jeesus lupasi seuraajilleen hyvän ikeen ja kevyen kuorman (Matt 11:29-30).

Jakeen 2 loppua voidaan tulkita monella tavalla:
- ”koska ne, jotka hyötyvät heidän palveluksistaan, ovat uskovia ja Jumalalle rakkaita”;
- ”koska sellainen isäntä, joka on kristitty ja tietää olevansa Jumalan rakastama, tekee puolestaan orjilleen paljon hyvää”;
- ”sillä uskova, Jumalalle rakas kristitty, voi olla vain sellainen, joka pyrkii tekemään toisille hyvää.”
Voi siis olla, että Paavali antaa tässä ohjeita myös kristityille orjien isännille (vertaa Ef 6:5-9, Kol 3:22-4:1).

On kysytty, miksi Paavali ja ensimmäiset kristityt eivät ponnekkaammin vaatineet orjuuden lakkauttamista, vaan näyttävät suostuneen sen jatkumiseen (vertaa 1 Kor 7:17-24). Rooman valtakunnassa arvioidaan olleen noin 50 miljoonaa orjaa. Koko yhteiskunta rakentui orjuuden varaan. Pääkaupungin noin puolestatoista miljoonasta asukkaasta 70 % oli orjia. Orjuuden yhtäkkinen lakkauttaminen olisi tuonut ylivoimaisia vaikeuksia koko yhteiskunnalle. Itse asiassa orjan vapautuminen ei aina ollut hyvä asia orjalle itselleen. Isännät vapauttivat vanhenevia orjia päästäkseen elättämästä heitä. Vapautettu orja jäi usein ”tyhjän päälle”. Kristillinen usko lopulta muutti yhteiskuntaa niin paljon, että orjuuden henkinen perusta mureni ja orjuus loppui (vertaa Gal 3:26, Kol 3:11).

Väärä ja oikea rikkaus - 1 Tim 6:3-10

Jakeen 2 loppu voidaan liittää sekä jakeisiin 1 ja 2 (KR-1938) että jakeisiin 3-10 (KR-1992). Lause liittyy molempiin. Timoteuksen tuli opettaa oikeaa oppia (=edellä), muttei vaieta sen vastakohdastakaan eli väärästä opista (=seuraavat jakeet).

Ei ole kuin yksi evankeliumi (Gal 1:6-9), siksi ne, jotka opettavat toisin (jae 3) ovat harhaopettajia (vertaa 1 Tim 1:3-7, 4:1-5, 6:20-21).
Oikea opetus nousee evankeliumista (jae 3). Herramme Jeesuksen Kristuksen terveelliset sanat (jae 3) tarkoittanevat evankeliumia kokonaisuudessaan, ei evankeliumikirjaa tai vain tiettyjä Jeesuksen sanoja. On myös esitetty, että Paavali viittaisi tässä siihen opetukseen, jota hän oli pitänyt esillä Efesoksessa (2 Kor 13:3, 2 Tess 3:6,12, katso myös Luuk 10:16, Apt 1:1-2).
Oikea oppi (jae 3) ei ole kahle, vaan se vapauttaa synnin vallan alta aitoon elämään ja vapauteen (Joh 8:36).

Väärät opettajat
a. olivat riidanhaluisia ja jakoivat seurakuntaa (jakeet 4 ja 5)
b. olivat kadottaneet totuuden (jae 5). He siis olivat olleet oikeassa uskossa, mutta luopuneet siitä
c. rakastivat rahaa enemmän kuin totuutta (jae 5)

Kinastelua (jae 5) ei pidä sekoittaa harhoista varoittamiseen (jae 3). Ei seurakunnan ihanne ole se, että hyväksytään kaikki, vaan se, että sitoudutaan oikeaan oppiin.

Uskonnosta tulee helposti vain väline rikastumiseen (jae 5). Näin on käynyt monelle amerikkalaiselle televisiosaarnaajalle. On myös syytä muistaa, että Efesoksessa kukoisti menestyksekäs Artemiin temppelin ”pienoismallien” kauppa. Kun se kärsi kristinuskon levitessä Efesoksessa, Artemiin palvonnasta rikastuneet halusivat lopettaa uuden uskonnon (Apt 19:23-40). Paavali varoitti Efesolaiskirjeessä ahneudesta (Ef 5:3), joten pakanallisen uskonnollisuuden paheet näyttävät uhanneen myös Efesoksen kristittyjä.

Paavali oli suorastaan ylpeä siitä, että hän ansaitsi itse elantonsa eikä elänyt seurakuntien avustuksilla (Apt 20:32-35, 2 Kor 2:17, 11:7-21, 12:13-18, 1 Tess 2:5). Tämä tosin aiheutti myös väärinkäsityksiä: jotkut väittivät, ettei Paavali uskaltanut vaatia elatustaan seurakunnilta, koska hän ei ollut oikea apostoli (2 Kor 11:7), mutta näistä syytöksistä huolimatta Paavali ei luopunut ”teltantekijä-lähetyssaarnaajan” osasta (Apt 18:1-5).

Usko on rikkauden lähde, mutta ei maallisen vaan taivaallisen rikkauden (jae 6).

Yhtä tyhjin käsin kuin ihminen syntyy maailmaan, yhtä tyhjin käsin hän täältä lähtee (jae 7, Job 1:21). Jos kysytään, kuinka paljon vainaja jätti jälkeensä, oikea vastaus sekä rikkaiden että köyhien kohdalla on: ”Kaiken!” Kukaan ei vie mitään mukanaan lähtiessään tästä elämästä (katso Ps 39:7, 49:18, Saarn 5:14).

On tärkeää huomata, ettei ongelma ole raha, vaan rahanhimo (jae 10). Raha on välttämätön vaihdon väline nykyisessä yhteiskunnassa, ei siitä päästä eroon. Ongelma on se, että tämän maailman uskontunnustus on: ”Lisää!” (Simo Kiviranta); raha on kuin huume, jota on saatava aina vain suurempia ja suurempia annoksia, ja siltikään se ei tuo tyydytystä. Rahan perässä juokseminen on kuin suolaveden juomista: mitä enemmän sitä juo, sitä janoisemmaksi tulee.

Raamatussa on useita esimerkkejä ihmisistä, joiden elämän rahanhimo tuhosi: Akan aiheutti ongelmia koko Israelin kansalle (Joos 7), Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen kolmestakymmenestä hopearahasta (Matt 26:14-16), Ananias ja Safira saivat ahneudestaan kuolemantuomion Jumalalta (Apt 5:1-11).

Jakeen 10 alun sananlaskun kääntäminen on hieman ongelmallista. Sanatarkka käännös ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri” voidaan ymmärtää siten, että kaikki synti lähtee rahanhimosta, mutta ei Paavali niin ajatellut (vertaa Gal 5:17-21). Eräissä englanninkielisissä Raamatuissa kohta on käännetty: ”Rahanhimo on kaikenlaisen pahan alkujuuri.” (samoin Jumalan kansan Raamattu) Tämä tulkinta tulee lähemmäs Paavalin alkuperäistä ajatusta.

Jae 10 muistuttaa meitä siitä, että ihminen kovin helposti alkaa palvella luotua Luojan sijaan.

Tämä jakso muistuttaa meitä myös siitä, että Jumalan valtakunnassa rahankäytön on oltava julkista: ei saa olla mitään salaisia tilejä yms.

Karta, pyri - 1 Tim 6:11-16

Uskossa on kysymys paitsi tiettyjen asioiden karttamisesta, myös pyrkimisestä tiettyjä asioita kohti (jae 11). Elämässä ei riitä pelkkien huonojen asioiden poistaminen, vaan elämä on täytettävä hyvillä asioilla, etteivät huonot asiat palaa ihmisen elämän herraksi (vertaa Matt 12:43-45).

Jumalan ihminen (jae 11) tarkoittaa tässä Timoteusta (vertaa jae 20). Jumalan ihminen (=mies) on arvonimi, jota käytettiin Mooseksesta (5 Moos 33:1, Joos 14:6, 1 Aik 23:14-15, Ps 90:1), Samuelista (1 Sam 9:6), Daavidista (Neh 12:24,36), profeetta Semajasta (1 Kun 12:22), Eliasta (1 Kun 17:18, 2 Kun 1:9), Elisasta (2 Kun 4:7), reekabilaisesta Hananista (Jer 35:4) ja kolmesta tuntemattomasta profeetasta (1 Sam 2:27, 1 Kun 13:1-3, 2 Aik 25:7). Uudessa testamentissa termi on tämän kohdan lisäksi vain 2 Tim 3:17:ssä, jossa se tarkoittaa kristittyjä yleensä.

Usein kristillisessä opetuksessa vaaditaan jotain sellaista, jota emme voi tässä ajassa täysin saavuttaa; esimerkiksi nuhteetonta elämää, täydellistä vaellusta (jae 12). Vaikka emme niitä tässä ajassa voikaan saavuttaa, meidät on kuitenkin kutsuttu tavoittelemaan niitä ja pyrkimään niitä kohti.

Pelkkä kilpaileminen ei auta, jos ei päästä maaliin asti, perille (jae 12, vertaa 1 Kor 9:24-27, Hepr 12:1, katso myös Luuk 13:24, Hepr 10:32).

Kristillinen usko on kutsu iankaikkiseen elämään (jae 12, Apt 13:46-48). Muuallakin Paavali korostaa sitä, että Jumala kutsuu ihmisiä valtakuntaansa: pelastus on Jumalan eikä ihmisen teko (Room 8:30, 1 Kor 1:9-10, Gal 1:6, 1 Tess 2:12).

Tunnustus (jae 12) voi viitata joko kasteen yhteydessä lausuttuun uskontunnustukseen (vertaa Room 10:9-0) tai (todennäköisemmin) siihen tunnustukseen, jonka Timoteus lausui, kun hänet erotettiin evankeliumin julistajan virkaan (1 Tim 4:14, 2 Tim 1:6).

Pontius Pilatuksen edessä (jae 13) on sama ilmaisu, joka uskontunnustuksessa on käännetty ”Pontius Pilatuksen aikana”. Jeesus antoi Pilatuksen edessä todistuksen messiaanisuudestaan (Joh 18:33-37, 19:10-11).

Jakeessa 14 sanatarkka käännös olisi ”käsky” (jota KR-1992 näyttää karttavan, vertaa KR-1938). Käsky johti tehtävään, sikäli uusikin käännös on perusteltavissa.

Jeesuksen ilmestyminen tarkoittaa jakeessa 14 hänen toista tulemustaan (2 Tim 4:1,8) eikä Jeesuksen syntymää ensimmäisenä jouluna, jota ”epifania” yleensä tarkoittaa. ”Epifania” on loppiaisen kreikankielinen nimi.

Huomaa, ettei jakeessa 15 ole ajanmäärittelyä (aikanaan, vertaa Gal 4:4): Kristuksen paluun ajankohdan tietää vain Jumala (Apt 1:6-7).

Jumala on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra (jae 15, 5 Moos 10:17, Dan 2:47, Ilm 17:14, 19:16, katso myös Ps 136:2-3).

Ylistettävä (jae 15) oli edellisessä Kirkkoraamatussa käännetty ”autuas”.

Jumalaa ei voi nähdä (jae 16, 2 Moos 33:20), mutta Jeesus on hänet ilmoittanut ja voimme siis oppia tuntemaan hänet (Joh 1:18).

Ei liene sattumaa, että jakeiden 15 ja 16 ylistyksessä on seitsemän lausetta. Seitsemän on juutalaisille täydellisyyden luku. Ylistys lienee lainaus jumalanpalvelusliturgiasta.

Huomaa korostus: Vanhan ja Uuden testamentin Jumala on sama Jumala. Gnostilaisuus opetti, ettei Vanhan testamentin Jumala ole korkein Jumala vaan eräänlainen puolijumala.

Rikkauden vaarat - 1 Tim 6:17-19

Jae 17 paljastaa, että seurakunnissa oli myös rikkaita jäseniä, vaikka enemmistö alkukirkon kristityistä oli köyhiä. Myös rikkaita oli tullut uskoon (vertaa Jaak 1:9-11, 2:1-4, 5:1-6, katso myös Room 12:16).

Rikkauteen liittyy vaara ylpistyä, luulla tulleensa omavaraiseksi (jae 17, 5 Moos 8:14, Hes 28:5). Rikkaus voi kuitenkin haihtua yhdessä yössä (Sananl 23:5, Matt 6:19-21). Ihmisen ei tule luottaa katoavaan materiaan, vaan elävään Jumalaan (Jer 9:23).

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon (Sananl 3:34, KR-1933; KR-1992: ”Säälimätöntä Herra ei sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa”). Jumala on ylpeitä vastaan, koska ylpeyteen liittyy ajatus riippumattomuudesta myös Jumalan suhteen (vertaa Room 11:20).

Rikkaus ei itsessään ole pahaa, kysymys on siitä, miten suhtaudumme siihen. Jos haluamme käyttää sitä muiden auttamiseksi (jae 18), jäljittelemme Jumalaa, joka on rikas antaja (Room 10:12, katso myös Ef 1:7-8, Fil 4:19, Hepr 13:15-16). Ihmisen tulisi muistaa, että hän on vain Jumalan antaman omaisuuden hoitaja (vertaa Luuk 16:10-11). Emme voi viedä mitään mukanamme tästä ajasta (jae 7). Kestävä toivo ei voi siis perustua materiaan vaan yksin Jumalaan (jae 17, 2 Tim 1:9-10).

Jumalan valtakunnassa aarteita kootaan antamalla omastaan (jakeet 18 ja 19, Matt 6:19-24, Luuk 12:16-21). Jos aarteemme on ajallinen, myös sydämemme on kiintynyt tähän aikaan eikä Jumalaan (Luuk 12:33-34).
Todellinen elämä (jae 19) on iankaikkinen elämä (1 Tim 6:12).

Suhteessa Jumalan ajallisiin lahjoihin kristittyä uhkaa neljä vaaraa:
a. väärä luottaminen rahaan, materialismi (jae 17)
b. asketismi, kieltäytyminen Jumalan lahjoista (1 Tim 4:3)
c. rahanhimo (jae 10)
d. itsekkyys (jae 5)

Näiden ”vastapainoksi” Paavali esittää neljä oikeaa asennetta suhteessa omaisuuteen:
a. yksinkertainen elämäntapa (jae 8)
b. kiitollisuus Jumalan lahjoista (1 Tim 4:4)
c. tyytyminen siihen, mitä Jumala antaa (jae 8)
d. anteliaisuus (jae 18).

Pidä tallessa mitä sinulle on uskottu - 1 Tim 6:20-21

Paavali korostaa sitä, että kristillisessä uskossa on kysymys siitä, mitä Jumala on meille ilmoittanut. Timoteuksen tulee pitää siitä kiinni (jae 20). Samoin ylösnoussut Kristus kehotti Tyatiran (Ilm 2:25) ja Filadelfian (Ilm 3:11) seurakuntia tekemään.

Tieto (jae 20) on kreikaksi ”gnosis”, josta tuli gnostilaisen harhaopin nimitys.

Huomaa, että harhaopettajat olivat nousseet seurakunnan sisältä (jae 21); juuri kuten Paavali oli jäähyväispuheessaan kolmannella lähetysmatkallaan Efesoksen seurakunnan johtajille ennustanut (Apt 20:28-29, vertaa 1 Tim 1:6).

Kirje päättyy monikolliseen armon toivotukseen (jae 21). Antiikin ajalta tunnetaan muitakin yksityishenkilöille kirjoitettuja kirjeitä, joiden lopputoivotus on monikossa. Paavali varmaan myös ajatteli Efesoksen seurakuntaa; ei hän kirjoittanut vain Timoteukselle, vaan samalla myös Efesoksen seurakunnalle. Timoteuksen tuli kertoa Paavalin terveiset koko seurakunnalle, ehkä kirje luettiin ääneen jumalanpalveluksessa.