Lue netistä 2. kirje tessalonikalaisille

Johdanto

Toinen tessalonikalaiskirje käsittelee Kristuksen paluuta, kuten Ensimmäinenkin tessalonikalaiskirje. Olisiko Paavali voinut kirjoittaa samalle seurakunnalle kaksi näin samantapaista kirjettä? Osa tutkijoista katsoo, että Toinen tessalonikalaiskirje on jonkun Paavalin oppilaan opettajansa nimissä kirjoittama kirje, joka on syntynyt vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Osa tutkijoista taas pitää kirjettä Paavalin sanelemana. Kumpia pitäisi uskoa?

Ennen kuin käymme pohtimaan tarkemmin Toisen tessalonikalaiskirjeen kirjoittajaongelmaa, on syytä hieman pohtia kirjoittajien henkilön merkitystä Raamatun kirjojen arvovallalle. Mikä siis tekee Raamatun kirjoista Jumalan Sanaa?

Monen Raamatun kirjojen kirjoittajaa ei mainita itse kirjassa, vaan kirjat on liitetty tiettyihin henkilöihin kristillisen tai juutalaisen perimätiedon perusteella: esimerkiksi Samuelin kirjat Vanhassa testamentissa ja Matteuksen, Markuksen ja Johanneksen evankeliumit Uudessa testamentissa. Raamatussa on myös kirjoja, joiden kirjoittaja ei ole tiedossa: Kuningasten kirjat ja Aikakirjat Vanhassa testamentissa ja Heprealaiskirje Uudessa testamentissa. Näin ollen Raamatun kirjojen arvovalta ei ole riippuvainen kirjan inhimillisestä kirjoittajasta, vaan siitä, että kirjassa on Jumalan sanoma ihmisille.

Mielestäni suurempi kysymysmerkki on syytä asettaa niiden teorioiden perään, jotka sanovat, ettei Raamatussa itsessään mainittu kirjoittaja olekaan kirjoittanut kyseistä kirjaa. Tämä koskee myös Toista tessalonikalaiskirjettä, sillä kirjehän alkaa: "Paavali, Silvanus ja Timoteus tervehtivät Tessalonikan seurakuntaa..." Kun sanotaan, ettei Luukkaan evankeliumi ole lääkäri Luukkaan kirjoittama, asetutaan kristillistä perimätietoa vastaan. Mutta kun sanotaan, ettei Paavali ole kirjoittanut Toista tessalonikalaiskirjettä, asetutaan Raamatun omia sanoja vastaan.

Kun tarkastelee perusteluja sille, ettei Toinen tessalonikalaiskirje olisi Paavalin kirjoittama, törmää ristiriitaisiin väitteisiin. Sanotaan, että kirjeet muistuttavat liikaa toisiaan, onpa jopa sana sanalta samanlaisia jaksoja. Ja kuitenkin kirjeiden tyyliä pidetään liikaa toisistaan poikkeavina.

Martin Dibelius on sanonut, että ellei meillä olisi Ensimmäistä tessalonikalaiskirjettä, kukaan ei epäilisi Toisen tessalonikalaiskirjeen aitoutta. Tällä hän viittaa siihen, että oikeastaan ainoa ongelma on se, että Ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä Paavali puhuu Kristuksen pikaisesta paluusta ja Toisessa hän varoittaa liian innokkaasta odotuksesta.

Tämä ongelma voidaan ratkaista muutenkin kuin kieltämällä Toisen tessalonikalaiskirjeen paavalilaisuus. Eikö kysymys voisi olla siitä, että ensimmäisen kirjeen seurauksena tessalonikan seurakunnassa tapahtui ylilyöntejä: jotkut alkoivat odottaa Kristusta "kokopäiväisesti", eivätkä halunneet enää tehdä töitä? Itse kallistun tälle kannalle. Voisimme sanoa, että kysymys oli näkökulmien erilaisuudesta. Paavali ajatteli, että ajan lyhyys merkitsi erityistä kehotusta evankeliumin kertomiseen. "Laiskottelijat" taas katsoivat, että kaikki oli jo ohitse, ei olisi enää muuta tehtävää, kuin odotus.

Paavali kirjoitti kirjeen pian, ehkä vain muutamia kuukausia Ensimmäisen tessalonikalaiskirjeen jälkeen, siis vuonna 50 tai 51 j.Kr. Kirjoituspaikka on ollut Korintti.

Smyrnan piispa Polykarpos lainaa Toista tessalonikalaiskirjettä kirjeessään Filippin seurakunnalle noin vuonna 110 j.Kr. Muutenkin kirjettä on lainattu yllättävän paljon varhaisissa kristillisissä kirjoituksissa.

Kirjeen pääaihe on Kristuksen paluu, joka mainitaan Uudessa testamentissa kaikkiaan 318 kertaa eli useammin kuin mikään muu opinkohta. Se ei siis ole vähämerkityksinen sivuasia, vaan kristillisen uskon keskeinen ja luovuttamaton osa.