Elämänohjeita Kristuksen kirkolle - 1 Tim 2

Toisessa ja kolmannessa luvussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan jumalanpalveluksessa tulee toimia ja millaisia seurakuntapalvelijoiden tulee olla.

Kaikkia kutsutaan pelastukseen - 1 Tim 2:1-7

Juutalaiset alkoivat rukoilla esivallan puolesta Esran aikana (Esra 6:10, 7:23) eli 400-luvun puolivälissä eKr. Jeremia kehotti Babylonian pakkosiirtolaisuuteen vietyjä rukoilemaan Babylonian puolesta (Jer 29:7).

Paavalin ajan kristittyjen oli vaikea rukoilla esivallan puolesta, koska Roomassa vallitsi epäjumalanpalvelus, keisaria palvottiin jumalana ja kaiken lisäksi esivalta vainosi kristittyjä. Kirjeen kirjoitusaikana keisarina oli Nero (54-68 jKr.), jonka vainoissa sekä Paavali että Pietari kärsivät marttyyrikuoleman.

Mutta koska Jumala haluaa, että kaikki ihmiset pelastuisivat (jae 4), kristittyjen on rukoiltava kaikkien, myös vainoajiensa puolesta. Eräs kiinalainen kristitty oli joutunut vankilaan uskonsa tähden. Kun hänen kiduttajansa kysyi häneltä, miksi hän uskoo sellaisen Jumalaan, joka ei voinut varjella häntä joutumasta vankilaan ja kidutettavaksi, hän vastasi: ”Kuka teille silloin kertoisi Kristuksesta?” Vainoista huolimatta hän näki, että Jumala kutsui kaikkia - myös kristittyjen kiduttajia - pelastukseen.

Miksi Jumala haluaa kaikkien pelastuvan? Eikö hän voisi kutsua yhteyteensä vain hyviä ihmisiä? Hyviä ihmisiä ei ole, siksi heidän kutsumisensa olisi järjetöntä. Mutta syvimmältään kysymys on siitä, että Jumala on ainoa jumala (jae 5, katso myös Jes 44:6, 45:5,14,18,22, 46:9). Ei ole ketään toista, joka voisi pelastaa. On vain yksi välittäjä, Jeesus Kristus (jae 5, katso myös Jes 42:8, 48:11, 1 Kor 8:6). Kaikkien ihmisten on palveltava Jumalaa, jos he haluavat pelastua (Jes 45:23). Ei ole kuin yksi tie taivaaseen (Joh 14:6, 1 Joh 2:2), jos Jumala ei kutsuisi sille, ihmisellä ei olisi mitään mahdollisuutta pelastua.

Mutta merkitseekö tämä sitä, että kaikki myös pelastuvat? Eikö kaikkivaltias Jumala aina myös toteuta tahtonsa? Emme ymmärrä täysin, miksi Jumala ei pelasta kaikkia, mutta Raamattu selkeästi todistaa, että on niitä, jotka eivät tule taivaaseen (vertaa 1 Tim 1:18-19, 4:10, Matt 23:37, Luuk 7:30, Joh 5:40, Apt 7:51-57). Kaikki voisivat pelastua, mutta osa ihmisistä ei halua. Miksi Jumala antaa epäuskolle sijaa eikä pakota kaikkia uskomaan, jää salaisuudeksi tässä ajassa (vertaa Room 8:29, 1 Piet 1:2).

Paavali käyttää tässä jaksossa kolme kertaa ”kaikki”-sanaa (jakeet 1,4 ja 6) ja lisäksi jakeen 7 ”kansat” sisältää ajatuksen ”kaikki kansat” (katso 1 Moos 12:1-3). Seurakuntaan tullut harhaoppi, gnostilaisuus, taas korosti salatun tiedon merkitystä. Vain pieni valittujen joukko voi tulla osalliseksi tuosta tiedosta ja pelastua. Sama vastakkainasettelu näkyy siinä, että Paavali puhuu uskon totuudesta (jakeet 7 ja 4). Todellinen totuus on Jumalan totuus, ei gnostikkojen salattu tieto.

Hyvä esivalta on eduksi evankeliumin levittämisessä. Alkukirkon aika Rooman valtakunnassa oli rauha (pax Romana), joka helpotti evankeliumin julistusta koko laajan valtakunnan alueella. Sodat ja levottomuudet estävät evankeliumin julistuksen, siksi esivallalle tulee rukoilla johdatusta (jae 2). Sen sijaan kristittyjen vaino ei yleensä ole pystynyt estämään uskon leviämistä, pikemmin päinvastoin. On arvioitu, että kymmenisen miljoonaa kristittyä kärsi marttyyrikuoleman Rooman valtakunnassa ennen kuin keisari Constantinus 300-luvulla jKr. teki kristinuskosta Rooman valtio-uskonnon. Saman ihmeen - marttyyrien veri on uskon kasvualusta - olemme nähneet tällä vuosisadalla kommunistisissa maissa.

Luterilainen usko puhuu kahdesta regimentistä, hallintavallasta. Maallinen regimentti toimii lain mukaan, hengellinen regimentti toimii evankeliumin mukaan. Näitä kahta regimenttiä ei pidä sekoittaa tai vaatia yhteiskuntaa toimimaan evankeliumin mukaan.

Vanha neuvo on sopusoinnussa Paavalin ohjeen (jae 1) kanssa: ”Puhu ensin ihmisestä Jumalalle ja vasta sitten Jumalasta ihmiselle.”

Hurskaus (jae 2, KR-1938: ”jumalisuus”, kreikassa ”eusebeia”) on pastoraalikirjeissä kaikkiaan kymmenen kertaa: 1 Tim 3:16, 4:7,8, 6:3,5,6,11, 2 Tim 3:5, Tit 1:1. Käännökset vaihtelevat eri kohdissa, usein puhtaan ”terveestä opista” tai ”uskosta”. Pastoraalikirjeiden ulkopuolella Paavali ei käytä ”eusebeia”-sanaa lainkaan.

Jakeissa 5 ja 6 Paavali lainaa alkukirkon uskontunnusta tai liturgiaa.
Koska on vain yksi Jumala, on vain yksi usko ja yksi kaste (Ef 4:5). Uudelleenkastaminen on aina väärin, koska ei ole kuin yksi kaste. Vanhat kristilliset kirkot eivät uudista sellaista kastetta, joka on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan - Isän, Pojan ja Pyhän Hengen - nimeen. Muut kasteet eivät ole kristillisiä kasteita ja sellaisella ”kastettu” kastetaan, kun hän liittyy kristillisen kirkkoon.
Juutalainen uskontunnustus alkoi: ”Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” (5 Moos 6:4, KR-1938: ”Herra on yksi”). Uusi käännös on ”historiallisesti oikeampi”, sillä Israelin kansa alkoi ajatella, että Jumala on vain heidän Jumalansa, mutta alusta alkaen Jumala on ollut ainoa Jumala, kaikkien kansojen Jumala (1 Moos 12:3, 2 Moos 20:3).

Jakeessa 6 on sana ”lunnas". Se on meillekin tuttu kidnappauksista ja lentokoneiden kaappauksista. Joku tai jotkut vaihdetaan rahaan ja/tai vapauteen. Jumala antoi Kristuksen kuolemaan, että ihmiset voisivat olla vapaita. Tämä tapahtui Jumalan määräämänä ajankohtana (jae 6, vertaa Gal 4:4, Tit 1:3, katso myös 1 Tim 6:15).

Paavali oli pakanoiden apostoli (jae 7, KR-1938, Room 11:13, Gal 2:9). ”Kansat” tarkoitti nimenomaan pakanakansoja juutalaisessa ajattelussa.

”Puhun totta, en valehtele”-vakuutus (jae 7) löytyy myös Room 9:1:stä ja 2 Kor 11:31:stä. Paavali opetti uskon totuutta (jae 7). Se on ihmisen järjelle hullutus (1 Kor 2:6-8), mutta silti se on ainoa, kestävä totuus (Matt 7:24-27, Joh 18:37, 1 Tim 3:15, 2 Tim 2:18, Hepr 10:26).

Miehenä ja naisena seurakunnassa - 1 Tim 2:8-15

Jae 8 on malliesimerkki niistä vaikeuksista, joihin törmäämme, kun kysymme, mikä Raamatussa on sen kirjoitusajan kulttuureihin ja tapoihin sidottua, mikä taas kaikkina aikoina voimassa olevaa. Pitäisikö tämän päivän kristittyjen (miesten) rukoilla kädet kohotettuina? Tai pitäisikö jopa ajatella, ettei edes Paavalin kehotus rukoilla ole enää voimassa, vaan oli vain tuohon aikaan sidottua?

On selvää, että osa Raamatun tekstistä nousee kirjoitusajan tavoista ja kulttuureista eikä niitä sellaisenaan tule soveltaa tänä päivänä. Yksi esimerkki tällaisesta on jakeen 9 ”palmikoidut hiukset” (KR-1938). Palmikoiduista hiuksista tehdyt hienot tukkalaitteet (jae 9, KR-1992) olivat tyypillisiä tuon ajan prostituoiduille. Paavali ei puhu vain liian ”hienosta pukeutumisesta”, vaan varoittaa ilmeisesti myös siitä, ettei kristittyjen naisten tule pukeutumisellaan antaa väärää viestiä muille.

Eli jakeessa 8 voimme todeta, että käsien kohottaminen oli aikaan sidottua, mutta rukoileminen ja vihasta luopuminen ovat myös meitä sitovia määräyksiä. Jakeessa 9 taas tukkalaitteet liittyvät tuohon aikaan, mutta hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys ovat voimassa olevia ohjeita myös tämän päivän kristityille, kuten jakeen 10 kehotus todistaa uskosta.

Juutalainen rukousasento oli seisominen (Mark 11:25, Luuk 18:11,13), usein kädet kohotettuina. Mutta Raamattu tuntee muitakin rukousasentoja, esimerkiksi polvistumisen ja maahan heittäytymisen (Luuk 22:41, Apt 20:36, Hes 2:1-2).

Jeesus kehotti sopimaan riidat lähimmäisten kanssa ennen Jumalan eteen tulemista (Matt 5:23-24, Mark 11:25). Voimmekin jakeen 8 pohjalta sanoa, että rukoukselle voi olla kolme estettä: synti, viha ja epäily. Jos ne vaivaavat meitä, emme pysty rukoilemaan Jumalan tahdon mukaisesti. Uusi käännös on jakeessa 8 selittävämpi ”puhdas mieli” kuin edellisen Kirkkoraamatun sanatarkka käännös ”pyhät kädet”, mutta ajatuksellisesti oikein. Pyhät kädet ilmensivät juuri oikeaa asennetta, puhdasta mieltä.

Jakeen 9 alku voitaisiin ymmärtää myös niin, että Paavali kehottaa myös naisia rukoilemaan: ”Samoin naisetkin rukoilkoot...” 1 Kor 11:5:ssä Paavali puhuu selvästi naisten profetoimisesta ja rukoilemisesta seurakunnan kokoontumisissa.

Kautta kristillisen kirkon historian on kiistelty siitä, miten naiset saavat kaunistaa itseään. Jotkut ovat jakeiden 9 ja 10 perusteella halunneet kieltää kaiken kaunistamisen: meikkaamisen, korut jne. Toisaalta on hyvä muistaa, että Ilmestyskirjassa uutta Jerusalemia kuvataan juhla-asuiseksi, ”niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.” (Ilm 21:2). Kristityn naisen - eikä miehenkään - todellinen kaunistus ole mikään ulkonainen (jae 9, vertaa 1 Piet 3:3-4), vaan eläminen Jumalan tahdon mukaan. Mutta se ei sulje kokonaan pois myös ulkonaista kauneutta; se vain muistuttaa siitä, ettei ulkonaisesta saa tulla pääasiaa ja kaiken keskipistettä.

Jakeet 11-15 ovat joillekin raamatuntutkijoille ”riittävä syy” hylätä ajatus Paavalista pastoraalikirjeiden kirjoittajana. Heidän mukaansa Paavali ei olisi voinut suhtautua naisiin näin kielteisesti. Toiset taas ovat saaneet näistä jakeista syyn syyttää Paavalia naistenvihaajaksi ja sitä kautta aiheen hylätä kristillinen usko ja sen opetukset.

Jakeet 11-15 ovat yksi koko Uuden testamentin vaikeimmin ymmärrettäviä kohtia. Tarkoittaako Paavali todella, että naiset pelastuvat synnyttämällä lapsia (jae 15)? Egyptistä vuonna 1945 löydetyt gnostilaiset tekstit antavat meille taustan, jota vasten tekstiämme on helpompi ymmärtää.

Bo Giertz kuvaa tekstejä pastoraalikirjeiden selitysteoksessaan seuraavasti (sivut 56-58):
”Mainittujen kirjoitusten perusteella saadaan gnostilaisuudesta paljon seikkaperäisempi kuva kuin aikaisemmin. Se oli sen ajan ‘maailmanekumeniaa’, joka kernaasti lainasi aineksia muista uskonnoista. Juutalaisuudesta se oli ottanut joukon nimiä sekä kertomuksen ihmisen luomisesta ja syntiinlankeemuksesta, mutta Vanhan testamentin Jumala-uskon se muutti täysin toiseksi. Gnostilaisuus sanoo näet, että tosi Jumala on tuntematon, nimetön ja tavoittamattomaan kaukaisuuteen kätkeytynyt. Hänestä lähtee alempi jumalaolento, joka käsitetään kaksi-neuvoiseksi ‘äiti-isäksi’ tai naispuoliseksi. Naispuolisesta jumalaolennosta käytetään monia nimiä: Pistis, Sofia, Epinoia, Barbelo. Tätä kaiken alkuäitiä koskevasta tarusta on olemassa monia muunnelmia. Enimmäkseen hänet ymmärretään olennoksi, joka on erehdyksessä tullut synnyttäneeksi uuden jumalan, luojajumalan, Demiurgin, Yaldabaothin tai miksi häntä nyt sitten nimitetäänkin. (Gnostikot antoivat mielellään taivaallisille voimille lukuisia komealta kalskahtavia nimiä.) Tämä viimeksi mainittu on Vanhan testamentin jumala, epätäydellinen ja usein paha voima. Pahojen enkeleidensä avulla hän luo ihmisruumiin, mutta ei onnistu antamaan sille elämää. Elämä syntyy vasta, kun naispuolinen jumaluus puhaltaa ruumiiseen omaa valovoimaansa. Ensimmäinen ihminen syntyy ja on silloin ‘androgyyni’, samalla kertaa sekä mies että nainen. Yaldabaoth ja hänen pahat apulaisensa tahtovat tahtovat päästä käsiksi naisjumalan valovoimaan, leikkaavat irti kappaleen Aadamista ja luovat naiset. Eeva saa tosin suuremman kappaleen taivaallisesta valovoimasta, mutta demiurgi onnistuu viettelemään hänet. Hän herättää seksuaalivietin ja ottaa käyttöön avioliiton. Sitten tulee kuolema ja ihmiset joutuvat orjuuteen. Pelastus on siinä, että naisjumala avaa ihmisten silmät, niin että he huomaavat, mikä onnettomuus tapahtui, kun heistä tuli mies ja nainen. Vapautustyö alkaa jo sinä hetkenä, jota Raamattu sanoo syntiinlankeemukseksi. Vapauttava jumalatar näet piiloutui tiedon puuhun, puhui käärmeen suulla ja sai Eevan syömään, niin että hän sai ymmärryksen. Sitten sama jumalallinen voima toimii avatakseen ihmisten silmät, niin että he näkevät, mikä onnettomuus sukupuolten väliseen eroon sisältyy, ja kieltäytyvät siitä - ja sen myötä avioliitosta, sukupuolielämästä ja lasten synnyttämisestä. Silloin he ovat matkalla alkutilaan, jossa ei ollut miestä eikä naista. Gnostikot pitivät Maria Magdaleenaa erityisen suuressa arvossa. Jeesus rakasti häntä enemmän kuin ketään apostoleista. Hän oli se, joka sai aina olla Jeesuksen seurassa. Apostolit pahastuivat siitä, mutta Jeesus sanoi: ‘Minä itse olen johdattava häntä tehdäkseni hänet mieheksi. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, on pääsevä taivasten valtakuntaan.’ Löydettyjen kirjoitusten joukossa oli ‘Marian evankeliumi’, jossa Maria Magdaleena opettaa apostoleille Herralta saamiaan ilmestyksiä. Andreas epäilee sitä, että Kristus olisi todella sanonut kaiken tuon, ja Pietari alkaa kysellä Marialta, onko Vapahtaja todella sanonut sen hänelle yksityisesti, kun hän ei ole sanonut sitä heille. Mutta Leevi ojentaa häntä ja sanoo: ‘Jos Vapahtaja on pitänyt häntä arvollisena, niin mikä sinä olet hylkäämään hänet?’ ja näin Marian osoitetaan olevan oikeassa.

Nämä ajatukset esiintyvät, kuten mainittu, monina muunnelmina gnostilaisuudessa, mutta yhteistä niille kaikille on, että taivaallinen Epinoia-Pistis-Sofia, tai miksi häntä milloinkin kutsutaan, toimii opettaakseen ihmiset vapautumaan väärästä luojajumalasta, avioliitosta ja lasten synnyttämisestä, niin ettei tähän pahaan maailmaan enää tarvitsisi syntyä uusia ihmisiä. Naiset, jotka ovat saaneet tällaisen valistuksen, ovat ‘Äiti-Isän siementä’. He voivat esiintyä auktoriteetteina sekä miehille että naisille ja opettaa heille totuuden.

Tällaisten ajatusten muodostamaa taustaa vasten käy Paavalin tarkoitus selväksi. Gnostikot sanoivat, että Jeesus oli kumonnut luomisjärjestyksen ja antanut naisille valtuuden ‘vallita’ miestä. Paavali vastaa, että juuri tätä hän ei voi - Kristuksen apostolina - sallia. Puhuessaan ‘miehen vallitsemisesta’ hän käyttää erittäin harvinaista sanaa (thentéoo), joka esiintyy myös gnostikoilla. Se tarkoittaa ehdottoman auktoriteetin omistamista ja lakien säätämistä arvovallalla, johon ei voi esittää mitään vastaväitteitä. Kristityt ihmiset tietävät, että sellainen auktoriteetti on olemassa, mutta se on vain Jumalalla. Kun Jumalan sanaa julistetaan seurakunnalle hänen antamansa tehtävän nojalla, sillä on tämä auktoriteetti. Alkukirkossa tiedettiin, että apostolit, profeetat ja oikeat Sanan palvelijat voivat puhua sillä arvovallalla. Gnostikot väittivät nyt, että naisetkin voivat tehdä niin. Paavali vastaa, ettei se ole Jumalan tarkoitus. Naisen ei pidä esiintyä opettajana ja siten ‘vallita miestä’. Nykyinen raamatunkäännös puhuu aviomiehen vallitsemisesta, mutta asiayhteys osoittaa, että kysymys on jumalanpalveluksesta, ja sanonta on ymmärrettävä niin, että se viittaa Jumalan lähettämänä opettajana ja ohjaajana esiintymiseen. ‘Hiljaisuudessa eläminen’ tai oikeastaan ‘kuunteleminen’ viittaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä tapahtuvaan opettamiseen. Paavali käyttää tässä samaa sanaa kuin äsken (jolloin puhuttiin ‘hiljaisuudessa oppimisesta’; kreikan sana heesykhía merkitsee vaitioloa, hiljaisuutta, kuuntelemista).”

Onko siis ajateltava, että tämä kaikki olisikin vain Paavalin ”primitiivireaktio” Efesoksen gnostilaisuutta vastaan, eikä sillä olisi mitään merkitystä tämän päivän kristityille?
Ensinnäkin on syytä muistaa, että kaikki Uuden ja Vanhan testamentin tekstit ovat syntyneet tietyssä historiallisessa tilanteessa. Ei historiallinen tausta ole mikään syy hylätä itse tekstin opetuksia.
Toiseksi on syytä muistaa, ettei kaikkia Paavalin kirjeitä ole säilynyt meidän aikaamme asti. Esimerkiksi kaksi kirjettä Korintin seurakunnalle on kadonnut (vertaa 1 Kor 5:9, 2 Kor 2:4). Myös Laodikean seurakunnalle lähetty kirje on kadonnut (Kol 4:16). Eli Pyhän Hengen johdatuksesta vain osa Paavalin kirjeistä on säilynyt meille. Jumala haluaa puhua meille juuri näiden kirjoitusten kautta.

1 Kor 14:33-40:ssä Paavali Jumalan antamalla arvovallalla kieltää naisia opettamasta seurakunnan kokouksissa (=jumalanpalveluksissa). Voimme sanoa, ettei Paavalin kanta ollut sidottu Efesoksen erityisolosuhteisiin ja -ongelmiin. Paavalin kannasta ei ole epäselvyyttä, mutta kaikki eivät halua hyväksyä sitä, että se sitoisi myös tämän päivän kristittyjä. On syytä nähdä, että kysymys naispappeudesta on nimenomaan kysymys Raamatusta ja sen opetusten sitovuudesta. Jos Raamatun opetukset hylätään yhdessä kohdassa, mikä estää meitä hylkäämästä niitä myös muissakin kohdissa?

On väitetty, että Paavali olisi saanut juutalaisuudesta kielteisen asennoitumisen naisten opettamisoikeuteen (jae 11). Mutta juutalaisuus oli paljon jyrkempi kuin Paavali. Jerusalemin Talmudissa jopa sanotaan, että on parempi polttaa Toora kuin opettaa sitä naiselle. Sekä Jeesus että Paavali opettivat naisia. Eikä Paavalilla ollut mitään sitä vastaan, että naiset yksityisesti opettivat kristinuskoa - myös miehille (Apt 18:26, vertaa 1 Tim 5:10, 2 Tim 1:5, 3:15, Tit 2:3-5, 1 Piet 3:1) - mutta seurakunnan opettajiksi Paavali ei naisia hyväksynyt.

Myöskään Paavalin ohje kuuliaisuudesta (jae 11, KR-1938: alistuvaisena) ei ole muodissa meidän aikanamme. Silti koko yhteiskunta - yritykset, armeija, hallinto - perustuu esimiehiin ja alaisiin (vertaa 1 Kor 14:40). Mutta miehen on oltava ensin Kristukselle alamainen (Ef 5:21-25), vasta sitten hän voi edellyttää naisilta alamaisuutta. Mies ei voi olla tyranni tai diktaattori. Voisi jopa sanoa, että mies voi vaatia naiselta alamaisuutta vain siinä määrin kuin hän itse on valmis alistumaan Kristuksen alamaisuuteen (vertaa 1 Tim 2:4-5)

Efesos oli Diana/Artemis-kultin keskus (vertaa Apt 19:34). Gnostilaisuus otti vaikutteita myös kreikkalaisista pakanauskonnoista. Gnostilaisuudessa käärme ja Eeva olivat totuuden opettajia. Naiset johtivat seurakuntia. Lasten synnyttämistä pidettiin syntinä (vertaa jae 15 ja 1 Tim 4:3, 5:14).

Paavali muistuttaa, että Eeva lankesi Saatanan juoneen (jae 14, 2 Kor 11:3). Aadam oli esikoinen - ensimmäinen ihminen (jae 14) - ei Eeva. Jumala on asettanut maailmaan tietyn järjestyksen, jota ihminen ei voi muuttaa.

Jotkut käännökset - mm. New English Bible - kääntävät jakeessa 15 ”lapsen”, jolloin kysymys olisi Jeesuksen syntymästä. Selitys on kuitenkin liian kaukaa haettu. Miksi Paavali olisi puhunut uskon kautta vanhurskauttamisesta näin verhotusti? Erityisesti, kun kysymyksessä oli taistelu gnostilaisia salatun tiedon julistajia vastaan?