Lopun ajan ihmiset - 2 Tim 3:1-9

”Viimeiset päivät” tarkoittaa Uudessa testamentissa yleensä koko helluntain jälkeistä aikaa, sitä aikaa, jolloin Vanhan testamentin ennustukset ja lupaukset Messiaasta ovat jo saaneet täyttymyksensä (vertaa 1 Kor 10:11, 1 Tim 4:1, Hepr 1:1-2, 1 Joh 2:18). Paavali kirjoitti siis tuon hetken tilanteesta, ei kaukaisesta tulevaisuudesta (vertaa jae 5: ”Karta sellaisia!”)

Mutta eikö Timoteus jo tiennyt, että harhaopettajia tulisi? Olihan hän ollut Paavalin seurassa, kun Paavali ennusti näin Efesoksen seurakunnan johtajille (Apt 20:28-31). Johan Paavali oli kirjoittanut asiasta hänelle (1 Tim 4:1-5). Kyllä Timoteus tiesi asian, mutta Paavali halusi muistuttaa, ettei kristillisen uskon vastustaminen ja harhaopit ole mikään ohimenevä ilmiö, vaan ne seuraavat kirkkoa halki sen elämän, aina Kristuksen toiseen tulemiseen saakka. Myös Jeesus oli ennustanut ahdistusten aikoja kirkolle (Matt 24:9-14), joihin liittyisivät väärät opettajat (Matt 24:3-8).

Jakeissa 2-4 on sanottu 19 piirrettä lopunajan (pahoista) ihmisistä. Jakso muistuttaa Room 1:29-31:n syntiluetteloa. Nämä piirteet voisi tiivistää kahteen ”perussyntiin”: itsekkyyteen ja pahuuteen.
Rahanhimosta (jae 2) Paavali oli varoittanut jo Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle (1 Tim 6:10, katso myös Luuk 16:14).
”Vanhimmilleen tottelemattomia” (jae 2) sopii valitettavan hyvin kuvaukseksi meidän ajastamme.

Nämä ihmiset väittivät olevansa kristittyjä (jae 5). On tärkeää nähdä, ettei kaikki uskonnollisuus ole kristillisyyttä - ei edes silloin, kun sen kannattajat niin väittävät. Jeesus nuhteli fariseuksia heidän hurskautensa ”onttoudesta”; se oli pelkkää ulkokuorta vailla sisältöä (Matt 23:25-26). Karttaminen (jae 5) tarkoittaa sitä, ettei tule osallistua näiden ihmisten pahaan elämään (vertaa 1 Kor 5:9-13). Harhaoppisten seurasta vetäytyminen oli samalla heille osoitus siitä, että he eivät vaeltaneet Jumalan tahdon mukaan (Tit 3:10, vertaa 1 Kor 5:1-5).

On vaikea sanoa, onko jakeen 6 kuvaus näistä naisista kärjistys vai tosi. Gnostilaisuuteen liittyi sekä asketismia että sukupuolista ”vapautta”.

On tärkeää, että ihminen löytää ”hengellisen kodin” (jae 7). Jos aina vain etsii uusia oppeja ja kokemuksia, lopulta ajautuu aina vain uusien harhojen pariin.

Juutalainen perimätieto kertoi, että Moosesta vastustaneet egyptiläiset noidat olivat nimiltään Jannes ja Jambres (jae 8, vertaa 2 Moos 7:11-12). He paaduttivat faraon (2 Moos 7:13,22) ja toivat siten tuhon Egyptiin.

Egyptin loitsijat pystyivät tekemään osan Mooseksen ja Aaronin tekemistä ihmeistä, mutta lopulta he joutuivat tunnustamaan kohdanneensa voittajansa (2 Moos 8:14-15). Harhaopeissakin voi olla samoja piirteitä kuin oikeassa uskossa, mutta lopulta niiden heikkous paljastuu: ne eivät voi pelastaa, koska niissä ei ole oikeaa uskoa (jae 8).

Siellä, missä Jumala toimii, myös Saatana yrittää tehdä omaa kylvöään ja johtaa ihmisiä harhaan (Matt 13:24-30,36-43). Harhaopettajat yrittävät taistella elävää Jumalaa vastaan, siksi heidän taistelunsa ei voi päättyä voittoon (jae 9, katso myös Apt 5:39).

Gnostilaisuus ei voittanut oikeaa kristillistä uskoa, vaikka välillä näytti, että se olisi vahvempi kuin apostolien opetukset.

Apostolin esimerkki - 2 Tim 3:10-13

Paavalin kutsu seurata hänen antamaansa esimerkkiä (jae 10) voi tuntua jopa ylpeilyltä. Mutta ei se ole sitä: jokainen kristitty on kutsuttu todistamaan Herrastaan myös elämällään (Fil 3:17, 1 Tess 1:6). Usko ja elämä eivät voi olla ristiriidassa, niiden on oltava sopusoinnussa. Se, että juutalaiset eivät itse eläneet opetustensa mukaan, vei pohjan heidän julistukseltaan (katso Room 2:17-29).

Olemme Kristuksen seuraajia (Matt 8:18-22, Luuk 9:57-60, Joh 13:12-17). Haluamme kutsua muitakin tälle tielle ei vain sanoilla, vaan myös elämällä. Paavali näki, ettei hän ollut kutsumassa ihmisiä itsensä seuraajiksi, vaan Kristuksen seuraajiksi (1 Kor 11:1). Voi sanoa, että voimme edellyttää toisilta esimerkkimme seuraamista vain siinä määrin kuin itse seuraamme Kristuksen esimerkkiä.

Jae 10 muistuttaa Uuden testamentin hyveluetteloita (katso esimerkiksi Gal 5:22).

Tämä maailma ei halua elää Jumalan tahdon mukaan, siksi se ei voi hyväksyä niitä, jotka haluavat niin tehdä (Room 12:2). Tästä ristiriidasta seuraa kristittyjen vaino (jakeet 11-12).

Paavali oli käynyt ilmeisesti Pisidian Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa (jae 11) kaikilla kolmella lähetysmatkallaan (Apt 13:14-14:20, 15:41-16:6, 18:23). Ensimmäisellä lähetysmatkalla Paavali kivitettiin lähes kuoliaaksi Timoteuksen kotikaupungissa Lystrassa (Apt 14:19-20, 16:1). Timoteus oli ehkä nähnyt kivityksen. Paavalin kärsimyksistä on kerrottu tiivistetysti 2 Kor 11:23-29:ssä.

Jakeen 11 loppu on lähes sama kuin Ps 34:20.

Jo Jeesus ennusti, että hänen seuraajansa joutuvat uskonsa tähden vainottaviksi (Matt 10:22, Joh 15:18-21). Samaa Paavali oli opettanut eri tilanteissa (Apt 14:22, Fil 1:29-30, katso myös 1 Piet 4:12).

Pahoista tulee aina vain pahempia (jae 13, NIV: ”from bad to worse”). Toivottavasti vanhurskaista tulee yhä vanhurskaampia, kuten Ilm 22:11 ennustaa lopun ajoista.

Sanan varassa - 2 Tim 3:14-17

Kristillinen usko rakentuu sen varaan, mitä Jumala on meille ilmoittanut (Matt 7:24-27, 2 Piet 1:19-21). ”Uusi ilmoitus” tai ”uusi evankeliumi” ei ole menemistä eteenpäin vaan menemistä poispäin Kristuksesta (Gal 1:6-9, katso myös Apt 26:22-23, 1 Joh 2:24, 2 Joh 9).

Meidän ei tule etsiä uusia oppeja ja opettajia (jae 7), vaan pysyä apostolisessa uskossa (jae 14).

Keiltä Timoteus oli oppinut evankeliumin (jae 14)? Tietysti Paavalilta, mutta ehkä tässä tarkoitetaan myös Timoteuksen äitiä Eunikea ja isoäitiä Loista (2 Tim 1:5). Juutalaisille lapsille (=pojille) alettiin opettaa Vanhaa testamenttia viiden vuoden iässä (jae 15).

Jo Vanhassa testamentissa todettiin, että Jumalan tahdon kuunteleminen tekee ihmisestä viisaamman (jae 15, Ps 19:8, 119:98). Herran pelko on viisauden alku (Ps 111:10, Sananl 9:10). Tulee kuitenkin muistaa, että viisaus ei Raamatussa tarkoita pelkästään älykkyyttä, vaan se on laajempi käsite, siihen kuuluu myös tietty elämänkokemus ja harkitsevaisuus.

Uusi käännös on jakeessa 16 monitulkintainen, kuten on kreikkalainen alkutekstikin. Uuden käännöksen voisi tulkita myös niin, ettei koko Raamattu ole Jumalan Hengestä syntynyt, mutta se osa, joka on, on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi. Paavalin sanavalinta jättää tilaa kahdelle tulkinnalle, mutta on selvää, että hän piti koko Vanhaa testamenttia Jumalan ilmoituksena. Jumalan ilmoitukseksi alettiin jo tuohon aikaan laskea evankeliumit (1 Tim 5:18) ja Paavalin kirjeetkin (2 Piet 3:15-16).

Raamattu on samalla kertaa inhimillinen ja jumalallinen (jae 16, vertaa 2 Piet 1:21). Emme pysty erottamaan jumalallista inhimillisestä, vaan koko Raamattu on yhtä aikaa sekä inhimillinen - ihmisten kirjoitusta - että jumalallinen - Jumalan puhetta meille.

Jumalan ihminen (jae 17) tarkoittaa tässä kaikkia kristittyjä. Muualla Raamatussa ilmaisua on käytetty Mooseksesta (5 Moos 33:1), Eliasta (1 Kun 17:18), Daavidista (2 Aik 8:14) ja Timoteuksesta (1 Tim 6:11).

Pastoraalikirjeissä korostetaan hyvien tekojen merkitystä (jae 17). Ne ovat todistus uskosta ja samalla kutsu uskoon.