Kolossalaiskirje luku 4 - Suloista ja suolaista puhetta

Jae 1 kuuluu asiayhteytensä puolesta kolmannen luvun yhteyteen, joten käsittelimme sen jo viime luennossa ja aloitamme tällä kertaa jakeesta 2.

Valvokaa ja rukoilkaa! - Kol 4:2-4

Puhuessaan lopunajoista Jeesus kehotti seuraajiaan valvomiseen (Mark 13:37). Valvomista ei tarvita vain lopunaikoina, vaan aina, sillä Sielunvihollinen etsii koko ajan tapoja saada meidät eroon Jumalasta (1 Piet 5:8).

Jae 2 voi tarkoittaa yöllisiä rukoushetkiä, joita Jeesus vietti usein julkisen toimintansa aikana (Matt 14:23). Mutta yhtä hyvin kysymys voi olla arkipäivän keskellä tapahtuvasta rukouspalvelusta.

Edellä (Kol 3:17) Paavali kehotti kolossalaisia tekemään kaiken rukoillen. Nyt Paavali pyytää kolossalaisten esirukousta oman työnsä puolesta (jae 3).

Sanan oven avaaminen tarkoittaa sekä sitä, että Jumala antaa mahdollisuuksia evankeliumin julistamiseen että sitä, että kuulijoiden ymmärrys avautuisi ottamaan evankeliumin vastaan (vertaa 1 Kor 16:9, Ef 6:19 ja 2 Tess 3:1). Ihminen ei voi ymmärtää evankeliumia, jos Pyhä Henki ei saa avata sitä hänelle.

Jakeessa 4 Paavali käyttää kreikan sanaa "dei", joka kuvaa jumalallista pakkoa. Se, mitä Jumala haluaa tapahtuvan, tapahtuu väistämättä, estelyistä huolimatta (vertaa Ilm 3:8). Profeetta Jeremialla oli sama "todistamisen pakko": oli pakko julistaa Jumalan tahtoa, vaikka se toikin vaikeuksia (Jer 20:9). Paavali oli vankina nimenomaan evankeliumin tähden, jos hän olisi luopunut Jeesuksesta, myös vankeus olisi loppunut.

Suloista ja suolaista puhetta - Kol 4:5-6

Jakeita 2-4 voisi kuvata: "Puhu Jumalalle ihmisistä!" Jakeita 5-6 taas: "Puhu ihmisille Jumalasta!" Evankeliumin julistajan on syytä valmistautua rukouksella. Jos Jumala ei "pehmitä maaperää", julistus kohtaa kivisen pellon (vertaa kylväjävertaus, Matt 13:1-23). Mutta rukous muuttaa myös rukoilijaa: Jumalan suuruuden edessä oma pienuus paljastuu (vertaa Jes 6:1-8).

Ei-kristityt lukevat ensimmäisenä "raamattunaan" kristittyjä; onpa heitä sanottu "viidenneksi - ja luetuimmaksi - evankeliumiksi". Siksi kristittyjen tulee elää niin, että heidän elämänsä on hyvä todistus Jeesuksesta ja evankeliumista.

Neuvoessaan Timoteusta Paavali kehotti häntä todistamaan Jeesuksesta "sopivalla ja sopimattomalla ajalla" (2 Tim 4:2). Monet äskenkääntyneet toimivat, kuin Paavali olisi kirjoittanut "sopivalla ja sopimattomalla tavalla". Heillä on kyllä intoa, mutta toisen huomioonottaminen ja kunnioittaminen voi olla vähäistä. Moni varttuneempi kristitty taas ajattelee, ettei mikään aika tai tapa ole sovelias Jeesuksesta puhumiseen. Jälleen kerran pitäisi löytää "kultainen keskitie".

Pietarikin kehotti lukijoitaan olemaan aina valmiina todistamaan toivonsa perusteista (1 Piet 3:15). Kun menemme töihin, menemme tekemään työtä, emmekä vain todistamaan uskostamme (Luther piti hyvää työntekoa yhtenä todistamisen muotona: "Hyvä suutari on hyvä kristitty tekemällä hyviä kenkiä.") Mutta silloin, kun Jumala antaa tilaisuuden kertoa uskostaan, se on syytä käyttää.
　Kristityllä on vastuu lähimmäisistään. Ennen kaikkea siitä, ovatko he kuulleet evankeliumin (vertaa Hes 3:16-21).

Kristityt ovat maan suola (Matt 5:13). Siksi myös todistus Kristuksesta voi olla kirvelevä: synti paljastuu. Mutta puheemme ei ole vain "suolaista", vaan myös "suloista" = armon ja evankeliumin julistamista.

Tässä jaksossa näkyy taas kerran se, että Paavali kyllä tunsi Jeesuksen puheita (mm. Vuorisaarnan) ja hän viittaa niihin kirjeissään, vaikka ei lainaakaan niitä yleensä sanasta sanaan.

Paavalin lähetit - Kol 4:7-9

Jakeet 7-8 on lähes sama kuin Ef 6:21-22. Tämä puhuu sen puolesta, että kirjeet olisi kirjoitettu samaan aikaan. Paavali mainitsee kaksi kristittyä, jotka mitä ilmeisimmin toimittivat Kolossalaiskirjeen perille Kolossaan.

Ensimmäisenä mainitaan Tykikos (jae 7). Hän oli kotoisin Vähästä-Aasiasta ja oli Paavalin matkaseurueessa hänen viimeisellä matkallaan Korintosta Jerusalemiin (Apt 20:4) Vähän-Aasian kristittyjen edustajana Paavalin keräämän kolehdin toimittajien joukossa. Kaikkiaan Tykikos mainitaan Uudessa testamentissa viisi kertaa: Apt 20:4, Ef 6:21, Kol 4:7, 2 Tim 4:12 ja Tiit 3:12.

Toinen kirjeen toimittajista oli Onesimos, isännältään karannut orja, joka oli tullut kristityksi ja jonka Paavali "palautti" isännälleen Filemonille Kolossaan. Onesimos on Filemonin kirjeen päähenkilö, joten lisätietoja hänestä saa sieltä.

Kirkkoisä Ignatioksen kirjeessä Efesoslaisille mainitaan Beroian piispa Onesimos. Onko kysymys samasta henkilöstä, jää auki. Ignatios kertoo piispan kärsineen marttyyrikuoleman, joten hän oli uskollinen kuolemaan asti (vertaa jae 9).

Paavalin seuralaiset - Kol 4:10-17

Vain Roomalaiskirjeessä on enemmän tervehdysten lähettäjiä kuin Kolossalaiskirjeessä. Molemmat ovatkin kirjeitä seurakunnille, joissa Paavali ei henkilökohtaisesti ollut käynyt.

Ensimmäinen tervehdyksen lähettäjistä on Aristarkos, joka oli Paavalin vankitoveri (jae 10). Aristarkos oli kotoisin Tessalonikasta. Efesoksen mellakassa hän oli tullut kansanjoukon vangitsemaksi, kun Paavalia ei saatu kiinni (Apt 19:29). Aristarkos oli mukana sekä Paavalin viimeisellä matkalla Jerusalemiin (Apt 20:4) että merimatkalla Roomaan (Apt 27:2). Aristarkos mainitaan myös Filemonin kirjeessä (jae 24).

Seuraavana mainitaan Markus, Barnabaksen serkku (jae 10). Hän oli kotoisin Jerusalemista ja hänen kotonaan ensimmäiset kristityt kokoontuivat (Apt 12:12). Hän oli mukana Paavalin ensimmäisellä lähetysmatkalla, mutta jätti Paavalin ja Barnabaksen, kun työ siirtyi Kyprokselta todellisille pakana-alueille (Apt 12:25, 13:13). Barnabas halusi ottaa serkkunsa mukaan myös toiselle lähetysmatkalle, mutta Paavali ei. Silloin heidän tiensä erosivat (Apt 15:39). Nyt entiset erimielisyydet oli unohdettu ja Markus ja Paavali olivat taas työtovereita. Varhaisen perimätiedon mukaan Markus oli Pietarin tulkki ja Markuksen evankeliumin kirjoittaja. Markus mainitaan myös Filemonin kirjeessä (jae 24) ja Toisessa Timoteuskirjeessä (4:11).

Jakeessa 11 mainittu Jeesus Justus mainitaan vain tässä kohdassa. Jeesus oli tuohon aikaan yleinen juutalainen miehennimi (hepreaksi Joosua, kreikaksi Jeesus). Hänellä oli ajan tyyliin myös latinalainen nimi: Justus, joka tarkoittaa "oikeudenmukainen".

Vain kaksi juutalaiskristittyä - Markus ja Jeesus Justus - seurasivat enää Paavalia. Juutalaiset alkoivat yhä selvemmin kääntää selkänsä Kristukselle.

Epafras (jae 12) oli kotoisin Kolossasta ja oli todennäköisesti paitsi Kolossan myös naapurikaupunkien Laodikean ja Hierapoliksen seurakuntien perustaja. Hänen suurta arvoaan korostaa se, että Paavali käyttää hänestä nimitystä "Kristuksen Jeesuksen palvelija", jota Paavali käyttää muualla vain itsestään (Kol 1:1:ssä tosin Timoteus saa saman arvon Paavalin rinnalla).

Vain Kolossalaiskirjeessä mainitaan evankelista Luukkaan ammatti: lääkäri. Luukkaan kaksiosaisen historiateoksen kirjat ovat Uuden testamentin pisimmät: Apostolien teot pisin ja Luukkaan evankeliumi toiseksi pisin. Hän lienee ainoa Uuden testamentin ei-juutalainen kirjoittaja (Heprealaiskirjeen kirjoittajaahan ei tunneta, mutta hän lienee juutalainen). Luukas oli Paavalin mukana hänen toisella ja kolmannella lähetysmatkallaan (ns. me-jaksot Apostolien teoissa, vertaa Apt 16:10-11). Luukas mainitaan myös Filemonin kirjeessä (jakeet 23-24) ja Toisessa Timoteuskirjeessä (4:11).

Demas mainitaan myös Filemonin kirjeessä (jae 23). 2 Tim 4:10:ssä todetaan, että Demas jätti Paavalin "tähän maailmaan mieltyneenä" ja lähti Tessalonikaan.

Jae 15 on muistutus siitä, että aluksi kristityt kokoontuivat toistensa kodeissa ja katakombeissa yms. tiloissa. Vasta myöhemmin alettiin rakentaa erillisiä kirkkorakennuksia.

Paavalin - ja muiden Uuden testamentin kirjoittajien - kirjeet ovat säilyneet meille siksi, että niitä kopioitiin luettavaksi seurakunnan yhteisissä kokoontumisissa (jae 16, vertaa myös 1 Tess 5:27). Papyrus oli haurasta, eikä kestänyt kulutusta, siksi meille on säilynyt Uuden testamentin kirjoituksista vain kopioiden kopioita ties kuinka monennessa polvessa. Kun Uuden testamentin kirjojen kokoelmasta päätettiin, yksi peruste kirjoituksen mukaan ottamiselle oli se, että sitä oli varhaisesta lähtien luettu seurakunnissa.

Laodikealaiskirje on kadonnut (jae 16). Kuinka paljon Paavalin muita kirjeitä on kadonnut, on arvoitus. Ainakin kaksi kirjettä Korinttiin on kadonnut, jäljelle ovat jääneet toinen ja neljäs (= 1 ja 2 Kor).

Tuohon aikaan kirjoittaminen oli vaivalloista, joten kirjeenvaihto Paavalin ja seurakuntien välillä tuskin on ollut kovin vilkasta. Roomalaiskirjeen kirjoittamiseen on arveltu kuluneen noin sata tuntia.

Mikä oli Arkippoksen tehtävä, johon Paavali häntä jakeessa 17 rohkaisi, jää epäselväksi. Kirjeisiin liittyy aina sellaista, jonka vain kirjoittaja ja vastaanottaja ymmärtävät. On ehdotettu, että Arkippoksesta olisi tullut Kolossan seurakunnan johtaja Epafraan jälkeen ja siksi Paavali rohkaisisi häntä. Arkippos mainitaan myös Filemonin kirjeen toisessa jakeessa, yhtenä kirjeen vastaanottajista.

Omakätinen allekirjoitus - Kol 4:18

Paavali käytti kirjeidensä kirjoittamiseen kirjureita. Tällä kertaa kirjurin nimeä ei mainita, mutta tuttuun tapaan kirjeen lopussa on Paavalin omakätinen varmennus ja allekirjoitus (vertaa 1 Kor 16:21, Gal 6:11 ja 2 Tess 3:17). Varsinainen lopputervehdys on poikkeuksellisen lyhyt.