2. kirje Timoteukselle luettavissa netissä

Rakas poikani Timoteus - 2 Tim 1:1-2

Kirjeen alkutervehdys muistuttaa paljon Ensimmäisen Timoteuskirjeen ja Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen (1 Kor 1:1-3) alkutervehdyksiä.

Paavali näki, että tämä elämä oli hänen kohdaltaan päättymässä (2 Tim 4:6-7), mutta se merkitsi siirtymistä tulevaan elämään, iankaikkiseen elämään (jae 1, katso myös 2 Kor 5:1-10).

Timoteus oli Paavalin hengellinen poika (jae 2, 1 Kor 4:14-15). Ilmeisesti Timoteuksesta oli tullut kristitty Paavalin ensimmäisellä käynnillä Lystrassa (Apt 14:6-7), sillä Paavalin tullessa toisella lähetysmatkallaan uudelleen Lystraan Timoteus oli jo kristitty (Apt 16:1-3).

Kodin perintö - 2 Tim 1:3-5

Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat juutalaisia (Apt 16:1) - juutalaisuus periytyy nimenomaan äidin kautta. Isä oli pakana ja ilmeisesti vasta hänen kuolemansa jälkeen Timoteus voitiin ympärileikata (Apt 16:3).

Ne, jotka pitävät pastoraalikirjeitä vasta Paavalin kuoleman jälkeen kirjoitettuina, näkevät Timoteuksen äidin ja isoäidin mainitsemisessa todisteen kirjeen myöhäisestä kirjoitusajasta - ollaan jo tilanteessa, jossa on kolmannen polven kristittyjä. Mutta kyse on joka tapauksessa Timoteuksen äidistä ja isoäidistä. Lisäksi on syytä huomata, että Paavali puhuu jakeessa 3 omista esivanhemmistaan uskovina. Paavali katsoo, että oikea juutalaisuus uskoi aivan oikein: se odotti Jumalan lähettämää Messiasta (vertaa Apt 24:14 ja 26:6).

Tänäänkään juutalaisen kääntyessä kristityksi hän ei suinkaan hylkää juuriaan vaan päinvastoin palaa juurilleen.

Monessa muussakin kirjeessä Paavali kiittää Jumalaa vastaanottajien uskosta (jae 3, Room 1:8, 1 Kor 1:4, Fil 1:3-4, Kol 1:3, 1 Tess 1:2, 2 Tess 1:3). Sanatarkka käännös on jakeessa 3 johtanut epäselvään ilmaisuun: ”Minä kiitän Jumalaa, jota esivanhemmistani asti palvelen...” (KR-1938). Uusi käännös on ajatuksellisesti selvempi: ”...niin kuin jo esivanhempani ovat tehneet” (=palvelleet Jumalaa).

Paavali kehotti Tessalonikan kristittyjä rukoilemaan lakkaamatta (1 Tess 5:17), kuten hän itsekin teki (jae 3, 1 Tess 3:10).

Kyyneleet (jae 4) lienevät eron kyyneleitä, kun Paavali jätti Timoteuksen Efesokseen (1 Tim 1:3, vertaa Apt 20:37-38, 21:13).

Viittaako jae 5 siihen, että Timoteus epäili omaa uskoaan? Vai siihen, epäilikö hän kristinuskon olevan oikea, aito ”jatke” juutalaisuudelle? Joka tapauksessa Timoteus tarvitsi Paavalin rohkaisua, mikä ei ole ihme, joutuihan hän johtamaan seurakuntaa, jossa oli harhaopettajia ja muitakin ongelmia.

Lenkki pelastushistorian ketjussa - 2 Tim 1:6-14

Emme tiedä, minkä armolahjan Timoteus sai silloin, kun hänet vihittiin sananjulistajan virkaan (jae 6, 1 Tim 4:14). Voi olla, että kysymys on itse virastakin, pitäähän Paavali seurakunnan virkoja armolahjoina (Room 12:6-8, 1 Kor 12:4-5).

Roomalais-katolinen kirkko perustelee osin jakeella 6 käsityksensä, että papiksivihkiminen on sakramentti (vertaa Ef 4:7,11). Luther katsoi, että sakramenttiin tulee liittyä paitsi Jumalan käsky, myös aine, materia. Siksi hän ei voinut hyväksyä edes rippiä sakramentiksi, vain kasteen ja ehtoollisen.

Timoteus näyttää olleen arka (jae 7). Paavali kehotti Korintin kristittyjä olemaan halveksimatta häntä (1 Kor 16:10-11, vertaa 1 Tim 4:12).

Jakeessa 8 tuntuu kuin Paavali pelkäisi myös Timoteuksen (vertaa jae 15) hylkäävän hänet (katso myös Joh 6:67). Ehkä harhaopettajat olivat suosittuja, Paavali ja oikea oppi olivat epäsuosiossa. Kirkon historiasta tunnetaan vaiheita, jolloin lähes koko kirkko oli väärässä ja vain pieni vähemmistö oikeassa uskossa (mm. areiolaisuus 300-luvulla ja roomalais-katolinen kirkko ennen uskonpuhdistusta).

Paavali ei hävennyt evankeliumia (jae 8, Room 1:16, vertaa 1 Kor 2:1-10). Timoteuskin joutui kärsimään evankeliumin tähden (jae 8), Heprealaiskirjeessä kerrotaan myös hänen joutuneen vankeuteen (Hepr 13:23). Paavali näki, että vankeus oli osa Kristuksen todistajan kohtaloa (Ef 3:1, 4:1, Filem 1,9). Mutta tuonkin kärsimyksen voi kestää Jumalan avulla (jae 8) - ja vain hänen avullaan.

Jakeet 9 ja 10 voivat olla osa tuon ajan kasteliturgiaa, puhutaanhan niissä kutsumisesta Jumalan valtakuntaan ja pelastuksesta.

Pelastus on yksin Jumalan lahja, ei meidän teoillamme ole siinä mitään osuutta (jae 9). Meidät on kutsuttu Jumalan lapsiksi ja pelastuksen osallisuuteen yksin Jumalan armosta (Room 3:28, Ef 2:8-9, Tit 3:5). Sama näkyy myös siitä, että Jumala oli päättänyt pelastushistoriasta jo ennen aikojen alkua (jae 9), siis jo ennen kuin yksikään ihminen oli tehnyt yhtään tekoa (Ef 1:4, 1 Piet 1:20).

Jumalan valinta on ihmisjärjelle liian vaikeaa, mutta se on selkeä raamatullinen opetus. Luther painii tämän kysymyksen kanssa ”Sidotussa ratkaisuvallassa”, jonka kirjoittamiseen hän sai aiheen Erasmus Rotterdamilaisen ”Vapaasta ratkaisuvallasta”.

Jumalalle syntiinlankeemus (1 Moos 3:1-19) ei tullut yllätyksenä, hän oli jo varautunut siihen. Sen tuhovoima kumottiin Golgatan ristillä, kun Kristus kuoli kaikkien ihmisten kaikkien syntien puolesta (1 Joh 2:2). Jeesus on meidän Vapahtajamme (jae 10, Tit 1:4, 2:13, 3:6) synnin vallasta ja meidän Pelastajamme pimeydestä valoon (1 Tim 1:1, 2:3, 4:10, Tit 1:3, 2:10, 3:4).

Synnin palkka on kuolema (Room 6:23, Ef 2:1-2), mutta Kristus on voitollaan Saatanasta tehnyt meidät eläviksi. Kuolema ei enää voi voittaa Kristuksen omia (Room 8:38-39). Vaikka kristitty kuolee fyysisesti - ellei ole maailmassa Kristuksen tullessa toisen kerran - hän ei kuole iankaikkisesti (Joh 11:25-26), hän ei koe toista kuolemaa (Ilm 2:11).

Paavali oli kutsuttu evankeliumin kuuluttajaksi (jae 11). Nyt hänen työnsä alkoi olla lopussa ja hän antoi tehtävän jatkon Timoteukselle (jakeet 13-14). Jokainen kristitty on kutsuttu evankeliumin julistajaksi, se ei ole sidottu kirkon virkaan. Luther puhuikin kristittyjen yleisestä pappeudesta.

Paavali ei hävennyt vankeuttaan (jae 12). Sen sijaan uskottomuus Jumalan kutsulle olisi ollut aihe häpeään. Samaan uskollisuuteen Paavali kehotti Timoteustakin (jae 14, 1 Tim 6:20).

Voisimme tiivistää Paavalin kuvauksen pelastushistoriasta viiteen vaiheeseen (jakeet 9-10): 1. Jumalan päätös ennen aikojen alkua
2. Kristuksen tuleminen maailmaan syntien sovittajaksi
3. Jumalan kutsu on julistettava syntisille
4. Pyhän Hengen pyhittävä työ kristityissä
5. Perillä taivaassa täydellinen, lopullinen voitto synnin ja kuoleman vallasta.

Uskolliset ja uskottomat ystävät - 2 Tim 1:15-18

Efesos oli Aasian maakunnan pääkaupunki. Paavali puhui siis vastaanottajien - ei hänen omasta - seurakunnallisesta tilanteesta.

Kaikki (jae 15) on liioitteleva ilmaus. Olihan Efesoksessa ainakin Onesiforoksen perhe (jae 16, 2 Tim 4:19) ja Timoteus säilyneet Paavalille uskollisina.

Huomaa, että jo tuohon aikaan tiedot kulkivat Efesoksesta Roomaan. Aikaa tietysti kului paljon enemmän kuin meidän aikanamme, mutta tuon ajan yhteiskunnaksi Rooman valtakunta oli varsin edistyksellinen ja tehokas.

Fygelos ja Hermogenes (jae 15) ovat meille tuntemattomia. Ehkä Paavali mainitsee heidät siksi, että ainakin heidän olisi odottanut pysyvän uskollisina Paavalille.

Efesoslaisten luopumus apostolistaan oli katkera pettymys, olihan koko Aasian maakunta (Apt 19:10) kuullut Paavalin julistaman evankeliumin. Paavalin kolmannella lähetysmatkallaan ennustama luopumus (Apt 20:28-29) oli valitettavasti toteutunut.

Onesiforos (jae 16) lienee ollut efesoslainen liikemies, joka Rooman-matkallaan etsi Paavalin vankilan. Jakeen 17 kuvaus ei sovi yhteen Apt 28:30-31:n kuvaukseen Paavalin ensimmäisen Rooman-vankeuden olosuhteista (vertaa myös jae 16 - KR-1938: kahleet).

Paavalin vankeus oli kovaa - hän oli kahleissa (jae 16 - KR-1938, vertaa 2 Tim 2:9, Apt 28:20, Ef 6:20 - KR-1938).

On epäselvää, oliko Onesiforos jo kuollut. Roomalais-katolinen kirkko perustelee kuolleiden puolesta rukoilemista (sielunmessut) mm. jakeella 18: jos Onesiforos oli kuollut - kuten jae 16 voidaan tulkita - Paavali rukoili kuolleen puolesta. Kun Lutherilta kysyttiin voiko kuolleiden puolesta rukoilla, hän vastasi: ”Voit rukoilla kerran tai kahdesti, jätä sen jälkeen vainaja Herran haltuun!”

Onesiforoksen palvelu (jae 18) on tapahtunut joko Paavalin kolmannella lähetysmatkalla tai vasta silloin, kun Paavali vankeudesta vapautumisensa jälkeen kävi Efesoksessa (1 Tim 1:3).

Evankeliumi voi joutua tässä maailmassa ahtaalle, mutta Jumala ei salli sen kokonaan hävitä (vertaa Luuk 18:8). Saatana tekee kaikkensa eksyttääkseen nekin, jotka ovat lähteneet seuraamaan Kristusta (2 Kor 11:14, 1 Piet 5:8). Meidän ei tule väheksyä Jumalan vastustajaa vaan pyytää Jumalalta tukea taistelussa häntä vastaan (jae 14).