Lue netistä 1. Kirje tessalonikalaisille luku 4

Miten kristityn tulee elää? 4:1-12

Kaikissa kirjeissään Paavali puhuu siitä, miten kristittyjen tulee elää. Hän opettaa tinkimättä, että ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Jeesuksen tähden. Tämä ei sulje pois eettistä opetusta. Kristitty on Jumalan lapsi, ei omien tekojensa ansiosta, vaan siksi, että Herra on armosta ottanut hänet omakseen. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kristitty saa elää miten hyvänsä. Juuri siksi, että Jumala on armosta ottanut meidät lapsikseen, me saamme ja voimme toteuttaa elämässämme hänen tahtoaan.

Jo Tessalonikassa ollessaan Paavali oli opettanut, miten seurakunnan pitää elää. Nyt hän kertaa annettua opetusta. Jumalan pyhä tahto ei koskaan ole ihmiselle liian tuttu. Paavali ei palauta opetusta Tessalonikan kristittyjen mieleen siitä syystä, että seurakunnan keskuudessa Jumalan tahdon vastainen elämä olisi silmiinpistävää. Jos näin olisi, hän ei puhuisi niin lempeästi kuin nyt puhuu. Ehkä apostolin mielessä on Tessalonika ja sen elämä. Johdannossa totesimme, että kaupunki oli merkittävä satamankaupunki. Elämä sataman tuntumassa on usein kaikkea muuta kuin Jumalan tahdon mukaista. Paavali tahtoo pitää kristityt tästä erillään. Heidän ei tule elää niin kuin muut elävät.

Paavalin opetus on hyvin käytännöllistä. Jakeissa 3-8 apostoli esittää asioita, joihin kristityt eivät saa syyllistyä. Ensiksi Paavali muistuttaa seurakuntaa kuudennesta käskystä. Kristityt eivät saa sukupuolielämän alueella elää miten hyvänsä. Avioliitto on pyhä eikä sitä saa saastuttaa syrjähypyillä. Apostolin muistutus ei kuulu vain niille, jotka elävät avioliitossa. Tuohon aikaan oli tavallista järjestää hurjia juhlia, joissa siveetön elämä kukoisti. Paavali käskee Tessalonikan kristittyjen pysyä erillään siveettömistä menoista.

Jakeessa 4 vuoden -38 käännös puhuu vaimon ottamisesta pyhyydessä ja puhtaudessa; -92 käännös kääntää jakeen seuraavasti: "Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa." Molemmat käännökset ovat mahdollisia, jälkimmäinen lienee todennäköisempi. Kristityn tulee pitää ruumiinsa pyhänä, eikä antaa sitä synnin palvelukseen. Himon kiihko ei saa sitä hallita, vaan kristityn on elettävä ja toimittava toisin kuin pakanat elävät. Koska pakanat eivät tunne Jumalaa, he eivät välitä Jumalan tahdosta. Kristityt taas ovat Jumalan lapsia ja siksi he eivät saa unohtaa Isänsä käskyjä.

Jakeessa 6 Paavali kieltää sortamasta veljeä. Kyse voi olla raha-asioista, joissa helposti ahneus voittaa rehellisyyden ja veljellisen rakkauden. Paavali voi tarkoittaa myös oikeudenkäyntiä, jossa lain nojalla sorretaan toista kristittyä. Sortajaa odottaa Jumalan rangaistus - mahdollisesti jo tässä ajassa, viimeistään kerran Jumalan tuomioistuimen edessä.

Jakeessa 7 apostoli tiivistää sen, mitä hän on edellä sanonut: meidän ei pidä elää synnissä. Jumala tahtoo meidän elävän pyhää elämää. Paavali puhuu pyhyydestä monissa kirjeissään. Meidän on huomattava ero kahden asian välillä:
　Paavali opettaa, että kristitty on jo nyt täysin pyhä. Muuten me emme voisi kelvata täydellistä pyhyyttä vaativalle Jumalalle. Täysin pyhiä emme kuitenkaan ole oman elämämme perusteella, vaan pyhyys on Kristuksen pyhyyttä. Kun meidät on kastettu ja kun uskomme Jeesukseen, me omistamme Jeesuksen pyhyyden ja olemme siksi Jumalan silmissä pyhiä.
　Samalla Paavali puhuu toisesta pyhyydestä. Tällä hän tarkoittaa meidän elämäämme ja sitä, miten hyvin elämässämme Jumalan tahto toteutuu. Tämä pyhyys ei koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa. Olemme loppuun asti vajavaisia. Tästä huolimatta pyrimme siihen, että elämämme olisi mahdollisimman pyhää, siis Jumalan tahdon mukaista.

Paavali päättää kiellot vakavaan varoitukseen. Jos joku ei välitä apostolin käskyistä, hän ei hylkää ihmisen käskyjä vaan Jumalan. Jos joku hylkää Jumalan käskyt, hän hylkää Jumalan. Jos joku hylkää Jumalan, hän hylkää Pyhän Hengen. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei voi olla kristitty. Varoituksesta ei saa tehdä väärää johtopäätöstä. Paavali ei tarkoita, että kristitty, joka lankeaa yksittäiseen syntiin, menettää Pyhän Hengen. Varoitus puhuu selkeästä selänkääntämisestä niille käskyille, jotka Paavali Jumalalta meille välittää.

Jakeissa 9-12 Paavali jatkaa selvitystä siitä, miten kristittyjen tulee elää. Nyt hän ei puhu siitä, mitä ei saa tehdä, vaan siitä, mitä pitää tehdä. Paavali puhuu veljellisestä rakkaudesta, jota Tessalonikan seurakunta osoittaa esimerkillisellä tavalla. Jumala on antanut Tessalonikan kristityille Pyhän Hengen. Jumalan Henki vaikuttaa niin, että rakkaus seurakunnan keskellä valtaa alaa. Näin itse Jumala on opettanut seurakuntaa. Rakkaus uskonveljiin ja -sisariin ei rajoitu vain omaan seurakuntaan, vaan Tessalonikan kristityt osoittavat rakkautta myös muiden seurakuntien jäseniä kohtaan. Sitä, miten he ovat sen tehneet, ei meille kerrota. Paavali puhuu vain yleisesti rakkauden osoittamisesta. Kirjeen vastaanottajille tämä on varmasti riittänyt: he ovat ymmärtäneet, mitä Paavali tarkoittaa.

Tunnustus, jonka Paavali tessalonikalaisille antaa, ei tarkoita, että seurakunta olisi tullut täydelliseksi rakkauden osoittamisessa. Vielä on parantamisen varaa. Ihmisestä ei koskaan tässä maailmassa tule täydellistä. Kilvoitus kohti parempaa jatkuu kuolemaan asti; vasta perillä taivaassa on epätäydellisyys poissa.

Tessalonikan seurakunnassa oli jäseniä, jotka halveksivat työntekoa. Heidän mielestään oli paljon hienompaa toimia seurakunnan hengellisinä johtajina ja omistautua Jumalan palvelemiseen niin täydellisesti, että aikaa rahan ansaitsemiseen ei jäänyt. Ne, jotka näin ajattelivat, eivät kuitenkaan eläneet ilman ruokaa, asuntoa ja vaatteita, vaan toisten oli nämä heille kustannettava. Paavali tahtoo tehdä lopun tällaisesta kristillisyydestä. Kristityn tulee elättää itsensä, eikä kenelläkään ole oikeutta elää muiden kustannuksella. Mikään ei ole arvokkaampaa kuin se, että kristitty hoitaa tunnollisesti arkisen työnsä. Paavalin opetusta ei saa ymmärtää väärin. Jos joku ei kykene esimerkiksi vanhuuden, sairauden tai työttömyyden takia elättämään itseään, hän saa tietenkin vastaanottaa apua toisilta. Paavali ei myöskään opeta, että seurakunnassa ei saisi olla jäseniä, jotka tekevät vain hengellistä työtä ja joille toiset seurakunnan jäsenet maksavat palkan. Paavali sanoo selvästi, että sananpalvelijan tulee saada työstään elatus (1Kor 9:14).

Sananpalvelijan paikalle ei kuitenkaan saa kuka tahansa nousta, vaan paikka kuuluu sille, jonka Jumala ja seurakunta ovat kutsuneet tehtävää hoitamaan. Jakeessa 12 Paavali asettaa kristityille korkean tavoitteen. Meidän on elettävä niin, että myös seurakunnan ulkopuolella olevat voisivat myöntää meidän olevan nuhteettomia. Juuri tätä apostoli tarkoittaa puhuessaan säädyllisyydestä ulkopuolella olevia kohtaan. Jakeen lopussa Paavali antaa erikoisen ohjeen: hän toivoo, että kristityt eivät olisi kenenkään avun tarpeessa. Ohje on syytä ymmärtää siitä käsin, mitä edellä on sanottu. Kristitty ei saa elää toisten siivellä.