Roomalaiskirje 9 -11 - Kirkko ja juutalaiset
Opillinen ja henkilökohtainen ongelma
Voimme jakaa koko kirjeen vaikkapa seuraavasti:
1. Luvut 1-4 Pelastuksen perusta
2. Luvut 5-8 Pyhitys eli eläminen kristittynä
3. Luvut 9-11 Kysymys juutalaisten kohtalosta
4. Luvut 12-15 Käytännöllisiä ohjeita ja neuvoja
5. Luku 16 Terveiset
Opillisesti keskeinen kysymys jaksossa on Jumalan valinta, josta Paavali puhui jo edellä, 8:28-30. Toinen keskeinen opillinen kysymys on pelastushistorian tarkastelu.
Samalla kuitenkin huomaamme, että juutalaisten (valtaosan) jääminen kirkon ulkopuolelle oli Paavalille henkilökohtaisesti kipeä asia.
Jakson ymmärtämistä vaikeuttaa se, ettemme tunne kunnolla tämän päivän juutalaisuutta, saati sitten Paavalin ajan juutalaisuutta. Risto Santala on sanonut, että vie 15 vuotta oppia tuntemaan juutalaisuus.
Juutalaiset käänsivät selkänsä Jeesukselle hyvin jyrkästi. Kun kristityt käyttivät parisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää käännettyä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöstä (LXX), juutalaiset tekivät peräti kolme uutta kreikankielistä käännöstä Vanhasta testamentista. Näissä uusissa käännöksissä oli nimenomaan kristittyjen käyttämiä kohtia muutettu niin, etteivät ne enää yhtä selkeästi sopisi Jeesukseen. Eräänlaisena "ennätyksenä" tällä linjalla voidaan pitää sitä, että joissakin juutalaisten keskiaikaisissa Vanhan testamentin kommentaareissa eli selitysteoksissa on Jesajan 53. luvun kohdalla vain hakasulut ja maininta: "Tästä puuttuu joitakin asioita."
Monet juutalaiset tutkijat myöntävät, että Vanhan testamentin Messias-ennustusten olisi jo pitänyt toteutua. Onkin sanottu: "Jos juutalaiset eivät usko, että Messias kantaa heidän syntinsä, he saavat kantaa ne itse."
Kristityille tämä Roomalaiskirjeen jakso puhuu paitsi Jumalan valinnasta ja pelastushistoriasta, myös siitä, että me voimme oppia juutalaisten kohtalosta ja välttää heidän tekemänsä virheen eli Kristuksen hylkäämisen.
Israel käänsi selkänsä Kristukselle - Room. 9:1-5
Vaikka Paavalia oli syytetty juutalaisvastaisuudesta ja -vihamielisyydestä, hän todellisuudessa rakasti omaa kansaansa. Paavali olisi ollut jopa valmis tulemaan kirotuksi - heitetyksi Jumalan valtakunnan ulkopuolelle - jos se olisi auttanut Israelia pelastumaan. Samoin Mooses kultaisen sonnin teon jälkeen vetosi Jumalaan: "... niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." (2 Moos 32:32) Uskonpuhdistaja Martti Luther huomautti tässä yhteydessä, että Kristus todella tuli kiroukseksi ei vain Israelin, vaan koko ihmiskunnan pelastumiseksi (vertaa Joh 11:50).
Jumala on Kaikkivaltias - Room. 9:6-29
Kun puhumme Jumalan vapaasta tahdosta, vapaasta valinnasta, puhumme asiasta, jonka vain harva on syvästi ymmärtänyt. Kirkkoisä Augustinus ja uskonpuhdistaja Martti Luther ovat (tässäkin) kohdassa kirkon suuria opettajia. Mutta on syytä muistaa, että Lutherin asiaa käsittelevä kirja "Sidottu ratkaisuvalta" voi olla joko äärimmäisen vapauttava tai äärimmäisen ahdistava kirja.
On syytä ottaa huomioon, että Paavali ottaa tämän kysymyksen esille vasta käsiteltyään pelastuksen perustaa. Meidänkään ei ole hyvä ryhtyä tutkimaan tätä vaikeaa asiaa liian syvällisesti, ennen kuin uskon perusasiat ovat riittävän selviä. Joskus on syytä "nostaa hattua" vaikeille asioille ja toivoa, että Jumala ne myöhemmin meille Pyhän Henkensä kautta kirkastaa.
Puhuttaessa ennaltamääräämisestä eli predestinaatiosta, on tehty paljon vahinkoa, kun ei ole erotettu sitä, mitä Jumala tietää ja mitä hän tahtoo. Vaikka Jumala tietää, että valtaosa ihmisistä joutuu kadotukseen, ei hän silti sitä tahdo, vaan hän tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan (1 Tim 2:4). Tämä on syytä muistaa ja pitää nämä kaksi asiaa tiukasti erillään: mitä Jumala tahtoo ja mitä hän tietää. On myös tehtävä selkeä ero sen välillä, mitä Jumala tahtoo ja mitä hän sallii tapahtuvan.
Mutta jos kerran Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, miksei hän pelasta heitä pakolla tai armahda kaikkia? Tähän emme voi antaa täydellistä vastausta, koska Jumala ei ole sitä meille ilmoittanut. Sen tiedämme, että Raamatussa Jumala selvästi ilmoittaa, että vain Jeesukseen uskovat pelastuvat. Tähän sääntöön Jumala on myös itsensä sitonut. Mutta on syytä huomata, ettei mikään looginen laki tai muu vastaava tässä yhteydessä sido Jumalaa, vaan hänen oma päätöksensä. Miksi Jumala teki tällaisen päätöksen, sitä emme voi tietää!
Ehkä yksi syy Jumalan valinnan vaikeaan ymmärtämiseen on se, ettei Jumala toimi, kuten me haluaisimme. Jumala tekee, mitä hän haluaa, ei mitä minä haluaisin (vertaa Jes 55:8-11: Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme, eivätkä Jumalan ajatukset meidän ajatuksiamme). Me länsimaiset ihmiset haluaisimme mukavan, helposti ymmärrettävän ja helposti selitettävän Jumalan. Mutta kumpi silloin olisi suurempi: Jumala vai me ihmiset? Perisynnin olemus oli juuri ihmisen halu olla niin kuin Jumala (1 Moos 3:5).
Pelastushistoria on Jumalan valintojen historiaa
Paavali toteaa, etteivät Jumalan lupaukset Israelille ole rauenneet. Mutta ne koskevat vain niitä, jotka uskovat. Myös Gal 4:21-31:ssä Paavali tulkitsee Vanhaa testamenttia siten, että osasta juutalaisia tuleekin "ei-juutalaisia".
Selvittääkseen sanomaansa Paavali ottaa Vanhasta testamentista tutun (Jes 29:16, Jer 18:1-12) savenvalajavertauksen. Rinnalle on hyvä asettaa myös luomiskertomus: Jumala loi ihmisen maan tomusta (=savi 1 Moos 2:7). Niinkuin savenvalajan ei tarvitse selittää sitä, miksi yhdestä savimöykystä tehdään kaunis astia ja toisesta arkisempi astia, niin ei Jumalankaan tarvitse selitellä "savelle" eli ihmiselle omia valintojaan.
Pelastushistoria ei ole ihmisten valintoja - seuraan tai en seuraa Jumalaa - vaan nimenomaan Jumalan valintojen historiaa.
Augustinus on sanonut: "On armoa, kun Jumala on armollinen, ja oikea päätös, kun hän paaduttaa." Vastakkain eivät siis ole Jumalan oikeudenmukaisuus tai epäoikeudenmukaisuus, väärämielisyys, vaan oikeudenmukaisuus ja armo. Tässä jaksossa Paavali haluaa nimenomaan korostaa sitä, että Jumala on armosta valinnut pakanat.
Mutta meidän ajatuksemme suuntautuu helposti muualle. Ajatus siitä, että Jumala pelasti Israelin jäännöksen (jae 27), voidaan tulkita kahdella tavalla: 1. Jumala pelasti vain jäännöksen, valtaosa kansasta tuhoutui 2. Osoittaa Jumalan suurta hyvyyttä, että hän pelasti edes jäännöksen
Jos ja kun opimme huomaamaan, että olemme syyllisiä ja toivottomassa velassa Jumalan edessä, emme enää vaadi Jumalalta oikeudenmukaisuutta, vaan pyydämme armoa.
Tätä jaksoa on syytä lukea armahdettuna syntisenä, ei kylmänä filosofina.
Israel yrittää pelastaa itse itsensä - Room. 9:30-10:13
Vaikka Kristus on lain loppu (jae 4), eivät juutalaiset halunneet hylätä vanhaa pelastustietään, lakia. Näin ollen Kristuksesta tuli lain loppu vain uskoville, sekä pakanuudesta että juutalaisuudesta kääntyneille.
Niille, jotka eivät halunneet ottaa Kristusta vastaan, hänestä tuli - Vanhan testamentin ennustusten (Jes 8:14, 28:16) mukaisesti - kompastuskallio ja loukkauskivi (33). Jo juutalaiset Vanhan testamentin selittäjät olivat tulkinneet Vanhan testamentin kulmakiveä koskevat kohdat messiaanisesti.
Juutalaiset halusivat - ja haluavat - pelastaa itse itsensä. Omavanhurskaus ja tekojen avulla pelastuminen ovatkin suurimpia pelastuksen esteitä - myös pakanoille. Ihminen haluaisi luonnostaan ansaita pelastuksensa tai edes osan siitä.
Mutta sellainen on Paavalin mukaan yritys tehdä jo kertaalleen tehty (jakeet 6-7); tekojensa avulla pelastusta etsivä "julistaa", ettei Kristus voittanut kuolemaa eikä hän nyt istu Isän oikealla puolella kirkkaudessa.
Paavali on pessimistinen oman kansansa tulevaisuuden suhteen, mutta yksi keino hänelle jäi: rukous. Mekään emme koskaan saisi unohtaa, että "rukous on voima, joka liikuttaa Jumalan kättä."
Raamatun yksinkertaisin pelastusoppi
"Uskolla" voidaan tarkoittaa kahta asiaa:
1. Uskoa, jolla uskotaan (jae 9)
2. Uskoa, johon uskotaan (jae 8)
Yksi lyhyimmistä ja parhaista uskon määritelmistä, joita tiedän, on papualaisen apulaispiispa Ray Rasowen lause: "Kristillinen usko on uskoa siihen, että Jumala pitää lupauksensa." Uskomme elää kokonaan Jumalan lupausten varassa. Emme voi vaatia pääsyä taivaaseen, voimme vain vedota Jumalan lupaukseen: Kristukseen uskovat pääsevät (ei: ovat oikeutetut) taivaaseen.
Jaetta 13 on sanottu Raamatun yksinkertaisimmaksi pelastusopiksi. Ajatus ei kylläkään ole Paavalin oma, vaan lainaus Joel 2:32:sta.
Pietari lainasi samaa kohtaa helluntaisaarnassaan (Apt 2:21). "Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu."
Kuka huutaa apua? Avuntarvitsija, mutta
1. hänen täytyy tietää tarvitsevansa apua (vertaa nukkuja palavassa talossa)
2. hänen täytyy uskoa, että apua on saatavilla ja
3. hänen täytyy uskaltaa pyytää apua.
Kenen nimeä huudetaan avuksi? Jeesuksen; "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Herra.'" (Fil 2:11) Jos tuo tunnustus tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla, se koituu kadotukseksi. Jos taas tunnustaminen tapahtuu jo tässä elämässä, se koituu siunaukseksi.
Israel kuuli, muttei uskonut - Room. 10:14-21
Jakson alussa Paavali toteaa, ettei kukaan voi uskoa ilman tietoa Jeesuksesta. Mutta pelkkä tieto ei riitä, sanoma täytyy myös uskoa.
Oliko juutalaisten ongelma siis se, ettei heille oltu saarnattu evankeliumia? Ei suinkaan, hehän olivat kuulleet sen ensimmäisenä. Mutta he eivät olleet uskoneet sitä, siinä oli heidän ongelmansa.
Ihmisen perussyntiä voitaisiin luonnehtia tottelemattomuudeksi tai epäuskoksi. Syntiinlankeemuskin sai alkunsa siitä, kun Jumalan sanoja ei uskottu, niille oltiin tottelemattomia.
Jumala ei jättänyt juutalaisia tietämättömiksi evankeliumista. Mutta Jumala ei myöskään pakottanut heitä uskomaan, vaan antoi oikeuden kääntää selkä evankeliumille. Ja tuon valinnan juutalaiset tekivät.
Meidän suomalaisten on hyvä havaita, että tämän hetken tilanteessa meidät varmaankin sijoitettaisiin "juutalaisten" osaan. Täällä on ollut kirkko jo vuosisatoja ja evankeliumia on julistettu, mutta kuitenkin suurin osa suomalaisista elää erossa Jumalasta.
Usein Aasiasta ja Afrikasta tulleet kristityt yllättyvät, kun näkevät, millainen "kristillinen" Eurooppa oikein on. Muslimit saavat länsimaisesta elämäntavasta syyn halveksia kristinuskoa.
Mikä asema kristillisellä uskolla on Länsi-Euroopassa? Puhe "jälkikristillisestä Euroopasta" on ikävän rehellinen arvio, mutta sitä ei pidä ymmärtää luovuttamisena: kyllä herätykset voivat kohdata myös Eurooppaa, ei vain Aasiaa tai Afrikkaa.
Jumala ei ole hylännyt Israelia - Room. 11:1-15
Edelläkuvatusta joku saattoi helposti päätellä, että Kristukseen "kompastunut" (10:33) Israel olisi tullut Jumalan hylkäämäksi. Paavali torjuu tuollaisen ajatuksen jyrkästi. Israel on tosin kompastunut, mutta se ei silti merkitse sitä, että se jäisi "maahan makaamaan". Israel tulee vielä nousemaan.
Paavali perustelee ajatustaan seuraavasti:
Hän itse on juutalainen (jae 1). Muutkin alkukirkon johtajat olivat juutalaisia.
Jumala oli siis säästänyt jäännöksen samoin kuin Elian aikana, jolloin Jahvelle uskollisia oli vähän (7000, jae 4) ja kansan enemmistö palvoi Baalia.
Tässä yhteydessä tulee muistaa Jeesuksen sanat kaidasta ja laveasta tiestä: enemmistö kulkee laveaa tietä kadotukseen (Matt 7:13-14). Ei kristityille ole luvattu enemmistöä, vaan vähemmistö.
Kun pakanat tulevat kristityiksi, juutalaiset tulevat kateelliseksi siitä, mitä he menettivät (jae 11). On syytä muistaa, että kristityt palvelevat Israelin Jumalaa ja Israelin Messiasta.
Lopullinen syy Israelin osittaiseen paatumiseen on kuitenkin Jumalan salaisuus, jota emme voi tietää (jakeet 33-34, vertaa myös 5 Moos 29:28).
Moneen kertaan Paavali oli joutunut toteamaan, että juutalaisten paatuminen - kovettuminen, kivettyminen - johti evankeliumin julistamiseen pakanoille (Apt 13:46, 18:6, 28:28). Jos juutalaiset olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan, pakanalähetys olisi edennyt toisella tavalla.
Paavalikin julisti myös juutalaisille, kuten näemme Apostolien teoista (katso myös jae 14), huolimatta siitä, että hän näki juutalaisten paatumuksen seurauksena alkaneen pakanalähetyksen ajan päättyvän vasta aikojen lopulla (jae 15). Vaikka enemmistö torjui Kristuksen, joidenkin juutalaistenkin kohdalla sana kylvettiin hyvään maaperään. Näin on myös tänä päivänä.
Ei ole syytä ylpeyteen - Room. 11:16-24
Israel on edelleen Jumalalle erotettu eli pyhä (jae 16). Jumala ei kadu kutsumustaan, eikä kumoa sitä.
Tämä näkyy myös luterilaisessa pappeudessa. Pappi on erotettu Jumalan valtakunnan työhön. Vaikka hän jättäisi papin ammatin ja ryhtyisi vaikkapa kauppiaaksi, hän olisi yhä pappi, ellei hän eroaisi myös pappisvirasta. Niinpä samat vaatimukset ja oikeudet koskevat myös niitä pappeja, jotka hankkivat elantonsa muusta kuin papintyöstä.
Juutalaiset ovat siis edelleen Jumalan (ongelma)lapsia. Jos kristityt olisivat ymmärtäneet ja muistaneet tämän, juutalaisvainoja ei olisi ollut.
Puhuessaan uutisleivän pyhyydestä Paavali liittyy Vanhan testamentin uhrikäytäntöön (4 Moos 15:17-21): sadon ensihedelmä tuli uhrata Jumalalle (kiitos)uhriksi.
Ajatuksella uutisleivän ja taikinan sekä öljypuun juuren ja oksan suhteista Paavali haluaa muistuttaa pakanakristittyjä siitä, että evankeliumi on lähtöisin Israelista. Siksi ei ole syytä korottaa itseään juutalaisten yläpuolelle.
Tosiasiassa oksastus tapahtui päinvastoin kuin Paavali esittää (jae 24). Siksi ei olekaan ihme, jos oksastus tapahtuu uudelleen, nyt lähemmin todellisuutta vastaten: jalot oksat oksastetaan takaisin jaloon juureen (=Israel pelastuu).
Kristinuskon ei koskaan pitäisi olla minä-keskeistä, vaan Kristus-keskeistä (jae 19). On aina muistettava, ettemme pysty ansaitsemaan pelastusta, mutta voimme kylläkin menettää sen (jae 22). Kristus ei ole vain pelastuksen perusta, vaan koko pelastus. Emme me tule hetkeäkään toimeen ilman Jumalan apua. Usko ilman Jumalaa on omavanhurskautta, uskonnollisuutta, mutta ei aitoa uskoa (20).
Aikojen lopulla Israel pelastuu - Room. 11:25-36
Lopuksi Paavali paljastaa lukijoilleen salaisuuden: aikojen lopulla Israeliakin kohtaa herätys.
Jakeen 26 "koko" ei tarkoita sitä, että jokainen juutalainen pelastuisi, vaan sitä, että herätys kohtaa Israelia kansana eli että suuri osa Israelista pelastuu. Vastaavaa "koko"- tai "kaikki"-sanan käyttöä löytyy muualtakin Uudesta ja Vanhasta testamentista ja tuon ajan juutalaisista teksteistä. Ei juutalaisilla ole mitään erityistietä taivaaseen.
Herätys kohtaa Israelia sitten, kun lähetystyö muiden kansojen parissa on tehty loppuun. Myös Ilmestyskirjassa on ajatus tietystä Jumalan asettamasta lukumäärästä, jotka pelastuvat (Ilm 6:11, 7:4, 14:1).
Paavali päättää Israelia koskevan jakson Jumalan ylistykseen. Vaikka Israel olikin hylännyt Vapahtajansa, ei Paavali voinut tuntea katkeruutta, vaan kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.
Jumala on meidän yläpuolellamme, emme me voi vaatia häntä tilille.
Jakeen 25 ajatus oman viisauden varassa elämisestä on myös tänään ajankohtainen. Liian helposti kristinuskostakin tulee vain ihmisten rakentama oppikokoelma. Pohjimmiltaan kristinuskossa on kysymys Jumalan ilmoituksesta ja siitä, miten me siihen suhtaudumme (vertaa 5 Moos 29:28). Vaihtoehtoja on vain kaksi: joko me uskomme ilmoituksen ja elämme sen varassa tai hylkäämme sen ja elämme oman viisautemme varassa.