Kirje Titukselle luettavissa netissä

Alkutervehdys Tit 1:1-4

Vain tässä, jakeessa 1 Paavali kutsuu itseään Jumalan palvelijaksi. Esim. Roomalaiskirjeessä 1:1 hän kirjoittaa: "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija," ja Fil 1:1: "Jeesuksen Kristuksen palvelija". (Katso myös Jaak 1:1: "Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija").

Paavalin palvelustehtävän tarkoitus oli julistaa evankeliumia, siksi hän kutsui itseään myös apostoliksi (jae 1). Apostoli tulee kreikan kielen lähettämistä tarkoittavasta sanasta: hänet on lähetetty julistamaan hyvää uutista.

Uuden Kirkkoraamatun jae 4 on tekstin sujuvuuden lisäämiseksi siirretty jakeen 1 keskelle. Paavalille oli tyypillistä kirjoittaa (tai itse asiassa sanella) pitkiä virkkeitä, esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemän ensimmäistä jaetta (jakeen 7 loppua lukuunottamatta) ovat kreikassa vain yksi pitkä virke. KR-1938 pyrki olemaan myös lauserakenteissa uskollinen alkutekstille: nämäkin neljä jaetta ovat yksi virke. Tällöin tekstistä tulee raskasta ja usein myös vaikeaselkoista.

Titus oli tullut kristityksi Paavalin työn kautta (jae 4). Uusi testamentti kertoo hänestä vähän, vaikka hän oli yksi Paavalin läheisimmistä työtovereista.

Usko ja tieto (jae 1) kuuluvat yhteen. Uskomme rakentuu tosiasioiden varaan. Nykyajan ajattelijat sanovat, ettei esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudella ole merkitystä kristilliselle uskolle, mutta Paavali (ja toisetkin alkukristityt) ajattelivat toisin (katso 1 Kor 15:17-20). Jumala ei valehtele (jae 2): hänen ilmoituksena on totta. Ihmiset (vertaa Tit 1:12) ja Saatana (Joh 8:44) valehtelevat, mutta Jumala ei.

Ennen aikojen alkua Jumala oli päättänyt pelastaa ihmiskunnan synnin vallan alta (jae 2, vertaa Ef 3:8-11, Kol 1:25-26, 2 Tim 1:9).

Jumalan valitsemana aikana (jae 3) tuo pelastussuunnitelma pantiin täytäntöön (Gal 4:4) ja Jumala antoi sen julistamisen apostoliensa, myös Paavalin, tehtäväksi (1 Tim 2:6).

Paavali käyttää Pelastaja/Vapahtaja-sanaa (kreikassa ”sooteer”) vain kaksitoista kertaa, niistä puolet eli kuusi on Tituksen kirjeessä. Kolme kertaa hän käyttää sanaa Jumalasta (Tit 1:3, 2:10, 3:4) ja kolme kertaa Jeesuksesta (Tit 1:4, 2:13, 3:6).

Seurakunnan johtajan ominaisuudet - Tit 1:5-9

Paavali oli jättänyt Tituksen Kreetan saarelle (jae 5). Apostolien teoissa ei kerrota Paavalin julistaneen evankeliumia Kreetalla, ainoastaan hänen käynnistään saarella, kun hän oli vankina matkalla Kesareasta Roomaan (Apt 27:7-12). Paavali oli siis käynyt saarella lähetystyössä vasta vapauduttuaan ensimmäisestä Rooman vankeudesta.

Tituksen tuli järjestellä seurakuntien asioita ja asettaa jokaiseen kaupunkiin - joka tietysti tarkoittaa kaupungissa ollutta seurakuntaa - vanhimmat (jae 5, vertaa 1 Tim 4:14, 2 Tim 1:6).

Vanhin (jae 5, presbyteros) ja kaitsija (jae 7, episkopos) tarkoittivat ensimmäisellä vuosisadalla samaa, seurakunnan johtajaa. Vasta toisella vuosisadalla muodostui käytäntö, jossa seurakuntia johtivat vanhimmat ja yhden kaupungin seurakuntien johdossa oli piispa eli kaitsija (vertaa Apt 20:17,28, jossa samoja Efesoksen kaupungin seurakuntien johtajia kutsutaan sekä vanhimmiksi että kaitsijoiksi, katso myös 1 Piet 5:1-2).

Paavali jätti seurakuntien johtamisen luotettaville miehille, kun hän itse jatkoi matkaansa uusiin kaupunkeihin (1 Kor 1:7, 3:5-11, 16:10-12, Fil 2:19).

Kreetalta tulleita juutalaisia oli jo ensimmäisenä helluntaina kuulemassa Pietarin saarnaa (Apt 2:11), mutta seurakunta saarelle syntyi ilmeisesti vasta 60-luvulla (vertaa jae 5). Tähän viittaa sekin, ettei seurakunnan johtajien vaatimuksissa ole ”ei äsken kääntynyt” (vertaa 1 Tim 3:6): seurakunta oli nuori, joten varttuneita kristittyjä ei kerta kaikkiaan ollut.

Seurakunnan johtajan vaatimusluettelo muistuttaa paljon 1 Tim 3:1-12:n vaatimuslistaa, tosin Tituksen kirjeessä korostuu itsensä hillitseminen ja maltillisuus enemmän kuin kirjeissä Timoteukselle (jae 8, Tit 2:2,6,12).

Yhden vaimon mies (jae 6) korostaa aviouskollisuutta, kysymys ei ole siitä, että seurakunnan johtajien pitäisi ehdottomasti olla naimisissa tai ettei leskeksi jäänyt voisi avioitua uudelle en (vertaa 1 Tim 3:2, 5:9, katso myös 1 Tim 5:14).

Jumalan huoneenhaltija (jae 7, KR-1938) on nyt (KR-1992) käännetty selittäen: ”hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää”.

Seurakunnan johtajan tehtävä ei ole keksiä uusia oppeja tai tulkintoja, vaan opettaa apostoleilta perittyä oppia (jae 9). Paavali puhuu pastoraalikirjeissä usein ”terveestä opista” (vertaa 1 Tim 1:10, 6:3, 2 Tim 1:13, 4:3, kaikkiaan kahdeksan kertaa), muttei lainkaan muissa kirjeissään. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettei hän myös muualla puhuisi kristillisestä uskosta ”oppina”; hän vain käyttää eri sanontoja, esimerkiksi Room 6:17:ssä ja 16:17:ssä hän puhuu opetuksesta. Alusta asti kristillinen usko on saanut tietyn ”opillisen muodon”.

Huomaa jakeessa 9 ”kahden äänen” vaatimus: evankeliumin julistajan on osattava rohkaista kristittyjä, mutta samalla pystyttävä kumoamaan harhaopit.

Puhtaille kaikki on puhdasta - Tit 1:10-16

Jakeen 10 perusteella voisi ajatella, että Kreetalle levinnyt harhaoppi olisi ollut juutalaista alkuperää. Näin ei välttämättä ole, sillä gnostilaisuus oli ”uskontojen sulatusuuni”, joka saattoi ottaa vaikutteita hyvinkin erilaisista uskonnoista. Voi olla, että Kreetalla gnostilaiset opettivat tavalla, joka vetosi erityisesti juutalaisuudesta kääntyneisiin kristittyihin. Joka tapauksessa harhaoppi oli seurakunnan sisällä, ei sen ulkopuolella.

Harhaopettajat tekivät kotikäyntejä, näin he saivat käännytettyä kokonaisia perheitä (jae 11). Harhaopettajat tavoittelivat toimillaan taloudellista hyötyä, ehkä he halusivat ”käännynnäisten” maksavan heille palkkaa (jae 11, katso 1 Tim 6:5-10).

Paavali kutsuu harhaopettajia tyhjänpuhujiksi (jae 10, vertaa 1 Tim 1:6).

Harhaopettajien suu oli tukittava (jae 11). Heidän kanssaan oli turha keskustella tai väitellä, he olivat tiensä jo valinneet (vertaa Tit 3:10).

Jakeessa 12 on lainattu 500-luvulla eKr. eläneen kreetalaisen runoilijan Epimenideksen runoa. Häntä pidettiin myös ennustajana. Ehkä Paavali haluaa ”profeetta”-sanalla korostaa sitä, että tässä asiassa hän oli oikeassa, tämä hänen ennustuksistaan toteutui (jae 13). Kreikassa sama sana tarkoittaa ”olla kreetalainen” ja ”valehdella”, niin epäluotettavina manner-Kreikan ihmiset pitivät Kreetan asukkaita.

Harhoihin mukaan meneminen merkitsee selän kääntämistä totuudelle (jae 14) - ja samalla Jumalalle.

Harhaoppiin liittyi asketismi: ei saanut tehdä erilaisia asioita eikä syödä tiettyjä ruokia jne. (jae 15, 1 Tim 4:1-5). Kristitty tietää, että Jumalan hyvistä lahjoista voi vapaasti nauttia, eivät ne ole pelastumisen este (Matt 15:10-11,16-20, Mark 7:14-23, Apt 10:9-16, Room 14:19-23, Kol 2:20-23).

Harhaopettajien elämä paljasti, etteivät he väitteistään huolimatta tunteneet Jumalaa (jae 16). Monta kertaa on syytä kysyä: mitä heidän elämänsä kertoo, eikä kysyä vain sitä, mitä he opettavat tai julistavat. Paavali nuhteli juutalaisia siitä, että heidän elämänsä ei ollut sopusoinnussa heidän julistuksensa kanssa, siksi heidän julistuksensa ei tuottanut hedelmää (Room 2:17-29).