Kolossalaiskirje luku 3 - Riisumista ja pukemista

Lähes kaikissa Paavalin kirjeissä kirjeen alkupuoli on opillinen ja kirjeen lopussa on kehottava jakso. Aina näiden kahden välillä ei voi tehdä selvää rajaa, kyllähän opin esittämiseen aina kuuluu myös ajatus: "Tehkää näin!" Kolossalaiskirjeen kolmas ja neljäs luku ovat Paavalin käytännöllistä opetusta kristillisestä elämästä.

Uusi elämä Kristuksessa - Kol 3:1-4

"Jos siis..." (jae 1) osoittaa, että Paavali aina ajatteli, ettei usko ole vain pään tietoa, vaan se myös muuttaa ihmistä ja hänen käyttäytymistään. Oppi ja elämä kuuluvat yhteen (vertaa myös Room 12:1, Ef 4:1 ja Fil 4:1).
　Jos olemme Kristuksen puolella, meidän tulee tavoitella sitä, mikä on ylhäällä. Ajattele eri tilanteissa: "Mitä tekisin, jos Jeesus juuri nyt seisoisi vierelläni?" Sillä hänhän seisoo (Matt 28:20)!
　Jos olemme Kristuksen eli voittajan puolella, ei ole enää mitään syytä eikä järkeä liittoutua häviäjän eli Sielunvihollisen kanssa.

"Ajatelkaa sitä..." (jae 2). Usko ei ole vain pään tietoa, mutta se on myös sitä. Siellä, missä uskosta tulee vain jotakin mystistä, sisäistä tietoa yms., jota muut eivät enää voi arvostella, ollaan astuttu kristillisen uskon ulkopuolelle. Pelastushistorian tapahtumat ovat kaikille julkisia, ne eivät ole kenenkään yksityisomaisuutta!

Paavali näki kristityn ja ei-kristityn välisen eron hyvin jyrkkänä: kristitty on elämän puolella, ei-kristitty on kuoleman puolella (jakeet 3-4). Nyt molemmat näyttävät elävän aivan samalla tavalla, mutta Kristuksen paluu - tai meidän joutumisemme hänen eteensä kuolemamme jälkeen - paljastaa kummalla puolella oikein olemme. Täällä ajassa ei rajaa elämän ja kuoleman välillä voida tehdä, sen tietää vain Jumala (vertaa Matt 13:24-30, vertaus pellon vehnästä ja rikkaviljasta).

Riisukaa vanha elämäntapanne - Kol 3:5-11

Ryhtyessään antamaan yksityiskohtaisempia neuvoja kristittynä vaeltamisesta, Paavali aloittaa kielteisillä asioilla: mitä ei pidä tehdä. On yhtä tärkeää tietää, mitä ei pidä tehdä, kuin tietää, mitä pitää tehdä. Sielunvihollinen on hyvä sokaisemaan meitä, jopa niin, että meiltä katoaa kyky ymmärtää Jumalan tahtoa.

Riisuminen ja pukeutuminen (jae 12) liittyvät kasteeseen. Kaste ei ole vain osallisuus Kristuksen kuolemaan (=riisuminen), vaan myös osallisuus hänen ylösnousemiseensa (=pukeutuminen).

On syytä muistaa, että Kristuksen etsiminen ja pahan voimien kuolettaminen omassa elämässä kulkevat aina yhdessä. Ei voi olla toista ilman toista. Ilman Kristusta emme voi voittaa pahaa. Eikä Kristus koskaan jää toimettomaksi meidän elämässämme, vaan hän käy aina taisteluun syntiä vastaan. Todellinen taistelu ihmisessä alkaa vasta sitten, kun Sielunvihollisen vastapuoleksi tulee Kristus vanhan ihmisen sijaan. Vanha ihminen ja Sielunvihollinen pääsevät kyllä helposti yhteisymmärrykseen, mutta Kristus ja Sielunvihollinen eivät koskaan.

Jakeen 5 paheluettelon neljä ensimmäistä pahetta liittyvät ihmisen seksuaalisuuteen ja viides rahaan, omaisuuteen. Jeesus julisti vuorisaarnassa, ettei ihminen voi palvella kahta herraa, sekä Jumalaa että mammonaa (Matt 6:24). Siksi Raamattu näkee sekä seksuaalisuuden että omaisuuden vaarana jumalasuhteelle, suorastaan epäjumalanpalveluksena.
　Tämä ei tarkoita sitä, että nämä kaksi olisivat itsessään pahaa tai syntiä. Ei, ne molemmat ovat Jumalan hyviä lahjoja oikein käytettyinä. Mutta molempien väärä käyttö on tavattoman helppoa: niistä tulee helposti asioita, jotka hallitsevat ihmisen koko elämää, jolloin niitä voi hyvin kutsua epäjumaliksi. Esimerkkejä tästä ei tarvitse etsiä kaukaa!

Tämä on meille muistutus myös siitä, että Paavalin opetukset ovat yhä ajankohtaisia. Paljon on maailmassa muuttunut viimeisen tuhannenyhdeksänsadan vuoden aikana, mutta ihmisen perusolemus on pysynyt samana.
　On sanottu, että alle 25-vuotiaita miehiä houkuttelee erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät synnit, 25-45-vuotiaita raha ja yli 45-vuotiaita maine ja kunnia. Lieneekö samoin naistenkin kohdalla.

Kristitty on myös puheissaan sidottu totuuteen, oli jakeessa 9 sitten kysymys toisista ihmisistä puhumisesta ("toisistanne" KR-1938) tai asioista puhumisesta ("toisillenne", KR-1992). Jälleen kerran Paavalin ja Jaakobin ajatukset kulkevat samoja ratoja (vertaa Jaak 3:1-12).

Uuden kirkkoraamatun lukutapa jakeessa 11 on oudohko: "Silloin ei ole enää..." Mihin tuo "silloin" viittaa? Taivaaseen vai kristilliseen elämään maan päällä (jakeet 9-10)? Paavalin ajatus on selvä: jo maan päällä kristityt ovat yhtä Kristuksessa. Tämä ei tarkoita samankaltaisuutta tai samanlaisuutta, vaan sitä, että on yhteinen pohja: olemme kaikki Jumalan luomia ja lunastamia. Toki on niin, että täällä ajassa on vielä monenlaisia raja-aitoja myös kristittyjen välillä, mutta niin ei pitäisi olla.

Alkukirkko oli "räikeä" poikkeus tuon ajan yhteiskunnassa, sillä siellä erilaiset raja-aidat olivat kaatuneet. Ei ollut eroa juutalaisten ja kreikkalaisten välillä. Sivistymättömät barbaarit (nimitys tarkoitti oikeastaan sellaista henkilöä, joka ei osannut tuon ajan yleiskieltä eli kreikkaa) kelpasivat jäseniksi Kristuksen ruumiiseen yhtä hyvin kuin sivistyneet kreikkalaiset. Jopa julmuudestaan tunnetut skyyttalaiset kelpasivat seurakuntaan (juutalainen historioitsija Josefos piti heitä lähes eläiminä). Skyyttalaiset asuivat Mustan meren pohjoispuolella, Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolella, joten eivät edes maalliset rajat olleet esteitä evankeliumille. Se ei piitannut mistään rajoista eikä mikään raja pystyisi sen leviämistä pysäyttämään.

"Kristus on kaikki" (jae 11) voi olla Paavalin vastaus harhaopettajien opetukseen "syvemmästä" pyhyydestä". Ei tarvita mitään muuta kuin Kristus. Kristus on kaikki, mikä merkitsee jotakin.

Pukeutukaa Kristukseen - Kol 3:12-17

Paavali puhuu kristityistä, kirkosta, samalla tavalla kuin Vanha testamentti puhuu Israelin kansasta (jae 12, vertaa 5 Moos 7:6-8): Olemme pyhitetyt Herralle, hän on valinnut meidät ja hän rakastaa meitä.

Room 12:1:ssä Paavali puhuu kristityn "järjellisestä jumalanpalveluksesta" - elämän antamisesta Jumalan johtoon. Yhtä hyvin voisimme puhua myös "arkisesta jumalanpalveluksesta" (jae 17). On syytä muistaa, että pyhitys ei ole mitään ei-inhimillistä tai yli-inhimillistä - jotakin, joka tulee tämän elämän ulkopuolelta. Pyhitys on jotakin hyvin arkista - se on kokoaikaista elämistä Kristuksen yhteydessä.

Anteeksiantaminen on kaiken yhteiselämän perusvaatimus (jae 13). Missä ei ole anteeksiantamusta, siellä on oltava täydellisiä ihmisiä tai sitten siellä ei ole todellista yhteiselämää lainkaan.
　Rakkaus lähimmäiseen lähtee siitä, että Jumala on ensin antanut minulle anteeksi (jae 13).
　Voi sanoa, ettei aitoa yhteiselämää voi olla muualla kuin siellä, missä Jumalan elämään asettamat lait saavat olla voimassa. Sosialismin sortuminen on paljastanut meille, kuinka laho tuo paljon ylistetty "sosialistinen moraali" oli ja kuinka mätä "sosialistinen ihminen" lopulta oli.

Kun Paavali puhuu rakkauteen pukeutumisesta (jae 14), Pietari puhuu siitä, kuinka rakkaus peittää syntien paljouden (1 Piet 4:8). Jumalan rakkaus on kuin vaate, joka peittää meidän syntisen luontomme.

Mutta rakkaus ei ole vain jokin peite, vaan Jumala haluaa olla meidän elämämme keskipiste, kaiken keskus ja lähtökohta (jae 13). Siksi rakkaus ei ole jokin "lisä" (jae 14, KR-1938) vaan pikemmin "kaiken kruunu" (jae 14, KR-1992).

Jumalan Sana on meille Jumalan puhetta. Raamatussa kohtaamme iankaikkisen Jumalan, siksi sen äärellä on päivittäin viivyttävä ja viihdyttävä (jae 16).

Herätykset ovat yleensä synnyttäneet myös uusia hengellisiä lauluja (jae 16). Meidänkin virsikirjassamme ja Siionin Kanteleessa on muistoja monista herätyksistä, joita Jumala eri aikoina on antanut.

Kristittynä kotona ja työssä - Kol 3:18-4:1

Tällä kertaa noudatamme uuden kirkoraamatun kappalejakoa ja käsittelemme kolmannen luvun yhteydessä myös neljännen luvun ensimmäisen jakeen.

Kun tarkastelemme tätä "huoneentaulua" on syytä aivan aluksi huomata, että Paavali lähtee siitä, että tärkein kysymys on ihmisen suhde Jumalaan, vasta sen jälkeen tulevat ihmisten keskinäiset suhteet. Jos suhde Jumalaan ei ole kunnossa, ihmissuhteetkin ovat usein ongelmallisia. Tällaiset huoneentaulut eivät voi koskaan toteutua muutoin kuin Pyhän Hengen työn kautta (jae 18 "Herrassa"). Jos nämä ajatukset halutaan toteuttaa voimakeinoin, tuloksena on väistämättä syviä ristiriitoja.

Paavali käsittelee tässä huoneentaulussa kolmea eri suhdetta (Ef 5:21-6:9:ssä Paavalilla on laajempi huoneentaulu)

1. Vaimot - miehet (jakeet 18-19)
2. Lapset - vanhemmat (jakeet 20-21)
3. Palvelijat/orjat - isännät (jakeet 3:22-4:1)

Samantapaisia huoneentauluja tunnetaan antiikista kristinuskon ulkopuoleltakin, mm. filosofi Aristoteleelta. Paavalin huoneentaulut eivät kuitenkaan ole vain järkeviä neuvoja ihmiseltä toiselle, vaan ne ovat nimenomaan hengellistä opetusta.

Paavalin järjestys on tavallisesta poikkeava: kaikissa kolmessa parissa hän mainitsee ensin alhaisemman jäsenen, kun yleensä aloitettiin vahvemman oikeuksien luettelemisella. Paavali antaa jokaisessa ryhmässä molemmille osapuolille velvollisuuksia: vahvempi ei voi hallita herrana, koska hänelläkin on Herra, Kristus (jae 4:1).

Ajatus alamaisuudesta ei miellytä nykyajan ihmistä: se tuo mieleen nöyristelyn yms. Uusi kirkkoraamattu kääntääkin jakeessa 18: "Suostukaa miehenne tahtoon..." Paavali ei kuitenkaan ajatellut mitään nöyristelyä puhuessaan alamaisuudesta, vaan hänen lähtökohtansa oli Jumalan tahtoon alistuminen. Ihminen, joka ei halua alistua Jumalan tahtoon, joutuu ennen pitkää väistämättä ristiriitaan myös lähimmäisensä kanssa. Toki ihminen voi taistella Jumalan tahtoa vastaan, mutta lopputuloksen tietää jo ennalta.

Tuon ajan kirkon jäsenrakenne näkyy Paavalin ohjeissa: kristityissä oli paljon orjia, siksi heille on ohjeita neljän jakeen verran, sen sijaan isäntiä oli seurakunnissa vähän, niinpä heille ei ole kuin yhden jakeen verran ohjeita.

Tekipä kristitty mitä tahansa, se on lopulta työtä Jumalalle ja Jumalan silmien alla. Ihminen ei voi suhteessa Jumalaan olla koskaan silmänpalvelija (jae 22), sillä Jumala näkee kaiken, sisimmän salatuimmatkin ajatukset.