Ajattele mitä sanot – Jaak. 3:1-2

Ensimmäinen ja toinen luku olivat lähinnä kehotuksia, ja kolmannesta luvusta kirjeen loppuun Jaakobin kirjeessä pääpaino on varoituksissa.

Jälleen kerran on syytä kiinnittää huomio siihen, ettei Jaakob kuvittele synnittömän elämän olevan mahdollista, kuten joskus väitetään hänen tekevän. Jakeessa 2 Jaakob toteaa kaikkien, myös hänen itsensä, hairahtuvan.

Puhuuko Jaakob jakeessa 1 erityiseen opettajan virkaan valituista (Apt 13:1, 1 Kor 12:28, Gal 6:6, 1 Tim 5:17) vai yleisemmin seurakuntien johtajista, jää epäselväksi.

Ajatus siitä, että seurakunnan johtajan tuomio - ehkä voisi myös kääntää vapaasti "vastuu" - on suurempi, löytyy muualtakin Raamatusta: Hesekiel puhui sielunhoitajan vastuusta kahteen kertaan (Hes 3:17-21, 33:7-9), samaan tyyliin kirjoitti myös Paavali itsestään (1 Kor 9:27), eikä sovi unohtaa Jeesuksen sanoja: "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk 12:48).

Jaakobin varoitukset kielen synneistä koskevat kaikkia kristittyjä. Juutalaiset rabbit arvostivat opettajia hyvin korkealle, he jopa pitivät opettajiaan isiäänkin tärkeämpinä, isä näet toi meidät tähän maailmaan, mutta opettaja johtaa meidät tulevaan maailmaan. Siksi erityisesti opettajan on tarkattava puheitaan, mutta sama kehotus on tarpeen jokaiselle: "Jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili." (Matt 12:36)

Kukaan ei kuitenkaan pysty olemaan rikkomatta Jumalan tahtoa ja lähimmäisiään vastaan puheillaan. Siihen pystyi vain yksi: Jeesus; "hänen suustaan ei valhetta kuultu" (1 Piet 2:22); " yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän." (Joh 7:48)

Pyhän Jumalan kohtaaminen tuo väistämättä esiin syntisyytemme juuri puheissa; niin kävi profeetta Jesajalle (Jes 6:5) ja niin käy jokaiselle ihmiselle (Room 3:13-14).

Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan – Jaak. 3:3-12

Myös kreikkalaisesta kirjallisuudesta tunnetaan Jaakobin käyttämät kuvat laivan peräsimestä ja kipinästä, joka sytyttää suuren palon. Mutta Jaakob ei käytä näitä kuvia kuvaamaan ihmissielun ja -hengen ylivaltaa luonnonvoimin nähden, kuten kreikkalainen kirjallisuus teki, vaan Jaakob haluaa näillä kielikuvilla osoittaa, että pieni asia voi tuottaa suuren vahingon.

Kielen synnit muistuttavat meitä siitä, ettei paha ole vain jotakin, joka on meidän ulkopuolellamme ja joka sieltä käsin pyrkii saastuttamaan ihmisen, vaan että paha on - ennen kaikkea - meidän sisällämme (vertaa Matt 15:10-29, "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu" Matt 12:34).

Jaakob haluaa lukijoidensa muistavan, ettei kristillisyys koskaan voi olla vain osa-aikaista, vaan sen on oltava kokoaikaista. Ei juhlapuheesi, vaan arkipuheesi paljastaa kristillisyytesi todellisen laadun.

Luomiskertomuksessa korostetaan sitä, että Jumala asetti ihmisen luomakunnan herraksi ja hallitsijaksi (1 Moos 1:28, 2:15). Yksi asia, joka havaittavalla tavalla osoittaa ihmisen ja eläinkunnan eron, on ihmisen kyky puhua. Mutta jos tämä Jumalan lahja on valjastettu Jumalan vastaiseen toimintaan, kuinka suuri onkaan pimeys (Matt 6:23). Sellaisen alkuperä ei voi olla muualta kuin Jumalan vastustajasta (jae 5, helvetti = Gehenna, alunperin Gidronin laakso, jossa poltettiin lapsiuhreja Juudan kuningas Sidkian aikana, Jer 32:35).

Mitä Jaakob tarkoittaa "elämän pyörällä" jakeessa 6? Hindulaisuudessahan elämänpyörä tarkoittaa sielunvaellusta. Jaakobin ajatus voidaan ymmärtää ilmeisesti lähinnä vertauskuvana tai kielikuvana: elämä kokonaan, elämän kierto(kulku).

Lopuksi muutamalla luonnosta otetulla esimerkillä Jaakob osoittaa, ettei voi olla oikein, että sama kieli sekä siunaa että kiroaa (jae 9). Kukin puu tuottaa hedelmänsä lajinsa mukaan (jae 12, 1 Moos 1:11-12).

Lisäksi on syytä muistaa se, ettei yksi litra hyvää vettä muuta suuren jätevesiastian sisältöä juotavaksi, mutta yksi litra jätevettä muuttaa suuren määrän vettä juomakelvottomaksi. Jos ihmiset näkevät meissä kahdenlaista käytöstä, he joutuvat kysymään, kumpi - hyvä vai huono - luonto on aitoa. Ja ikävä kyllä näyttää olevan niin, että pieni määrä huonoa pilaa suuren määrän hyvää, muttei päinvastoin.

Todellinen ja kuviteltu viisaus – Jaak. 3:13-18

Viisaus ja älykkyys ovat eri asioita. Raamatun ajattelussa - esimerkiksi Sananlaskujen kirjassa ja Vanhan testamentin viisauskirjallisuudessa yleensäkin - viisaus tarkoittaa elämänkokemusta, ymmärtäväisyyttä (jae 13). Raamatun tarkoittamaa viisautta ei voida mitata älykkyysosamäärällä, vaan käytöksellä, kuten Jaakobkin tekee.

Raamattu opettaa, että viisauden edellytys on se, että totuus asuu ihmisen sydämessä (jae 14). Oveluus ja toisen hyväksikäyttö eivät siis ole aitoa viisautta. Sananlaskujen kirjassa on viisauden lähtökohta ilmaistu sanoilla: ”Herran pelko on viisauden alku” (Sananl 1:7, vertaa myös Sananl 2:1-19).

Jaakob kuvaa kahta erilaista viisautta, joilla on oma juurensa, oma vaikutuksensa ihmisen käytökseen ja lopulta omat seurauksensa.

Oikea viisaus lähtee Jumalasta (jae 15), sen tuloksena on hyvä vaellus (jae 13) ja sen seuraus ovat hyvät hedelmät (jae 17, luettelo, joka muistuttaa varsin paljon Paavalin luetteloa Hengen hedelmistä Gal 5:22-23:ssa).

Väärä, maallinen viisaus taas lähtee riivaajista (jae 15), pahoista hengistä. Tämän "viisauden" seurausta ovat riidat ja katkeruus ja kateus (jae 14) ja lopulta sen hedelmänä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno (jae 16).

Voi sanoa, että kateus ja katkeruus ovat tuhoisimpia tunteita ihmisessä. Ne pystyvät kääntämään kaiken pahoin päin, eikä mikään kelpaa niille.

Rauha (jae 18) taas on sellaista, joka tuo siunauksen myös lähimmäiselle, ei vain itselle.

Ikävä kyllä kirkkohistoria osoittaa, että erilaiset riidat ovat jakaneet kristikunnan moniin kirkkokuntiin ja lahkoihin. Jaakob itse oli rakentamassa yhteyttä alkukirkon erimielisyyksien keskellä (Apt 15:13-21). On vaikea sanoa, milloin jakaantuminen on ollut turhaa, ihmisistä lähtöisin olevaa, milloin se taas on johtanut hyvään lopputulokseen, aidon raamatullisen opin säilymiseen elävänä. Joka tapauksessa on syytä olla varovainen, jos joku haluaa perustaa kirkon sisälle tai siitä irrottautuvan oman ryhmänsä (jae 14).

Jakeen 17 "viisauden hedelmien" luettelossa on lopussa sana ”teeskentelemätöntä.” Teeskenteleminen on merkki siitä, ettei ihminen halua olla rehellinen, hän haluaa näyttää olevansa jotakin muuta kuin mitä hän on. Usein ajattelemme, että on viisasta miellyttää ihmisiä, mutta Jaakob kehottaa meitä tässäkin asiassa rehellisyyteen. Toki on syytä muistaa - kuten Jaakob edellä huomautti - ettei rehellisyys tarkoita sitä, että sanotaan kaikki, mitä toisesta ajatellaan. Jaakob haluaa, ettemme puhu jotakin, mitä emme oikeasti ajattele.