Lue netistä 2. kirje tessalonikalaisille luku 3

Rukous on tärkeää - 2 Tess 3:1-3

Jakeen 1 alku paljastaa "lopuksi vielä", että Paavali alkaa lopettelemaan kirjettään.

Paavali esittää tessalonikalaisille kaksi esirukosaihetta (jakeet 1 ja 2):

1. että evankeliumi leviäisi
2. että Paavali kumppaneineen varjeltuisi vastustajien työstä evankeliumin pysäyttämiseksi.

Jakeen 2 loppu on meille muistutus siitä, että parhainkaan evankeliumin julistus ei aina kanna hedelmää. Aina on ollut niitä, jotka eivät halua ottaa evankeliumia vastaan. Ja aina heitä tulee olemaan. Osa heistä ryhtyy aktiivisesti vastustamaan evankeliumia. Paavalin aikana evankeliumin vastustajista suuri osa oli juutalaisia: Apostolien teoista huomaamme, kuinka kerta toisensa jälkeen juutalaiset yrittivät vaientaa Paavalin.

Jumala kyllä haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan (1 Tim 2:3-4), joten jaetta 2 ei pidä tulkita niin, että jotkut ihmiset olisivat väistämättä, pakosta suljettu Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Jumala on antanut ihmiselle mahdollisuuden kieltäytyä Jeesuksen seuraamisesta ja valitettavan monet käyttävät sitä mahdollisuutta.

Jakeen 2 "kelvoton" on kreikassa "atopoi", joka kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa "pois paikaltaan oleva". Paha on aina sellaista, joka ei kuulu Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan. Paha on merkki, oire siitä, että ollaan jossakin muualla kuin siellä, missä pitäisi olla eli Jumalan tahdon alla.

Lähetystyöhön liittyy neljänlaisia ihmisiä (jakeet 1-2):

1. Esirukoilijoita
2. Lähettejä, evankeliumin julistajia
3. Niitä, jotka ottavat evankeliumin vastaan
4. Niitä, jotka eivät ota evankeliumia vastaan ja jotka ehkä ryhtyvät vastustamaan sitä.

Lähetystyössä on paikka kaikille kristityille: kaikki eivät voi lähteä, mutta jokainen voi olla esirukoilija.

Jakeen 3 lopussa voidaan "pahasta" kirjoittaa myös isolla alkukirjaimella "Pahasta", jolloin se tarkoittaisi persoonallista pahaa, Jumalan vastustajaa, Sielunvihollista tai Antikristusta.

Arkisetkin asiat on hoidettava - 2 Tess 3:4-15

Osa Tessalonikan kristityistä oli lopettanut arkipäivään kuuluneiden velvollisuuksiensa hoitamisen ja ryhtynyt elämään toisten kristittyjen tuen turvin. Jakeen 10 ajatus ei ole se, että köyhistä ja työhön kykenemättömistä ei pitäisi huolehtia, vaan se puhuu niistä, jotka kieltäytyivät työnteosta. (Lauseen on väitetty olleen ainoa lainaus Raamatusta entisen Neuvostoliiton perustuslaissa.) Kyllä kristilliset seurakunnat huolehtivat niistä, joilla ei ollut mahdollisuutta hankkia omaa toimeentuloaan (vertaa Apt 2:42-47, 4:32-37) Paavali puhuu niistä, jotka jättäytyivät toisten avun varaan ja ilman oikeaa syytä kieltäytyivät työnteosta. Uskon, että Paavalin ohje olisi syytä ottaa vakavasti, kun päätetään nykyajan sosiaaliturvasta.

Paavali oli puhunut samasta ongelmasta jo Ensimmäisestä tessalonikalaiskirjeessä (4:11-12, 5:14). Ehkä tilanne oli pahentunut tai Paavalin kehotusta ei otettu vakavasti. Tällä kertaa Paavali asettaa koko apostolin arvovaltansa käskynsä taakse. Jakeen 6 "me" ei ilmeisesti viittaa Paavalin ja hänen seuralaisiinsa Timoteukseen ja Silakseen, jotka olivat Paavalin luona Korintissa (Apt 18:5), vaan apostoleihin. Joka ei halua kuulla Herran apostolia, tulee sulkea normaalin seurakuntaelämän ulkopuolelle osoituksena siitä, ettei tuollaista käytöstä voida hyväksyä. Tänäänkin kirkon hyvinvointi on riippuvainen siitä, halutaanko siellä kuunnella apostoleja vai ei.

Paavali opetti tessalonikalaisia kolmella tavalla:

1. Puheillaan, joilla hän välitti heille kirjoitusten (=Vanha testamentti) ja perimätiedon, tradition, opetuksen, kristillisen uskon sisällöstä (jae 6)
2. Esimerkillään (jakeet 7-9)
3. Kirjeillään (jae 14).

Kahdentoista apostolin opetuksessa eli Didakheessa neuvotaan, että kierteleviä saarnamiehiä tuli elättää vain kaksi päivää. Sen jälkeen he saivat ryhtyä työhön. Nämä opettajat halusivat elatuksen palkkiona opetuksestaan. Paavali toteaa, että evankeliumin julistajana hänellä olisi ollut oikeus vaatia "ilmaista ylöspitoa" (jae 9, 1 Kor 9:14), mutta hän oli kieltäytynyt siitä.

Tänään kysymys "palkkapappeudesta" on puhtaasti käytännöllinen: on koettu paremmaksi, että tietyt henkilöt voivat kokopäiväisesti keskittyä evankeliumin palvelukseen. Mutta tulee muistaa, että tämä ei vähimmässä määrin rajoita tai tee tarpeettomaksi kaikkien kristittyjen työtä evankeliumin eteenpäin viemiseksi (=yleinen pappeus).

Millaista rangaistusta Paavali vaatii tottelemattomille, on epäselvää. Ilmeisesti heitä ei erotettu kokonaan seurakunnasta, koska heitä piti edelleen pitää "veljinä" (jae 12). On ehdotettu, että kysymyksessä olisi ollut ehtoollisyhteydestä erottaminen, mutta sekin on vain arvaus. Joka tapauksessa on selvää, että Paavali piti ehdottoman välttämättömänä, että näille velvollisuuksiensa karttajille tehtiin selväksi, ettei heidän toimintaansa hyväksytty.

Kirkkokuri

Suomalaisessa kansankirkossa kirkkokurin noudattaminen on hyvin vaikeaa, voipa sanoa, että usein se on mahdotonta. Raamattu kuitenkin edellyttää sitä.

Matt 18:15-18:ssa Jeesus antaa ohjeet kirkkokurista:

1. Ensin kahdenkeskinen nuhtelu
2. Sitten todistajan mukaanottaminen
3. Sitten julkinen nuhtelu seurakunnan edessä
4. Jos sekään ei auta, on henkilö erotettava seurakunnan yhteydestä (vertaa myös 1 Kor 5:9-11).

Jos kaksi viimeistä voivat olla mahdottomia Suomen kansankirkossa, kaksi ensimmäistä ovat täysin mahdollisia.

Raamatun opetus kirkkokurista voidaan tiivistää viiteen periaatteeseen:

1. Kirkkokuria voidaan käyttää vain vakaviin rikkomuksiin syyllistyneisiin. Erimielisyydet on sovittava, sen sijaan sanoin tai teoin apostolisen opetuksen hylkäävään kristittyyn sitä on sovellettava.
2. Kirkkokurin perusluonne on eron tekeminen rikkojaan. Erossa on eri asteita, vertaa jae 14-15 ja 1 Kor 5:9-11.
3. Asiasta päättää seurakunta. Jakeesssa 14 kirjaimellinen käännös olisi "merkitkää hänet" (KR-1938), joka viittaa seurakunnnan yhteiseen päätökseen.
4. Kirkkokuria on toimeenpantava rakkauden hengessä (vertaa Mark 10:21 Jeesus rakasti rikasta miestä).
5. Kirkkokurin päämäärä on parannus.

Lopputervehdys - 2 Tess 3:16-18

Paavali saneli kirjeensä (Room 16:22), mutta tuon ajan tyyliin hän laittoi kirjeen loppuun omakätisen "allekirjoituksen" (vertaa Gal 6:11), joka samalla oli tae kirjeen aitoudesta (vertaa 2 Tess 2:2.

Kun Paavali jakeessa 16 puhuu "rauhan Herrasta"=Kristus, hän 1 Tess 5:23:ssa puhui rauhan Jumalasta. Vanhassa testamentissa Messiaasta käytettiin nimitystä "Rauhan Ruhtinaasta" (Jes 9:6-7).

Kirje päättyy samaan siunaukseen kuin Ensimmäinen tessalonikalaiskirjekin, josta puuttuu sana "kaikkien".